KIITOS

Suomi24:n toimitukselle - monet allaolevat ketjut ovat pyynnöstäni nyt siistittyjä. Kaikkia asiattomuuksia ei tietenkään voinut poistaa, mutta räikeimpiä kuitenkin. Provosoiva kirjoitustyyli/esitystapa ei edusta mitään - paitsi itse kirjoittajaa. Sen olemme kaikki huomanneet, ei tarvinne tarkentaa. Jokaiselle mielipiteelle - "oikealle" tai "väärälle" - on annettava oma arvonsa, eikä haukkua pystyyn ko. mielipiteen esittänyttä. Eikö?
10851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

siis kiitos ruusun kanssa. nyt täältä löytyy jotain luettavaakin. aikaisemmin asia peittyi saastan alle.

Äänestä

sinun hyväksymiä kirjoittajia.
Huomasin tuolta poistetun asiallisiakin kirjoituksia.

Äänestä
  • hän itse varmaan myöhemmin täsmentää.

    Uskoisin, että Kai ei ole suorittanut valintaa, vaan sen on tehnyt ylläpito pelkästään tai pääosin kielenkäytön perusteella. Esim. sääntöjen vastaista rasismia tai mainoksia en muista esiintyneen. Loukkauksista en ole ihan varma.
    Kirjoittajan nimimerkin mukaan ei karsintaa tehdä.

    Kun joku viesti poistetaan, myös sen vastaukset poistuvat. olisi työlästä siirtää kaikki vastaukset esim. uuteen keskustelun avaukseen - tosin sekin on mahdollista tehdä.

    Jos siis esim. oma viestisi on kadonnut, muistele, oliko sen yläpuolella jokin kielenkäytöltään vastenmielinen viesti.

    Toivottavasti auttoi hetkeksi.

    Äänestä

  • Vastaaja kirjoitti:

    hän itse varmaan myöhemmin täsmentää.

    Eli, eräs tämän palstan häirikkö pystyy halutessaan poistattamaan asiallisen ketjun.

    Eikö sen sensuurin pitäisi kohdistua häiriköivään nimimerkkiin?

    Ensinnäkin - kaiken "deletoinnin" on tehnyt antamieni palautteiden pohjalta Suomi24:n toimitus. Itse en voisi sitä tehdäkään. Kuten kävi jo ilmi - poistettaessa yksi viesti, myös siihen tulleet vastaukset poistuvat. Tuo on mainittu myös Suomi24:n yleisissä säännöissä. Ja toiseksi: tämän otsikon "Ydinvoima" alla oli aiemmin ketju, joka tuli "täyteen", ts. otsikon eteen ilmestyi punainen merkki. Nimim. "nu clear" aloitti sen otsikolla "Mikä ihme sitten vaihtoehdoksi?" Tätä kirjoittaessani lukuja ko. ketjussa on tasan 4500 (!!!) - myös sitä toimitus on pyynnöstäni siistinyt, katsoin syytä olevan. Ei mitään aihetta saa torpata niin, kuin eräs kirjoittaja teki aiheesta "sähköallergia" ko. ketjussa - aihetta en tässä kommentoi enää. Puhumattakaan muista törkeilyistä - häiriköksi katson itse henkilön, joka ei kunnioita toisen mielipidettä, vaikka se sotisikin omia ajatuksia vastaan.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Eli, eräs tämän palstan häirikkö pystyy halutessaan poistattamaan asiallisen ketjun.

    Eikö sen sensuurin pitäisi kohdistua häiriköivään nimimerkkiin?

    Paras keino häirikön suun tukkimiseksi on yksinkertaisesti olla vastaamatta mihinkään hänen viesteihinsä. samalla tulee huolehdittua siitä, että omat viestit ei sen vuoksi katoa.

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Eli, eräs tämän palstan häirikkö pystyy halutessaan poistattamaan asiallisen ketjun.

    Eikö sen sensuurin pitäisi kohdistua häiriköivään nimimerkkiin?

    Eiköhän sensuuri kohdistunut juuri henkilöön (mielipiteisiin/käytökseen/"nettietikettiin"), joka ei kunnioita toisen mielipidettä - ei liene kohtuuton vaatimus myös omasta mielestäsi. Ne, mitä poistettiin, eivät todellakaan olleet asiallisia mielipiteitä. Ja kuten totesin - jos mukana meni ihan "oikeasti" asiallisia kommentteja, se johtuu vain ja ainoastaan palstan yleisistä säännöistä.

    Äänestä

  • Kai kirjoitti:

    Nimimerkin mukaan karsiminen ei ole mahdollista, ainakaan etukäteen, kovinkaan helposti ja jälkikäteenkin arveluttavaa - korkeintaan sitä voi käyttää nopeuttamaan sikailuviestien löytymistä.

    Kuka tahansahan voi voi vaihtaa nimimerkkiä miksi haluaa.

    Minusta näytti kuin eräs nimimerkki olisi jo aloittanut yksityisen boikotointikampanjan. Ainakin tuossa Tämä paikka on yliveto-otsikon alla vaikutti vähän siltä.
    Olen ilomielin mukana boikotissa :)

    Äänestä

  • Kokenut kirjoitti:

    tuli väärän tekstin alle. ei se asiaa muuta miksikään.

    Äänestä

  • Kokenut kirjoitti:

    Nimimerkin mukaan karsiminen ei ole mahdollista, ainakaan etukäteen, kovinkaan helposti ja jälkikäteenkin arveluttavaa - korkeintaan sitä voi käyttää nopeuttamaan sikailuviestien löytymistä.

    Kuka tahansahan voi voi vaihtaa nimimerkkiä miksi haluaa.

    Minusta näytti kuin eräs nimimerkki olisi jo aloittanut yksityisen boikotointikampanjan. Ainakin tuossa Tämä paikka on yliveto-otsikon alla vaikutti vähän siltä.
    Olen ilomielin mukana boikotissa :)

    Tarkoitit varmaankin minua.
    Arvelusi pitää paikkansa. En kuitenkaan mitenkään kehoittaisi ketään siihen. Jokaisen tulee tehdä oma ratkaisunsa. Sillä, että liitin keskusteluun linkkejä esimerkkeinä toivottamasta mielipiteiden vaihdosta, halusin antaa olettamilleni uusille keskustelijoille vinkin lopettaa turha väittely ajoissa.

    Päätökseni lopettaa kaikkinainen keskustelu Markuksen kanssa tuli yllättävästi itsellenikin. Näin se syntyi:

    Markus kirjoitti seuraavan viestin, jonka uskon olleen häneltä vilpittömän rehellisen:
    ----
    Kysyn vielä koska en ymmärrä
    Kirjoittanut: Markus, 28.8.2002 klo 17.34

    Haluan tietää MILLÄ PERUSTEELLA pidät niitä luotettavampana kun olen ne jo selvästi osoittanut vääriksi? Millä perusteella pidät luotettavampana ihmistä joka puhuu todistettavasti paskaa kuin ihmistä joka osoittaa tälläisen paskanpuhujan? Sen haluan tietää koska en kykene ymmärtämään sinun logiikkaasi mitenkään
    ---

    Kirjoittajan tuntien tämä oli erittäin asiallinen viesti. Ajattelin heti vastata, mutta huomasin, että olen jo kertonut asian moneen kertaan, enkä jaksaisi enää. Sitten ajattelin, että vastaan otsikolla 'Auttakaa minua', jossa pyytäisin jotakuta toista kertomaan itsestäänselvyyksiä. Sitäkään en tehnyt, koska tulin ajatelleeksi, että jos joku olisi yrittänyt, olisi syntynyt uusi markusketju.
    Johtopäätös: en pysty/jaksa enää vastaamaan vilpittömäänkään markuksen viestiin. miksi siis vastata enää mihinkään?

    Yritetään kaikki rauhoittua ja sallia markuksellekin oikeus keskusteluun. Kantapään kautta tullut opetus tehoaa usein. Ja emmeköhän kaikki ole oppineet tästä jotain. Mielestäni täällä oleva vakiojengi on yllättävän pitkäpiimäistä. se taitaa olla sitä perisuomalaisuutta ja ihan hyvä asia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kai kirjoitti:

Suomi24:n toimitukselle - monet allaolevat ketjut ovat pyynnöstäni nyt siistittyjä. Kaikkia asiattomuuksia ei tietenkään voinut poistaa, mutta räikeimpiä kuitenkin. Provosoiva kirjoitustyyli/esitystapa ei edusta mitään - paitsi itse kirjoittajaa. Sen olemme kaikki huomanneet, ei tarvinne tarkentaa. Jokaiselle mielipiteelle - "oikealle" tai "väärälle" - on annettava oma arvonsa, eikä haukkua pystyyn ko. mielipiteen esittänyttä. Eikö?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu