Karmaiseva sixpäkki

Oli perjantai ja aprillipäivä. Hain kaupasta sitten sen kunniaksi sixpäkin jota aloin juomaan. Juotuani puolet oluesta, aloin ihmettelemään kun olut maistuu kummallisen metalliselle. Tarkisin, ja vain pullon pohjalla oli metallinen pullonkorkki. Aloin voimaan pahoin ja päässäni alkoi pyöriä sekavia ajatuksia, olutpullot kun puhdistetaan tietääkseni lipeällä. Ei tullut sitten otetuksi yhteyttä valmistajaankaan, mutta en ole pahemmin sen valmistajan olutta juonutkaan jatkossa. Hengissä ja terveenä siitä selvittiin :-)
82482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eräs tuttavani osti kesällä muutaman korin olutta ja siinä sitten ryypätessä huomattiin että toisessa korissa osa pulloista oli puolikkaita. Kirjoitettiin älyttömän vaativa ja ivaava reklamaatiokirje Koff:lle. Nooh, mitään ei sitten kuulunut, mutta juhannuksena aivan arvaamatta ajoi Koff:n rekka pihaan ja rupesi lastaamaan olutta koreittain. Muistaakseni herra sai kymmenen koria tilalle. Hauskinta tässä oli se, et hän asui juuri taajaman ulkopuolella isossa omakotitalossa ja naapurit olivat kaula pitkällä, et mitäs helevettiä ne nyt ovat keksineet, kun tilaavat olutta rekalla.

Äänestä
  • Ei pidä paikkaansa, olutta ei saa lahjoittaa, antaa ilmaiseksi. ehkä on saanut I-olutta. mut ei kolmosta tai nelosta.

    Äänestä

  • Rocky kirjoitti:

    Ei pidä paikkaansa, olutta ei saa lahjoittaa, antaa ilmaiseksi. ehkä on saanut I-olutta. mut ei kolmosta tai nelosta.

    Ai tehdas saa tuoda markkinoille kaikkea paskaa, eikä sen tarvi vastata tuotteistaan?? Mitä viddua sä oikein hourit??

    Äänestä

  • Jim kirjoitti:

    Ai tehdas saa tuoda markkinoille kaikkea paskaa, eikä sen tarvi vastata tuotteistaan?? Mitä viddua sä oikein hourit??

    Tehdas saa korvata vian, muttei se saa alkoholipitoista juomaa lahjoittaa. Se voi vaikka antaa tilalle 10 koria Limsaa. Alkoholin lahjoittaminen tai ilmaiseksi antaminen myös korvausmielessä on kiellettyä.

    >Ai tehdas saa tuoda markkinoille kaikkea paskaa, eikä sen tarvi vastata tuotteistaan?? Mitä viddua sä oikein hourit??

    jos tuote on viallinen (kalja) ei se vastaaminen huonon laadun takia tarkoita, et pitää kaljaa antaa tilalle. varsinkin ku se on laissa kielletty. se voi vaikka korvata rahallisesti, taikka saanut ei-alkoholipitoista juomaa.

    sitten on tapahtunut vääryys, mutta emme valita. Tuosta tapahtuneesta on kuitenkin aika kauan (yli 10v.), joten säädökset ovat voineet muuttua. Toinen juttu muuten minkä tiedän on et eräs tyyppi osti alkosta viinin, joka etikoitunut. Hän sai kyllä uuden viinin tilalle.

    Pilaantuneen viinin tilalle saa antaa viiniä, mut "ylimääräistä" ei saa antaa. niinku pilaantuneen tuotteen saa korvata.

    Äänestä

Kaveri oli pari vuotta sitte ryyppäämässä. Kisko puolet kaljasta kerralla naamaan, ja huomas -yleensä ah, niin makoisan- oluensa maistuvan hieman epäilyttävälle. Pian aivot rekisteröi sellasen happaman, imelän, pilaantuneen maun, ja jätkä juoks suoraan vessaan yrjöömään. Pian se tuli takas, ja tarkasteltuaan pulloa hetken, tajust että siel oli sisilisko.

Ei se enää sinä iltana juonu mitään.

Äänestä
  • No voi yök, kuinka ne tehtailijat päästää moisia aprillipulloja edes lävitse. Tuskin ne jekut tähän loppuu ja pitää tästä lähtien aina tarkistaa pullo ennen kuin hörppää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pekka kirjoitti:

Oli perjantai ja aprillipäivä. Hain kaupasta sitten sen kunniaksi sixpäkin jota aloin juomaan. Juotuani puolet oluesta, aloin ihmettelemään kun olut maistuu kummallisen metalliselle. Tarkisin, ja vain pullon pohjalla oli metallinen pullonkorkki. Aloin voimaan pahoin ja päässäni alkoi pyöriä sekavia ajatuksia, olutpullot kun puhdistetaan tietääkseni lipeällä. Ei tullut sitten otetuksi yhteyttä valmistajaankaan, mutta en ole pahemmin sen valmistajan olutta juonutkaan jatkossa. Hengissä ja terveenä siitä selvittiin :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu