Meillä avioehto tehty ennen avioliittoa. En tarkkaan muista avioehdon sanamuotoa ja paperit on aa:lla sekä "luotettavassa tallessa" (= ei kotona). Miten on, jäänkö täysin "nuolemaan näppejäni" mahdollisen avioeron kohdatessa, ilman kiinteää tahi irtainta omaisuutta?
Avioon mennessämme miehelläni oli auto ja talo, nyt meillä on kaksi autoa ja kaksi taloa (= toinen on vuokrattuna). Molemmat autot avioliiton aikana ostettuja: toinen auto velaton, toisesta autosta maksetaan molemmat samansuuruista lyhennystä, täysin eriarvoiset autot. Talo1 ainoastaan miehen nimissä, mutta vuokranantajina me molemmat, lyhennyksiä aloin myös minä maksamaan talo1:n lainoista vuokrauksen jälkeen. Talo2 ostettu yhdessä avioliiton aikana, molemmat lainanottajina ja molemmat lyhentää samansuuruisesti.
Aiempaa "minun" irtainta ei juuri enää ole, eli yhdessä ostettu huonekalut ym. kodin irtaimet näiden kymmenen vuoden aikana. Kuitteja tuskin mistään enää on jäljellä, kummanko tililtä maksettu ja mitä. Mieheni toki tienaa enemmän, joten hän paljolti maksanut. Tosin itse olen huolehtinut "arkipäivien" ostoksista.
Nyt mieltä kaivertaa todellakin tuo avioehto. En tietenkää avioon ole mennyt sillä ajatuksella, että joskus eroaisimme ja mitä itse avioliitosta siinä tilanteessa "nettoaisin", mutta toki mietityttää, miten kattilat sitten menevät jakoon, kun tuo avioehto kerran on tekemään menty. Lähinnä muistelen, että se tehtiin sitä silmälläpitäen, ettei itselläni olisi osuutta mieheni mahdollisiin perintöihin jne. (ja sen toki hyväksynkin edelleen) ja että kuolemantapauksessa olisi jäljellejäävällä asumisoikeus ja että lasten etu olisi turvattu avioeron/kuolemantapauksen sattuessa.
Pystyykö kukaan auttamaan näillä tiedoilla? Vai onko ainoa tie mennä kysymään kyseiseltä aa:lta, kun hänellä se paperikin on hallussaan? En pysty paperia käsiini saamaan "luotettavasta paikasta"...
Avioehto &-ero
10
4393
Vastaukset
- Tiitu
ei ole kopiota paperista itselläsi? Normaalisti ihmiset pitävät visusti tallessa kaikki itseään koskevat lakipaperit.
Pyydä kopio aa:lta, se lienee ainoa tapa, jos kerran varma talletuspaikka ei ole esim. pankin tallelokero, johon sinulla on pääsyoikeus. Normaaleissa avioehdoissa määritellään kummankin ennen avioliittoa hankkiman omaisuuden olevan puolison omaa myös avioeron sattuessa, avioliiton aikana hankittu omaisuus on lähtökohtaisesti osituksen alaista omaisuutta. Jos asunto tai auto on miehen nimissä,ne eivät kuulu ositukseen, vaikka olisit maksanut ne kokonaan. Ei hätää, vaikka olisit hukannut oman kappaleesi (siis sitähän tehdään kaksi kappaletta ... yksi teille molemmille) ... olen melko vama, että saat kopion siitä maistraatissa missä avioehto on rekisteröity, heillä on kopio. Tietenkin pienin riesa on pyytää se asianajajaltanne.
Juuri tämän takia avioehto rekisteröidään, jottei vaikka joskus vahingossa molemmat kappaleet "hukkuisi".
Niin, ja Tiitulle ... kyllä avioehto on YLEENSÄ laadittu koskemaan kaikkea "omaa omaisuutta" mitä puolisoilla on, on se sitten hankittu ennen tai jälkeen avioliiton solmimisen. Mikä ei tietenkään estä ostamasta yhteistä asuntoa ja siihen yhteistä velkaa ... silloin molemmat esim. talon omistajia, ja se molempien omaa omaisuutta.
Erot avioehdoissa normaalisisti liittyvät tavallaan kestoon ... joko se on pelkästään avioeron varalta, tai myös kuoleman sattuessa (jolloin leski ei peri miehensä omaisuutta).
Avioehtohan merkisee käytännössä sitä, ettei tehdä tasinkolaskelmaa ... eli kun molempien nettovarallisuudet laskettu, sillä kummalla enemmän ei joudu maksamaan toiselle tasinkoa millä "puntit tasataan". Toisinsanoen, kumpikin pitää oman omaisuutensa.
Noh, jos on yhteistä omaisuutta ja yhteisiä velkoja ... ne tietenkin jaetaan avioehdollisessakin erossa 50/50 ellei toisin sovittu, mutta usein tullaan tilanteeseen missä toinen "lunastaa" puolison osuuden.
Sinun tilanteessasi oleellista on se, kenen nimissä se omaisuus on, jos yksin miehesi ... periaatteessa selvä juttu ... ei välttämättä käytännössä.
Oikeudessa nimittäin ositus voidaan kohtuullistaa (tai mieluiten te kohtuullistatte keskenänne aivan sovussa) ... esimerkiksi jos talo yksin miehen nimissä, mutta voidaan osoittaa että puoliso on tosiasiassa maksanut siitä suurimman osan (tai velat siitä oleetkin yhteiset) ... niin iso mahdollisuus on, ettei avioehto kaikilta osin pädekään.
Selvensikö yhtään?- Toinen Oikkari
Hyvä postaus M36:lta. Täsmennetään kuitenkin hiukan :)
"Oikeudessa nimittäin ositus voidaan kohtuullistaa (tai mieluiten te kohtuullistatte keskenänne aivan sovussa) ... esimerkiksi jos talo yksin miehen nimissä, mutta voidaan osoittaa että puoliso on tosiasiassa maksanut siitä suurimman osan (tai velat siitä oleetkin yhteiset) ... niin iso mahdollisuus on, ettei avioehto kaikilta osin pädekään."
Kohtuullistamisesta päättää yleensä aina ensiasteessa pesänjakaja. Jo näin ei ole ja siis kyseessä on sopimusositus, niin on (kovin epätodennäköistä mutta) mahdollista, että jo tehtyä sopimusositusta kohtuullistettaisiin tuomioistuimessa. Vankka lähtökohta kuitenkin on että kukaan ei raapusta nimeään mihinkään sopimukseen johon ei halua sitoutua. Ja sen vuoksi kohtuullistamisvaatimus on syytä esittää jo pesänjakajalle.
"Erot avioehdoissa normaalisisti liittyvät tavallaan kestoon ... joko se on pelkästään avioeron varalta, tai myös kuoleman sattuessa (jolloin leski ei peri miehensä omaisuutta)."
-Tähämpä en osaa muististani kaivella mitään tilastoja. Kuitenkin avioehtosopimuksissa lienee melko yleistä myös rajata sopimus koskemaan ennen avioliittoa hankittua tai perintö- tai lahjasaantoon perustuvaan omaisuuteen (varsin tyypillistä etenkin nuorten alle kolmekymppissten solmimissa avioliitoissa). Mikään ei toki estä liittämään vielä tähänkin ehtoa jonka mukaan avio-oikeus jää riippumaan ositusperusteen laadusta (avioeron vireilletulo / kuolema).
"Noh, jos on yhteistä omaisuutta ja yhteisiä velkoja ... ne tietenkin jaetaan avioehdollisessakin erossa 50/50 ellei toisin sovittu, mutta usein tullaan tilanteeseen missä toinen "lunastaa" puolison osuuden."
Toivottavasti ei ole päivänselvä ja turha tarkennus. Velkojen jakamisella tarkoitettaneen tässä nimenomaan velkojen kattamista osituksessa eli tarkemmin kummankin puolison henkilökohtaisia netto-omaisuuksia määriteltäessä. Vaikka velat tällä tavalla "jaetaan" osituksessa (vihaan koko verbin käyttämistä avioliitto-oikeudessa), niin velkavastuu luonnollisesti säilyy tavanomaiseen tapaan solidaarisena suhteessa velkojaan niinkuin velkakirjalaissa säädetään. Puolisot eivät siis tietenkään voi heikentää velkojan asemaa keskinäisellä sopimuksellaan (ennen ositusta kumpikin puolisoista olisivat vastuussa velan maksamisesta omasta ja toisen puolesta koko pakkotäytäntöönpanokelpoisella omaisuudellaan, mutta osituksessa toinen puolisoista "vapautettaisiin" velkavastuusta). Käytännössä ensin yhteys pankkiin, josko velkavastuut saataisiin järjesteltyä kaikkia osapuoli tyydyttävällä tavalla ilman erityistoimenpiteitä. Jos pankin kanssa ei saada sopimusta hierottua niin kysymykseen tulee avioliittolain vakuusjärjestely:
"88 §
Jos puolisoilla oli yhteistä velkaa, on osituksessa puolisolla tai kuolleen puolison perillisillä oikeus vaatia, että siitä ennen ositusta suoritetaan toisen puolen osuus tai että sen maksamisesta annetaan vakuus."
Avioliittolakiin sisältyy vielä kieltämättä varsin etevä mekanismi jolla vakuuden antamisesta kieltäytyvän puolison kieltäytyminen voidaan laskennallisesti "eliminoida" osituslaskelmasta. En siihen kuitenkaan tässä mene, jotten kirjoittele liikaa ohi aiheesta. Toinen Oikkari kirjoitti:
Hyvä postaus M36:lta. Täsmennetään kuitenkin hiukan :)
"Oikeudessa nimittäin ositus voidaan kohtuullistaa (tai mieluiten te kohtuullistatte keskenänne aivan sovussa) ... esimerkiksi jos talo yksin miehen nimissä, mutta voidaan osoittaa että puoliso on tosiasiassa maksanut siitä suurimman osan (tai velat siitä oleetkin yhteiset) ... niin iso mahdollisuus on, ettei avioehto kaikilta osin pädekään."
Kohtuullistamisesta päättää yleensä aina ensiasteessa pesänjakaja. Jo näin ei ole ja siis kyseessä on sopimusositus, niin on (kovin epätodennäköistä mutta) mahdollista, että jo tehtyä sopimusositusta kohtuullistettaisiin tuomioistuimessa. Vankka lähtökohta kuitenkin on että kukaan ei raapusta nimeään mihinkään sopimukseen johon ei halua sitoutua. Ja sen vuoksi kohtuullistamisvaatimus on syytä esittää jo pesänjakajalle.
"Erot avioehdoissa normaalisisti liittyvät tavallaan kestoon ... joko se on pelkästään avioeron varalta, tai myös kuoleman sattuessa (jolloin leski ei peri miehensä omaisuutta)."
-Tähämpä en osaa muististani kaivella mitään tilastoja. Kuitenkin avioehtosopimuksissa lienee melko yleistä myös rajata sopimus koskemaan ennen avioliittoa hankittua tai perintö- tai lahjasaantoon perustuvaan omaisuuteen (varsin tyypillistä etenkin nuorten alle kolmekymppissten solmimissa avioliitoissa). Mikään ei toki estä liittämään vielä tähänkin ehtoa jonka mukaan avio-oikeus jää riippumaan ositusperusteen laadusta (avioeron vireilletulo / kuolema).
"Noh, jos on yhteistä omaisuutta ja yhteisiä velkoja ... ne tietenkin jaetaan avioehdollisessakin erossa 50/50 ellei toisin sovittu, mutta usein tullaan tilanteeseen missä toinen "lunastaa" puolison osuuden."
Toivottavasti ei ole päivänselvä ja turha tarkennus. Velkojen jakamisella tarkoitettaneen tässä nimenomaan velkojen kattamista osituksessa eli tarkemmin kummankin puolison henkilökohtaisia netto-omaisuuksia määriteltäessä. Vaikka velat tällä tavalla "jaetaan" osituksessa (vihaan koko verbin käyttämistä avioliitto-oikeudessa), niin velkavastuu luonnollisesti säilyy tavanomaiseen tapaan solidaarisena suhteessa velkojaan niinkuin velkakirjalaissa säädetään. Puolisot eivät siis tietenkään voi heikentää velkojan asemaa keskinäisellä sopimuksellaan (ennen ositusta kumpikin puolisoista olisivat vastuussa velan maksamisesta omasta ja toisen puolesta koko pakkotäytäntöönpanokelpoisella omaisuudellaan, mutta osituksessa toinen puolisoista "vapautettaisiin" velkavastuusta). Käytännössä ensin yhteys pankkiin, josko velkavastuut saataisiin järjesteltyä kaikkia osapuoli tyydyttävällä tavalla ilman erityistoimenpiteitä. Jos pankin kanssa ei saada sopimusta hierottua niin kysymykseen tulee avioliittolain vakuusjärjestely:
"88 §
Jos puolisoilla oli yhteistä velkaa, on osituksessa puolisolla tai kuolleen puolison perillisillä oikeus vaatia, että siitä ennen ositusta suoritetaan toisen puolen osuus tai että sen maksamisesta annetaan vakuus."
Avioliittolakiin sisältyy vielä kieltämättä varsin etevä mekanismi jolla vakuuden antamisesta kieltäytyvän puolison kieltäytyminen voidaan laskennallisesti "eliminoida" osituslaskelmasta. En siihen kuitenkaan tässä mene, jotten kirjoittele liikaa ohi aiheesta.Kiitos tarkennuksista, muutama selvennys vielä ... jos passaa :-)
Olenko ymmärtänyt oikein, että on hieman ylimalkainen toteamus "oikeus kohtuullistaa" (elleivät eroavat puolisot itse siitä sovi) ... vaan marssijärjestys on ettei hyväksy ositusta, ja pyytää pesänjakajaa oikeusteitse ... joka sitten käytännössä kohtuullistaa. Näinkö myös jos avioehdollista eroa tahdotaan kohtuullistaa?
En käy "inttämään" yleisiäkö ovat ehdot jotka rajaavat pelkästään ennen avioliittoa olleen omaisuuden sen piiriin ... mutta sellaisen käytännön merkitystä en aivan ymmärrä. Selkeää jos tuota "aikaisempaa omaisuuttaan" ei koskaan myy ... mutta entäpä jos ennen avioliittoa ostaneensa Corvetten myy, ja ostaa sillä tilavan perheauton 9kk sen jälkeen siitä kun pappi on aamenensa sanonut ... onko se avio-oikeuden alaista omaisuutta vai ei?
Ja käsittääkseni hyvinkin yleistä on, että perinnön tai lahjan antaja tekee saajan puolesta "avio-ehdon" antamaansa lahjan osalta (missä sen osalta sulkee saajan puolison avio-oikeuden ulkopuolelle)
Veloista sitten .. tai siis nimenomaan yhteisistää sellaisisita. Luulenpa että puhumme samasta asiasta, eli että osituslaskelmassa ne jaetaan "Elon Laskuopin" mukaan molemmille ... mutta toki molemmat vastaavat yhteisestä luotostaan yhteisvastuullisesti kunnes se järjestelty uusiksi tai maksettu pois. Eli, eron jälkeen jos päätetäänkin pitää yhteinen asuntolaina, ja toinen ilmoittaa maksavansa siitä tasan puolet kk-eristä ... ja toinen ei "ihan jaksa" ... niin kusessa ovat molemmat.
Ja tietty kaikkiin luottojen uudelleenjärjestelyihin ja velkavastuusta vapautumisiin (toinen ottaa koko luoton vastattavakseen) Pankilla on iso sana sanottavanaan (käytännössä uusi luototuspäätös) kuin kai takaajillakin.
Viisaappa joskus tuosta "vakuuden antamisesta", ihan uusi termi ;-))- Toinen Oikkari
M36 kirjoitti:
Kiitos tarkennuksista, muutama selvennys vielä ... jos passaa :-)
Olenko ymmärtänyt oikein, että on hieman ylimalkainen toteamus "oikeus kohtuullistaa" (elleivät eroavat puolisot itse siitä sovi) ... vaan marssijärjestys on ettei hyväksy ositusta, ja pyytää pesänjakajaa oikeusteitse ... joka sitten käytännössä kohtuullistaa. Näinkö myös jos avioehdollista eroa tahdotaan kohtuullistaa?
En käy "inttämään" yleisiäkö ovat ehdot jotka rajaavat pelkästään ennen avioliittoa olleen omaisuuden sen piiriin ... mutta sellaisen käytännön merkitystä en aivan ymmärrä. Selkeää jos tuota "aikaisempaa omaisuuttaan" ei koskaan myy ... mutta entäpä jos ennen avioliittoa ostaneensa Corvetten myy, ja ostaa sillä tilavan perheauton 9kk sen jälkeen siitä kun pappi on aamenensa sanonut ... onko se avio-oikeuden alaista omaisuutta vai ei?
Ja käsittääkseni hyvinkin yleistä on, että perinnön tai lahjan antaja tekee saajan puolesta "avio-ehdon" antamaansa lahjan osalta (missä sen osalta sulkee saajan puolison avio-oikeuden ulkopuolelle)
Veloista sitten .. tai siis nimenomaan yhteisistää sellaisisita. Luulenpa että puhumme samasta asiasta, eli että osituslaskelmassa ne jaetaan "Elon Laskuopin" mukaan molemmille ... mutta toki molemmat vastaavat yhteisestä luotostaan yhteisvastuullisesti kunnes se järjestelty uusiksi tai maksettu pois. Eli, eron jälkeen jos päätetäänkin pitää yhteinen asuntolaina, ja toinen ilmoittaa maksavansa siitä tasan puolet kk-eristä ... ja toinen ei "ihan jaksa" ... niin kusessa ovat molemmat.
Ja tietty kaikkiin luottojen uudelleenjärjestelyihin ja velkavastuusta vapautumisiin (toinen ottaa koko luoton vastattavakseen) Pankilla on iso sana sanottavanaan (käytännössä uusi luototuspäätös) kuin kai takaajillakin.
Viisaappa joskus tuosta "vakuuden antamisesta", ihan uusi termi ;-))"Olenko ymmärtänyt oikein, että on hieman ylimalkainen toteamus "oikeus kohtuullistaa" (elleivät eroavat puolisot itse siitä sovi) ... vaan marssijärjestys on ettei hyväksy ositusta, ja pyytää pesänjakajaa oikeusteitse ... joka sitten käytännössä kohtuullistaa. Näinkö myös jos avioehdollista eroa tahdotaan kohtuullistaa?"
Jep, jos ymmärrän tekstisi oikein, niin olet ymmärtänyt oikein. AL 103b:n sovittelusäännös kertoo aika selkeästi mistä osituksen kohtuullistamisessa/sovittelussa on kysymys, ja kuinka se käytännössä toteutetaan. KKO:n tuomari tri. P.Välimäki on tehnyt aiheesta väitöskirjan joka kannattaa lukea jos todella aihe kiinnostaa. Olennaista on muistaa että sovittelusäännökset (myös AL 103b) ovat aina poikkeussäännöksiä sopimusten sitovuuden periaatteesta, ja sellaisina niitä täytyy tulkita hyvin ahtaasti. Jotta sovittelu on ylipäätään mahdollista, on aina ensin tehtävä itse osituslaskelma. Jos osituslaskelman lopputulos näyttäisi johtavan kohtuuttomuuteen, saatetaan ositusta sovitella. Osituksen aineellisiin kohtuullistamisperusteisiin en tässä mene, tyydyn vain viittaamaan ko. lainkohtaan ja kirjallisuuteen.
”En käy "inttämään" yleisiäkö ovat ehdot jotka rajaavat pelkästään ennen avioliittoa olleen omaisuuden sen piiriin ... mutta sellaisen käytännön merkitystä en aivan ymmärrä. Selkeää jos tuota "aikaisempaa omaisuuttaan" ei koskaan myy ... mutta entäpä jos ennen avioliittoa ostaneensa Corvetten myy, ja ostaa sillä tilavan perheauton 9kk sen jälkeen siitä kun pappi on aamenensa sanonut ... onko se avio-oikeuden alaista omaisuutta vai ei?”
Yleisessä siviilioikeudesa tunnetaan sääntö jonka mukaan esineen surrogaattia eli sijaan tullutta omaisuutta koskevat samat oikeudelliset erityispiirteet kuin alkuperäistä esinettä. Tätä taidetaan kutsua yleensä fidusiaariperiaatteeksi. Periaate luonnollisesti koskee myös aviovarallisuusoikeudellisia erityispiirteitä, käytännössä juuri avio-oikeutta. Avioliitto on yksi varallisuusoikeuden erityisala.
Jos Corvette on avioehdon (tai pätevässä mudossa tehdyn testamentin tai lahjakirjamääräyksen) perusteella avio-oikeudesta vapaata omaisuutta, ovat myös sijaan tulleet X euroa avio-oikeusta vapaata omaisuutta. Sama koskee luonnollisesti myös euronipun sijaan tullutta tila-autoa. Tätä on avioliittolain mukaan tehtävässä osituksessa pidettävä avio-oikeudesta vapaana omaisuutena. Kokonaan toinen asia on tietysti se, että 95 prosenttia (hyvin varovainen, optimistinen arvioni) avioliitossa olevista suomalaisista ei tunne edes pääpiirteittäin avioliitolain pääpiirteitä, puhumattakaan yleisen velvoite-oikeuden perusteista. Sen vuoksi sopimusosituksissa fidusiaariperiaate jäänee helposti pimentoon, ja AL:n mukaan vo-omaisuutta olevaa omaisuutta pidetään ao-omaisuutena. Jos osapuolet pitävät kiinni oikeuksistaan niin luonnollisesti tila-auto on avio-oikeusta vapaata omaisuutta.
Vaikka et tätä kysynyt, niin otan tässä kuitenkin esiin seuraavaa kysymyksen (koska olisit sen kuitenkin hoksannut kysyä :), että miten käy Vetten myyneelle puolisolle joka on kauppahinnan sijoittanutkin tila-auton sijasta perheen yhteisenä kotina käytettävään asuntoon, johon myös puoliso on sijoittanut varojaan? Avio-oikeudesta vapaalle rahanipullehan ei voida esittää mitään yksiselitteistä surrogaattia koska sijaan tulleen omaisuuden yksilöitävyys on menetetty. Avio-oikeudesta vapaa omaisuus on sulautunut puolisoiden yhteiseen asuntoon, johon molemmilla on avio-oikeus (olettaen että puolisoilla ei ole ns. täydellistä avioehtosopimusta eli sopimusta jossa kaikki omaisuus rajataan avio-oikeuden ulkopuolelle). Menettääkö hän etunsa omaisuuksien sekoittumisen vuoksi?
Avioliitolain vastaus on yksiselitteinen: ei menetä. Siis jos vettensä myynyt puoliso ymmärtää vedota avioliittolain 92§:n vastikesäännökseen. Säännös kuuluu seuraavasti:
” Jos puoliso on sellaisen omaisuutensa parantamiseen, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, käyttänyt muuta omaisuuttaan, saakoot hän tai hänen perillisensä vastiketta ensiksimainitusta omaisuudesta.”
Lain esitöiden, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan on selvää, että vastike annetaan puolison henkilökohtaisesta omaisuudesta ennen velkojen kattamista (vrt. AL 93, 94, 95 § vastikkeet jotka annetaan puolisoiden yhteenlasketusta netto-omaisuudesta). Käytännössä tämä tarkoittaa omaisuuden vähentämistä laskennallisesti hänen avio-oikeudenalaisesta brutto-omaisuudestaan ja vastaavanlaisen lisäyksen tekemistä hänen avio-oikeudesta vapaaseen omaisuuteen. Kysymys on puhtaasti laskennallisesta vähennyksestä, joka vähentää normaalisti puolisoiden yhteisen omaisuuden säästöä, ja sitä kautta vaikuttaa avio-osiin. Vaikka laissa puhutaan "omaisuuden parantamisesta" niin on selvää pykälän tarkoitus huomioon ottaen että se koskee myös uuden avio-oikeuden alaisen omaisuuden hankkimista. Ajatus mistään muusta kuin ruutupaperilla tapahtuvasta laskennallisesta lisäyksestä ei ole mahdollinen.
Yllä mainitut säännöt ovat ihan moraaliseltakin kantilta mielestäni hyviä ja tarkoituksenmukaisia:
Fidusiaariperiaate: minkä takia aviopuolisoni tulisi osituksessa hyötyä siitä että vaihdoin avio-oikeudesta vapaan Vetteni samanarvoiseen Porcheen?
AL 92 § vastikesäännös: Minkä vuoksi puolisoni tulisi osituksessa hyötyä siitä että luovuin rakkaasta Vetestäni saamatta edes Porchea tilalle ; tavoittelinhan perheen yhteistä hyvää rahoittamalla entistä suurempaa asuntoa avio-oikeudesta vapaalla omaisuudella.
Tarkoituksenani ei ole ottaa kantaa siihen että kumpi on parempi, Corvette vai Porche. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Toinen Oikkari kirjoitti:
"Olenko ymmärtänyt oikein, että on hieman ylimalkainen toteamus "oikeus kohtuullistaa" (elleivät eroavat puolisot itse siitä sovi) ... vaan marssijärjestys on ettei hyväksy ositusta, ja pyytää pesänjakajaa oikeusteitse ... joka sitten käytännössä kohtuullistaa. Näinkö myös jos avioehdollista eroa tahdotaan kohtuullistaa?"
Jep, jos ymmärrän tekstisi oikein, niin olet ymmärtänyt oikein. AL 103b:n sovittelusäännös kertoo aika selkeästi mistä osituksen kohtuullistamisessa/sovittelussa on kysymys, ja kuinka se käytännössä toteutetaan. KKO:n tuomari tri. P.Välimäki on tehnyt aiheesta väitöskirjan joka kannattaa lukea jos todella aihe kiinnostaa. Olennaista on muistaa että sovittelusäännökset (myös AL 103b) ovat aina poikkeussäännöksiä sopimusten sitovuuden periaatteesta, ja sellaisina niitä täytyy tulkita hyvin ahtaasti. Jotta sovittelu on ylipäätään mahdollista, on aina ensin tehtävä itse osituslaskelma. Jos osituslaskelman lopputulos näyttäisi johtavan kohtuuttomuuteen, saatetaan ositusta sovitella. Osituksen aineellisiin kohtuullistamisperusteisiin en tässä mene, tyydyn vain viittaamaan ko. lainkohtaan ja kirjallisuuteen.
”En käy "inttämään" yleisiäkö ovat ehdot jotka rajaavat pelkästään ennen avioliittoa olleen omaisuuden sen piiriin ... mutta sellaisen käytännön merkitystä en aivan ymmärrä. Selkeää jos tuota "aikaisempaa omaisuuttaan" ei koskaan myy ... mutta entäpä jos ennen avioliittoa ostaneensa Corvetten myy, ja ostaa sillä tilavan perheauton 9kk sen jälkeen siitä kun pappi on aamenensa sanonut ... onko se avio-oikeuden alaista omaisuutta vai ei?”
Yleisessä siviilioikeudesa tunnetaan sääntö jonka mukaan esineen surrogaattia eli sijaan tullutta omaisuutta koskevat samat oikeudelliset erityispiirteet kuin alkuperäistä esinettä. Tätä taidetaan kutsua yleensä fidusiaariperiaatteeksi. Periaate luonnollisesti koskee myös aviovarallisuusoikeudellisia erityispiirteitä, käytännössä juuri avio-oikeutta. Avioliitto on yksi varallisuusoikeuden erityisala.
Jos Corvette on avioehdon (tai pätevässä mudossa tehdyn testamentin tai lahjakirjamääräyksen) perusteella avio-oikeudesta vapaata omaisuutta, ovat myös sijaan tulleet X euroa avio-oikeusta vapaata omaisuutta. Sama koskee luonnollisesti myös euronipun sijaan tullutta tila-autoa. Tätä on avioliittolain mukaan tehtävässä osituksessa pidettävä avio-oikeudesta vapaana omaisuutena. Kokonaan toinen asia on tietysti se, että 95 prosenttia (hyvin varovainen, optimistinen arvioni) avioliitossa olevista suomalaisista ei tunne edes pääpiirteittäin avioliitolain pääpiirteitä, puhumattakaan yleisen velvoite-oikeuden perusteista. Sen vuoksi sopimusosituksissa fidusiaariperiaate jäänee helposti pimentoon, ja AL:n mukaan vo-omaisuutta olevaa omaisuutta pidetään ao-omaisuutena. Jos osapuolet pitävät kiinni oikeuksistaan niin luonnollisesti tila-auto on avio-oikeusta vapaata omaisuutta.
