viime vuonna kannabiksen laillisti berliini,sama meininki denverissä tsekki on laillistamassa. niiden alahuone siis tsekin äänesti laillistamisen puolesta ja euroopassa ylipäätään puhutaan paljon onko kieltolaki järkevä vai typerä.suomessa ei näistä asioista edes uutisoida mutta yhden sählyn pelaajan kannabis kokeilu oli uutinen sekä ylen että maikkarin lähetyksissä. hyvä suomi aina 30 vuotta jäljessä.
sensuuri
media
301239
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
kannabis on alku piri on loppu
kannabis tai piri, ei niissä oo muuta eroo ku et laittomist tulee parempi olo ja laillisesta hyötyy valtio.
paikkansa koko eurooppa olisi ajat sitten täyttynyt kovien aineiden käyttäjistä.hamppu itsessään ei ole riitävän vaarallinen aine vaan sille on täytynyt keksiä näitä huuhaa syitä että laittomuus olisi perusteltua.kuitenkin se on ainoa aine johon käyttäjä ei kuole vaikka kuin kiskoisi ja vierotus oireet ovat lievemmät kuin kovalla kahvin juojalla.
itse en pysty luopumaan kahvista ellei sitten pakoteta. Että sellanen aine laillisesti vaikkapa k-kaupasta. Puhumattakaan tupakasta, nikotiinin riippuvuutta aihettava voimakkuus on korkeampi kuin heroiinin.
Ruvetaanko laskemaan sekunteja koska tämä viestiketju putoaa.
amfetamiini eli piri on vaarallinen ja kova huume joka tuhoaa tehokkaasti esim maksan,munuaiset aivoista nyt puhumattakaan.hamppu ei edes tuhoa aivosoluja kuten viina vaan toimii reseptorin kautta ja sen aiheuttamat vauriot ovat sekä harvinaisia mutta myös paranevia.kun viinan aiheuttamat vastaavat vauriot ovat peruuttamattomia.
tutkipa asiaa, piri liuottaa aivoja vain siksi kun siihen lisätään aineita jotka edistävät sen imeytymistä, alkoholi liuettaa aivoja sinällään koska on liuotin. Piristä saisi turvallista, ja on jo saatu, ja sitä myönnetään ihmisille joilla on adhd.
Tiesitkö muuten, että suurin osa vankiloissa olevissa sairastaa adhd:ta.
voi olla joillekin ihan oikea lääke.mutta hampun tiimoilta tullu nähtyä myös muutama piripää ja kyllä ne on aikas kusipäistä porukkaa. kannabis irti huumeista.
Se kasvaa luonnossa vapaasti luonnonvaraisena kuten oopiumiunikkokin ja tulisi olla kaikkien satavilla ja käytettävissä kuten kaikki luonnolliset aineet.
opiaatit?
on yleensäkin ottaen käsittämätöntä että valtio kieltää jonkin joka on osa luontoa. Tätä se kuitenkin tekee kaiken sen kohdalla mikä ei sitä miellytä. Pienen kapinan paikka olis.
tehkää palvelus yhteiskunnalle vetäkää itsenne vessasta alas.
kannabis kasvaa luonnossa ja sitä voi muunmuassa polttaa.
minäkö joka kerran tai kahtena viikon loppuna käytän hamppua,siis kuukaudessa vai se sälli joka vetää perseet joka viikon loppu viinalla. perustele mulle mikä on narkki,yksikään niistä hampun käyttäjistä joita itse tunnen ei mitenkään täytä narkin tuntomerkkejä.porukka käy töissä,opiskelee osa toista ammattia muutama on työtön mutta onko se työttömyys just hamoun syytä.tuskin.
Epäonnea matkaan toivottelen!
juutalaisten juonia taas...peli on menetetty juutalaiset ovat onnistuneet tuhoamaan ihmisen, onneksi olkoon vaan, kyllä masterinne itse vihtahousu on nyt tyytyväinen!
kuten ei myöskään oopiumi tai alkoholi. Kyse on saatavista verotuloista ja taisteluista poliitikkojen etiikan välillä. Jos tiukkapipoiset saisivat vallan loppuisi suklaan myynti tällä sekunnilla koska naiset ovat täysin koukussa siihen(vastaava vaikutus kuin kokaiinilla)
Kyse on rahasta, vallasta ja rahan suhteesta valtaan.
mutta verotulot ei tippuis niin roimasti kuin jos viina kiellettäs.
Jos nautit niin maksat, valtiolle.
"Kyse on rahasta, vallasta ja rahan suhteesta valtaan." niin on kysymys juutalaisuudesta. Juutalaisten hallussa on sekä rahavarat että valta tässsä maailmassa!
kun aloitetaan keskustelu aiheesta hampun kieltolaki ja sen muutos euroopassa niin se onkin juutalaisten juonia.viina,kahvi ja jopa kaakao on ollut vaarallisia jossain vaiheessa mutta jos nyt keskityttäisi siihen päihde puoleen mikä voisi olla vähemmän haitallista kuin hamppu.on silläkin haittansa mutta ne eivät ole lähelläkään niitä ongelmia mitä viina aiheuttaa.vai onko syynä se että siinä kun humala tekee yhdynnästä huonon niin hampun aiheuttama tuntoherkkyyden lisäys tekee siitä entistä nautinnollisempaa.
seksi pannaan...hih...verolle.
Kröhöm.
puhua suomessa siitä missä euroopassa keskustellaan aivan tosissaan.eikä alkaa jauhamaan juutalaisista tai mistään muistakaan kansoista.vaan aiheena suhteellisen mieto päihde ja sen laillisuus status mielipiteet saa ja pitää olla perusteltuja koska ilman perustelua ne pelkkiä tyhjän jauhantoja.joku epäili että tälläinen keskustelu ketju katoaa.mutta eikö se ole jo sanavapauden rajoittamista.tällä palstalla on kehoitettu tappamaankin tiettyjä kansalaisuuksia ja siinä valossa tämän pitäisi olla hyvinkin sallittua.
politiikkaan, politiikan epäonnistumiseen, haloseen, maija vilkkumaahan tai muihin kansalle tärkeisiin puheenaiheisiin. Tämä ei ole kadonnut koska valvoja nukkuu tai on kännissä ja sammunut.
Totuutta ei kestä kukaan edes kännissä mutta valhetta on pakko sietää jopa selvinpäin.
Kannabis kasvaa puussa, viina ei, tarviiko enempi sanoa.
että vaikeat aiheet sensuroidaan ettei kiltit kansalaiset rupea epäilemään päättäjiensä kyvykkyyttä.mut vilkkummaa mä sanon ainoan sanan ja se on ei,näinhän se on suomessa kielletään mut maija on rock.mun mielestä ainoa mimmi suomessa joka on rock.eikä ukoistakaan löydy kuin yksi ja se on juice.sanansäilä yhdistettynä musiikkiin on mahtava voima.nyt on labradorin noutajan vapaa päivä.
kasvupaikka ei ole ratkaisevaa, molemmat ovat äärettömän haitaillisia nautintoaineita ihmiselle.
niin kuka hoitaa sitten kannabispsykoosit ja maksa ja aivovauriot? Herää vaan kyssäri kaikille!
Kannabis ei aiheuta maksa- eikä aivovaurioita kuten etanolihuume. Ne pari-kolmesataa kannabispsykoosia (josta palaudutaan käytännössä aina hyvin) hoidettaisiin terveystoimessa muiden mielenterveyden häiriöiden (mm. alkoholipsykoosien) tapaan ja hoitokulut katettaisiin tietenkin hampusta saatavilla verotuloilla. Ja jäisi muuten aika paljon euroja vielä ylikin.
Perinteisissä tietosanakirjoissa lukee sanan kannabis kohdalla yleensä vain tylysti HUUME. Mikäli hamppu-ummikon lukijan uskallus riittää, haastan hänet vierailemaan sivulla
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannabis ja olemaan valmistautunut maailmankuvasta mullistumiseen!
Sieltä selviää mm. että hamppuun liberaalisti suhtautuvia valtioita on aika liuta sen perinteisesti "huumemaaksi" mielletyn Hollannin lisäksi... hui!
Siis jos susta on hyvä, että hörhöt parveilee ympäriinsä vapaasti, niin enpä haluis tavata sua. Eikö sulle riitä, että viinapäissään örvelletään vaan lisäksi pitäis sekoilla vielä vavemmilla aineilla??? OOTKOS VÄHÄN KIPEE???? Noi mainitsemasi kusilaarit kun ovat antaneet periksi sen takia kun päättäjät itse ovat riippuvaisia aineista...
hamppu ei todellakaan ole viinaa vahvempaa. sillä viinalla saa itsensä paljon pahempaan kuntoon kuin hampulla.se että edes väität tuollaista kertoo vain sen kuinka vähän asioista tiedät.
piiloon, nimittäin jos hörhöt pelottaa. Yli 20% eurooppalaisista on nimittäin käyttänyt kannabista.