Irakin sota

näyttää olevan kestoaihe tällä palstalla ja kuka oli syyllinen mihinkäkin iskuun jne... Totuus on kuitenkin ettei tapahtumiin ole kuin yksi syyllinen ja se on USA. USA hyökkäsi ilman kansainvälisen yhteisön lupaa eri maitten välisen demokraattisen päätöksen (YK) vastaisesti Irakiin, joten USA on yksiselitteisesti vastuussa kaikista sodanaikaisista kärsimyksistä siellä!
Rikokseen ei voi vastata nykyisen moraalikäsityksen mukaan rikoksella!!!! Suorastaan hämmästyttävää on miten jotkut tälläkin palstalla puolustavat USAn aiheuttamien tuhansien irakilaisten kuolemaa Saddamin aiheuttamilla hirmuteoilla????? Onko siis Saddamille tuhansien ihmisten tappamisesta oikea tuomio tuhansien ihmisten tappaminen lisää?????, järkyttävää ajattelua!
5195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Syö silliä, juo kuravettä päälle!

Osallistut nyt itsekin siihen kestoaiheeseen toistamalla täsmälleen samoja asioita, joita täällä on saanut lukea jo vuosikausia.

Etkö olisi keksinyt mitään omaperäistä tai sitten pysynyt vaiti?

Viime kuukausina irakilaiset ääriainekset ovat keskittyneet lähinnä tappamaan toisiaan.

Et ole sattumoisin sitä huomannut? ;))

Äänestä
  • Nimittäin kyllä asia on niin, että Irakissa ei tapettaisi siviilejä läheskään tuossa mittakaavassa, jos jenkkiterroristit olisivat pysyneet läävässään... Ja tota faktaa et edes sinä sairaassa päässäs pysty kumoamaan...

    Äänestä

  • tosiasiaa... kirjoitti:

    Nimittäin kyllä asia on niin, että Irakissa ei tapettaisi siviilejä läheskään tuossa mittakaavassa, jos jenkkiterroristit olisivat pysyneet läävässään... Ja tota faktaa et edes sinä sairaassa päässäs pysty kumoamaan...

    Siis montako joukkohautaa tuolta Saddamin jäliltä on löytynyt? Puhutaan hirveistä määristä siviiliuhreja, vaikka ei silloin mitään sotaa ees ollutkaan. Älä vaan kerro että elämä oli kivaa ennen sotaa. Miksi sieltä virtasi pakolaisia, nythän niitä ei enää tule. Ne kivat kaverir on tapettu kaikki.

    Äänestä

  • Aulis kirjoitti:

    Saddamin jäljiltä löytyi n.20 000 kuollutta, vaan Bushpaskan jäljiltä niitä on jo yli 300 000, eli yli 15 kertainen määrä, ja susta se on ihan oikeutettua??? Sitäpaitsi Saddamin aikaan rikollisuus Irakissa oli n. 10% nykyisestä. Ja mites sä sitten selität ne pakolaiset syyriassa joita sinne saapuu joka päivä lisää. Luulet kai, että ne on jenkkien arvonnassa saaneet loman Syyriaan tai Turkkiin??? Voi Per... mikä juntti.... vaan silti jenkkiterroristeilla vielä riittä tapettavaksi ja raiskattavaksi niitä lapsia, joiden vanhemmat on tapettu ja lapsilla ei enää ole ketään joka veisi turvaan. Ja toi on todistettu uutisia myöten...

    Äänestä

Amerikka on rikollinen roistovaltio, joten en yhtään ihmettele, että näin tapahtuu. Amerikkalaisille ihmishenki ei ole koskaan ollut kovin arvokas ellei kyseessä ole ollut miljonääri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pastori silli kirjoitti:

näyttää olevan kestoaihe tällä palstalla ja kuka oli syyllinen mihinkäkin iskuun jne... Totuus on kuitenkin ettei tapahtumiin ole kuin yksi syyllinen ja se on USA. USA hyökkäsi ilman kansainvälisen yhteisön lupaa eri maitten välisen demokraattisen päätöksen (YK) vastaisesti Irakiin, joten USA on yksiselitteisesti vastuussa kaikista sodanaikaisista kärsimyksistä siellä!
Rikokseen ei voi vastata nykyisen moraalikäsityksen mukaan rikoksella!!!! Suorastaan hämmästyttävää on miten jotkut tälläkin palstalla puolustavat USAn aiheuttamien tuhansien irakilaisten kuolemaa Saddamin aiheuttamilla hirmuteoilla????? Onko siis Saddamille tuhansien ihmisten tappamisesta oikea tuomio tuhansien ihmisten tappaminen lisää?????, järkyttävää ajattelua!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu