Ateistit väittävät, ettei mitään Jumalaa ja Jeesusta ole olemassa.
Mutta oletteko ikinä ajatelleet, että jos miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä lähtee seuraamaan Jeesusta ja yhä usempi ihminen sanoo Jeesukselle KYLLÄ niin voivatko näin suuret ihmismassat olla väärässä? Jotain heidän täytyy tuolta 2000 vuotta sitten eläneeltä mieheltä saada, kun häntä seuraavat.
Ja Jeesuksen eläminen maan päällähän on ihan todistettu juttu. Monet historioitsijat ja filosofit mainitsevat Jeesuksen kirjoituksissaan. Myös muissa uskonnoissa tunnustetaan Jeesuksen eläneen maan päällä, mm. islamin uskossa. Tosin heille Jeesus ei valitettavasti ole pelastaja ja Herra.
Jeesuksen nimessä parantuu jatkuvasti ihmisiä eri puolilla maailmaa. Minulle ja muille uskoville Jeesus on Todellinen. Hän on Herrani ja pelastajani. Jeesus rakastaa jokaista ihmistä ja hän seisoo sydämesi ovella ja odottaa, että päästäisit hänet sisään. Hän on kuitenkin herrasmies, eikä tule kenenkään ihmisen elämään väkisin. Ihmisen oma tahto on ratkaisevin.
Mutta oletteko ikinä ajatelleet, että jos miljoonia ja taas miljoonia ihmisiä lähtee seuraamaan Jeesusta ja yhä usempi ihminen sanoo Jeesukselle KYLLÄ niin voivatko näin suuret ihmismassat olla väärässä? Jotain heidän täytyy tuolta 2000 vuotta sitten eläneeltä mieheltä saada, kun häntä seuraavat.
Ja Jeesuksen eläminen maan päällähän on ihan todistettu juttu. Monet historioitsijat ja filosofit mainitsevat Jeesuksen kirjoituksissaan. Myös muissa uskonnoissa tunnustetaan Jeesuksen eläneen maan päällä, mm. islamin uskossa. Tosin heille Jeesus ei valitettavasti ole pelastaja ja Herra.
Jeesuksen nimessä parantuu jatkuvasti ihmisiä eri puolilla maailmaa. Minulle ja muille uskoville Jeesus on Todellinen. Hän on Herrani ja pelastajani. Jeesus rakastaa jokaista ihmistä ja hän seisoo sydämesi ovella ja odottaa, että päästäisit hänet sisään. Hän on kuitenkin herrasmies, eikä tule kenenkään ihmisen elämään väkisin. Ihmisen oma tahto on ratkaisevin.
Vastaukset 45
Vanhimmat
uskonnoissa olla vielä enemmäm porukkaa seuraamassa uskoaan
jos joku keksii että, se on pyhä ja sillä pääsee paratiisiin.
siis jos toi jeesus juttu on totta niin kyllä siistä pitää olla todella hyviä todisteita joita ei kyllä ole vielä löytynyt 2000 vuoteen yhtään murua.siis jos joku olis löytänyt aku ankan vuonna 0 niin joka ihminen uskois roope ankkaaan.siis pahinta paska puhetta koko uskonto,minkään muun asian takia ei ole tapeltu niin paljoo kuin ton uskonnon takia.
uskovaiset vois mennä kimppaan ja matkustaa kaikki tonne lähi itään ja tapella keskenään niin kauan että olis vain yksi jäljellä.länsi maat kustaa varmasti teille pommit ja paukut.
Italiassa oikeus on juuri määrännyt erään papin todistamaan että Jeesus on todella elänyt. Voi pappi parkaa!
Priest ordered to prove Jesus' existence
VITERBO, Italy, Jan. 3 (UPI) -- A dispute between an Italian priest and a militant atheist has led to a court order that the priest show proof of Jesus Christ's historical existence.
Luigi Cascioli is a retired agronomist who argues that early Christian writers confused Jesus with John of Gamala, an anti-Roman insurgent. His legal dispute with Father Enrico Righi began three years ago when the priest denounced him in a parish newsletter, the Times of London reported.
Cascioli retaliated by charging Righi with "abuse of popular credulity" and "impersonation," which are offenses in Italy. The latter charge comes from his John of Gamala claim.
While a judge in Viterbo north of Rome originally declined to hear the case, Cascioli won a legal victory recently when an appeals panel found that the "abusing popular credulity" claim has a reasonable basis.
Cascioli argues that, aside from the Christian Gospels, no contemporary histories mention Jesus Christ. He does appear briefly in the works of Tacitus and Suetonius and the Jewish historian Josephus, who wrote decades later. Josephus called him a "wise man" and a "doer of wonderful works."
"Minun nimeni vuoksi teidät viedään oikeuteen,ja teitä piestään ja pilkataan".
Tämän Hän sanoi opetuslapsilleen,ja sama toteutuu tänäkin päivänä.
Eivätkä he pahaa tee,eivätkä ole rikollisia.
Ja ne,jotka niin mielellään etsivät vikoja Jeesuksen seuraajista,ovat niitä,jotka eivät pidä totuuden esille tulosta.
He vihaavat totuutta,koska se vaatii heiltä omahyväisyyden hylkäämistä.
Ja sitten he vielä kehtaavat vaatia todisteita,vaikka totuus on Raamattu auki jokaisen edessä.
Raamattu on täynnä mielenhallintaa ja niille jotka siihen lankeavat se on tietenkin 'totuus', mutta ei muille.
Totuus ja se mitä toivoo totuudeksi ei ole sama asia.
Kun panoksena on oma elämä niin totuuden ja vääryden raja hämärtyy.
Ateisteille ei moista vääristymää tietenkään synny joten meikäläisten on helpompi nähdä totuuteen ja meidän sanamme on luotettavampi.
Tahdon kertoa sulle asian omasta kokemuksestani.
Ennen uskoon tuloa,en pystynyt hallitsemaan mieltäni ollenkaan. Olin hyvin äkkipikainen,ja "kunnian kipeä".
Kun uskovat kertoivat minulle Jeesuksesta,olin niin kriittinen,kuin ihminen voi olla. Jos rukoileva ihminen olisi vaikka kerran maininnut minut siinä rukouksessaan,se olisi riittänyt paljastamaan minulle koko homman humpuukiksi.
Ja tämä kriittisyys siitä johtui,kun he olivat kertoneet jo useamman viikon ajan.
Minä kehitin sellaisen totuuden vaatimustason,jossa en sietänyt edes itseäni mainittavan.
En voi kertoa enempää,vaikka siinä tapahtui hämmästyttävä asia. Jonka jälkeen en voinu sitä kertoa pariin viikkoon kenellekään.
Ja äärimmäisen totuuden tutkimukseni päätteeksi sain varmuuden. ja se vatrmuus ei ole hävinnyt vieläkään.
Siitä on jo ainakin kymmenen vuotta. Ja kaikki tapahtui täsmälleen Jeesuksen sanojen mukaisesti.
Ymmärrän hyvin sanasi "totuuden ja vääryyden rajan häilyväisyydestä ihmisen sydämessä.
Senpä tähden pistinkin totuuden tiukalle,ja se kesti. Se ei väistynyt edestäni,ja minä jouduin antautumaan.
Ja myöhemmin totuus on vain vahvistunut monissa kymmenissä eri tilanteissa. Ja aina Jeesuksen sanojen mukaisesti.
Ne asiat,mitä tapahtui,ovat lujemmat,kuin kallio. Kallio voi murentua,mutta totuus ei.
miljoonat ja taas miljoonat ihmiset olla väärässä? Voivat, jos kysymyksessä ovat uskonnolliset hömpötykset. Historiakin sen osoittaa. Monet vanhat uskonnot ovat päässeet niille kuuluvalle paikalle tarujen ja satujen värikkääseen ja runsaaseen joukkoon. Samaan satujen ja tarinoiden joukkoon kuuluu myös kristinusko vaikka sitä vielä pidetäänkin monissa piireissä uskontona.
kokien saman kohtalon kuin aiemmatkin jumalat.
Jos oloasi helpottaa uskominen olemattomiin, niin ihan vapaasti, miksi siitä täällä avaudut onkin toinen juttu...
Entä sitten?
"Vaikka miljoona uskoisi hölynpölyyn, se on silti hölynpölyä".
...eivät pitäneet Jeesusta jumalolentona. Hän oli profeetta ja kuolevainen ihminen. Poliittisten lehmänkauppojen kautta Jeesuksesta tehtiin jumalolento vasta noin vuonna 300. Pääarkkitehtina oli pakanallinen keisari.
Esim. Johanneksen evankeliumi olekaan Johanneksen evankeliumi?
Ja eikö Jeesus ilmestynytkään apostoleille ylösnousemuksensa jälkeen?
Jos nämä Raamatun kohdat eivät ole totta,silloin ei enää ole uskomista yhdenkään ihmisen sanoihin.
Ei kertakaikkiaan kenenkään sanoihin,sanokoon tämä mitä ikinä tahansa.
Silloin ei ole uskomista ateistinkaan sanaan,eikä poliisin,eikä presidentin.
Eikä enää tarvitsekaan uskoa parhaimman ystävänkään sanaan,jos Jeesus väitetään olemattomaksi,ymmärrätkö sen?
Jos ihminen kusettaa toista, niin siihen on olemassa usein jokin syy. (sairaanloiset valehtelijat ovat tietenkin poikkeus)
Uskontojen motivaatio kusetukseen löytyy tietenkin rahasta.
Parhaalla ystävällä ei useimmiten ole mitään syytä kusettaa, kuten ei myöskään ateisteilla.
Sanokaa yksikin tunnettu tieteentekijä, jonka väitteitä historiallisen Jeesuksen olemattomuudesta olisi koskaan pidetty tieteenpiirissä faktoina? Oletuksia saa vapaasti esittää, mutta historialliset dokumentit puhuvat selkeää kieltä.
Oletko jo tutustunut tähän kirjoitukseen, kyseisestä aiheesta?
http://www.kolumbus.fi/harry.hilden/artikkeleita.htm#ONKO
Suosittelen.
"historialliset dokumentit puhuvat selkeää kieltä."
Mitkä historialliset dokumentit?? Laitappa yksikin linkki tai kerro lähde , joka todistaa Jeesuksen historiallisena henkilönä.
Jeesus on todella elänyt, myös toiminut uskonnollisena opettajana ja parantaja/henkien manaajana. Ei niinkään epätavallista toimintaa tuon ajan Välimeren kulttuureissa. Todennäköisesti on myös joutunut miehittäjän silmätikuksi syystä tai toisesta ja tullut teloitetuksi. Tämä on kuitenkin eri asia kuin myöhemmin syntynyt ajatus hänestä jumalinkarnaatiotana ja jonkinlaisena syntien sovittajana. Äkillinen kuolema juuri on laukaissut uhrikuolemaselitykset. Tiedämmehän me Muhammedinkin eläneen, mutta emme silti usko että hän olisi kirjoittanut Koraanin enkeli Gabrielin sanelusta. Toinen ei johdu toisesta tai tee sitä todeksi.
Jeesuksen elämästä ei ole aikalaisdokumentteja. Evankeliumit ovat myöhempää tuotantoa (vrt. Kalevala) ja välimeren maiden kansanperinnettä.
Eivät evankeliumit ole Jeesuksen opetuslasten kirjoittamia, vaan kirjoitukset on tehty myöhempinä aikoina. Kirjoituksia Jeesuksesta on muitakin kuin mitä raamaattuun on otettu ja kaikissa näissä kirjoituksissa (myös raamatussa olevissa) on valtavasti vaikutteita mm. varhaisista Egyptin uskonnoista. Esimerkkinä aasilla ratsastaminen, kuolleista nouseminen kolmantena päivänä, jne. Nämä piirteet on otettu mukaan, koska ne olivat aikalaisille tuttuja jo aiemmista uskonnoista.
Raamutun teksteistä voisi sanoa: ei mitään uutta auringon alla. Lähes kaikki mukana oleva on esitetty (dokumentoidusti) jo aiemminkin muissa uskonnoissa.
Jokainen voi toki uskoa, jos siltä tuntuu. Se on inhimillistä. Niin ovat ihmiset tehneet kautta maailmanhistorian, uskomisen kohteet vain vaihtelevat ajallisesti ja paikallisesti. On vain hyvä sijoittaa raamattukin osaksi historiaa.
http://www.infidels.org/library/modern/scott_oser/hojfaq.html
Saas nähdä toimiiko toi linkki. Mutta jokatapauksessa... Minä olen itse tutustunut osapuilleen kaikkiin aikalaistodistuksiin (olleet elossa samaan aikaan kuin Jeesus). Lisäksi olen työskennellyt evankeliumien lähdeanalyyseissä ja tehnyt joitakin tutkielmia aiheesta. Siis yliopistolla. Ja olen vakuuttunut, että historiallinen henkilö Jeesus Nasarettilainen on ollut ja tehnyt lähtemättömän vaikutuksen historiaan. Ihmeet ja uskon asiat on sitten jokaisen henkilökohtainen ratkaisu jos uskoo niihin. Ne ei ole verifioitavissa eikä falsivioitavissa, koska ne kerrotaan ainutkertaisina historian tapahtumina. Mutta ainakin jotain todella ihmeellistä Jeesus teki, ottaen huomioon, että hän n. 200 niinä vuosisatoina palestiinassa vaeltaneista messiasehdokkaista jäi historiaan.
Evankeliumeista vielä.. Ottaen huomioon että ne on kirjoitettu ennen ensimmäisen vuosisadan loppua (Johanneksesta ei varmuutta) on ollut todella iso joukko Jeesuksen aikalaisia vielä elossa, joten niihin ei ole voitu kirjoittaa pelkkää mielikuvituksen tuotetta. Lisäksi ns. pseudoevankeliumien kohtalo (esim Tuomaan) kertovat samasta prosessista: Silmintodistajien ja toisenkäden tieto Jeesuksen elämästä ja opetuksista on aiheuttanut sen että ne ovat jääneet historian hämärään selvinä väärennöksinä.
Lueskelin ton yhden linkin tarjoamaa ateistihapatetta. Samoin perustein kuin siinä tyrmätään kaikki Raamatun historiallinen alkuperä, voidaan falsifioida kaikki antiikin historia. Syynä on se, että Jeesuksen ja hänen opetuslastensa historiallinen toiminta on dokumentoitu laskennallisesti yli 1000 % laajemmin kirjallisesti, kuin mikään muu antiikin historian tapahtuma. Lasken tuon 100% sen mukaan, kuinka paljon aiheesta on säilynyt alkuperäisiä kirjoituksia ajalta ennen 200 jkr. Varhaisimmat muuta antiikin historiaa valaisevat lähteet ovat ajalta n. 100 jkr. ja tunnetaan lähinnä viittauksista muissa kirjoituksissa.
Loppuun piti laittamani: varhaisimmat antiikin muut lähteet ovat ajalta n. 1000 jkr...
Ainoastaan se ettei katolinen kirkko ole aikoinaan väärentännyt yhtään enempää noita todisteita...miksiköhän noin vähäinen määrä?
Tajusinkin vastauksen: heidän ei tarvinnut, koska he saattoivat tappaa kaikki epäilijät.
Ja nyt kun he tarvitsisivat niitä, niin se on liian myöhäistä.
aikalaistodisteita? Kaikkihan on myöhempää ja useimmissa kerrotaan kristityistä, Jeesukseen uskovista - kukaan ei tietysti epäile etteikö tätä liikkettä olisi ollut.
Jeesusta ajallisesti lähin on Paavali (n 30v myöhempi)joka itse ei ollut Jeesusta tavannut ja jota ei ihminen Jeesus edes kiinnostanut. Muutoin Jeesus ei aikalaisiinsa tehnyt suurtakaan vaikutusta, eihän hänellä omiensa keskuudessa ollut paljonkaan seuraajia. Edes oma perhe ei uskonut häneen tai pitänyt erityisenä - UT:n todistuksen mukaan.
Muistetaan muutkin messiasehdokkaat, erona on vain sen että heidän kuolemansa jälkeen ymmärrettiin etteivät he olleet olleet messiaita eikä perustettu uutta uskontoa jossa olisi väitetty että he olivatkin jumalinkarnaatioita mysteeriuskontojen esikuvien mukaan.
Jos olet yhtään historiaa opiskellut tiedät miten antiikissa sankaritarinat tehtiin. Niissä oli ihmeellinen syntymä, tietäjien ilmoituksia syntymästä, ihmeitä taivaalla ym Evankeliumeissa on sen lisäksi tapahtumia joita on keksitty koska on luultu että ne kuuluvat messiaaseen. Osa käännösväärennöksiä, VT:n uustulkintoja ym. Osaat varmaan koinea ja hepreaa?
Katolisen kirkon ei ole ollut mahdollista väärentää vanhoja tekstejä. Syy on yksinkertaisesti se, ettei kirkko ollut järjestäytynyt ennen 300-luvun loppua kunnolla. Ja jos tietäisit historiasta mitään, tietäisit, että katolinen kirkko oli vähemistönä kristityistä aina 800-luvulle asti. Silloin tsingiskaani kavereineen tuhosi nestorialaisuuden joka edusti 80 % kristityistä siihen asti.
Menkää klopit takaisin koulunpenkille, ennenkuin tulette julistamaan vähäisiä mietteitänne totuuksina.
Hyvä läppä, Uskikset kuten sinä eivät halua ottaa selvää historiasta koska se vaarantaisi teidän uskonne ja sitä kautta kuolemattomuutenne.
Olette mieluummin tietämättömiä ja onnellisia >:)
http://www.teosofia.net/eriusk/aaltonen.htm
Osaan toki koineen kreikkaa ja hepreaa. Ja ammattilaisena on kyllä kulttuurihistoriallinen ympäristökin tuttu. Lisäksi olen kyllä paikanpäällä tutustunut qumranin teksteihin, minulla on septuaginta kreikaksi sekä heprealainen kaanon ja olen kyllä lukenut kaanonin ulkopuolelle jätetyt tekstit.
Varhaisin tekstilöytö jossaq on kaanoniin kuuluvaa tekstiä, on n. 90 jkr kirjoitettu markuksen evankeliumin pätkä. Aikalaiin voitanee laskea ihmiset jotka olivat itse elossa tapahtuma ajankohtana, eli viimeiset ovat kuolleet n. 100 jkr.
Evankeliumeissa ja apostolien teossa kerrotaan kyllä, että Jeesuksen perhe nurisi välillä Jeesuksen tekemisistä, mutta esim Jeesuksen nuorempi veli oli Jeesuksen kuoleman jälkeen aina vuoteen 62 jkr. Jerusalemin seurakunnan johtaja.
ihmettelen mitä katolinen kirkko väärensi?
ajattelinpa ensin että taas joku väittää tutkineensa evankeliumeja, mutta lopulta ilmenee ettei osaakaan kuin suomea ja englantia.
Käärinliinan?
Niitä on muitakin,mutta yksi kohta paljasti selvästi tämän jutun "lähteen".
ja se on: Tämä lienee ainoa keino saada totuus selville".
Se riitti paljastamaan saatanan valheen.
Pitääkö Jeesuksen lupaukset paikkaansa?
Hänhän sanoi,että "joka tekee minun sanani mukaan,tulee tietämään,onko tämä oppi Jumalasta".
Oletko pistänyt totuuden tiukalle,vai uskotko mieluummin sellaista,joka jostakin omasta syystään haluaa,joko valehdella,tai tehdä pirun suunnitelman mukaan?
Tiedemiehet, edes niinsanottu kriittinen teologia ei kiistä Jeesuksen olemassaoloa. Hänen olemassaolon vahvistaa roomalainen historiankirjoituskin. :
- Tacitus,
- Suetonius ja
- Plinius mainitsevat Jeesuksen kertoessaan uskonnollisista levottomuuksista Rooman valtakunnassa.
- Juutalais-roomalainen historioitsija Josefus Flavius kertoo hänen ristiinnaulitsemistaan ja siitä, miten opetuslapset väittivät hänen nousseen kuolleista.
Näille opettaa,mutta kun ei,niin ei mee perille.
Muka vaativat todisteita,ja ne on jo
"pöydällä",kaikkien nähtävillä.
Tämän linkin kirjoittelija vaikuttaisi kuuluvan niin sanottuun new age liikkeeseen, joka on uskonnollinen liike (uskonto).
Jos olet kiinnostunut heidän(kin) ajatuksitaan, muista pitää mielessä yksi kysymys; onko se totta?
Vastaus tuohon kysymykseen erottaa kristinuskon ja esimerkiksi kuvailemasi new agen toisistaan.
Otappa selvää vaikka tuosta Flaviuksen tarinan alkuperästä. Saatat yllättyä.
Miksei yksikään oletetun Jeesuksen aikainen kirjoitus mainitse sanallakaan tuota ihmeidentekijää ja kansanvillitsijää?
itse olet testaillut? Monenko homon ja toisinajattelin niskaan olet saanut kuuman kiven putoamaan taivaasta?
"kuuma kivi"? Siis meteoriittiako tarkoitat?
Homous on kyllä selvästi Raamatun sanan ja Hengen vastainen,ja Raamatun mukaan se on villiytymistä iljettäviin ja luonnonvastaisiin himoihin.
Siispä kirkot eripuolilla maapalloa,jotka alkavat homoja siunata avioliittoihin,ovat täysin eksyneet.
Niin se vain on,eikä sitä valehtelu muuksi muuta.
Avioliitto kuuluu miehen ja naisen välille.
Ja miehen ja naisenkin väliset esiaviolliset seksisuhteet ovat Raamatussa kielletty,kuin vieraissa käymisetkin.
Ja kun ihmiset eivät ole totelleet totuutta,niin nytpä onkin vaikka mitä tauteja liikkeellä,niin,ettei kukaan ole turvassa,kun ne leviää jo muitakin reittejä.
Enkä pyydä kuumia kiviä kenenkään niskaan,ja silloin niitä ei ole myöskään sieltä putoillut.
Kuinkakohan mahtaa jutussa käydä? Onneksi tuomari ei sentään käskenyt todistaa taivaan olemassaoloa.
http://www.timesonline.co.uk/article/0,,13509-1967413,00.html
The Roman historians Tacitus and Suetonius mention a “Christus” or “Chrestus”, but were writing “well after the life of the purported Jesus” and were relying on hearsay.
Epäilyttävä motiivi,vai noin yleisestikö etsit motiivia?
Vakuutan omalta kohdaltani,että ainoa motiivi,mikä mulla on kertoa teille Jeesuksesta,on puhdas ja varma totuus.
Ja se totuus pakottaa minut kertomaan,kun näen,kuinka paljon on valhetta ja tietämättömyyttä maailmassa.
ja tämä on minun keinoni taistella eksytystä ja pimeyttä vastaan. Siis pelkkä totuus,joka ei pala tulessakaan.
Jeesus on olemassa niiden miljoonien ihmisten päässä, ja siinä on vissi ero omaan väitteeseesi.
En väitä etteikö jeesus nimistä henkilöä olisi ollut, mutta kaikki muu on sitten ihmisten mielikuvituksen tuotetta.
...se Jeesus jotain jännää tehnyt kun ihmiset siitä niin kovasti kiihkoilevat. Vaan täytyy ottaa huomioon että siihen aikaan ihmiset uskoivat mihin tahansa ja parilla silmänkääntö-tempulla sai helposti porukkaa narutettua.
Toisekseen mitkään näistä isoista ihmeteoista eivät ole todistettavasti totta. Raamatussakin liioitellaan asioita.
Itse uskon että Jeesus oli jonkinlainen profeetta/ hengellinen opettaja jota ihmiset tykkäsivät seurata. Se ei kuitenkaan todista että hän olisi ollut Jumalan poika.
"voivatko näin suuret ihmismassat olla väärässä?"
Tottakai voivat. Joukossa tyhmyys tiivistyy. Ja suuri joukko ei sinänsä ole mikään todiste. Yhtä hyvin voi yksi erilailla ajatteleva ihminen olla oikeassa ja miljoona toisin ajattelevaa väärässä.
Selinan jutustelu kolahti pahasti Huutelijaan. auts.
Kun itse olin kristitty enkä ajatellut paljon (siitä on jo kauan), esitin tätä samaa väitettä silloin tällöin. "TÄYTYYHÄN sen olla totta kun se on säilynyt elinvoimaisena parituhatta vuotta!"
Nyt ymmärrän jo ihmistä paremmin. Ihminen uskoo siihen, mihin haluaa uskoa.
"Jotain heidän täytyy tuolta 2000 vuotta sitten eläneeltä mieheltä saada, kun häntä seuraavat". Mitä ihmiset saavat Vishnulta, Sivalta, Kalilta? TÄYTYYHÄN heidän olla olemassa, kun niin monet heihin uskovat. Täytyyhän?
Mieti uudelleen, Selina. Älä ole harhaanjohdettava hölmö.
Jeesus saattoi ollakin, mutta ilman yliluonnollisia voimia. Jeesus oli uskontonsa levittäjä. Ei jumalan poika, vaan jonkun olevan ja elävän miehen ja naisen lapsi.
Sinähän puhut niinkuin muslimi. :)
Nekin hyväksyvät Jeesuksen profeettana mutta eivät Jumalan Poikana. Lue Jeesuksesta Raamatusta ehkä ymmärrät paremmin mistä on kysymys..