Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

never ending orgasmi

Nuorena pojankloppina ku kiipesin johonkin ja kannatin ruumistani käsieni varassa, esim. puun runkoa tai roikkuvaa köyttä vasten koin alapäässäni uskomattoman voimakasta mielihyvän tunnetta ja se jatkui niin kauan ku olin kyseisessä käsien varassa roikkuvassa asennossa. Saman koin joskus sellaisessa köysien varassa olevassa kiikussa, jos vain vauhtia oli tarpeeksi.

Näin aikuisena kun on seksissäkin jo koettu jotain, niin olen joskus miettinyt tota lapsuusajan(noin10-15v) alapääntuntemusta ja se oli hyvin samantapainen ku orgasmi. Mutta sitä pystyi jatkamaan niin kauan kuin halusi, ei tarvinut kuin jatkaa roikkumista tai kiikkumista. TÄMÄ ON SITTEN TOTTA. Kirjoitan omalla keskustelujen nimimerkilläni. Lisäys noihin lapsuusajan kokemuksiin: tavaraa ei kuitenkaan tullut vaikka tunne oli yhtä voimakas ku oikeassa aikuisiän orgasmissa.

Mä meinaan testata onnistuuko se vielä näin aikuisiällä. Ensin odotellaan pimeää ja kiivetään katuvalojen ulottumattomissa olevaan puuhun, köh:=)

Kommentteja, tack:=)
215919
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

ehkä pitänyt laittaa tonne orgasmipalstalle, sori. Olkoon täällä:)

Äänestä

Se tunne silloin lapsuusiässä ku roikuin jossain, ei ollut sykkivää(mälliähän ei tullut), vaan jatkuvaa, kuin juuri laukeamishetkellä mutta se jatkui, se jatkui niin kauan ku halusin:=)

Onk muut kokeneet mitään vastaavanlaista tai sinnepäinkään?

Äänestä
  • Oon kokenut ton saman! Ja ikää oli ehkä 13 tai jotain...

    En tiedä oisko nykyään mahdollista?

    Tunne tuli nimenomaan kiipeillessä esim. pyykkien kuivaus telineeseen.

    Äänestä

  • mä kirjoitti:

    Oon kokenut ton saman! Ja ikää oli ehkä 13 tai jotain...

    En tiedä oisko nykyään mahdollista?

    Tunne tuli nimenomaan kiipeillessä esim. pyykkien kuivaus telineeseen.

    En ole siis yksin ton asian kanssa, eli se oli täysin normaalia. Jotenkin vaan houkuttelee kokeilemaan onnistuuko se vielä tässä iässä. Ilmoitan ku testi on suoritettu. Kumpi kerkee ensin?:)

    Äänestä

  • mä kirjoitti:

    Oon kokenut ton saman! Ja ikää oli ehkä 13 tai jotain...

    En tiedä oisko nykyään mahdollista?

    Tunne tuli nimenomaan kiipeillessä esim. pyykkien kuivaus telineeseen.

    olen myös kokenut tuon aivan saman tunteen. se tuli noin 10v iässä kun kiipesin vaakatasossa olevaan puuhun jonka päästä lähti keinu.. se oli hieno viritys :)

    Äänestä

Joo...mullakin oli moinen kokemus. Ensikerran sain sen ala-asteen liikuntasalissa kiivetessäni, siellä sellaisia köysiä pitkin ylös kattoon. Kiipeily tuntui varsin mielekkäältä.=) Samainen tunne tuli myös joskus kotona, ku vedin leukaa leuanvetotangolla siten, ett riipuin käsin siinä leuka tangon yläpuolella. Tässä asennossa kun roikkui aikansa, niin jopahan oli mukavaa.=) Se vaan kävi vähän kunnonpäälle...välillä.
Se tunne oli...jotenkin erillainen kun se mikä tulee orgasmissa. Ehkä jopa voimakkaampi. En enää sillen muista, ku siitä on niin kauan aikaa, ku oon sellasen saanu.

Äänestä
  • Hyvä kuulla muiltakin, että ovat kokeneet samoja juttuja.

    Aivan, muistellessani tarkemmin, se oli hieman erilainen tunne ku orgasmissa, mutta äärettömän voimakas ja jatkuvakestoinen. Koin itekkin pari kertaa sen kiivetessäni liikuntahallin köyttä pitkin kattoon. Mahtoiko pojat ihmetellä ku viivyin hetken siellä katossa, ei olis millään malttanut tulla alas:=)

    Äänestä

  • Allekirjoitan, täysin samat tuntemukset. Ne oli tosi upeita ne köydet.

    Äänestä

  • Minäkin muistan, kun pienenä kavereiden kanssa kiipeiltiin puihin ja liikennetolppiin. Muista en tiedä, mutta koin saman kuin te. Aivan mahtava tunne, tosiaan kuin loputon orgasmi. Ja se väsytti todella paljon, ei siinä pitkään jaksanut roikkua.

    Mutta mihin tuo tunne perustuu? Ei luulisi, että se niin hyvältä tuntuu. Enää ei kyllä kehtaa edes pimeällä kokeilla ;)

    Äänestä

Täysin samat oli metkut mullakin kouluaikoina.alko tossa 12-13 ikäsenä.voikkasalin köysissä kiipeilin pitkään sekä koulun pihalla olevissa kiipeilytangoissa.huomasin kyllä parin muun kaverinkin harrastavan samaa.joskus jopa joutu myöhästyy tunnilta,kun ei malttanut lopettaa.tosin mulla sessio johti kyllä yleensä orkkuun.mulla oli yhdessä mettässä oikein varsinainen "panopuu",jota iltaisin kävin kiipeämässä "paikallaan".tätä jatku vuosia ja runkkaamaan aloin vasta 15-16 vuotiaana.sitte se hinkkaaminen jotenki unohtu.olen joskus myöhemminkin kokeillut sitä seuraavalla menetelmällä.otan kotona jostain väliovesta kahvan pois.sitten vaan vaikka joku vasara oven kamaran päälle ja siitä roikkumaan ja oven reunaa hinkkaamaan.eikä mikään estä ruuvaamasta koukkua kattoon johon sitten tarpeen tullen haetaan autotallista paksu köysi killumaan.sitäpaitsi kiipeily pitää kunnossa.

Äänestä
  • Eli munkaan ei tartte mennä ulos sitä testiä tekemään. Taidampa kokeilla kotosalla:=) Tattis vinkistä..

    Äänestä

Minulla on ollut kiipeilyköysi liiterissä jo 20 vuotta. Eikä vaimoni tiedä yhtään mitään, että miksi minä kiipeilen siinä.....
Minulla alkoi mällit lähteä kiipeillessä jo 12 vuotiaana.
Kuntokin on pysynyt ihan hyvänä.

Äänestä
  • Tota, mä en koskaan kehdannut viedä sitä kiipeilyjuttua loppuun asti, koska tilanteet oli aina sellaisia missä toisia oli paikalla ja jos vehje olisi alkanut tököttämään, niin sehän olis näkynyt, tosin muutaman kerran jatkoin vain sitä riippumista ja tunsin, että nyt seisoo! ja jatkoin, mutta en riittävän kauan,koska olin näkyvillä, rupes nolottamaan.

    Kertomuksesi osoittaa, että se onnistuu aikuisiälläkin, jees. Varmasti kokeilen vielä....saa sitten vertailla "orgasmeja" keskenään:=)

    Äänestä

  • Hb kirjoitti:

    Tota, mä en koskaan kehdannut viedä sitä kiipeilyjuttua loppuun asti, koska tilanteet oli aina sellaisia missä toisia oli paikalla ja jos vehje olisi alkanut tököttämään, niin sehän olis näkynyt, tosin muutaman kerran jatkoin vain sitä riippumista ja tunsin, että nyt seisoo! ja jatkoin, mutta en riittävän kauan,koska olin näkyvillä, rupes nolottamaan.

    Kertomuksesi osoittaa, että se onnistuu aikuisiälläkin, jees. Varmasti kokeilen vielä....saa sitten vertailla "orgasmeja" keskenään:=)

    Orgasmeja tulee useita peräkkäin, jos vain jaksat......

    Äänestä

  • yksi kirjoitti:

    Orgasmeja tulee useita peräkkäin, jos vain jaksat......

    oikeassa seksissä olen kokenut perättäisiä orgasmeja. Esim. ex:n kanssa kävi niin, että ku laukesin ja se alkoi loppumaan niin alkoi heti perään uusi laukeaminen.

    "Kiipeilyköysi" testi vielä tekemättä, mielenkiinnolla testaan johtaako se orgasmiin kuten täällä on väitetty. Onhan mahdollista, että homma ei onnistu ollenkaan:=)

    Äänestä

Kyllä muistan lapsuudesta köysikiipeilyn nautinnon.

Viime kesänä vietimme perhejuhlaa nuorimman sisaren päästyä ripille ja me miehet lähdimme pihametsään voimia mittelemään kun puuhun oli jäänyt köysi menneiltä ajoilta(kesti vieläkin). Eli kiipesimme 6-7m käsivoimin köyden päähän ja takas. Eipä aikaakaan kun tuttu tunne levisi nivuksiin ja muistot palautuivat lapsuuteen. Nyt olen 30v.

Äänestä
  • Pidättelen vielä, pidättelen:=) Testi vieläkin tekemättä, tulee vaan hosuttua näiden pornolehtien ja -elokuvien kanssa:=)

    Kyllä mää vielä...

    Äänestä

  • Hb kirjoitti:

    Pidättelen vielä, pidättelen:=) Testi vieläkin tekemättä, tulee vaan hosuttua näiden pornolehtien ja -elokuvien kanssa:=)

    Kyllä mää vielä...

    Jätä nyt se runkkaaminen ja tee se perkeleen testi. En ole tämmöisestä köysi-pelleilystä kuullutkaan, ja kovasti kiinnostaa touhun fysiologinen puoli, miten mikäkin on mahdollista ja MITÄ ITSEASISASSA lopulta tapahtuu. Irtoaako mällit "itsestään" ja vaikka tuntikaupalla.. ässhole pistä nyt vauhtia niihin kokeisiin äläkä jauha täällä PASKAA.

    Äänestä

  • NoNi kirjoitti:

    tuliko nyt hyvä mieli ja tuottiko toi sanomisesi jotain nautintoa itsellesi, kenties se korvaa sinulle sen never ending kiipeilyorgasmin, mitä et ole kokenut:=)

    Vastaus varsinaiseen asiaan: ota rauhallisesti ja älä hermostu, kyllä mä vielä...

    Äänestä

  • NoNi kirjoitti:

    Jätä nyt se runkkaaminen ja tee se perkeleen testi. En ole tämmöisestä köysi-pelleilystä kuullutkaan, ja kovasti kiinnostaa touhun fysiologinen puoli, miten mikäkin on mahdollista ja MITÄ ITSEASISASSA lopulta tapahtuu. Irtoaako mällit "itsestään" ja vaikka tuntikaupalla.. ässhole pistä nyt vauhtia niihin kokeisiin äläkä jauha täällä PASKAA.

    En nyt oikein ymmärrä mistä moinen hyökkäys mua kohtaan, kyseleppä tolta Ai:ltä, sehän on kokenut sen jutun uudestaan kolmekymppisenä.

    Äänestä

Onnistuu vielä 40v. Jatkuva orgasmi. Mällit tulee
Ja se kestää kauan. Kun tulee tangosta alas,iho kananlihalla ja jalat ihan puuduksissa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hb kirjoitti:

Nuorena pojankloppina ku kiipesin johonkin ja kannatin ruumistani käsieni varassa, esim. puun runkoa tai roikkuvaa köyttä vasten koin alapäässäni uskomattoman voimakasta mielihyvän tunnetta ja se jatkui niin kauan ku olin kyseisessä käsien varassa roikkuvassa asennossa. Saman koin joskus sellaisessa köysien varassa olevassa kiikussa, jos vain vauhtia oli tarpeeksi.

Näin aikuisena kun on seksissäkin jo koettu jotain, niin olen joskus miettinyt tota lapsuusajan(noin10-15v) alapääntuntemusta ja se oli hyvin samantapainen ku orgasmi. Mutta sitä pystyi jatkamaan niin kauan kuin halusi, ei tarvinut kuin jatkaa roikkumista tai kiikkumista. TÄMÄ ON SITTEN TOTTA. Kirjoitan omalla keskustelujen nimimerkilläni. Lisäys noihin lapsuusajan kokemuksiin: tavaraa ei kuitenkaan tullut vaikka tunne oli yhtä voimakas ku oikeassa aikuisiän orgasmissa.

Mä meinaan testata onnistuuko se vielä näin aikuisiällä. Ensin odotellaan pimeää ja kiivetään katuvalojen ulottumattomissa olevaan puuhun, köh:=)

Kommentteja, tack:=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu