Jälleen

USAn ja Israelin pimein ja taantumuksellisin uskonnollinen äärioikeisto ja tämän palstan pimein kommunisti iron mike ovat taas löytäneet toisensa ja sulassa sovussa riemuitsevat Israelin vahvan miehen Sharonin poistumista Israelin politiikasta.
Tovereita ilahduttaa varsinaisesti se, että Sharon oli ainoa johtaja jolla tällä hetkellä oli rohkeutta ja arvovaltaa saada rauhanprosessi etenemään.
Kun ottaa huomioon kuinka paljon tämänkin taka-askeleen jälkeen viattomia ihmisiä räjäytetään pommeilla ja sota-aseilla ei voi kuin todeta: saastaista joukkoa!
2162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mistä olet saanut lahoon kusipäähäsi, että olen kommunisti?

Sharon ansitsee murhatekojensa tähden mahdollisimman kurjan kuoleman. Munista hirteen olisi parasta mitä ajatella saattaa ja sianlihaa suu täyteen.

Kun tiedetään mitä kaameuksia tapahtui pakolaisleireillä Beirutissa, Sharonin siihen mitenkään puuttumatta, niin Sharonin nimittäminen Beirutin teurastajaksi, oli aivan oikea nimitys.

Sharon on tapattanut monin verroin ennemmän ihmisiä, kuin itsemurhaiskijät ja runnonut tuhansia asuintoja maan tasalle, harrastanut vuosia erilaisia sortotoimia ja eristänyt muurilla palestiinaisia toisistaan. Sharonin "rauhanprosessi" oli yhtä tyhjän kanssa, sillä vain yhden siirtokunnan purkauttaminen ei auttanut rauhaa millään lailla.Se oli vain silmälumetta, ilman todellista halua rauhaan.

Vasta kun puretaan kaikki siirtokunnat ja perustetaan alueelle Palestiinan valtio, voidaan kuvitella rauhan olevan mahdollisista. Syvä viha ja katkeruus elää silti sorretun palestiinaisväestön keskuudessa pitkään. Tämä sukupolvi ei siitä vielä pääse eroon.

Äänestä
  • Suomi aloitti toisen maailmansodan hyökkäämällä neuvostoliiton kimppuun, ovat paitsi latvakakkosia, niin myös kommunisteja.
    Vaikka olisin samaa mieltä Sharonin menneisyydestä, niin rauhanprosessin tulevaisuus ilman häntä on paljon epävarmempi. Se näyttää sopivan paitsi kiihkosiionisteille, niin näköjään myös sinulle. Siinä asiassa lyöt veljenkättä kaikkein pimeimpien islamisti- ja juutalaislahkojen kanssa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


yhdessä! kirjoitti:

USAn ja Israelin pimein ja taantumuksellisin uskonnollinen äärioikeisto ja tämän palstan pimein kommunisti iron mike ovat taas löytäneet toisensa ja sulassa sovussa riemuitsevat Israelin vahvan miehen Sharonin poistumista Israelin politiikasta.
Tovereita ilahduttaa varsinaisesti se, että Sharon oli ainoa johtaja jolla tällä hetkellä oli rohkeutta ja arvovaltaa saada rauhanprosessi etenemään.
Kun ottaa huomioon kuinka paljon tämänkin taka-askeleen jälkeen viattomia ihmisiä räjäytetään pommeilla ja sota-aseilla ei voi kuin todeta: saastaista joukkoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu