Itse henkilökohtaisesti olen huomannut Jehovan todistaja -"ystävästäni" teennäistä käyttäytymistä. Pyytäessään minua käymään tutustumassa valtakunnan salilla, huomasin hänen "pakottavan" minun jatkossa tulemaan sinne. Huomasin hänen puhuvan suunsa kuivaksi saadakseen kaikin tavoin minun tulevan sinne.
Helluntai surakunnassa koin aitoa, lämmintä tunnelmaa. Siellä ei ketään eroteta tai jätetä kuoppaan ja kävellä ohi.
Satuin sanomaan kerran eräälle Jehovan todistajalle, että mixi eräs toinen JT petti vaimoaan, vaikka sehän on ankarasti kielletty. Näin todellakin kävi, mutta siitäkös JT suuttui ja ei seuraavan kerran minut nähtyään tervehtinyt, vaan käveli ohi jättäen minut syrjään. Ei kai kestänyt kuulla totuutta.
JT:ssa huomaan teeskentelyä, kateutta ja katkeruutta. Valitettavasti he hyväksyvät väärin teot. Erotetaan, mutta aikojen saatossa heidät hyväksytään takaisin joukkoon.
Hyvänä esimerkkinä äskettäin tapahtuneessa tapauksessa, jossa vanhin oli hyväksikäyttänyt järjestön lapsia ja vuosien jälkeen jo aikuisiksi kasvaneet lapset kertoivat julkisuudessa tapahtuneesta. Tämä lapsia hyväkseen käyttänyt vanhin on myöntänyt tekonsa ja on tänä päivänä järjestössä vanhinpana. Eikö tämä ole teeskentelyä???
Hyväksikäytetyn uhrit ovat nyt epätoivoisia ja katkeroituneita. Hyväksikäyttäjä ei sanojensa mukaan voi asialle mitään. Tämä uhrien haastattelu näytettiin telkkarissa jokin aika sitten.
Sitten tältä samaiselta "ystävältäni" pyysin lastenhoitoapua ja hänpä olikin siitä rahaa vailla. Miten tällainen voi olla aitoa auttamista???
Lisäksi hän puhuu minulle eli "maallikolle" pahaa muista JT:sta!!! Aitoa rakkautta???
Kukaan Äiti ei voi olla niin julma, kuin äiti joka hylkää lapsensa. Ainut asia mitä lapsenne haluaa on teidän rakkautenne. Ota lapsi syliisi, vaikka olisikin jo aikuinen ja pidä häntä sylissäsi, niin, että hän voi tuntea itsensä rakastetuksi. Älä anna muiden ihmisten sanella tekemisiäsi ja määrätä sanojasi. OTA LAPSI SYLIIN.
Tiedän joitain JT lapsia, joiden elämä on yksinäistä ja turvatonta omien vanhempien kääntäessä heille selkänsä. Ainut asia, mitä he haluavat on hyväksyntää. EI HYLKÄÄMINEN OLE RAKKAUTTA!!!

Vastaukset 6
Vanhimmat
>>>Erotetaan, mutta aikojen saatossa heidät hyväksytään takaisin joukkoon.
mitä tarkoittaa akselilla.
Jos hellut eivät erota väärintekijöitä, se tarkoittaa sitä, että niitä ei ole tai niille ei tehdä mitään.
Päättelen siitä, kun Jt:tä moititaan tässä väärintekijöiden suvaitsemisesta. Kuitenkin samassa yhteydessä moititaan erottamisersta ja sitten vielä päätteeksi takaisin ottamisesta.
Lähinnä jään ihmettelemään helluntaisuuntauksen menettelyä, jos kaikki edellä mainitut ovat moitittavia tapoja väärintekoihin suhtautumisessa.
Miksi ihmettelet sitä, mikä on niin vähemmän tärkeätä. Ihmettele ennemminkin sitä tapausta, miten vanhimmat hyväksikäyttävät järjestön lapsia. Eikö sinullla ole siihen mitään kommentoitavaa???
Pedofiliaa ilmenee yhteiskunnan jokaisella tasolla ja valitettavasti Jt eivät ole immuuneja sille.
"Kaikkiaan 17 prosenttia epäillyistä miehistä ja yhdeksän prosenttia epäillyistä naisista oli tunnustanut hyväksikäytön, mutta isät kiistivät syyllisyytensä muita epäiltyjä useammin. Todennäköisesti epäiltynä olleiden isien joukossa on eniten syyttömiä. Tähän viittaa myös se, ettei epäillyn teon luonteesta monessa tällaisessa tapauksessa ollut lainkaan tietoa."
http://www.stakes.fi/tiedotteet/2000/45.htm
=================================
Ruotsin korkeimman oikeuden puheenjohtaja Torkel Gregov on kiinnittänyt vakavaa huomiota siihen, että syyttömiä ihmisiä on tuomittu ankariin vankeusrangaistuksiin olemattoman näytön perusteella, kun tarkoituksena on ollut 'pelastaa lapsi hyväksikäytöltä'. Ilmiö ei ole ihan tuntematon Suomessakaan
Suuren yleisön tempaaminen mukaan kauhisteluun on USA:ssa johtanut lynkkauksiin, ja mm. McMartinin päiväkotiskandaalista kriittisen tv-elokuvan tehneen ohjaajan talo poltettiin kostoksi. Meillä ei olla vielä näin pitkällä, mutta samaa mentaliteettia löytyy myös Suomesta.
http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/arkisto/1999/kesk/pedojutt.htm
=================================
Suomalaisen kirjallisuuden edistämisvaroista tukea huuhaalle
"Opetusministeriön Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnalta sekä Suomalaisen kirjallisuuden edistämisvaroista on myönnetty suomentamiseen tukea Ellen Bassin ja Laura Davisin kirjalle Rohkeus parantua."
"Luvussa "vaurioiden tunnistaminen" on laaja joukko kysymyksiä, jolla hyväksikäyttöä voi tunnistaa. Kirjan mukaan (s. 27):
"Jos sinulta tuntuu vaikealta lukea tätä kappaletta, muista, että olet jo kokenut kovimman - hyväksikäytön."
Ja mistä tuon hyväksikäytön voi tunnistaa? Esimerkiksi kysymyksistä (ss. 24-27):
"Koetko olevasi erilainen kuin muut? Onko sinun vaikea luottaa sisäiseen näkemykseesi? Pelkäätkö onnistumista? Tuntuuko sinusta, että sinun on oltava täydellinen? Onko tunneskaalasi laaja? Onko sinun vaikea rakastaa ja hyväksyä kehoasi? Tuntuuko sinusta, että ihmissuhteesi ei toimi? Odotatko tulevasi hylätyksi? Oletko ylihuolehtiva? jne. jne."
"Kirjaan liittyvää "ajattelua" on levitetty USA:ssa naistutkimuksen nimissä ja siksi kirjaan kohdistuvaa kritiikki on tässä mielessä saattanut olla esittäjänsä urakehityksen kannalta vaarallista. "
http://personal.eunet.fi/pp/ske/skepsis/rohkeus.html
=================================
"Koululaisille tehdyssä kyselyssä ilmoitti hyväksikäyttöä kokeneensa kahdeksan prosenttia tytöistä ja kolme prosenttia pojista."
http://www.paihdelinkki.fi/tietopankki/300_alinja/334.htm
=================================
"80-luvulla alkanut insestihysteria johti pahoihin ylilyönteihin, perättömiin syytöksiin ja perheenjäsenten välien rikkomiseen syyttä suotta. Hysteria johti myös vastareaktioon, kun aiheetta syytetyt vanhemmat tulivat julkisuuteen. Media ei kokemuksista viisastunut, vaan paisutteli jälleen ilmiötä."
"Tyypillinen on myös jäävuoriteoria, väite että vain pieni osa tapauksista tulee esille, mikä ei saa mitään tukea tutkimuksista, Söderlund huomauttaa."
http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/arkisto/699/perus/pedofi.htm
=================================
False
Memory Syndrome (FMS) Foundation, valemuisto-
säätiö. Sen päätoimisto sijaitsee Philadelphiassa,
Yhdysvalloissa, ja sitä johtaa kouluttaja Pamela
Freyd. Säätiön tarkoitus on vastustaa nopeasti
kasvavaa ja epäilyttävää muotiterapiaa, joka
hajottaa tuhansia perheitä, tuottaa potilaille
elinikäisiä henkisiä arpia ja särkee viattomien van-
hempien ja sukulaisten sydämiä. Kohteena on itse
asiassa 1 990-luvun mielenterveyskriisi.
Tämä surullinen juttu alkoi Freudista. Uransa
alkuvaiheessa, kun hän vielä käytti hypnoosia,
hän hämmästyi niistä lukuisista naisista, jotka transsis-
sa ollessaan kaivoivat esiin lapsuusmuistoja siitä,
miten oma isä oli raiskannut heidät. Meni vuosia
ennen kuin hän vakuuttui siitä, että nämä naiset
vain kuvittelevat.
http://personal.eunet.fi/pp/ske/skepsis/valemui.html
=================================
Epäeettistä mielikuvaharjoittelua kirjoittamalla
http://personal.eunet.fi/pp/ske/skepsis/bassdavis.html
=================================
"Eroa haluava äiti yritti
lavastaa isän syylliseksi insestiin" Alaotsikkona: "Lastenpsykiatrikin
uskoi äidin punomiin juoniin"
"halusi Karin kokonaan pois elämästään", ja sitten alkoi ottaa selville,
miten saisi evättyä lastensa isältä pääsyn lapsia katsomaan. Joku tuttava
oli kertonut, että tapaamisen esteeksi kävisi vain esim. isän
väkivaltaisuus tai lasten hyväksikäyttö"
http://www.listserv.funet.fi/archives/naistutkimus/naistutkimus.oldlog9702b
=================================
About the False Memory Syndrome Foundation
http://www.fmsfonline.org/about.html
=================================
Martti Esko, TT, johtava sihteeri
Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - myös kirkkoa koskeva kysymys?
http://www.evl.fi/kkh/to/kpk/laps.htm
*Virhe, johon kirkossa usein langetaan, on anteeksiantamisen ja unohtamisen tie.*
Seksuaalinen hyväksikäyttö ja häirintä on yksi *vaietuimpia aiheita koko yhteiskunnassamme, niin varmasti myös kirkossa.* Emme halua nähdä, että tämä ilmiö voi koskettaa myös meitä.
>>>Hyväksikäyttäjä usein kieltää ja vähättelee nuoren seksuaalista riistoa tapahtuneen. Rikoksen tehneen työntekijän sairasloma tai muutaman kuukauden poissaolo työstä ei vielä muuta mitään. Myöskään kirkon muihin tehtäviin siirto ei toimenpiteenä riitä. Virhe, johon kirkossa erityisesti langetaan, on anteeksiantamisen ja unohtamisen tie.
On tietysti hieno asia, jos olet saanut kokea lämpöä ja välittämistä helluntaiseurakunnassa. Samoin on hieno asia, jos tällaista on löytänyt JT:n valtakunnansalilta.
Valitettavasti molemmista seurakunnista on sitten myös ikäviä kokemuksia.
>>
Helluntai surakunnassa koin aitoa, lämmintä tunnelmaa. Siellä ei ketään eroteta tai jätetä kuoppaan ja kävellä ohi.
>>
Valitettavasti tuo ei pidä paikkaansa, vaan myös helluntailaisten seurakunnista erotetaan. Tässäpä joitain esimerkkejä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000004858416
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000011441565#22000000011441565
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000008931614#22000000008931614