Barakin "antelias tarjous"
Camp Davidin neuvottelut epäonnistuivat jo strategisesti: Israel ajoi nopeita päätöksiä "kaikki tai ei mitään" -tyylillä, kun taas palestiinalaisjohto oli valmis vain hitaampaan prosessiin, jonka aikana se ehtisi kerätä päätöksille tukea palestiinalaisten joukosta.
Mikä merkittävämpää, Israel ei kyennyt ymmärtämään, että palestiinalaiset olivat jo tehneet merkittävän kompromissin luopuessaan suurimmasta osasta historiallista Palestiinaa ja sitoutuessaan kahden valtion periaatteeseen. Israelin silloinen pääministeri Ehud Barak löi neuvotteluille pisteen esitellessään ehdotuksensa alueen kartaksi.
Julkisuudessa viljellyn käsityksen mukaan Barak teki "anteliaan tarjouksen", joka olisi palauttanut melkein koko länsirannan palestiinalaisille, lähteistä riippuen 94-97 prosenttia.
Arafatin hylättyä tarjouksen, on häntä sittemmin pidetty syypäänä rauhanprosessin katkeamiseen ja palestiinalaisten uuden kansannousun alkamiseen. Israelilainen rauhanjärjestö Gush-Shalom paljasti taannoin salassa pidetyt kartat. Julkituotujen asiakirjojen mukaan Barakin tarjous ei ollut ollenkaan niin antelias kuin on uskoteltu.
Barakin ehdotuksen mukaan noin 10 prosenttia Länsirannasta olisi liitetty Israeliin ja toinen vastaavankokoinen alue jätetty Israelin väliaikaiseen kontrolliin ennalta määräämättömäksi ajaksi.
Palestiinalaisten hallintaan olisi jäänyt vain 80% miehitetyistä alueista, eikä metriäkään rajaa, joka ei olisi ollut Israelin kontrollissa. Barakin tarjous näyttää entistäkin omituisemmalta, jos otetaan huomioon siirtokuntia varten rakennetut ohikulkutiet, jotka ovat vain israelilaisten käytössä, sekä kymmenet tiesulut. Ehdotus olisi myös varannut Israelille alueen vesivarojen kontrollin. Pirstaleinen kartta ei täyttänyt millään muotoa itsenäisyyttä hakevan valtion ehtoja.
Palestiinalaisjohto hylkäsi tarjouksen, eikä enää kyennyt vakuuttamaan Palestiinan aseellisia ryhmiä ja katutason julkisuutta rauhanprosessin etenemisestä.
Palestiinalaiset olivat jaksaneet yhä kurjistuvissa oloissa, koska he olivat uskoneet parempaan huomiseen. Camp Davidin jälkeen Oslossa avatut toivon ikkunat sulkeutuivat ja ovet avautuivat väkivallalle.
Vuonna 2001 Barak yritti vielä viedä neuvottelut päätökseen Tabassa, jossa hän vasta tarjosi lähes koko Länsirantaa ja jopa yhdistettyä Jerusalemia. Kaikki kuitenkin tiesivät, että Barak tulisi häviämään pääministerin vaalit oikeistolaista Ariel Sharonia vastaan puolitoista viikkoa myöhemmin. Kaikki tiesivät ehdotuksen turhaksi, koska se ei olisi sitonut vaalien voittajaa.
Camp Davidin neuvottelut epäonnistuivat jo strategisesti: Israel ajoi nopeita päätöksiä "kaikki tai ei mitään" -tyylillä, kun taas palestiinalaisjohto oli valmis vain hitaampaan prosessiin, jonka aikana se ehtisi kerätä päätöksille tukea palestiinalaisten joukosta.
Mikä merkittävämpää, Israel ei kyennyt ymmärtämään, että palestiinalaiset olivat jo tehneet merkittävän kompromissin luopuessaan suurimmasta osasta historiallista Palestiinaa ja sitoutuessaan kahden valtion periaatteeseen. Israelin silloinen pääministeri Ehud Barak löi neuvotteluille pisteen esitellessään ehdotuksensa alueen kartaksi.
Julkisuudessa viljellyn käsityksen mukaan Barak teki "anteliaan tarjouksen", joka olisi palauttanut melkein koko länsirannan palestiinalaisille, lähteistä riippuen 94-97 prosenttia.
Arafatin hylättyä tarjouksen, on häntä sittemmin pidetty syypäänä rauhanprosessin katkeamiseen ja palestiinalaisten uuden kansannousun alkamiseen. Israelilainen rauhanjärjestö Gush-Shalom paljasti taannoin salassa pidetyt kartat. Julkituotujen asiakirjojen mukaan Barakin tarjous ei ollut ollenkaan niin antelias kuin on uskoteltu.
Barakin ehdotuksen mukaan noin 10 prosenttia Länsirannasta olisi liitetty Israeliin ja toinen vastaavankokoinen alue jätetty Israelin väliaikaiseen kontrolliin ennalta määräämättömäksi ajaksi.
Palestiinalaisten hallintaan olisi jäänyt vain 80% miehitetyistä alueista, eikä metriäkään rajaa, joka ei olisi ollut Israelin kontrollissa. Barakin tarjous näyttää entistäkin omituisemmalta, jos otetaan huomioon siirtokuntia varten rakennetut ohikulkutiet, jotka ovat vain israelilaisten käytössä, sekä kymmenet tiesulut. Ehdotus olisi myös varannut Israelille alueen vesivarojen kontrollin. Pirstaleinen kartta ei täyttänyt millään muotoa itsenäisyyttä hakevan valtion ehtoja.
Palestiinalaisjohto hylkäsi tarjouksen, eikä enää kyennyt vakuuttamaan Palestiinan aseellisia ryhmiä ja katutason julkisuutta rauhanprosessin etenemisestä.
Palestiinalaiset olivat jaksaneet yhä kurjistuvissa oloissa, koska he olivat uskoneet parempaan huomiseen. Camp Davidin jälkeen Oslossa avatut toivon ikkunat sulkeutuivat ja ovet avautuivat väkivallalle.
Vuonna 2001 Barak yritti vielä viedä neuvottelut päätökseen Tabassa, jossa hän vasta tarjosi lähes koko Länsirantaa ja jopa yhdistettyä Jerusalemia. Kaikki kuitenkin tiesivät, että Barak tulisi häviämään pääministerin vaalit oikeistolaista Ariel Sharonia vastaan puolitoista viikkoa myöhemmin. Kaikki tiesivät ehdotuksen turhaksi, koska se ei olisi sitonut vaalien voittajaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Benny Morris
Thursday May 23, 2002
The Guardian
Camp Davidin kokous heinäkuussa 2000 (lyhennelmä).
Presidentti Bill Clinton on kertonut järjestämästään kaksiviikkoisesta Camp Davidin konferenssista heinäkuussa 2000 ja sen epäonnistumisesta, sekä siitä seuranneesta syyskuun lopulla alkaneesta intifadasta. Konferenssin puolivälissä heinäkuun 18. päivänä Clinton oli huolellisesti lukenut Arafatille dokumentin jonka Barak oli etukäteen hyväksynyt, korostaen pääkohtia asuunnitellussa ratkaisumallissa.
Ehdotukset sisälsivät demilitarisoidun Palestiinan valtion joka käsitti 92% Länsirannasta ja 100% Gazasta ja näihin liittyen eräitä maaluovutuksia palestiinalaisille pakolaisarabeille vuoden 1967 sotaa edeltävältä Israelin alueelta. Lisäksi useimpien juutalaissiirtokuntien purkaminen ja siirtokuntalaisten keskittäminen 8%:n alueelle Länsirannalla - tämä alue liitettäisiin Israeliin; Palestiinan pääkaupungin perustaminen Itä-Jerusalemiin jossa eräät arabialueet tulisivat suvereeniksi Palestiinan alueeksi ja toiset saisivat toiminnallisen autonomian; Palestiinan valtion suvereniteetti Jerusalemin vanhan kaupungin toisessa puoliskossa (muslimi- ja kristityt korttelit) ja hallintaoikeus mutta ei suvereniteettia Temppelivuoreen; pakolaisten paluu Palestiinan valtioon mutta ei "paluuoikeutta" Israeliin sekä kansainvälisen yhteisön massiivinen avustusohjelma helpottamaan pakolaisten kotouttamista.
Arafat sanoi ei. Raivostuneena Clinton takoi pöytää ja sanoi: "Olette johtamassa kansaanne ja koko aluetta katastrofiin". Palestiinalaisten muodollinen hylkäys ehdotukselle tuli amerikkalaisille seuraavana päivänä. Kokous eteni vielä pari päivää mutta käytännössä se oli ohi. Barak arvelee Arafatin tavoitteena Camp Davidissa olleen puristaa Israelilta mahdollisimman paljon myönnytyksiä ilman aikomustakaan solmia sopimusta ja lopettaa konflikti. Arafatilta puuttui joko rohkeutta tai tahtoa tehdä historiallinen kompromissi tai sitten tarkoituksena oli koettaa horjuttaa Israelin turvallisuutta ja samalla hämätä naiiveja journalisteja.
Konferenssin jälkeen Arafat sanoi Clintonille: "Mr. President, you are a great man". Tähän Clinton vastasi: "The hell I am! I'm a colossal failure and you made me one!"
"Barakin ehdotuksen mukaan noin 10 prosenttia Länsirannasta olisi liitetty Israeliin ja toinen vastaavankokoinen alue jätetty Israelin väliaikaiseen kontrolliin ennalta määräämättömäksi ajaksi.
"Palestiinalaisten hallintaan olisi jäänyt vain 80% miehitetyistä alueista, eikä metriäkään rajaa, joka ei olisi ollut Israelin kontrollissa. Barakin tarjous näyttää entistäkin omituisemmalta, jos otetaan huomioon siirtokuntia varten rakennetut ohikulkutiet, jotka ovat vain israelilaisten käytössä, sekä kymmenet tiesulut. Ehdotus olisi myös varannut Israelille alueen vesivarojen kontrollin. Pirstaleinen kartta ei täyttänyt millään muotoa itsenäisyyttä hakevan valtion ehtoja".
Lainasin olleellista kohtaa, joka oli faktaa.
Vesivaroista on tällä hetkellä n. 80% Israelin halussa!! Onko siinäkin toteutunut oikeudemukaisuus?
Todellakin luovutetun alueen vesivarat ja tiestö kokonaisuudessaan,kuuluvat ja olis kuuluneet sopimusehdotuksessa palestiinalaisille,vaikka he eivät ole näitten asioitten rakentamisessa,luultavasti tikkua ristiin laittaneet.
eikö suomalaisilla ole muuta tekemistä kuin miettiä miten vieraiden kansojen pitäisi elää ja olla.minä voin alkaa vaikka kaikille johtajaksi mutta minä vaadin siitä ison liksan sillä eihän jästipäiden vaatimusia kukaan voi täyttää. enkä muuten suostu toimimaan kuin maks 5v sitten eläke ja helevetin iso sellanen muuten joudutte tyytymään sekunda vaihtoehtoon.