kaunis

tai oli ennen,miksi ortodoksisella hautuu maalla annetaan kaivaa traktorilla hauta,siinä traktori joutuu ajelemaan edes takas jo haudattujen vainajien yli,meillä kotona ennen aikaan kun käytiin sukulaisten haudoilla niin oli kielletty kävelemästä ja hyppimästä kenenkään haudan päällä.ja nyt raktorilla ajellaan siinä.koska hautuu paikat on toisella tavalla kuin luterilisella siellä voi kaivaa käytävältä käsin menemättä hautojen päälle.en ymmärrä tälläista häpäisyä jos joku ymmärtää niin vastatkoon.
10771
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

luterilaisella hautausmaalla käsin kaivetaan. Kyllä siellä ajellaan traktorilla sen kun keretään. Ja sitäpaitsi ortodoksit haudataan samaan hautausmaahan kuin luterilaisetkin - idiootti!

Äänestä
  • ainakaan täällä Helsingissä. Paikkakunnilla, missä on evakkoseurakunta, asia saattaa olla toisin. Sodan jälkeen ei hautausmaita ollut aina varaa perustaa, joten ortodoksit saivat käyttää luterilaista hautausmata tiettyä korvausta vastaan.

    Nykyään laki määrää, että luterilaisst hautausmaat toimivat ns yleisinä hautausmaina. Valtio maksaa tästä korvausta evlut kirkolle. Silti kaikki ne seurakunnat, joilla on oma hautausmaa, ovat ne säilyttäneet. Helsingin ortodoksisella hautausmaalla on tähän asti haudat kaivettu käsin.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    ainakaan täällä Helsingissä. Paikkakunnilla, missä on evakkoseurakunta, asia saattaa olla toisin. Sodan jälkeen ei hautausmaita ollut aina varaa perustaa, joten ortodoksit saivat käyttää luterilaista hautausmata tiettyä korvausta vastaan.

    Nykyään laki määrää, että luterilaisst hautausmaat toimivat ns yleisinä hautausmaina. Valtio maksaa tästä korvausta evlut kirkolle. Silti kaikki ne seurakunnat, joilla on oma hautausmaa, ovat ne säilyttäneet. Helsingin ortodoksisella hautausmaalla on tähän asti haudat kaivettu käsin.

    M-LS. Koskahan opit, että elämää on Helsingin ulkopuolellakin??

    Äänestä

  • nimimerkki kirjoitti:

    M-LS. Koskahan opit, että elämää on Helsingin ulkopuolellakin??

    Olen nurkkapatriootti.

    Äänestä

  • M-LS kirjoitti:

    Olen nurkkapatriootti.

    selväksi monesta kirjoituksestasi.

    Itse olen ollut muutamissa ort.hautauksissa mukana ja joka kerta vainaja on haudattu luterilaisen kirkon hautausmaahan. Kun ei ole ollut erillistä ortodoksista hautausmaata,

    Äänestä

  • ortodoksisia hautausmaita on muuallakin kuin Helsingissä, jopa yllättävän pienillä paikkakunnilla. Luterilaiselle hautausmaalle hautaaminen voi johtua paitsi ortodoksisen hautausmaan puuttumisesta myös puolison/suvun hautojen sijainnista. Ja mitä alkuperäiseen kysymykseen tulee, eiköhän se hautojen koneellinen kaivaminen ole tätä aikaa: tehdään koneella kaikki mikä vain suinkin on mahdollista.

    Äänestä

  • Mata kirjoitti:

    ortodoksisia hautausmaita on muuallakin kuin Helsingissä, jopa yllättävän pienillä paikkakunnilla. Luterilaiselle hautausmaalle hautaaminen voi johtua paitsi ortodoksisen hautausmaan puuttumisesta myös puolison/suvun hautojen sijainnista. Ja mitä alkuperäiseen kysymykseen tulee, eiköhän se hautojen koneellinen kaivaminen ole tätä aikaa: tehdään koneella kaikki mikä vain suinkin on mahdollista.

    Haudan kaivamiseen voidaan käyttää esimerkiksi telavetoista BobCat -traktoria, joka kevyenä laitteena ei vahingoita viereisiä hautoja. Toinen vaihtoehto on raskaampi kone, joka ulottuu uuteen hautapaikkaan suoraan käytävältäkin käyttäen tavallista pidempää puomia.

    Joku vanha saattaa muistella traktorikaivureita ajalta, jolloin mekaniikka perustui vaijereihin. Nykyiset koneet ovat jo parempia, kuin monet käyttäjänsä. Kyse on vain koulutuksesta.

    Äänestä

  • ei tässä ketään nimitellä,nyt on kyse hautaamisesta ja millä tavoin.Sinä voisit käydä ortd,hautuumaalla nin huomaat miten käytävät on,ei siellä käytävältä kaivella niin kuin luterilaisela h-maalla.

    Äänestä

  • idiootti kirjoitti:

    ei tässä ketään nimitellä,nyt on kyse hautaamisesta ja millä tavoin.Sinä voisit käydä ortd,hautuumaalla nin huomaat miten käytävät on,ei siellä käytävältä kaivella niin kuin luterilaisela h-maalla.

    Jos maisemointikoneella voidaan hoitaa ojanpohjaa yli kymmenen metrin säteellä, niin kyllä silloin onnistuu myös haudan kaivaminen siltä etäisyydeltä, mikä esimerkiksi Helsingin Ortodoksisella hautausmaalla vallitsee. Tosin tuollainen kaivuri ei ole enää sitten kaikkein halvin malli. Mutta uskon, että hautausmaan isännöitsijä osaa ratkaista tällaiset ongelmat yhtä hyvin tai paremmin, kuin kukaan meistä palstalaisista.

    Äänestä

  • Platonic kirjoitti:

    ortd papilta että voisin kaivella lapiolla hatoja millon tarvetta siihen,pappi sanoi että konneella sitä nykysin,en oikein tmmärrä miksi näin.vaikka olen samaa seurakuntaa papin kannssa.ja kokemusta olis kun eräs toinen firma joskus hoiti samaa hautuumaata ja sillon kaivettiin käsin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hautuumaa kirjoitti:

tai oli ennen,miksi ortodoksisella hautuu maalla annetaan kaivaa traktorilla hauta,siinä traktori joutuu ajelemaan edes takas jo haudattujen vainajien yli,meillä kotona ennen aikaan kun käytiin sukulaisten haudoilla niin oli kielletty kävelemästä ja hyppimästä kenenkään haudan päällä.ja nyt raktorilla ajellaan siinä.koska hautuu paikat on toisella tavalla kuin luterilisella siellä voi kaivaa käytävältä käsin menemättä hautojen päälle.en ymmärrä tälläista häpäisyä jos joku ymmärtää niin vastatkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu