"Hrushtshev valmisteli Viipurin palautusta
Päämiesten vapaamuotoiset keskustelut ovat herättäneet pahennusta niin Venäjällä kuin Suomessakin. Hrushtshev joutui selittelemään saunomistaan porvarin kanssa jo kesällä 1957. Kekkosen yhteispeli venäläisten kanssa kuohuttaa suomalaisia edelleen.
Toisen koulukunnan mukaan hän oli isänmaan, toisten mielestä omalla asiallaan. Mikään ei ole maailmassa mustavalkoista, mutta Seppänen kallistuu vahvasti ensin mainitulle kannalle.
Hän muistuttaa, miten paljon Suomi hyötyi idänkaupasta ja jättimäisistä rakennusprojekteista. Samalla varmistettiin myös elintärkeät kauppayhteydet länteen. Porkkala palautui, ja Saimaan kanava saatiin takaisin edes vuokralle.
Esa Seppäsen arvion mukaan Kekkonen olisi onnistunut saamaan takaisin jopa Viipurin ja kappaleen Kannasta, jos ei Hrustshev syksyllä 1964 olisi tullut syrjäytetyksi.
- Kyllä se varmasti aika lähellä oli. Hrushtshev oli antanut jo määräyksen, että tämä asia pitää valmistella, Seppänen kertoo.
Luovutettava alue ei olisi ulottunut aivan vanhalle rajalle, vaan samalle tasalle Kannasta, jota Neuvostoliitto havitteli jo talvisotaa edeltäneissä neuvotteluissa.
Lokakuussa 1964 valta Kremlissä kuitenkin vaihtui, ja Kekkosen haaveilta vedettiin matto alta. Hän yritti ajaa asiaa vielä uusienkin miesten kanssa, mutta nämä eivät sille lämmenneet. Vaihtorahana olisi ollut DDR:n tunnustaminen ja kappale Utsjokea."

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eli jos Karjala joskus palautuu, voi Kekkos-vihainen oikeisto syyttää Urkkia siitäkin.