Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei
sitä ollenkaan tunne?
Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin
teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta
336:
"Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien
kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa
lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella
sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin
sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan
suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen
antaminen."
Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa
"Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365:
"Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse
ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että
vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä
jaantoi sille nimen."
Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä
lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun
sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat
tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista,
niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys
on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä
on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden
pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on
pakanallinen pakanoiden pakanariitti.
Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on
ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista
lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin.
Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti
"Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93):
"Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa
mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että
lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa,
puuttuu."
Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää
Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932:
"Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa
ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun
vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään."
Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa
"Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81):
"Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui
upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo
ulkonaisestikuvasi kuolemista."
Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan
"Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123):
"UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava
kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi
vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle
tulemista."
Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa:
"Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä
kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita
nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen
käyttöä."
Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi
lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikaste olisi ollut
yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka
sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi
vastustettu?
Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa
LAPSIKASTETTA!
Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta
Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys
sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää
harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä
pakanalliseen lapsikasteoppiin ja järjestelmään?
Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää
Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille
järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetta
käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa
Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla!
Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen,
Raamattu vai ihmismielipiteet?
On lisäksi väitetty, että Uuden testamentin
alkukielessä ei ole ollenkaan muotoa 'kastattaa
itsensä', vaan verbi on aina passiivissa. Esimerkiksi
jakeessa Mark. 16:16 kastaa-verbi on passiivissa.
Alkukielessä uskoa-sana ja kastaa-sana ovat
aoristissa, ja Mark. 16:16 pitää tarkasti ottaen
suomentaa alkukielestä:
"Joka tuli uskoon ja kastettiin, se pelastuu."
Se, joka ei siis usko, tuomitaan kadotukseen. Herra
Jeesus Kristus ei ole siis käskenyt kastaa niitä,
jotka eivät usko Häneen.
Tästä apostoli Paavali piti kiinni. "Minä kiitän
Jumalaa, etten ole kastanut teistä ketään (huom!
pakanallisia pakanaperinteitä noudattava kirkko
kiittelee pakanaperinteitä noudattavien pappiensa
kanssa aivan päinvastaisesta!) muita kuin Krispuksen
ja Gaiuksen, niin ettei kukaan saata sanoa, että te
olette minun nimeeni kastetut. Kastoinhan tosin
Stefanaankin perhekunnan; sitten en tiedä, olenko
ketään muuta kastanut. Sillä Kristus ei lähettänyt
minua kastamaan, (huom! pakanallisia pakanaperinteitä
noudattava kirkko sanoo aivan päinvastaista!) vaan
evankeliumia julistamaan - ei puheen viisaudella,
ettei Kristuksen risti menisi mitättömäksi." 1 Kor.
1:14-17.
On kuitenkin muistettava, että kreikan kielessä on
aktiivin ja passiivin lisäksi mediumimuoto. Siinä
subjekti on myös verbin välittömänä objektina. Esim.
pesen (aktiivi), minua pestään (passiivi), peseydyn
(mediumi). Kastaa-verbin mediumimuoto merkitsee:
'kastattaudun, annan kastaa itseni'. Tämä on yleinen
muoto Uudessa testamentissa ja esiintyy esimerkiksi
jakeessa Apt. 22:16.
On huomattava, että tässä oleva teksti ei ole missään
määrin parjaavaa, vaan otteeltaan kyseessä olevaan
Raamatun SANAN vastaiseen lapsikasteharhaoppiin
yksinomaan ja rehellisesti Raamatun SANAN VALOSSA
toteava.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Raamatusta löytyy. sillä Raamattu ei sulje mitään ihmisryhmää iän ym ominaoisuuden perustelle pois kasteen osallisuudesta.
"Telle ja teidän LAPSILLENNE tämä lupaus (kasteesta ja PH:stä) on annettu.
KETÄÄN paikalla olijaa ei eka helluntaina jätetty kastamatta. Vaan KAIKKI kastettiin perhekunnittain , niinkuin myöhemminkin.'
Perhekuntakasteet mainutaan Raamatussa 5 kertaa. yksittäisen ihmisen kasteesta vain kerran.
JOKAINEN perhekuntakaste oli TYÖIÄSSÄ olevan perhekunnan kaste. Olis mahdottomuus, että esimerkeiksi olis läytynyt "mahoja perheitä" joita oli kohdannut silloin suuri häpeä -lapsettomuus.
Koska hän nyt oli profeetta ja tiesi, että Jumala oli valalla vannoen hänelle luvannut asettavansa hänen kupeittensa hedelmän hänen valtaistuimelleen,
31 niin hän edeltä nähden puhui Kristuksen ylösnousemuksesta, sanoen, ettei Kristus ollut jäävä hyljätyksi tuonelaan eikä hänen ruumiinsa näkevä katoavaisuutta.
32 Tämän Jeesuksen on Jumala herättänyt, minkä todistajia me kaikki olemme.
33 Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.
34 Sillä ei Daavid ole astunut ylös taivaisiin, vaan hän sanoo itse: 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni,
35 kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi.'
36 Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42 Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43 Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
44 Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
Lue ensiksi nuo ymmärsivät että Jeesus on vapahtaja:
Varmasti tietäköön siis koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte."
37 Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
Uskon jälkeen parannus ja sitten kasteelle.
Vauvat eivät saa kasteessa pyhää henkeä koska eivät ole tehneet parannusta.
Miksi et ymmärrä selvää järjestystä.
Mikä henki sinussa on, kun tuolla tavoin yrität?
vihollisen henki on aina myös pelkuruuden henki
sudet esiintyvät lammasten vaatteissa, siksikö esiinnyt k-miehenä, vakket se ole
Raamatusta ei löydy tapausta että lapset olisi jätetty kastamatta perhekunnan kasteen yhteydessä.
Mutta roomalaiskatolilais opin tyylinen valelu tai pirskottelu ei ole Sanan mukaisesti tehty kaste!
Ja Suomessa siis yli 4 miljoona kastamatonta ihmistä! Väärin valeltuja siis Raamatun alkuperäisen opin mukaan ajateltuna yli 4.000.000 ihmistä...???!
Mutta rukoillaan Isää Jeshuan Nasaretilaisen nimessä! Anna Meille Suomalaisille anteeksi. Opasta meitä Abba Isä Jeshuan tähden totuuteen!
Kunnia taivaan kotiin että kaikki totuus, lait ja ajanlasku ennalle asetetaan Sanasi monien lupausten mukaisesti.
T: EJsvP
http://galleria.suomi24.fi/Sherwood-Mediat-EJsvP
sitä, että lapsi ottaa kristittyjen kasteessa vastaan Jumalan valtakunnan ja Pyhän Hengen lahjan,
piru tietää, että silloin kun pakanoiden täysi luku on sisälle tullut Jumalan valtakuntaan, se heitetään tuliseen järveen, siksi se käy enää raivoisaa viivytystaistelua lasten kastamista vastaan
"Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle"
LAPSIKASTELIJAT OVAT EKSYTTÄJIÄ; JOTKA EIVÄT TUNNE KIRJOITUKSIA.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000013047551
jos uskotte voivanne
olla välittämättä Jumalan käskyistä, koska kuulutte
uskonnolliseen enemmistöön
lapsikasteluharhalahkovalheportossa, niin teidän pitää
lukea Matt. 7:24 ja 26 heti.
Nimittäin monissa maissa 90 % väestöstä tai enemmänkin
on lapsikasteltuja, mikä tarkoittaa että 9 ihmistä
10:stä pääsisi taivaan helmiporttien läpi
lapsikastelulla.
Maailmanlaajuisesti lapsikasteluporttolaitos väittää
omistavansa lähes miljardi jäsentä.
Sinä et ehkä usko, että melkein miljardi ihmistä voisi
olla väärässä, mutta katso, mitä Jeesus sanoi:
"Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on
avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on,
jotka siitä sisälle menevät, mutta se portti on ahdas
ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne,
jotka sen löytävät." Matt. 7:13-14.
Jeesuksen mukaan massat hyväksyvät halukkaasti
valheelliset uskonnolliset
lapsikastelujärjestelmät, jotka johtavat helvetin
käristykseen, kun taas harvat löytävät todellisen
pelastuksen, joka johtaa taivaan kirkkauteen.
Voidaanko 90 % suomalaisista pitää "harvoina"?
Sanoisiko kukaan, että miljardi ihmistä
maailmanlaajuisesti on "harvoja"?
Kun Jeesus vaelsi maan päällä, pieni vähemmistö
seurasi Häntä. Useimmat torjuivat Hänen opetuksensa ja
pysyivät hyvin vakiintuneissa,sosiaalisesti
hyväksytyissä perkeleen uskonnoissaan.
Toisin sanoen, he hylkäsivät totuuden voidakseen pitää
uskonnolliset perkeleelliset traditionsa.
Jeesus puhui seuraavat sanat niille, jotka tekivät
näin:
"Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa
perinnäissääntöänne." Mark. 7:9.
Jeesuksen saarnatessa eräs kuuntelija, joka alkoi
käsittämään tämän totuuden, kysyi Jeesukselta:
"‘Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?’ Niin Hän
(Jeesus) sanoi heille: ‘Kilvoitelkaa päästäksenne
sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä
teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi’."
Luuk. 13:23-24.
Kun Jeesus opetti opetuslapsiaan menemään ja
julistamaan evankeliumia, Hän sanoi:
"Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän."Matt. 9:37.
Toisin sanoen, suurin osa ihmisistä on kadotettuja ja
lapsikasteluharhalahkovalheporttolaitoksessa ja
tarvitsee Pelastajaa, mutta
harvoilla on totuus, jota mennä kertomaan heille.
Lapsikasteluharhalahkovalheoppi on loukannut ja
häpäissyt Jumalan Sanaa. Miljoonat
lapsikasteluharhalahkovalheharhaopissa eivät välitä
Jumalan käskyistä ja asetuksista RAAMATUSSA ja
jatkavat ihmisten traditioiden noudattamista ja
väittävät olevansa oikeassa, koska ovat uskonnollista
enemmistöä kun kuuluvat
lapsikasteluharhalahkovalheoppiporttoon.
Jeesus varoittaa:
"Sen tähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani
ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen
mieheen ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani
eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään
mieheen..." Matt. 7:24,26.
Pitääkö Jumala sinua viisaana vaiko tyhmänä ihmisenä?
Jos uskot voivasi olla välittämättä Jumalan käskyistä,
koska kuulut uskonnolliseen enemmistöön lapsikastelu
harhalahkovalheportossa, sinun
pitää lukea Matt. 7:24 ja 26 uudelleen.
Jeesus antaa vielä yhden varoituksen
lapsikasteluharhalahkovalhe-enemmistölle, joka on
halveksinut Jumalan Sanaa ja luottaa ansaitsevansa
pelastuksensa lapsikastelukusetuksella:
"Moni sanoo minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra,
emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun
nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi
kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ ja silloin
minä lausun heille julki: ‘Minä en ole koskaan teitä
tuntenut. Menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden
tekijät’!" Matt. 7:22-23.
Mistä johtuu, että niin monet lapsikastellut voivat
sanoa jopa Jeesusta Herrakseen, mutta halveksivat
kuitenkin täysin Hänen käskyjään?
Jeesus teki juuri tuon saman kysymyksen Sanassaan:
"Miksi te huudatte minulle: ‘Herra, Herra!’ ettekä
tee, mitä minä sanon?" Luuk. 6:46.
Voit olla välittämättä tästä kysymyksestä nyt, mutta
mitä sanot, kun Jeesus tekee sinulle
henkilökohtaisesti saman kysymyksen kuoltuasi,kun
seisot Hänen edessään tuomiolla?
Lapsikasteluharhalahkovalheopin tutkimisen jälkeen ei
voi olla huomaamatta tärkeää eroa epäraamatullisen
lapsikasteluoppijärjestelmän ja Pyhän Raamatun
välillä.
Ensiksikin ja kaikkein tärkeimpänä tulee huomata, että
molemmat opettavat jatkuvasti jyrkästi vastakkaisia
oppeja.
Lapsikasteluharhalahkovalheopin väite, että
lapsikastelussa on pelastus, ei yksinkertaisesti ole
totta.
Toiseksi lapsikasteluharhalahkovalheoppi sisältää
monimutkaisia ja usein hämmentävää sepustusta, joita
kaikkien lapsikasteluharhalahkovalheoppijärjestelmässä
on noudatettava tyydyttääkseen ja miellyttääkseen
lapsikasteluharhalahkovalheoppikirkkoaan.
Raamattu on sen sijaan selkeä, mutkaton,
suora,johdonmukainen ja helppo ymmärtää.
Tässä on esimerkki.
Kuka pelastuu?
Raamattu ei voisi ilmaista kantaansa enää selvemmin
koskien ikuista kohtaloamme, mitä pitääkin odottaa
Jumalalta näin tärkeässä asiassa.
"Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä,
mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää
näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." Joh.
3:36.
Tässä on toinen esimerkki. Jeesus Itse julisti:
"Joka kuulee minun sanani ja uskoo Häneen,joka on
minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä
hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta
elämään." Joh. 5:24.
Tuota on hyvin helppo ymmärtää. Katsotaanpa nyt, mitä
lapsikasteluharhalahkovalheoppi sanoo samasta
aiheesta. Tällaistä se pulputtaa "valheen kaikella
voimalla":
"Lapsikaste pelastaa ja vapauttaa jne."
Raamatun Herraa Jeesusta Kristusta kunnioittava ja
rajastava ei viitsi eikä tahdo esittää enempää sen
saatanallista valhetta.
Miksi niin selkeä Raamatun Herran antama opetus
tehdään niin sekavaksi?
Miksi lapsikasteluharhalahkovalheoppi tarkoituksella
johtaa ihmiset helvettiin valheellaan. Lapsikastelussa
ei ole pelastuksen häivääkään.
Varmasti Jumala haluaa jokaisen ymmärtävän, kuinka
päästä taivaaseen.
Laatisiko todella rakastava Jumala taivaan
saavuttamiseksi niin Kristuksen sovitustyötä herjaavan
lapsikasteluharhalahkovalheopin, ettei kukaan pystyisi
edes pelastumaan?
Mieti myös seuraavaa Raamatun jaetta:
"sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen Jumala, vaan
rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien
seurakunnissa." (1kor 14:33)
Jos Jumala ei ole tämän hämmentävän
lapsikasteluharhalahkovalheopin tekijä, niin
kuka sitten?
Raamatulliset näkevät ja ymmärtävät, että perkele on
lapsikasteluharhalahkovalheopin tekijä.
Älä anna lapsikastelumaagikoiden tai kenenkään muun
epäraamatullisia
lahko-oppeja esittävien harhaoppisen lahkolaisen
pettää enää itseäsi!
Raamattu jopa varoittaa meitä tulemasta niiden
pettämiksi, jotka mutkistavat Raamatun SANOMAN
Kristuksessa:
"Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme
kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä
turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka
teissä on Kristusta kohtaan." 2Kor. 11:3.
Voisiko Jumala olla yrittämättä varoittaa sinua
lapsikasteluharhalahkovalheoppilahkokirkosta?
Jumala teki Sanansa helppotajuiseksi, koska Hän
"on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo,
että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat
parannukseen." 2. Piet. 3:9.
Jumala tahtoo sinut taivaaseen. Siksi Hän pitää
Sanansa yksinkertaisena:
Herra Jeesus Kristus pelastaa eikä lapsikastelu.
Jumala ei tahdo sinun olevan hämmentynyt ja
lapsikasteluharhalahkovalheopin eksyttämä.
Mikäli lapsikastelumaagikoiden kannattama
lapsikasteluharhalahkovalheoppi ja sen oppijärjestelmä
ovat milloinkaan saaneet sinut tuntemaan olosi
hämmentyneeksi, kenties sinun pitäisi alkaa asettamaan
luottamuksesi yksin Jumalan Poikaan Herraan Jeesukseen
Kristukseen eikä enää koskaan
lapsikasteluharhalahkovalheoppiin, koska se on
saatanan valhe!
Voi että jotkut ovat niin eksyneitä ja pimeydessä,
että vaikka kuinka näyttäisi kirkasta valoa
Raamatusta, niin he, lapsikastelulla eksytetyt
erityisesti, kääntää päänsä
vain yhä syvempään pimeyteen, josta on syntyisinkin:
saatanan sakramenttitaikatempusta: lapsikastelu!
Kirkollinen lapsikastelu on kirkollista kusetusta ja täyttä pirun paskaa!
On huomattava, että valitettavaa "kirkollisessa
lapsikasterituaalissa" on nimenomaan se, että
lapsikasteen avulla komistuneet jäsentilastot ovat
usein vain kääntymättömien vauvana kasteltujen
luetteloita, kun imeväisikäisiä on "valeltu vedellä",
siis lue tarkasti: kasteltu.
Vauvana kirkollisesti kasteltuja EI ole
raamatullisesti kastettu, koska kastelu on kastelu
eikä voi muuttua miksikään muuksi, mutta raamatullinen
kaste on raamatullinen kaste!
Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole
raamatullisesti kastettu, koska Raamatussa kaste
merkitsee uskoon tulleille Kristuksen omaksi
tunnustautumista siten sinetöiden ja vahvistaen
opetuslapseutensa Jumalan ja ihmisten edessä.
Jeesuksen antamissa lähetyskäskyissä on selvä
toimintaohje, Matt 28:19, Mark 16:15-16, jonka
mukaisesti ensin tehdään opetuslapsia
julistamalla evankeliumia, ja sitten heidät
(ymmärtävässä iässä olevat uskoon tulleet
opetuslapset) raamatullisesti kastetaan upottamalla
veteen. Näin myös apostolit toimivat ja kastoivat vain
ne ihmiset, jotka olivat ottaneet Sanan vastaan, Apt
2:40-41.
Kreikan kielen tuntijat ovat yksimielisiä siitä, että
sana kastaa johtuu teonsanasta "baptidsoo", joka
merkitsee upottaa. Upotuskasteessa tarvitaan runsaasti
vettä. Tämä ilmeneekin Raamatun kastekertomuksista.
Joh 3: 23, Apt 8: 38-39. Viimemainitun kirjoituksen
sanonnat "astuivat veteen" ja "astuneet ylös vedestä"
ei jätä tulkinnanvaraa siitä millaisesta kastetavasta
oli kysymys Raamatun päivinä.
Raamatussa evankeliumi julistettiin aina kuulijoille,
jotka olivat ymmärtävässä iässä, jotta he voisivat
ottaa uskossa Jeesukseen vastaan syntien
anteeksiantamuksen ja tehdä parannuksen synneistään:
uskoa Jeesukseen Kristukseen henkilökohtaisesti:
evankeliumin kuultuaan uskoon tullut Stefanas ja hänen
perhekuntansa, jonka Paavali sitten kertoi heidän
uskoon tultuaan kastaneensa, antautui pyhien
palvelukseen 1 Kor 1:15-17,16:15. Pienet vauvat eivät
antaudu pyhien palvelukseen vaan palveltavaksi.
Vauvakastelun perusteluksi esitetään mitä
epäraamatulisimpia turhia ihmisoppeja, ja se on näin
raamatullisesti kumottu kuten myös muut
lapsikasteluharhaoppipöpötykset seuraavien Raamatun
kohtien tarkastelulla.
Korneliuksen huonekunnan kasteesta kerrottaessa, Apt
10: 44-48, ilmenee myös selvästi, että vesikaste
suoritettiin vasta sitten, kun kastettavat ensin
olivat tulleet uskoon, Apt 15: 8-9. Kornelius oli
kutsunut varta vasten koolle ne, jotka olivat
sittemmin Pietaria
kuultuaan tulleet henkilökohtaiseen uskoon, ja sitten
hekin ottivat raamatullisesti kasteen.
Samoin vanginvartija ja hänen perheensä oli tullut
Jeesukseen uskovaksi evankeliumin kuultuaan, ja sitten
hekin ottivat kasteen. Apt 16:25-34.
Purppuranmyyjä Lyydia ja hänen palvelusväkensäkin,
jotka uskoivat Jeesukseen kuultuaan evankeliumin,
ottivat uskoon tultuaan kasteen. Apt 16:12-15.
Krispus ja hänen perhekuntansa uskoivat Herraan
kuultuaan evankeliumin, ja hekin ottivat kasteen Apt
18:7-8.
Raamatussa on yksiselitteisesti, että ensin tultiin
raamatullisesti uskoon ja sitten mentiin
raamatullisesti raamatulliselle upotuskasteelle.
Pyhä Raamattu ei tunne lapsikastelurituaalia. Jo Urho
Muromakin aikoinaan totesi, että "Helvettiä
lapsikasteopilla täytetään!"
Vauvakasteluselitykset osoittavat kuinka kauas
Raamatusta on menty. On silti syytä jatkaa Raamatun
tutkimuksia. Asia on silti vakava. Hyväksyessä
vauvakastelun sekoitetaan pelastukseen synergismiä.
Ikään kuin ihminen voisi uudestisynnyttää itsensä
kastelun tietämättään ottamalla.
Uudestisyntyminen ei ole tahdon asia vaan Jumalan teko
pimeydessä vaeltavalle ihmiselle. Tuuli puhaltaa missä
tahtoo.
Vauvakastelussa vanhempien tahto ratkaisisi vauvan
uudestisyntymisen. Oi Jumalani kuinka kärsin, kun luen
Sanan vastaisia lapsikastelusepustuksia, mutta onneksi
täällä on ollut ihan hyviä
kirjoituksiakin.
On syytä rukoilla, että Jumala avaisi ymmärrystä
Sanaansa, jotta voisimme hyljätä
lapsikasteluharhaoppipäätelmät. Sanan miekka kyllä
paljastaa harhat. Onnea vain monimutkaisille
epäraamatullisille selityksille kastelunarmosta ja
vauvakasteluista. Toki monet vauvakasteluttajat ovat
vilpittömiä, mutta heidän oppinsa on vaarallinen ja
väärä.
Kasteen ottaminen on muuten Kristuksen kuuliaisuutta
eikä omaa kuuliaisuutta. Se todistaa uskosta.
Raamatun yksinkertainen oppi on, että uudestisyntynyt
uskoon tullut ihminen ottaa ns. raamatullisen uskovien
kasteen.
Jumala ei ole perustanut sellaista kirkkoa, joka
"kehittäisi" oppia ohi/yli HÄNEN SANANSA! Jumalan
säädöksiä ei ole tarkoitettu muuttumaan, vaan
säilymään sellaisinaan, kuin on kirjoitettu! Jos opit
muuttuvat aikojen kuluessa, EI OLE KYSYMYS
KEHITYKSESTÄ, VAAN EKSYMISESTÄ! ON MENTY
OHI/YLI(1Kor4:6) KIRJOITUSTEN!
Jokainen, joka haluaa, voi päästä selvyyteen Raamatun
kasteopista lukemalla itse Raamattua, erikoisesti
Apostolien tekoja.
Raamattu osoittaa kiistattomasti, että ensimmäisen
kristillisen vuosisadan seurakunnissa oli käytännössä
vain uskovien upotusvesikaste vastoin pakanuudesta
ammentaneen kirkon epäraamatullisia perinnäissääntöjä
ja taikamenoja.
Jeesus ja apostolit opettivat uskovien upotuskastetta!
Raamattu ei missään mainitse muunlaista kastetta!
Kirkollinen lapsikastelu on kirkollista kusetusta ja täytä pirun paskaa!
>>Kirjoitat-
>>Raamatusta ei löydy tapausta että lapset olisi jätetty kastamatta perhekunnan kasteen yhteydessä
saatetaan tehdä kasteen jälkeenkin, vaikkapa aikuisena vrt. Simon- noita kastettiin, mutta
ei silti tehnyt parannusta!
lopettaa sairaiden auttaminen ja keskittyä
vain parantuneiden palvelemiseen eli siellä missä
ihmiset ovat parantuneet sairauksistaan, heille,
ja vain heille tulee määrätä lääkettä. Siten sinetöidään parantuminen. Lapsille ei saa kirjoittaa lääkettä lainkaan, varsinkaan vauvoille, koska he eivät osaa itse kertoa mikä heitä vaivaa, siis ensin on opeteltava puhumaan ja ilmaisemaan vaivansa, sitten parannuttava ja
sen jälkeen kipin kapin itse ottamaan lääkettä
lääkäriltä kuuliaisuuden osoitukseksi!
Noita Simonkin kuultuaan Filippuksen saarnan - USKOI Jeesukseen ja KASTETTIIN kuten muutkin Filippuksen saarnan kuulijat, mutta Simon lankesi oman edun tavoitteluun tämän jälkeen, ja paatui hengellisesti!
>>Apt 8 luku