Vaikka et tätä kysynyt, niin otan tässä kuitenkin esiin seuraavaa kysymyksen (koska olisit sen kuitenkin hoksannut kysyä :), että miten käy Vetten myyneelle puolisolle joka on kauppahinnan sijoittanutkin tila-auton sijasta perheen yhteisenä kotina käytettävään asuntoon, johon myös puoliso on sijoittanut varojaan? Avio-oikeudesta vapaalle rahanipullehan ei voida esittää mitään yksiselitteistä surrogaattia koska sijaan tulleen omaisuuden yksilöitävyys on menetetty. Avio-oikeudesta vapaa omaisuus on sulautunut puolisoiden yhteiseen asuntoon, johon molemmilla on avio-oikeus (olettaen että puolisoilla ei ole ns. täydellistä avioehtosopimusta eli sopimusta jossa kaikki omaisuus rajataan avio-oikeuden ulkopuolelle). Menettääkö hän etunsa omaisuuksien sekoittumisen vuoksi?
Avioliitolain vastaus on yksiselitteinen: ei menetä. Siis jos vettensä myynyt puoliso ymmärtää vedota avioliittolain 92§:n vastikesäännökseen. Säännös kuuluu seuraavasti:
” Jos puoliso on sellaisen omaisuutensa parantamiseen, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, käyttänyt muuta omaisuuttaan, saakoot hän tai hänen perillisensä vastiketta ensiksimainitusta omaisuudesta.”
Lain esitöiden, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan on selvää, että vastike annetaan puolison henkilökohtaisesta omaisuudesta ennen velkojen kattamista (vrt. AL 93, 94, 95 § vastikkeet jotka annetaan puolisoiden yhteenlasketusta netto-omaisuudesta). Käytännössä tämä tarkoittaa omaisuuden vähentämistä laskennallisesti hänen avio-oikeudenalaisesta brutto-omaisuudestaan ja vastaavanlaisen lisäyksen tekemistä hänen avio-oikeudesta vapaaseen omaisuuteen. Kysymys on puhtaasti laskennallisesta vähennyksestä, joka vähentää normaalisti puolisoiden yhteisen omaisuuden säästöä, ja sitä kautta vaikuttaa avio-osiin. Vaikka laissa puhutaan "omaisuuden parantamisesta" niin on selvää pykälän tarkoitus huomioon ottaen että se koskee myös uuden avio-oikeuden alaisen omaisuuden hankkimista. Ajatus mistään muusta kuin ruutupaperilla tapahtuvasta laskennallisesta lisäyksestä ei ole mahdollinen.
Yllä mainitut säännöt ovat ihan moraaliseltakin kantilta mielestäni hyviä ja tarkoituksenmukaisia:
Fidusiaariperiaate: minkä takia aviopuolisoni tulisi osituksessa hyötyä siitä että vaihdoin avio-oikeudesta vapaan Vetteni samanarvoiseen Porcheen?
AL 92 § vastikesäännös: Minkä vuoksi puolisoni tulisi osituksessa hyötyä siitä että luovuin rakkaasta Vetestäni saamatta edes Porchea tilalle ; tavoittelinhan perheen yhteistä hyvää rahoittamalla entistä suurempaa asuntoa avio-oikeudesta vapaalla omaisuudella.
Tarkoituksenani ei ole ottaa kantaa siihen että kumpi on parempi, Corvette vai Porche. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä.Nyt ei kykene keksimään lisäkyssäreitä ... eiköhän tässä taas hieman ymmärrys lisääntynyt niin ei aivan pieleen neuvo jos kysytään :-)
- Neuvon tarpeessa
Toinen Oikkari kirjoitti:
"Olenko ymmärtänyt oikein, että on hieman ylimalkainen toteamus "oikeus kohtuullistaa" (elleivät eroavat puolisot itse siitä sovi) ... vaan marssijärjestys on ettei hyväksy ositusta, ja pyytää pesänjakajaa oikeusteitse ... joka sitten käytännössä kohtuullistaa. Näinkö myös jos avioehdollista eroa tahdotaan kohtuullistaa?"
Jep, jos ymmärrän tekstisi oikein, niin olet ymmärtänyt oikein. AL 103b:n sovittelusäännös kertoo aika selkeästi mistä osituksen kohtuullistamisessa/sovittelussa on kysymys, ja kuinka se käytännössä toteutetaan. KKO:n tuomari tri. P.Välimäki on tehnyt aiheesta väitöskirjan joka kannattaa lukea jos todella aihe kiinnostaa. Olennaista on muistaa että sovittelusäännökset (myös AL 103b) ovat aina poikkeussäännöksiä sopimusten sitovuuden periaatteesta, ja sellaisina niitä täytyy tulkita hyvin ahtaasti. Jotta sovittelu on ylipäätään mahdollista, on aina ensin tehtävä itse osituslaskelma. Jos osituslaskelman lopputulos näyttäisi johtavan kohtuuttomuuteen, saatetaan ositusta sovitella. Osituksen aineellisiin kohtuullistamisperusteisiin en tässä mene, tyydyn vain viittaamaan ko. lainkohtaan ja kirjallisuuteen.
”En käy "inttämään" yleisiäkö ovat ehdot jotka rajaavat pelkästään ennen avioliittoa olleen omaisuuden sen piiriin ... mutta sellaisen käytännön merkitystä en aivan ymmärrä. Selkeää jos tuota "aikaisempaa omaisuuttaan" ei koskaan myy ... mutta entäpä jos ennen avioliittoa ostaneensa Corvetten myy, ja ostaa sillä tilavan perheauton 9kk sen jälkeen siitä kun pappi on aamenensa sanonut ... onko se avio-oikeuden alaista omaisuutta vai ei?”
Yleisessä siviilioikeudesa tunnetaan sääntö jonka mukaan esineen surrogaattia eli sijaan tullutta omaisuutta koskevat samat oikeudelliset erityispiirteet kuin alkuperäistä esinettä. Tätä taidetaan kutsua yleensä fidusiaariperiaatteeksi. Periaate luonnollisesti koskee myös aviovarallisuusoikeudellisia erityispiirteitä, käytännössä juuri avio-oikeutta. Avioliitto on yksi varallisuusoikeuden erityisala.
Jos Corvette on avioehdon (tai pätevässä mudossa tehdyn testamentin tai lahjakirjamääräyksen) perusteella avio-oikeudesta vapaata omaisuutta, ovat myös sijaan tulleet X euroa avio-oikeusta vapaata omaisuutta. Sama koskee luonnollisesti myös euronipun sijaan tullutta tila-autoa. Tätä on avioliittolain mukaan tehtävässä osituksessa pidettävä avio-oikeudesta vapaana omaisuutena. Kokonaan toinen asia on tietysti se, että 95 prosenttia (hyvin varovainen, optimistinen arvioni) avioliitossa olevista suomalaisista ei tunne edes pääpiirteittäin avioliitolain pääpiirteitä, puhumattakaan yleisen velvoite-oikeuden perusteista. Sen vuoksi sopimusosituksissa fidusiaariperiaate jäänee helposti pimentoon, ja AL:n mukaan vo-omaisuutta olevaa omaisuutta pidetään ao-omaisuutena. Jos osapuolet pitävät kiinni oikeuksistaan niin luonnollisesti tila-auto on avio-oikeusta vapaata omaisuutta.
Vaikka et tätä kysynyt, niin otan tässä kuitenkin esiin seuraavaa kysymyksen (koska olisit sen kuitenkin hoksannut kysyä :), että miten käy Vetten myyneelle puolisolle joka on kauppahinnan sijoittanutkin tila-auton sijasta perheen yhteisenä kotina käytettävään asuntoon, johon myös puoliso on sijoittanut varojaan? Avio-oikeudesta vapaalle rahanipullehan ei voida esittää mitään yksiselitteistä surrogaattia koska sijaan tulleen omaisuuden yksilöitävyys on menetetty. Avio-oikeudesta vapaa omaisuus on sulautunut puolisoiden yhteiseen asuntoon, johon molemmilla on avio-oikeus (olettaen että puolisoilla ei ole ns. täydellistä avioehtosopimusta eli sopimusta jossa kaikki omaisuus rajataan avio-oikeuden ulkopuolelle). Menettääkö hän etunsa omaisuuksien sekoittumisen vuoksi?
Avioliitolain vastaus on yksiselitteinen: ei menetä. Siis jos vettensä myynyt puoliso ymmärtää vedota avioliittolain 92§:n vastikesäännökseen. Säännös kuuluu seuraavasti:
” Jos puoliso on sellaisen omaisuutensa parantamiseen, johon toisella puolisolla on avio-oikeus, käyttänyt muuta omaisuuttaan, saakoot hän tai hänen perillisensä vastiketta ensiksimainitusta omaisuudesta.”
Lain esitöiden, oikeuskäytännön ja oikeuskirjallisuuden mukaan on selvää, että vastike annetaan puolison henkilökohtaisesta omaisuudesta ennen velkojen kattamista (vrt. AL 93, 94, 95 § vastikkeet jotka annetaan puolisoiden yhteenlasketusta netto-omaisuudesta). Käytännössä tämä tarkoittaa omaisuuden vähentämistä laskennallisesti hänen avio-oikeudenalaisesta brutto-omaisuudestaan ja vastaavanlaisen lisäyksen tekemistä hänen avio-oikeudesta vapaaseen omaisuuteen. Kysymys on puhtaasti laskennallisesta vähennyksestä, joka vähentää normaalisti puolisoiden yhteisen omaisuuden säästöä, ja sitä kautta vaikuttaa avio-osiin. Vaikka laissa puhutaan "omaisuuden parantamisesta" niin on selvää pykälän tarkoitus huomioon ottaen että se koskee myös uuden avio-oikeuden alaisen omaisuuden hankkimista. Ajatus mistään muusta kuin ruutupaperilla tapahtuvasta laskennallisesta lisäyksestä ei ole mahdollinen.
Yllä mainitut säännöt ovat ihan moraaliseltakin kantilta mielestäni hyviä ja tarkoituksenmukaisia:
Fidusiaariperiaate: minkä takia aviopuolisoni tulisi osituksessa hyötyä siitä että vaihdoin avio-oikeudesta vapaan Vetteni samanarvoiseen Porcheen?
AL 92 § vastikesäännös: Minkä vuoksi puolisoni tulisi osituksessa hyötyä siitä että luovuin rakkaasta Vetestäni saamatta edes Porchea tilalle ; tavoittelinhan perheen yhteistä hyvää rahoittamalla entistä suurempaa asuntoa avio-oikeudesta vapaalla omaisuudella.
Tarkoituksenani ei ole ottaa kantaa siihen että kumpi on parempi, Corvette vai Porche. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä." "oikeus kohtuullistaa" (elleivät eroavat puolisot itse siitä sovi) ... vaan marssijärjestys on ettei hyväksy ositusta, ja pyytää pesänjakajaa oikeusteitse ... joka sitten käytännössä kohtuullistaa. Näinkö myös jos avioehdollista eroa tahdotaan kohtuullistaa?"
Yllä mainittu viesti antaa toivoa siitä, että on mahdollista kohtuullistaa seuraavassa kerrottu avioehdosta johtuva kohtuuttomuus. Avioehto laadittiin, koska vaimolla oli avioliittoon tullessaan nyt euroiksi muutettuna 10000€. Raha käytettiin nykyisen asunnon siemenenä ja asunto laitettiin vaimon nimiin, kuten myös myöhemmin hankittu kesäpaikka. Avioehto on nimipohjainen. Elanto eli toimeentulo pariskunnalla on tullut miehen nimissä olevasta firmasta, jossa molemmat ovat tehneet työtä ainoina työntekijöinä. Palkkaa ei ole kirjaimellisesti maksettu, vaan pariskunta on elänyt firmasta saamillaan vaatimattomilla tuloilla, joista myös asunto ja kesäpaikka on maksettu velattomiksi. Nyt vaimo haluaa eron ja vetoaa avioehtoon eli kaikki kuuluu hänelle, koska ovat hänen nimissään. Asunto on myynnissä ja kesäpaikan hän ajatteli pitää itsellään.
Miten tässä nyt pitää käytännössä tehdä? Voiko kodin myydä alta pois ja laittaa puolison kadulle? Eikö tässä olisi kohtuullistaminen paikallaan, kun vaimo ei ole voinut yksin mitenkään hankkia kyseistä omaisuutta? Avioliitto on sentään kestänyt 15 vuotta eikä yhteisiä lapsia ole. - Valmedar
Neuvon tarpeessa kirjoitti:
" "oikeus kohtuullistaa" (elleivät eroavat puolisot itse siitä sovi) ... vaan marssijärjestys on ettei hyväksy ositusta, ja pyytää pesänjakajaa oikeusteitse ... joka sitten käytännössä kohtuullistaa. Näinkö myös jos avioehdollista eroa tahdotaan kohtuullistaa?"
Yllä mainittu viesti antaa toivoa siitä, että on mahdollista kohtuullistaa seuraavassa kerrottu avioehdosta johtuva kohtuuttomuus. Avioehto laadittiin, koska vaimolla oli avioliittoon tullessaan nyt euroiksi muutettuna 10000€. Raha käytettiin nykyisen asunnon siemenenä ja asunto laitettiin vaimon nimiin, kuten myös myöhemmin hankittu kesäpaikka. Avioehto on nimipohjainen. Elanto eli toimeentulo pariskunnalla on tullut miehen nimissä olevasta firmasta, jossa molemmat ovat tehneet työtä ainoina työntekijöinä. Palkkaa ei ole kirjaimellisesti maksettu, vaan pariskunta on elänyt firmasta saamillaan vaatimattomilla tuloilla, joista myös asunto ja kesäpaikka on maksettu velattomiksi. Nyt vaimo haluaa eron ja vetoaa avioehtoon eli kaikki kuuluu hänelle, koska ovat hänen nimissään. Asunto on myynnissä ja kesäpaikan hän ajatteli pitää itsellään.
Miten tässä nyt pitää käytännössä tehdä? Voiko kodin myydä alta pois ja laittaa puolison kadulle? Eikö tässä olisi kohtuullistaminen paikallaan, kun vaimo ei ole voinut yksin mitenkään hankkia kyseistä omaisuutta? Avioliitto on sentään kestänyt 15 vuotta eikä yhteisiä lapsia ole.Jos on avioehto, niin pitää olla täysi idiootti, että maksaa toisen nimissä olevaa taloa. Jos on avioehto, niin kaikki merkitään sitten myös kunnolla sen mukaan mitä maksetaan.
Avioehdon tekemättä jättäminen on typerää, mutta vielä monta kertaa typerämpää on avioehdon tekemisen jälkeen maksella toisen nimissä olevaa omaisuutta.
- mekkk
VAikka olisitte avioehdon paperille laittanut niin ei sillä paperilla ole mitään virkaa jos sitä ei ole maistraattiin rekisteröyty silloin kun se on tehty ja aina voi avioehdon riittuttaa jos se on sinusta kohtuuton kun eroatte.
- Avaus2006
Kyllä tuo aapee on eronnut jo aikoja sitte ,avauksesta aikaa 11v
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martinan uusi poikakaveri
Sielläpä se sitten on. Instastoorissa pienissä speedoissa retkottaa uusin kulta Martinan kanssa. Oikein sydämiä laitettu2063250Suomessa helteet ylittää vasta +30 astetta.
Etelä-Euroopassa on mitattu yli +40 asteen lämpötiloja. Lähi-Idässä +50 on ylitetty useasti Lämpöennätykset rikkoutuva2391640Laita mulle viesti!!
Laita viesti mesen (Facebook) kautta. Haluan keskustella mutta sinun ehdoilla en halua häiriköidä tms. Yhä välitän sinus961488- 921399
Vanhemmalle naiselle
alkuperäiseltä kirjoittajalta. On olemassa myös se toinen joka tarkoituksella käyttää samaa otsikkoa. Ihan sama kunhan e461344Fazer perustaa 400 miljoonan suklaatehtaan Lahteen
No eipä ihme miksi ovat kolminkertaistaneen suklaalevyjensä hinnan. Nehän on alkaneet keräämään rahaa tehdasta varten.1601276Ajattelen sinua tänäkin iltana
Olet huippuihana❤️ Ajattelen sinua jatkuvasti. Toivottavasti tapaamme pian. En malttaisi odottaa, mutta odotan kuitenkin121198Ökyrikkaat Fazerit saivat 20 MILJOONAA veronmaksajien varallisuutta!
"Yle uutisoi viime viikolla, että Business Finland on myöntänyt Fazerille noin 20 miljoonaa euroa investointitukea. Faze1231029Miehelle...
Oliko kaikki mökötus sen arvoista? Ei mukavalta tuntunut, kun aloit hiljaisesti osoittaa mieltä ja kohtelit välinpitämät89932Tuntuu liian hankalalta
Lähettää sulle viesti. Tarvitsen apuasi ottaa koppi tilanteesta. Miehelle meni.52855