the wire

ehkä paras sarja ikinä. Katon toista kertaa noita ekan tuotantokauden jaksoja ja tää hakkaa shieldin ja muut 10-0. Kerrankin telkkarista tulee jotain älykästä.
5320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Yksi parhaista. Ostin itselleni synttärilahjaksi ykköskauden DVD-boksin. Uskottavuudessaan 2000-luvun French connection.

Äänestä
  • onneksi ei oo loppunut yhteen kauteen, niinkuin monet muut hyvät sarjat

    Äänestä

  • xxx kirjoitti:

    onneksi ei oo loppunut yhteen kauteen, niinkuin monet muut hyvät sarjat

    Monet lempisarjoistani loppuivat ensimmäisen kauden jälkeen. Esimerkkeinä Brooklyn south ja Boomtown.

    Mutta toisaalta. Kun sarjat loppuivat yhteen kauteen, ne eivät vesittyneet. Esimerkiksi The X-files muuttui aikaa myöten saippuaksi. Loppujen lopuksi hyvin harvan sarjan idea kantaa pitkään.

    Minusta maksimi-ikä tv-sarjalle on 5 kautta. Silloin yleensä juoni alkaa toistaa itseään eikä henkilöhahmot enää kehity. Toki menestyksen huuruilla liidetään vielä muutamankin kauden lävitse... Mutta se ei enää ole samaa.

    On toki poikkeuksia, NYPD blue ja Kova laki ainakin. Kummankaan sarjan ei ole edes tarvinnut aikojen saatossa pahemmin uudistua, sillä niiden lähtökohdat ovat edelleen tuoreita, ajattomia ja kumpuavat lajityypin perinteistä.

    Äänestä

en oo ikänä kuullutkaan tuleeko kyseinen sarja suomen telkkarista?jos niin miltä kanavalta?

Äänestä
  • Tunnetaan meillä myös nimellä Langalla...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hggghfg kirjoitti:

ehkä paras sarja ikinä. Katon toista kertaa noita ekan tuotantokauden jaksoja ja tää hakkaa shieldin ja muut 10-0. Kerrankin telkkarista tulee jotain älykästä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu