*Sanokaa pakanain seassa: "Herra on Kuningas". Niin pysyy maanpiiri lujana, se ei horju. Hän tuomitsee kansat oikeuden mukaan. Iloitkoot taivaat, ja riemuitkoon maa; pauhatkoon meri ja kaikki, mitä siinä on. Ihastukoot kedot ja kaikki, mitä kedolla on, riemuitkoot silloin kaikki metsän puut Herran edessä, sillä hän tulee, sillä hän tulee tuomitsemaan maata: hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaudessa ja kansat uskollisuudessansa.*
*Paukuttakoot käsiänsä virrat, ja vuoret yhdessä riemuitkoot Herran edessä; sillä hän tulee tuomitsemaan maata. Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti ja kansat oikeuden mukaan.*
*Minun kansani käskijät ovat lapsia, ja naiset sitä hallitsevat. Kansani, sinun johtajasi ovat eksyttäjiä, he ovat hämmentäneet sinun polkujesi suunnan. Herra asettuu käymään oikeutta, nousee kansoja tuomitsemaan. Herra käy tuomiolle kansansa vanhinten ja sen päämiesten kanssa: Te olette raiskanneet viinitarhan; teidän taloissanne on kurjilta ryöstettyä tavaraa.*
*Herra, sinä olet minun Jumalani; minä kunnioitan sinua, kiitän sinun nimeäsi, sillä sinä olet tehnyt ihmeitä, sinun aivoituksesi kaukaisilta päiviltä ovat todet ja vakaat. Sillä sinä olet tehnyt kaupungin kiviroukkioksi, varustetun kaupungin raunioiksi; muukalaisten linna on kadonnut kaupunkien luvusta, ei sitä ikinä enää rakenneta. Sentähden sinua kunnioittaa väkevä kansa, väkivaltaisten pakanain kaupunki sinua pelkää. Sillä sinä olit turvana vaivaiselle, turvana köyhälle hänen ahdingossansa, suojana rankkasateelta, varjona helteeltä; sillä väkivaltaisten kiukku on kuin rankkasade seinää vastaan. Niinkuin helteen kuivassa maassa, niin sinä vaimensit muukalaisten melun. Niinkuin helle pilven varjossa vaipuu väkivaltaisten voittolaulu. Ja Sotajoukkojen Herra laittaa kaikille kansoille tällä vuorella pidot (häät) rasvasta, pidot voimaviinistä, ydinrasvasta, puhtaasta voimaviinistä. Ja hän hävittää tällä vuorella verhon (esiriipun), joka verhoaa kaikki kansat, ja peiton, joka peittää kaikki kansakunnat. Hän hävittää kuoleman ainiaaksi (kuolemalla ristillä), ja Herra, Herra pyyhkii kyyneleet kaikkien kasvoilta ja ottaa pois kansansa häväistyksen kaikesta maasta. Sillä Herra on puhunut. Ja sinä päivänä sanotaan: "Katso, tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme meitä pelastamaan; tämä on Herra, jota me odotimme: iloitkaamme ja riemuitkaamme pelastuksesta, jonka hän toi".*
*Näin sanoo Herra: Missä on teidän äitinne erokirja, jolla olisin lähettänyt hänet pois? Tai kuka on minun velkojani, jolle minä olisin teidät myynyt? Katso, pahojen tekojenne tähden te olette myydyt, teidän rikkomustenne tähden on äitinne lähetetty pois. Miksi ei ollut ketään, kun minä tulin, miksi ei kukaan vastannut, kun minä huusin? Onko minun käteni liian lyhyt vapahtamaan, olenko minä voimaton auttamaan? Katso, nuhtelullani minä kuivaan meren, minä teen virrat erämaaksi, niin että niitten kalat mätänevät, kun ei ole vettä; ne kuolevat janoon. Minä puetan taivaat mustiin ja panen murhepuvun niitten verhoksi.*
*Herra, Herra on minulle antanut opetuslasten kielen, niin että minä taidan sanalla virvoittaa väsynyttä; hän herättää aamu aamulta, herättää minun korvani kuulemaan opetuslasten tavalla. Herra, Herra on avannut minun korvani; minä en ole niskoitellut, en vetäytynyt pois. Selkäni minä annoin lyötäväksi, poskieni parran revittäväksi, en peittänyt kasvojani pilkalta ja syljeltä. Herra, Herra auttaa minua; sentähden ei minuun pilkka koskenut, sentähden tein kasvoni koviksi kuin piikivi, sillä minä tiedän, etten häpeään joudu. Lähellä on hän, joka minut vanhurskaaksi tuomitsee. Kuka voi minun kanssani riidellä? Astukaamme yhdessä esiin! Kuka on minun vastapuoleni? Tulkoon tänne lähelleni! Katso, Herra, Herra auttaa minua; kuka minut syylliseksi tuomitsee? Katso, kaikki he hajoavat kuin vaate; koi heidät syö. Kuka teistä pelkää Herraa ja kuulee hänen palvelijansa ääntä? Joka vaeltaa pimeydessä ja valoa vailla, se luottakoon Herran nimeen ja turvautukoon Jumalaansa.*
*Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi. Sillä niinkuin te olette juoneet minun pyhällä vuorellani, niin tulevat kaikki pakanakansat juomaan ainiaan: he juovat ja särpivät ja ovat, niinkuin ei heitä olisi ollutkaan. Mutta Siionin vuorella saavat olla pelastuneet, ja se on oleva pyhä, ja Jaakobin heimo (siunauksen lapset) on perivä perintönsä. Jaakobin heimo on oleva tuli ja Joosefin heimo liekki, mutta Eesaun heimo (kirouksen lapset) kuin olki, ja ne polttavat sen ja kuluttavat sen; eikä jää pakoonpäässyttä Eesaun heimosta. Sillä Herra on puhunut. Ja he ottavat perinnöksensä Etelämaan ynnä Eesaun vuoren, Alankomaan ynnä filistealaiset; he ottavat perinnöksensä Efraimin maan ja Samarian maan, Benjaminin ynnä Gileadin. Ja tästä väestä, israelilaisista, viedyt pakkosiirtolaiset ottavat perinnöksensä kanaanilaiset Sarpatiin asti. Ja Jerusalemin pakkosiirtolaiset, jotka ovat Sefaradissa, ottavat perinnöksensä Etelämaan kaupungit. Pelastajat (seurakunta) nousevat Siionin vuorelle tuomitsemaan Eesaun vuorta (jumalattomia). Ja kuninkuus on oleva Herran.*
*Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua. Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.*
*Ei kukaan ole noussut ylös taivaaseen, paitsi hän, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa. Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoasyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.*
*Mutta Jeesus huusi ja sanoi: "Joka uskoo minuun, se ei usko minuun, vaan häneen, joka on minut lähettänyt.*
*Minä olen tullut Isäni nimessä, ja te ette ota minua vastaan; jos toinen tulee omassa nimessään, niin hänet te otatte vastaan.*
*Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainoasyntyisen Pojan nimeen.*
*Jeesus vastasi heille: "Minä olen sanonut sen teille, ja te ette usko. Ne teot, joita minä teen Isäni nimessä, ne todistavat minusta.*
*ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.*
*Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.*
*Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen. Tämän minä olen puhunut teille kuvauksilla; mutta tulee aika, jolloin minä en puhu teille enää kuvauksilla, vaan avonaisesti julistan teille sanomaa Isästä. Sinä päivänä te anotte minun nimessäni; enkä minä sano teille, että minä olen rukoileva Isää teidän edestänne; sillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä. Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö.*
*Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.*
*"Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka minut ottaa tykönsä, se ei ota tykönsä minua, vaan hänet, joka on minut lähettänyt".*
*Papit eivät kysyneet: 'Missä on Herra?' Lainkäyttäjät eivät minua tunteneet, ja paimenet luopuivat minusta; profeetat ennustivat Baalin nimessä ja seurasivat niitä, joista ei apua ole.*
*Joka maassa itsensä siunaa, siunaa itsensä Totisen Jumalan nimeen, ja joka maassa vannoo, vannoo Totisen Jumalan nimeen; sillä entiset ahdistukset ovat unhotetut ja peitossa minun silmiltäni*
*Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan.*
*Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.*
*Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli, joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen (laille) kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti. Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman, niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on (lihaksi tullut) Herra.*
*Jos teitä solvataan Kristuksen nimen tähden, niin te olette autuaat, sillä kirkkauden ja Jumalan Henki lepää teidän päällänne.*
*Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.*
*Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.*
*Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainoasyntyinen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.*
*Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet.*
*Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: Poika ei voi itsestänsä mitään tehdä, vaan ainoastaan sen, minkä hän näkee Isän tekevän; sillä mitä Isä tekee, sitä myös Poika samoin tekee.*
*Sillä niinkuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.*
*Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne.*
*Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle*
*Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut.*
*Kaikki, minkä Isä antaa minulle, tulee minun tyköni; ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.*
*Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.*
*Niinkuin Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta, niin myös se, joka minua syö, elää minun kauttani.*
*Mutta minulla on todistus, joka on suurempi kuin Johanneksen; sillä ne teot, jotka Isä on antanut minun täytettävikseni, ne teot, jotka minä teen, todistavat minusta, että Isä on minut lähettänyt. Ja Isä, joka on minut lähettänyt, hän on todistanut minusta. Te ette ole koskaan kuulleet hänen ääntänsä ettekä nähneet hänen muotoansa, eikä teillä ole hänen sanaansa teissä pysyväisenä; sillä te ette usko sitä, jonka hän on lähettänyt.*
*Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.*
*Minä olen, joka todistan itsestäni, ja minusta todistaa Isä, joka on minut lähettänyt.*
*niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.*
*Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin.*
*Minä ja Isä olemme Yksi.*
*Jos minä en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä.*
*Isä, kirkasta (käsky) nimesi!" Niin taivaasta tuli ääni: "Minä olen sen kirkastanut, ja olen sen vielä kirkastava". Niin kansa, joka seisoi ja kuuli sen, sanoi ukkosen jylisseen. Toiset sanoivat: "Häntä puhutteli enkeli". Jeesus vastasi ja sanoi: "Ei tämä ääni tullut minun tähteni, vaan teidän tähtenne. Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos. Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni."*
*Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.*
*Jeesus sanoi hänelle: "Minä Olen Tie ja Totuus ja Elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.*
*Filippus sanoi hänelle: "Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme". Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa Minä Olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?*
*Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.*
*Mutta Puolustaja, Pyhän Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.*
*sillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä.*
*Minä olen lähtenyt Isästä ja tullut maailmaan; jälleen minä jätän maailman ja menen Isän tykö.
*Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule (koska Kristus on Puolustaja) teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun; vanhurskauden, koska minä menen Isän tykö, ettekä te enää minua näe; ja tuomion, koska tämän maailman ruhtinas on tuomittu.*
*Ja nyt, Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan.*
*Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yksi (Kristuksen nimeen kastettuna ja samasta uskosta osallisena) niinkuin mekin.*
*Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen sinut, ja nämä ovat tulleet tuntemaan, että sinä olet minut lähettänyt.*
*Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme; ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; Äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.*
Herran Totuutta kirkastaen, hänen nöyrä ja alhainen palvelija, joka on maan tomua ja tuhkaa, mutta silti rakas Herralle Jumalalle, Jeesukselle, lihaksi tulleelle.
Siunausta ja rauhaa

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sekosi raukka täysin viimeisinä päivinään ja lupaili ystävilleen maat ja taivaat.
Juutalaisten kuningas hän oli vain omassa pienessä mielikuvitusmaailmassaan.
Karu totuus kuitenkin paljastui hänelle ristillä, hetkeä ennen hänen kuolemaansa.
Ja Rouva on Kuningatar.
OLET 100% oikeassa!
Jeesus on Herra!
Mutta niin olen minäkin ja sinäkin jos et satu vosu olemaan
Se ei nimittäin riitä että on olevinaan.
Suo anteeksi jos epäilen, mutta lienetkö edes "gentleman" ..
Hyvä TT !!
Kuningas Kebab
Kotisivu · Mobiilipalvelu
Yhteystiedot Kuningas Kebab
Itäinen Pitkäkatu 90, 20810 TURKU 02 2354059
2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan.
1. Moos. 4:15 -- Kain merkitään, jotta muut ihmiset käsittäisivät hänen olevan Jumalan suojelema. Jumala katsoo toimeenpiteen tarpeelliseksi siitäkin huolimatta, että Raamattu ilmoittaa maailmassa tällöin elänneen vain kolme ihmistä (Aatami, Eeva ja Kain).
2. Moos. 28:34-35 -- Jumala ilmoittaa että pyhään paikkaan astuminen ilman kelloja saattaa johtaa kuolemanrangaistukseen.
5. Moos. 1:1 -- Mooses puhuu koko Israelin, arviolta kaksimiljoonaiselle kansalle, samanaikaisesti. On huomattava, että tämä tapahtui ennen television, radion ym. massamedian yleistymistä.
Kuningas Salomon rakennuttama temppeli oli mitoiltaan ainoastaan 35 x 12 metriä (1. Kun. 6:2, 1 kyynärä = 0,593802 metriä), mutta pienistä mitoistaan huolimatta:
1. Kun 5:15-16 ilmoittaa temppelin rakentamisen vaatineen 150 000 rakentajaa.
1. Kun 6:38 ilmoittaa rakennustyön kestäneen 7 vuotta.
1. Aik. 23:4 ilmoittaa rakennustyötä valvoneen 24 000 työnjohtajaa, sekä 6 000 henkilön toimineen päällysmiehinä ja tuomareina.
1. Aik. 22:14 ilmoittaa rakennustyön vaatineen yli 3 500 000 kiloa kultaa, yli 35 000 000 kiloa hopeata ja tämän lisäksi "mittaamattoman paljon rautaa sekä vaskea hirsien ja kivien lisäksi" (1 talentti = 35-40 kg).
Kuningas Aahas oli kuollessaan 36-vuotias (2. Kun. 16:2). Hänen kuoltuaan tuli kuninkaaksi hänen 25-vuotias poikansa Hiskia (2. Kun. 16:20, 18:1-2). Täten Aahaksen oli täytynyt siittää Hiskia jo kymmen- tai yksitoistavuotiaana.
5. Moos. 25:5-9 -- Veljen kuoltua miehellä on velvollisuus siittää lapsia hänen veljensä leskelle. Jos mies kieltäytyy, hänen kälynsä tulee sylkeä häntä silmille vanhimpien edessä.
Psa. 121:6 -- Kerrotaan Jumalan suojaavan seuraajiaan kuun poltteelta (jota verrataan auringon poltteeseen).
2. Kor. 12:2 -- Ilmoitetaan taivaita löytyvän ainakin 3 kappaletta.
Gal. 1:8-9 -- Paavali uhkaa kiroavansa taivaasta lähetetyn enkelin, jos tämä uskaltaa saarnata evankeliumia joka eroaa Paavalin versiosta.
1. Moos. 7:2-4,10 ilmoittaa Nooan keränneen arkkiinsa seitsemässä päivässä vähintään yhden parin jokaisesta eläin-, lintu- ja hyönteislajista. Eri lajeja löytyy maailmasta, hyönteislajit mukaanlukien, noin 10 miljoonaa. Otettaessa kaksi yksilöä per laji, lastattavien organismien määräksi tulee 20 miljoonaa, mikä merkitsee, että arkkiin lastattiin melkein 2000 yksilöä minuutissa, yli 30 yksilöä sekunnissa, arkin yhdestä ainoasta ovesta, yötä päivää seitsemän vuorokauden ajan.
Heb. 7:1-3 -- Ilmoitetaan, että Melkisedekillä, Jumalan ylipapilla, ei ole isää, ei äitiä, ei sukua, ei alkua eikä loppua. Tämä siitäkin huolimatta, että 1. Tim. 6:15 ilmoittaa vain ja ainoastaan Jumalan olevan kuolematon.
3. Moos. 21:10 kieltää ylimmäisiä pappeja ehdottomasti repimästä vaatteitaan, tästä tärkeästä käskystä huolimatta ylimmäinen pappi repii vaatteensa Jeesuksen oikeudenkäynnin aikana (Matt. 26:65, Mark. 14:63).
Matt. 26:15 kertoo ylipappien "maksaneen 30 hopearahaa" Juudakselle maksuksi petoksestaan. Tämä siitä huolimatta, että Juudeassa käytettiin Jeesuksen aikaan kuparirahoja, ja punnittavan hopean käyttö maksuvälineenä oli lopetettu jo yli 150 vuotta ennen Jeesuksen syntymää. Hopeasekelit otettiin käyttöön Juudeassa vasta vuonna 67 jKr., mutta näitä ei kolikkojen standardisoituessa enää punnittu maksettaessa.
Matt. 27:38 ja Mark 15:27 ilmoittaa että Jeesus ristiinnaulittiin samanaikaisesti kahden ryövärin kanssa. Tämä siitä huolimatta, että ryöväreitä ei yleisen roomalaisen käytännön mukaan ristiinnaulittu. Ristiinnaulinta oli rangaistus, jota sovellettiin poliittisille tai uskonnollisille kiihkoilijoille.
Matt. 27:9-10 kertoo Juudaksen lunnasmaksun ja kuoleman olleen profeetta Jeremiaan ennustama, mutta Matt. 27:9-10:n siteeraamaa kohtaa ei löydy Jeremiaan kirjasta lainkaan. Sen sijaan kyseinen kohta löytyy Sakarjan kirjasta (Sak. 11:12-13 - tosin asiayhteyttä tutkittaessa on selvää, että kyseisellä kohdalla ei ole mitään tekemistä tulevan messiaan kanssa).
Joh. 19:25-30 paljastaa Jeesuksen ristin äärellä seisoneen hänen sukulaisiaan ja ystäviään sekä heidän antaneen viiniä Jeesukselle. On silti historiallinen fakta, että teloitettavien välittömään läheisyyteen ei turvallisuussyistä koskaan päästetty ketään, eritoten ei sukulaisia tai ystäviä, jotka saattaisivat auttaa teloitettavaa pakenemaan.
Matt. 27:51-53 tietää kertoa että Jeesuksen kuolemaa seurasi maanjäristys, jonka sivuvaikutuksena monet kuolleet heräsivät henkiin. Jostakin syystä nämä malttoivat odottaa haudoissaan Jeesuksen ylösnousemukseen asti, jonka jälkeen heränneet ruumiit miehittivät kaupungin. Siitä huolimatta että Matt. 27:51-53 ilmoittaa monen ihmisen nähneen nämä herätetyt kuolleet, ei kukaan Jerusalemin asukas kokenut tapausta dokumentoinnin arvoiseksi, eivätkä historioitsijat tai Raamatun muut evankeliumit ole tapahtumasta lainkaan tietoisia.
1. Moos. 4:17 -- Kain rakentaa ja kansoittaa kokonaisen kaupungin kahden sukupolven aikana.
1. Moos. 15:18 -- Jumala julistaa Egyptin, Jordanin, Saudi-Arabian, Libanonin, Syyrian, Jemenin ja osan Irakista kuuluvan vain juutalaisille.
Vähän sen jälkeen, kun Jumala on tuhonnut egyptiläisten kaikki karjaeläimet, hevoset mukaan lukien (2. Moos. 9:3-6), ja aiheuttanut egyptiläisille ja heidän jo tapetulle karjalleen paiseita (2. Moos. 9:9-11) ja tappanut egyptiläisten karjaeläinten esikoiset (2. Moos. 12:12,29), ilmoittaa Raamattu egyptiläisten sotilaiden seuranneen Moosesta ratsain (2. Moos. 14:9) ...
Sotakelpoisia aikuisia miehiä, joita osallistui suureen kansanvaellukseen, oli israelilaisilla tietojen mukaan yli 600 000 kpl (4. Moos. 1:45-46, 2. Moos. 12:37), ja näin ollen voimme, arvioiden naisten, lasten ja vanhusten määrän, arvioida noin 2 000 000 israelilaisen jättäneen Egyptin. Raamattu ilmoittaa tämän tapahtuneen aikana, jolloin Egyptin yhteenlasketun väestön määrä, juutalaiset mukaan lukien, on arkeologisten perusteiden nojalla arvioitu olleen alle 1 500 000 henkeä. Raamatun julistamasta israelilaisten valtavasta määrästä huolimatta heitä löytyy myöhäisemmässä vaiheessa enää vain 7000 kpl (1. Kun. 20:15).
2. Moos. 17:14 -- Jumala ilmoittaa 'pyyhkivänsä pois amalekilaisten muiston taivaan alta.' Amalekilaisten muisto on tästä huolimatta pysyvästi säilytettynä Raamatussa tänäkin päivänä.
4. Moos. 22:21-30 -- Aasintamma näkee enkelin, tunnistaa sen enkeliksi, ja tämän jälkeen puhuu ihmiskieltä (oletettavasti hepreaa) omistajalleen. Omistaja ei näe tapahtuneessa mitään erikoista, vaan ryhtyy argumentoimaan aasin kanssa.
Sitkeä kansa? Ensin amalekilaiset tuhotaan täydellisesti, 'vihkien kaiken kansan tuhon omaksi miekan terällä' (1. Sam. 15:3,7-8), vähän tämän jälkeen amalekilaiset tuhotaan täydellisesti toistamiseen, 'jättämättä yhtään miestä tai naista henkiin' (1. Sam. 27:8-9). Miltei heti sen jälkeen, kun amalekilaiset on 'hävitetty täysin' jo kahdesti, ilmoittaa Raamattu amalekilaisten suorittaneen tuhoisan ryöstöretken Siklagiin (1. Sam. 30:1), jonka seurauksena Daavid hävittää heidät kolmannen kerran (1. Sam. 30:17-18).
2. Kun. 6:5-7 -- Rautakirves ui tai kelluu veden pinnalla.
1. Kor. 11:14 -- Julistetaan pitkien hiusten olevan miehelle häpeäksi - tästä huolimatta valtaosa Jeesusta kuvaavista luonnoksista esittää hänet pitkähiuksisena.
4. Moos. 11:31-33 -- Herran lähettämä tuuli puhaltaa viiriäisiä israelilaisten leiriin. Israelilaisia on yli 600 000 (4. Moos. 11:21), ja jokainen israelilainen kerää viiriäisiä vähintään 10 hoomer-mitan verran (4. Moos. 11:32, 1 hoomer = 10 eefaa = 360 litraa). Tämä tarkoittaa israelilaisten keränneen 360 x 10 x 600 000 = 2 160 000 000 litraa viiriäisiä kahdessa päivässä.
2. Aik. 13:17 -- 500 000 israelilaista sotilasta kaatuu yhdessä taistelussa (tämä on enemmän kaatuneita kuin yhdessäkään taistelussa toisen maailmansodan aikana, ja Yhdysvaltain sisällissodan suurimmassa taistelussa, Gettysburgissa, hävinnyt osapuoli menetti 5 000 miestä).
1. Moos. 38:8-10 -- Jumala surmaa miehen siksi, että mies kieltäytyy siittämästä lasta hänen veljensä leskiintyneen vaimon kanssa.
Joh. 6:24-30 -- Suuri ihmisjoukko vaatii Jeesukselta tunnustekoa, joka vahvistaisi heidän uskoaan. Tämä tapahtuu välittömästi sen jälkeen, kun Jeesus on ruokkinut suuren ihmisjoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla - yksi vakuuttavimmista tunnusteoista mitä Jeesuksen ikinä kerrotaan suorittaneen.
1. Kun. 3:12 kertoo Jumalan tehneen kuningas Salomon viisaimmaksi ihmiseksi, mitä koskaan tulee elämään maan päällä. Tästä huolimatta Salomo rakasti monta muukalaiskansan naista, vastoin Jumalan määräyksiä (1. Kun. 11:1-2), jotka taivuttivat hänet palvomaan pakanajumalia, vastoin Jumalan käskyjä (1. Kun. 11:4-11), jonka jälkeen Salomo 'käänsi sydämensä pois Herrasta' (1. Kun. 11:9).
Ilm. 8:7 kuvaa kaiken maan ruohon tuhoutuneen tulen ja rakeitten johdosta, jonka jälkeen ilmestyvää heinäsirkkaparvea kielletään kuitenkin vahingoittamasta ruohoa (Ilm. 9:4).
San. 8:13, 16:6 julistaa 'Herran pelon' ohjaavan meidät pois pahasta. 1. Joh. 4:18 valistaa että 'pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon.' Lopuksi 2. Joh. 1:6 tietää kertoa että he, jotka Jumalaa rakastavat, 'vaeltavat hänen käskyjensä mukaan.'
Joh. 12:34 -- Ihmisjoukko (puhuen kaikki yhdessä samanaikaisesti?) esittää Jeesukselle 22-sanaisen kysymyksen.
Kuningas Salomo, jonka Jumala teki viisaimmaksi ihmiseksi maan päällä (1. Kun. 3:12), rakennuttaa temppelin asuinsijaksi Jumalalle (1. Kun. 8:13, Ap. 7:47) siitä huolimatta, että Jumala ei asu ihmisten rakennuttamissa temppeleissä (Ap. 7:48-49).
Hes. 26:15-21 -- Jumala ennustaa Tyyron kaupungin tuhoutuvan, ja olevan ikuisesti raunioitettu. Nebukadnessar ei silti koskaan onnistunut valtaamaan Tyyroa, ja kaupunki on olemassa, asuttuna, vielä tänäkin päivänä.
Matt. 1:20-23, Luuk 1:26-33 -- Enkeli julistaa Joosefille ja Marialle heidän tulevan lapsensa (Jeesus) olevan 'Pyhästä Hengestä', hänen 'tulevan olemaan suuri', 'Jumalan poika' jne. sekä myöhäisemmässä vaiheessa Jeesuksen kastetta seuraavat mitä eriskummallisimmat tapahtumat (Matt. 3:13-17, Mark. 1:9-11). Näistä kaikista esitetyistä Pyhän Hengen vihjeistä huolimatta Jeesuksen omaiset yrittävät estää Jeesusta suorittamasta tehtäväänsä, epäillen Jeesuksen olevan 'poissa suunniltaan' (Mark. 3:21), ja Jeesus kuvaa itse tilannetta sanoin 'Ei ole profeetta halveksittu muualla kuin sukulaistensa kesken ja kodissaan' (Mark. 6:4-6).
Matt. 1:23 ilmestyy Joosefille unessa enkeli, joka kertoo, että tulevan messiaan nimeksi on annettava Immanuel, jotta ennusmerkki kävisi toteen. Tästä huolimatta Joosef antaa pojalle nimeksi Jeesus (Matt. 1:25).
Johannes Kastajan kerrotaan ymmärtäneen Jeesuksen todellisen henkilöllisyyden jo kastaessaan hänet (Joh. 1:31-34, Matt. 3:11-14). Silti, kasteen jälkeen, Johannes lähettää opetuslapsensa tiedustelemaan Jeesukselta, onko hän messias (Matt. 11:2-3).
2. Kun. 13:21 -- Kuollut, haudattava mies virkoaa henkiin koskettuaan Elisan luita.
Matt. 10:1-8 tietää kertoa Jeesuksen antaneen opetuslapsilleen "vallan ajaa ulos saastaisia henkiä, ja parantaa kaikkinaisia tauteja". Tästä huolimatta opetuslapset eivät kykene tähän tilaisuuden tullen (Matt. 17:14-16).
Kaikkitietävä Jumala erehtyväinen? Ensin Jumala asettaa Saulin israelilaisten kuninkaaksi, ja vakuuttaa Saulin vapauttavan israelilaiset filistealaisten käsistä (1. Sam. 9:15-17). Myöhemmin Jumala silti katuu tehneensä Saulin Israelin kuninkaaksi (1. Sam. 15:35), ja lopuksi Saul suorittaa itsemurhan, filistealaisten vyöryessä israelilaisten kaupunkeihin (1. Sam. 31:4-7).
Joh. 21:25 spekuloi, että jos Jeesuksen kaikki maanpäälliset teot kirjattaisiin, ei 'koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa.' Silti "Apostolien Teot" (Ap. 1:1-2) alkaa lauseella 'Edellisessä kertomuksessani kirjoitin, oi Teofilus, kaikesta, mitä Jeesus alkoi tehdä ja opettaa, hamaan siihen päivään asti, jona hänet otettiin ylös.'
Room. 10:17-18, Kol. 1:23 -- Raamattu kertoo että evankeliumi oli saarnattu kaikissa maailman valtioissa jo Paavalin aikoihin.
Jeesus julistaa perustavansa seurakuntansa Pietarille, ja antavansa hänelle 'taivasten valtakunnan avaimet' (Matt. 16:18-19). Silti, hetkeä myöhemmin Jeesus toruu Pietaria saatanaksi; "mene pois minun edestäni, saatana; sinä olet minulle pahennukseksi, sillä sinä et ajattele sitä, mikä on Jumalan, vaan sitä, mikä on ihmisten." (Matt. 16:23)
5. Moos. 7:15 -- Mooses lupaa kansalleen Jumalan poistavan kaikki taudit.
Mark. 8:23 -- Jeesus parantaa sokean sylkemällä tämän silmille.
Oliko Paavali perkeleestä?
1. Joh. 3:8-10 valistaa jokaisen synnintekijän olevan "perkeleestä". Kirjeessään Timoteeukselle (1. Tim. 1:15) Paavali, jonka kerrotaan mm. kirjoittaneen puolet Uuden Testamentin kirjoista, paljastaa olevansa synnintekijöistä suurin.
Oliko Jeesus itse Saatana? Saatana, jonka lempinimi Lucifer merkitsee "valontuojaa" tai "kointähteä", kuvataan Raamatussa "kointähtenä", joka toivoo "nousevansa taivaaseen" (Jes. 14:12-13). Yllättävänä käänteenä Jeesus, joka tässä vaiheessa on noussut taivaaseen, paljastaa silti Raamatun lopussa: "Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti" (Ilm. 22:16).
Uskon sivuvaikutukset? -- Jeesus täsmentää näitä mm. seuraavasti:
Mark. 16:17-18 "Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Joh. 14:12 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä."
Luuk. 10:19 "Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava."
Matt. 10:8 (Jeesus julistaa seuraajilleen:) "Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia."
Joh. 8:51 "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa."
Joh. 11:26 "Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"
Kokemus on osoittanut, että kristinuskoisilla ei, uskostaan huolimatta, ilmene kaikkia Jeesuksen lupaamia sivuvaikutuksia.
Kuinka moni kristityistä täyttää Jeesuksen heille asettamat vaatimukset?
Matt. 5:48 "Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."
Luuk. 14:26 "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni."
Luuk. 6:30 "Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa."
Kuinka moni kristitty pystyy julistamaan olevansa täydellinen, vihaavansa vanhempiaan, vaimoaan ja lähimpiä sukulaisiaan, ja antavansa omaisuutensa välittömästi sitä pyytävälle? On muistettava, että Jeesus tuskin vaatisi seuraajiltaan mitään, mihin ei katsoisi heidän kykenevän.
Miltä kristinuskon Jumala näyttää? Raamattu helpottaa hahmottamista paljastamalla Jumalan omaavan mm. seuraavat piirteet:
Kasvot (2. Moos. 33:11,20,23, 4. Moos. 6:25-26, 17:9, 20:9 jne.)
Huulet (Psa. 17:4) ja suu, jonka ollaan myös todettu sylkevän tulta (Jes. 1:20, 2. Sam. 22:9).
Tulinen kieli (Jes. 30:27)
Sieraimet (2. Sam. 22:9), joista tupruaa savua (Psa. 18:8).
Käsivarret (Jes. 30:30)
Valkoiset hiukset (Dan. 7:9).
Silmät (Psa. 11:4) ja korvat (2. Sam. 22:7).
Kädet (Psa. 28:5, 2. Moos. 24:11), joita käytetään mm. ihmisten vitsomiseen "vaskirumpujen ja kanteleiden" säestyksellä (Jes. 30:31-32).
Sormet (Psa. 8:4).
Sisäelimet, sisukset (Jer. 31:20).
Jalat, jalkapohjat (Psa. 18:10, Jes. 37:25, 2. Moos. 24:10).
Pukeutuu valkoisiin vaatteisiin (Dan. 7:9), suurta kokoa (Jes. 6:1).
Hengittää (Jes. 30:28).
Omistaa myös sulalliset siivet lentämistä varten (Psa. 91:4, 18:1, 36:8), tosin hänen ilmailuharrastuksensa ei rajoitu pelkästään omien siipien käyttöön (Psa. 18:11).
Miten todennäköistä Vanhan Testamentin kuvausten varjossa on, että varhaisten israelilaisten "löytämä" jumala sittenkin on pelkästään taikauskoisen, alkukantaisen kansan mielikuvitusta ja mytologiaa? Kuvaukset siivekkäästä, tulta syöksevästä ihmismäisestä jumalasta lienevätkin samaa sarjaa lohikäärmeiden, kyklooppien ja yksisarvisten hevosten kanssa.
Raamatun kyseenalainen oppi. Ovatko "rajattoman viisauden" omaavan Jumalan tai hänen poikansa Jeesuksen tarjoamat opit järkeviä, käyttökelpoisia tai hyödyllisiä 2000-luvun suomalaiselle?
Miten "rakkauden" Jumala kehoittaa meitä toimimaan uhmaikäisen tenavan kanssa?
5. Moos. 21:18-21 "Jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä .. Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi."
Mikä oli Jeesuksen suosittelema tapa välttyä helvettiin joutumiselta?
Matt. 5:29-30 "Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; ... Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin."
Nautintoa pienten lasten pahoinpitelystä?
Psa. 137:9 "Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!"
Jeesuksen, "rakkauden lähettilään", käsitys perheestä?
Luuk. 14:26 "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni."
Miten meidän tulee toimia vakavan sairauden iskiessä?
Jaak. 5:14-15 "Jos joku teistä sairastaa, kutsukoon tykönsä seurakunnan vanhimmat, ja he rukoilkoot hänen edestään, voidellen häntä öljyllä Herran nimessä. Ja uskon rukous pelastaa sairaan."
Miten toimia myrkyllisen käärmeen purtua?
4. Moos. 21:8 "Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon."
Mitä viisauden hedelmiä kristinuskon "rajaton" Jumala tarjoaa maanviljelijälle?
5. Moos. 22:10 "Älä kynnä yhtaikaa härällä ja aasilla."
3. Moos. 19:19 "Älä anna karjassasi kahden erilaisen eläimen pariutua."
3. Moos. 19:19 "Älä kylvä peltoosi kahdenlaista siementä."
3. Moos. 19:9 "Kun te korjaatte eloa maastanne, niin älä leikkaa viljaa pelloltasi reunoja myöten äläkä poimi tähkäpäitä leikkuun jälkeen."
Mitä neuvoa Jumala tarjoaa luonnonsuojelijalle?
5. Moos. 22:6 "Jos kulkiessasi tapaat puusta tai maasta linnun pesän, jossa on pojat tai munat ja emo makaamassa poikien tai munien päällä, niin älä ota emoa poikineen, vaan päästä emo lentämään ja ota vain pojat, että menestyisit ja kauan eläisit."
Mitä tulisi tehdä joutuessaan ryöstön kohteeksi?
Luuk. 6:30 "Älä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa."
Mitä vihjeitä Jumala tarjoaa valokuvaajille, kuvataiteilijoille ja kuvanveistäjille?
2. Moos. 20:4 "Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla."
Jumalan ravintoa koskevat säädökset? Huomautettakoon, että ihminen ei selviä hengissä täysin rasvattomalla ravinnolla;
3. Moos. 3:17 "Tämä olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen, missä asuttekin: mitään rasvaa tai verta älkää syökö." Jumalan varoitus tähtitieteilijöille.
5. Moos. 4:19 "[Ota siis itsestäsi tarkka vaari] ettet, kun nostat silmäsi taivasta kohti ja katselet aurinkoa ja kuuta ja tähtiä, kaikkea taivaan joukkoa, anna vietellä itseäsi kumartamaan ja palvelemaan niitä."
Jumalan viesti maapallon ylikansoittumisesta ja koskemattoman luonnon katoamisesta huolestuneelle?
1. Moos. 1:28 "Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet."
Millaista lohtua Raamattu tarjoaa murhemieliselle työttömälle?
2. Tess. 3:10 "Kuka ei tahdo työtä tehdä, ei hänen syömänkään pidä."
Miten Jeesus suhtautuu tulevaisuuden suunnittelemiseen?
Matt. 6:34 "Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään."
Miten Jeesus suhtautuu rahan säästämiseen?
Matt. 6:19-20 "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat."
Luuk. 12:33 "Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille."
Jeesus katsoo myöskin oikeudenmukaiseksi varastaa köyhiltä antaakseen rikkaille:
Luuk. 19:23-26 "Ja hän sanoi vieressä seisoville: Ottakaa häneltä pois se leiviskä ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää. - Niin he sanoivat hänelle: Herra, hänellä on jo kymmenen leiviskää. - Minä sanon teille: jokaiselle, jolla on, annetaan; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on."
Miten tulee toimia, jos joutuu pahoinpitelyn kohteeksi?
Matt. 5:39 "Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin."