Tämä otsikko ei ole uhkaus, eikä edes profetia, vaikka kuolemasta olisi helppo antaa ennustus, koska luultavasti useimmat meistä kuolevat :)
Siis tarkoitus olisi kokeilla herättääkö tällainen aihe keskustelua. Kyseessä on eräänlainen Gallup, jossa vastaajilta toivotaan vastausta kysymykseen: Kuuluuko kuoleman jälkeinen elämä sinun maailmankatsomukseesi, ja jos kuuluu, niin millaista on kuoleman jälkeen? Jos taas kuoleman jälkeinen elämä ei kuulu sinun maailmankuvaasi, niin koetko sen puutteena vai onko se vain hyvä asia?
Toinen kysymys olisi: Oletko yleensä ajatellut kuolemaa tai oletko tälläkin hetkellä valmis siihen, että saatat elää juuri nyt viimeistä puolituntistasi? Onko ajatus lähestyvästä kuolemasta pelottava vai vapauttava?
Tällaisia jäin pohtimaan kun lueskelin Korinttolaiskirjettä. Sieltä mieleen jäi Paavalin sanat: ” Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.”
Näin mielestäni pitäisi aina muistaa omaa kuolevaisuuttaan ja säilyttää asioihin iankaikkisuus näkökulma, ettei suhteellisuudentaju pääsisi hämärtymään.
Kristinopin mukaanhan me emme kaikki välttämättä kuole, mikäli Jeesuksen tuleminen / Ylöstempaus tapahtuu meidän elinaikanamme.
Siis tarkoitus olisi kokeilla herättääkö tällainen aihe keskustelua. Kyseessä on eräänlainen Gallup, jossa vastaajilta toivotaan vastausta kysymykseen: Kuuluuko kuoleman jälkeinen elämä sinun maailmankatsomukseesi, ja jos kuuluu, niin millaista on kuoleman jälkeen? Jos taas kuoleman jälkeinen elämä ei kuulu sinun maailmankuvaasi, niin koetko sen puutteena vai onko se vain hyvä asia?
Toinen kysymys olisi: Oletko yleensä ajatellut kuolemaa tai oletko tälläkin hetkellä valmis siihen, että saatat elää juuri nyt viimeistä puolituntistasi? Onko ajatus lähestyvästä kuolemasta pelottava vai vapauttava?
Tällaisia jäin pohtimaan kun lueskelin Korinttolaiskirjettä. Sieltä mieleen jäi Paavalin sanat: ” Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.”
Näin mielestäni pitäisi aina muistaa omaa kuolevaisuuttaan ja säilyttää asioihin iankaikkisuus näkökulma, ettei suhteellisuudentaju pääsisi hämärtymään.
Kristinopin mukaanhan me emme kaikki välttämättä kuole, mikäli Jeesuksen tuleminen / Ylöstempaus tapahtuu meidän elinaikanamme.
Vastaukset 35
Vanhimmat
tälle kysymykselle on tossa oma palsta, mutta...
Montakertaa on tullut mietittyä mitä "järkeä" tässä elämässä on. No jatketaan sukua ja siinäkö kaikki. Kuolema tulee toivottavasti olemaan helpotus.
Kuoleman jälkeinen olotila, ei toivottavasti tule olemaan iänkaikkisuus. Nykyisen ymmärrykseni mukaan, en jaksaisi mitään iänkaikkisesti ilman täydellistä tylsistymistä.
Vielä tällainen huumorilla kuorrutettu elämän ohje: lahjakkaat pääsevät ensimmäisenä "maaliin"
Tarkoitatko iankaikkisuudella sellaista tilannetta, jossa on loputtomasti aikaa ja aika kuluu.
Vai tarkoitatko iankaikkisuudella sellaista olotilaa, missä ei ole enää aikaa. Missä on vain nyt-hetki ja jatkuvasti eletään vain juuri sitä hetkeä nauttien siitä (tai koetaan tuskaa).
En ole ihan varma. Ehkä tarkoitan tilaa missä aika kuluu. :)
Tässä maailmassa mun mielestä ajan pysähtyminen tarkoittaa liikkeen pysähtymistä. (tuolla en tiedä)
En vain käsitä mitä iänkaikkisella elämällä tekee.
"Tämä otsikko ei ole uhkaus, eikä edes profetia, vaikka kuolemasta olisi helppo antaa ennustus, koska luultavasti useimmat meistä kuolevat :)"
Kuule, ei nimimerkin ole pakko kuolla jos sitä meinaat ! nimimerkit "Valvoja" tai "Jaska" voivat elää ikuisesti. Niin kauan kuin tähän nimimerkkiin ja niiden edustamiin näkemyksiin uskova ihminen löytyy (feikit tietysti saatanasta). Ja traditiota pidetään yllä. Ja suomi24 pitää näitä palstoja yllä. Hahhaa :D
Mutta kysymyksiisi vastaukset
"Kuuluuko kuoleman jälkeinen elämä sinun maailmankatsomukseesi, ja jos kuuluu, niin millaista on kuoleman jälkeen? Jos taas kuoleman jälkeinen elämä ei kuulu sinun maailmankuvaasi, niin koetko sen puutteena vai onko se vain hyvä asia"
Ei kuulu.
"Jos taas kuoleman jälkeinen elämä ei kuulu sinun maailmankuvaasi, niin koetko sen puutteena vai onko se vain hyvä asia"
Ei ole puute, ainakaan en koe tällä hetkellä niin. Ei osaa sanoa että se olisi erityisen hyväkään asia.
"Oletko yleensä ajatellut kuolemaa tai oletko tälläkin hetkellä valmis siihen, että saatat elää juuri nyt viimeistä puolituntistasi?"
Olen.
"oletko tälläkin hetkellä valmis siihen, että saatat elää juuri nyt viimeistä puolituntistasi?"
olen. Pari kertaa kuolema on ollut sekunnin murto-osien päässä.
"Näin mielestäni pitäisi aina muistaa omaa kuolevaisuuttaan"
Samaa mieltä. Turvallisuus ennen kaikkea.
"ja säilyttää asioihin iankaikkisuus näkökulma, ettei suhteellisuudentaju pääsisi hämärtymään"
Samaa mieltä. Elämä onkin liian lyhyt ja ainutkertainen, jotta se kannattaisi haaskata meuhatessa kaikkea turhanaikaista. Kuten liiallista varmuutta omien käsityksiensä todellisuudesta suhteessa "oikeaan" todellisuuteen.
Mutta hei ... puhuinko nyt itseni pussiin :(
Hauskaa luettavaa.
Vaikka gallup tyyliin keskustelun avaus olikin aseteltu niin olisin mielellään lukenut edes vähän perusteluita.
Syntymä on rikos josta seuraa kuolemanrangaistus?
Ihmisenä olemisessa on myös sellainen filosofinen puoli, että kerran ajassa syntynyt ei ole sinänsä yhtään mitään, vrt. hän on ollut about. 15 miljardia vuotta elämättä, olematta, vaikuttamatta, ja käy sitten Telluksella vilasemassa missä täällä mennään.
Siispä, syntyvä ei ole mitään muuta kuin ajan kehityksen mahdollistama mahdollinen kuvajainen. Ja kun joku päivä syntynyt poistuu Telluslaiselta näyttämöltä, ei tapahtunut itse asiassa paljoa mitään, hieman potki porukassa hän.
Jos oikein ajatellaan, niin se sama "heppu" täällä aina vaan näitä jutskia tsiikaa, se mikä kerran alkoi ajan virrassa elämään, eri naamoilla vaan esittää itseään, elämä se rullaa, virtaa ja kelaa, minkäs teet. Elämälle on mielestäni tylyä antaa nimikkeitä, "minä", "yksilö", "ihminen", "elukka", luokittelu ei luultavasti toimi oikein noin, on vain elämää. Järjenkäyttö on luultavasti sallittua eri lajeillekin...käytämmekö me sitä on vallan eri kysymys...
Mitä tietoisuuteen tulee, niin se ei ole mikään pysyvä, erillinen tai sellainen objekti joka voisi tehdä sitä ja tätä mitä tulee pidempään olemiseen kuin tähän fyysiseen. Me olemme selkeästi sidottuja aineeseen ja sen ominaisuuksiin, mitenkään halventamatta ainetta. Kaikki muu on valitettavasti pelkkää spekulaatiota tai hymniä...
Yksilö on reaaliaikainen livevideo siinä pisteessä jonka ajassa muotoutunut fysiikka mahdollistaa vajaaksi sadaksi kierrokseksi auringon ympäri ja se oleminen on yhtä kuin aineen kiertoa.
Joku voisi sanoa, että kauheaa tuhlausta tuollainen ajatus, mutta niinpä se on kaikki muukin, tuo kaikki kumma oleva se on vaan ja yhtä hyvin se voisi olla olemattakain, eli oli niin tai näin, kysymme aina samoja kysymyksiä koska emme ole niitä kaikkivoipia jumalia.
Toisaalta tiede tutkii esim. säietoriaa joka edellyttää 11 ulottuvuutta, olisiko siinä ikuisen elon ongelmaan vastaus, jatkaisimme joidenkin käsitysten mukaan ainaista oloamme ehkä vain toisessa ulottuvuudessa, plaah plaah, ei ainakaan intuitio anna siihen varmuutta tai vastausta, eikä mikään muukaan.
Jos jollain Kristuksella on elon jatkamiseen joku viisaus tai poweri, niin eipä toisaalta tuollaisesta ole pienintäkään todistetta, ei järjelle eikä näölle, on vain uskomusten toivoa, uskoa näkymättömään ja illuusioita olemattomasta.
Itse asiassa, mitä sillä iankaikkisella elolla tekee, luultavasti tylsistyttävä aivokuolema siitä seuraa tai sellainen dilemma tekemisistään, aina on aikaa paikata tekojaan tulematta koskaan jumalaksi...kysyt vaikeita, ei ahista minua, mitä minua...
Minulta (mikä se on)ei kukaan kysynyt haluanko tähän outoon universumiin kyläilemään, siten en kanna ollenkaan huolta mahdollisista jatkokysymyksistäkään. Jos jotain parempaa olisikin tarjolla, siitä vaan, en vastusta yhtään...
Elä ja nauti minkä kerkiät Telluslaista eloasi, se on sun oma juttus ja tee siitä sen arvoinen ettei harmita isommin jos satut vanhaksi, katuvaksi elellä. Kuolemaan valmis ? Minulta ei sitä kysytä, väärä kysymys, kaikki kun vaan kumminkin virtaa kuin joki, paljolti ohi...
Itse asiassa meitä ei ollutkaan, ellemme ota universumia haltuumme ja se vähintä mitä älyn pitää tehdä...hmmm. toisaalta, joku on joskus todennut, että näin on jo käynyt, aiemmin...
siitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Sitä ei mistään kirjasta voi lukea. Mikään ei kuitenkaan tue sitä käsitystä, että kuolemanjälkeistä elämää esiintyisi.
Kyllä voi, itse olen ainakin lukenut ja tässä sinullekin lyhyt lainaus, niin huomaat, että kyllä tästä asiasta voi lukea kirjastakin, ei sitä mikään estä.
” ..Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan…Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen...”
Voi lukea mm. että nainen on saastainen! Sinä siihen silti laitoit vastalauseesi. Rusinapullauskovainen!
Kuuluuko kuoleman jälkeinen elämä sinun maailmankatsomukseesi, ja jos kuuluu, niin millaista on kuoleman jälkeen?
- Minulle elämä täällä ja elämä ns. välitilassa fyysisellä tasolla vietettyjen elämien välillä ovat sinänsä yhtä arvokkaita, vaikka katsonkin varsinaisen koulunkäynnin tapahtuvan täällä. Uskon että kuoleman jälkeen ihminen vähitellen menettää/luopuu persoonastaan, ja käy toisessa olemisen ääripisteessä, joka on olemista puhtaana henkenä. (Toinen ääripiste on tämä mitä olemme nyt.) Se mitä ihminen kokee "toisella puolella" riippu pitkälti siitä millainen hän on ollut eläessään. Ne jotka eivät uskoneet mihinkään kuolemanjälkeiseen saattavat vaipua tiedottomuuteen siihen asti kunnes hekin joutuvat syntymään uudelleen kehoon.
Toinen kysymys olisi: Oletko yleensä ajatellut kuolemaa tai oletko tälläkin hetkellä valmis siihen, että saatat elää juuri nyt viimeistä puolituntistasi? Onko ajatus lähestyvästä kuolemasta pelottava vai vapauttava?
Olen ajatellut kuolemaa enemmän tai vähemmän siitä asti kun lapsukaisena yhtäkkiä tiedostin että semmoinen on edessä. Asia ahdistaa minua, koska kyseessä on prosessi jota en voi hallita. En haluaisi kuolla nyt, sillä elämäni on vielä pahasti kesken. Mutta jos tietäisin kuolevani NYT, yrittäisin päästä mahdollisimman onnelliseen mielentilaan kohdatakseni tuollapuolen lähinnä miellyttäviä asioita. Kuolema on kuitenkin vapautus.
Näin mielestäni pitäisi aina muistaa omaa kuolevaisuuttaan ja säilyttää asioihin iankaikkisuus näkökulma, ettei suhteellisuudentaju pääsisi hämärtymään.
- Carlos Castanedakin puhui kirjoissaan siitä kuinka Kuolemaa pitäisi käyttää neuvonantajana.
Kristinopin mukaanhan me emme kaikki välttämättä kuole, mikäli Jeesuksen tuleminen / Ylöstempaus tapahtuu meidän elinaikanamme.
- No minä nyt uskon kylläkin Kosmiseen Kristukseen (henki kaikissa ihmisissä) enkä niinkään johonkin Jeesus Nasaretilaiseen uskonnollisessa mielessä.
Hienoa, meitä on niin monta jotka ajattelevat kuin sinä!
Hyvää elämää sinulle!
Tack... det samma.
Olen valmis kuolemaan, mutta jostain syystä minulla on aina ollut käsitys - siis ennen uskoontuloanikin, että en kuole.
Aika ajoin kuolema pelottaa. Yritän ajatella sitä luonnollisena, mutta mitä enemmän tekee tulevaisuudensuunnitelmia, sitä enemmän pelkää että kuolee ennenkuin on ne toteuttanut. Varsinkin kun suunnittelee perhettä, niin alkaa pelkäämään perheensä puolesta... ei niinkään itsensä puolesta, uskon ettei kuolema tunnu miltään :)
Myös läheisten kuolema joskus mietityttää, mitä jos...? Tietää, että jos joutuu olemaan se joka jää jälkeen, niin se on paljon pahempaa kuin kuolla.
Olen siinä mielessä valmis kuolemaan, että olen elänyt hyvän elämän, mutta on kuitenkin vielä paljon asioita, jotka haluan kokea, kuten juuri perheen perustaminen jne. Joten ei se lisäaikakaan olisi pahitteeksi :)
"Oletko Valmis Kuolemaan ?"
En ole valmis. Voi sulaa vielä suussa. Eilen viimeksi kokeilin.
"Kuuluuko kuoleman jälkeinen elämä sinun maailmankatsomukseesi"
Jos sellainen on, kuuluu.
"Jos taas kuoleman jälkeinen elämä ei kuulu sinun maailmankuvaasi, niin koetko sen puutteena vai onko se vain hyvä asia?"
Neutraalina.
"Oletko yleensä ajatellut kuolemaa"
Jokainen on.
"tai oletko tälläkin hetkellä valmis siihen, että saatat elää juuri nyt viimeistä puolituntistasi?"
Pakko olla.
"Onko ajatus lähestyvästä kuolemasta pelottava vai vapauttava?"
Sietämättömän väistämätön.
Jokainen,joka on syntynyt,myös kuolee.
Miksi pelätä väistämätöntä.Minä olen valmis
kuolemaan.Sehän voi tapahtua koska tahansa.
Mitä kuoleman jälkeen tulee,sitä ei tiedä kukaan.
Kuoleman jälkeinen elämä ei kuulu minun maailmankuvaasi, ja koen sen hyvänä asiana. Ei tarvitse miettiä iankaikkista elämää eikä helvettiä. Molemmat ovat jotenkin mahdottomia ajatuksia. Varsinkin helvetti, miten joku jumala voi olla niin julma, että tuomitsee jotkut ikuiseen helvettiin ?
Jokainen ajattelee kuolemaansa. Ajatus siitä ettei minua joskus enää ole olemassa on masentavaa. Tietysti kuolema pelottaa, koska se on tuntematonta. Mutta lohdutan itseäni ajatuksessa että kun olen kuollut, en ymmärrä olevani kuollut, enkä ymmärrä että olen elänyt joskus, eli minuus häviää.
Tutkijat ovat puurtaneet raamatussa esiintyvistä lämpötiloista ja ovat tutkimuksissaan päätyneet seuraavaan.
Helvetin lämpötila on 445 celsius astetta ja taivaassa lämpö on huomattavast viileämpää, vain 232 Celsiusta.
Helvetin lämpötilaan on päästy sillä menetelmällä, perustuen Raamatun sanaan, kun rikki palaa ja se leimahtaa palamaan juuri tuossa lämpötilassa. Mitä taivaan lämpötilaan tulee, niin se puolestaan perustuu niihin Jesajan kirjan sanoihin, jossa mainitaan taivaassa tulevan valoa seitsemästä auringosta.
Että sellaista.
Siellä helvetissä voi tuon verran lämmintä ollakkin, mutta tuon seitsemän auringon valon täytyy tarkoittaa vain kirkkautta.
Taivaassa/avaruudessa on hyvin kylmä, joten ota sinäkin sinne villatakki, -sukat ja -pipo mukaan ;)
Siellä helvetissä voi tuon verran lämmintä ollakkin, mutta tuon seitsemän auringon valon täytyy tarkoittaa vain kirkkautta.
Mutta, jos tonne taivaalle laitettaisiin seitsämän aurinkoa, niin eikä täällä olisi nyt hieman lämpöisempää kuin nyt ?
...on jo nytkin paljon aurinkoja. Niiden lämmitysteho riippuu ennenkaikkea niiden koosta ja etäisyydestä :)
"Helvetin lämpötila on 445 celsius astetta"
Venuksella on muistaakseni juuri suunnilleen 400 oC lämmintä. Lisäksi ilmanpaine on 90 kertainen normaali maapallon ilmakehään ja taivaalla on rikkihappopilviä. (korjatkaa ihmeessä joku jos muistin faktat pieleen)
Jos auringon valo pääseen perille, niin kyllä pääse lämpökin, mielestäni.
...tässä on pian uskoon kääntyä, kun se helvettikin kerran löytyi ;)
...Se on sitten siinä.
Kukaan ei halua kuolla (terveenä ollessaan), ei edes uskovaiset !
Tuo kuoleman karttaminen muodostuu peloksi monelle. Se on oman käsitykseni mukaan myös ollut pontimena aikanaan uskontojen synnylle (tuntemattoman selittämistä myös).
Kaikki elolliset ovat evoluution kautta kehittyneet pyrkimään kaikilla toimillaan jatkamaan elämistään. Siihen liittyy vaiva syömisen ja juomisen hankkimiseksi ja itsensä puolustamiseksi. Jokainen pyrkii myös hoitamaan / parantamaan sairautensa.
Uskonnollinen hallinta toi myös tehokeinona kuoleman jälkeisen rangaistuksen (ihminen ei pääse yhdyskunnan vastaista toimintaansa pakoon kuollessaankaan). Vastapainoksi tälle oli myös tehtävä kuoleman jälkeinen palkinto. Siitä on muodostunut tämä mainitsemasi "iankaikkisuus näkökulma".
JOUDUIN ITSE tämän kysymyksen eteen tänä kesänä.
Kolme lääkäriä määritteli minulla olevan etäpesäkkeitä tehneen syövän. "Varmat" arviot asiasta tuli jo heti, ennenkuin perusteellisemmat tutkimukset sairaalassa (2 leikkausta, verikokeet, kokovartalon varjoainekuvaus, ultraäänikuvaus, koepalat ja moninkertaiset laboratoriotutkimukset) ehtivät kovalla kiireellä käynnistyä ja mitään tuloksia oli edes vielä olemassa.
Sain viimein viikko sitten kuulla lopullisen "totuuden" terveydestäni. Kahden kuukauden päästä ensimmäisestä annetusta "tuomiosta". Täysin terve mies eikä syöpää olekkaan !!
(Tällä hetkellä tilanne on se, etteivät lääkärit käsitä, mitä minussa on tapahtunut. Kaikki tutkimustulokset on lähetetty jollekkin suomalaiselle alan huippuasiantuntijalle, sillä tämän hetkisten tietojen varassa näyttäisi sille, että elimistöni olisi itse kyennyt tuhoamaan pahalaatuisen syövän. Lääkärien mukaan tälläitä tapausta, kuin minun kohdallani nyt on, ei löydy mistään kirjoista ja on täydellinen mysteerio lääkäreille.)
Voin nyt omasta kokemuksesta sanoa, että monenlaisia ajatuksia tulee väkisin mieleen. Yksi asia, mitä en kuitenkaan missään vaiheessa miettinyt, oli pelko mahdollisesta kuolemisesta. Vain suru siitä mahdollisuudesta, etten ehkä näkisikään lasteni varttuvan niin pitkän aikaa kuin ihminen automaattisesti ajattelee, oli ainoa asia.
...että olet parantunut. Hyviä uutisia nykypäivän maailmassa ei kuule koskaan liikaa! Kun täällä tulee kinasteltua, eikä tunne toisen taustoja jne., niin tuntuvat nämä kinastelut turhan tärkeiltä silloin. Esim. tuo henkilökohtainen toteamuksesi paranemisestasi ilahdutti ja palautti taas muutamia hyviä asioita itsellekin elämässä mieleen - kiitos siitä.
Vaikuttiko läpikäymäsi prosessi mitenkään maailmankatsomukseesi?
Kerrot, ettei toistaiseksi ole löydetty syytä paranemiseesi.
Jos sitä ei löydetä jatkossakaan, pidätkö kuitenkin tapahtumaa luonnollisena vai yliluonnollisena?
Olipa sille selitys kumpi hyvänsä, niin joka tapauksessa olen iloinen tuosta mitä kerroit. Saan jatkaa kinastelua kanssasi :-)
...kysymyksiisi. Ja ensin kiitos ystävällisestä kommentoinnistasi :)
>>Vaikuttiko läpikäymäsi prosessi mitenkään maailmankatsomukseesi?
--Kuten jo mainitsin, niin se todellakin pysäytti ajattelemaan kaikkia mahdollisia asioita. Vaimoni järkyttyi siitä kuitenkin paljon enemmän.
Maailmankatsomukseeni se ei vaikuttanut, sillä olen tehnyt jo vuosia paljon työtä sen suhteen. Pahinta on elää odotuksen ja epätietoisuuden vallassa ilman, että voi itse tehdä asiassa yhtään mitään.
>>Jos sitä ei löydetä jatkossakaan, pidätkö kuitenkin tapahtumaa luonnollisena vai yliluonnollisena?
--Koska Jorvin sairaalassa tapaustani pidetään ainutlaatuisena eikä vastaavaa kuulemma tunneta missään kirjallisuudessakaan, niin kaikki tulokseni on lähetetty sille jollekkin erikoisasiantuntijalle ihmeteltäviksi. Saan itse asiasta lisätietoa (mitä siitä nyt sitten onkin saatavana) noin 2 viikon päästä. Se on kuitenkin varma, että olen nyt 100 % terve.
Selviää jatkossa mitään tai ei, niin en pidä itse tapaustani yliluonnollisena. Ajattelen niin, että tämä vain osoittaa sen, miten paljon on vielä lääketieteessäkin tutkittavaa ja opittavaa.
Sain jo tuossa työkavereiltani irvailuja siitä, että edessäni on lupaava laboratoriorotan ura, jossa tutkitaan kaikki syömiseni, juomiseni ja tekemiseni viimeisten 20 vuoden ajalta.
Tämä tapaus piti minut paljolti poissa tältä palstalta heinäkuussa (mistä moni varmaan oli iloinen), mutta kaikkien kiusaksi (ja joidenkin pettymykseksi) jatkankin täällä vielä kirjoittelua ja tervehenkistä "kinasteluakin" :))
että paranit ykskaks. Minä olen jo sairastanut useita vuosia. Tosin leikkauksen jälkeen olin "terve" kolme vuotta. Etäpesäkkeiden lukumäärää en tiedä, mutta jotenkin tauti on hallinnassa. Ei tästä enempää, koska tällekin asialle on omia palstoja, joillekin ei vaan viitsi kirjoittaa, koska kimpussa on heti kaikenmaailman selvinnäkijät ja kaukoparantajat.
Mutta asiaan. Jos on kovin kipeä, ei oikeastaan paljon välitä, vaikka kuolisikin. Henk. koht. en usko ainakaan helvettiin, eikä mistään muustakaan kukaan ole tullut kertomaan. Kaikki omituiset yhteydenoto vainajiin on aina osoitettu huijaukseksi, tietysti joku uskoo, mutta se on eri asia.
Jos saisi valita, eläisin tällä tutulla planeetalla, jota olisi hieman paranneltu ja ihmiset ja eläimet tulisivat toimeeen keskenään. En vain oikein ymmärrä, kuinka leijona enää olisi leijona, jos se söisi vain kasviksia. Sian ja ihmisenkin täytyisi yksipuolistaa ruokavaliotaan. Sehän kyllä onnistuisi. Eläintenkin kanssa voi tulla toimeen, mutta ihmisen olisi kovasti paljon petrattava. Onhan niitä selityksiä, kuinka vaan joku määrätty erinomainen ja karsittu joukko saisi onnen ja vielä tuhannen vuoden kuluttua karsittaisiin epäkelvot pois ja sen jälkeen maan päällä olisi vaan oikeanlaista väkeä.
Kovasti ihminen, niin "uskovat", kuin muutkin ovat sekä yksityisesti, että järjestöjen puitteissa mammonan perään. Yksi vaihtoehto ikuiseen elämään on elämä geenien kautta seuraavissa sukupolvissa. Niinhän se tähän asti on mennyt. Sama asia ihmisillä, kuin eläimilläkin.
Siis ikuisuuskysymys taas.....
> Oletko Valmis Kuolemaan?
En. Minulla on velvoitetta lähiomaiseen, jota vain minä kykenen täyttämään.
> Jos taas kuoleman jälkeinen elämä ei kuulu sinun maailmankuvaasi, niin koetko sen puutteena vai onko se vain hyvä asia?
En usko kuoleman jälkeiseen elämään. Mielestäni on helpottavaa ajatella, että kaikki päättyy joskus. Ainoa tietenkin on uteliaisuus: Olisi kiva tietää, mitä tapahtuu viidenkymmenen, kahdensadan, tai tuhannen vuoden kuluttua. Vai onko ihmiskunta siihen mennessä tuhoutunut.
> Oletko yleensä ajatellut kuolemaa tai oletko tälläkin hetkellä valmis siihen, että saatat elää juuri nyt viimeistä puolituntistasi? Onko ajatus lähestyvästä kuolemasta pelottava vai vapauttava?
Eiköhän jokainen ole ajatellut kuolemaa. Kerran lentokoneessa valmistauduin siihen, aikaa kaksi tuntia varmalta tuntuvaan. Ajatus ennemminkin lamaannutti kuin pelotti. Surin niintä, jotka kuolemani järkyttäisi.
Kuolema sinänsä ei ole pelottava ajatus. Mutta toisaalta tiedän senkin, kuinka yllättävässä vaaratilanteessa adrenaliini nousee, ja taistelee henkiriepunsa puolesta.
valmis kuolemaan vielä (olen alle 40-v.). Toivon mukaan vanhuus sitten korjaa minut pois.
Kuoleman jälkeen minua ei ole enää olemassa kuin muiden muistoissa. Kieltämättä kuoleman lopullisuus karmaisee, mutta me elämme kuollaksemme.
Olen ajatellut kuolemaa jo kauan, mutta en olisi vielä valmis siihen. Tuntuu, että kuolema kuuluu vanhuuteen. Jos olisin vanha ja sairas, niin
voisin kokea kuoleman vapauttavana, mutta aina on huoli lähimmäisistä ja kuinka he joutuvat tekemään surutyön. Toivottavasti kuolen kivutta ja vielä nukkuessani, niin ei tarvitsisi herätä kuolemaan.
"Kuuluuko kuoleman jälkeinen elämä sinun maailmankatsomukseesi, ja jos kuuluu, niin millaista on kuoleman jälkeen?"
-kylla se kuuluu. elama kuoleman jalkeen vietetaan joko taivaassa tai helvetissa, riippuen ihmisen uskonratkaisusta tassa ajassa. minun elamani kuoleman jalkeen (jos niin kay ennen jeesuksen takaisintuloa) on taivaassa.
"Oletko yleensä ajatellut kuolemaa tai oletko tälläkin hetkellä valmis siihen, että saatat elää juuri nyt viimeistä puolituntistasi? Onko ajatus lähestyvästä kuolemasta pelottava vai vapauttava?"
-en yleensa koskaan ajattele kuolemaa, mutta joskus koska se kaikille tapahtuu. mutta jeesuksen tulo on niin lahella, etta raamattu puhuu etteivat lopunaikana kaikki nae kuolemaa ennen hanen tuloaan.
en ajattele kuolemaa pelottavana - enka "mukavana" asiana. siis itse kuolemisessa ei ole mitaan pelottavaa, mutta on kurjaa jos kuolen ja mieheni, perheeni ja ystavani ikavoivat. tai painvastoin, jos mieheni kuolisi tai joku laheinen. ei tietenkaan se olisi mukavaa! kova ikavahan iina olisi, si sille mitaan voisi. ei jaksaisi odottaa etta nakee taivaassa.
aajatelleeksi kuolemista maatessani tippaletkussa vaarallisen korkeassa kuumeessa viimeviikolla. Mieli oli tyyni, mutta ajattelin:"Toivottavasti pitävät huolen, että minulle järjestetään pakanalliset, eikä kristilliset hautajaiset".
Enpä kuollutkaan.
En usko kuolemanjälkeiseen elämään. Yksi elämä riittää minulle vallan mainiosti, joskin sitä on tässä viime aikoina tullut ajatelleeksi, että paljon asioita jää tekemättä, sanoja sanomatta, jos joutuisin nyt onnettomuuteen ja kuolisin. Olen yrittänyt tehdä oman osuuteni, itseasiassa ehkä enemmän muiden parasta ajatellen kuin omaani ja siksi kai tässä on tunne, etten ole oikeastaan omaksi hyväkseni saanut mitään aikaiseksi. Se on saanut minut ajattelemaan, että minun pitäisi käyttää enemmän aikaa itseäni varten.
Kuolema itsessään tulee, kun on tullakseen. Se ei pelota niin paljoa kuin se, millä tavalla se tulee. Sairastunko syöpään ja kärsin 20 vuotta vahvassa kipulääkityksessä, kuolenko puukotukseen ja siitä johtuvaan verenhukkaan vartissa vai kuolenko nukkuessani, vanhana ukkona. Jälkimmäinen ehkä olisi se, jonka haluaisin valita, mutta se ei ole omasta valinnasta kiinni. Ei ajankohta, eikä tapa. Olen reilun kahden ja puolen vuoden aikana menettänyt kolme läheistä ihmistä, joista kaksi olivat todellisia shokkeja. Keskimmäisin tässä välissä oli tuo em. syöpätapaus, joka teki kuolemaa 70-luvun alusta lähtien.
Eli olen ajatellut kuolemaa, mutta en jaksa ajatella sitä 24 tuntia vuorokaudessa. Kuten sanoin, kuolema tulee kun on tullakseen, kysymättä. Se ei pelota, eikä se vapauta. Se vain on. Samoin kuin kuolemanjälkeinen tila vain on, eikä sekään kysele sitä, mitä uskon tapahtuvan ja mitä en. Henkilökohtaiseen taivaaseen on helppo uskoa, se rauhoittaa. Itse en usko muuhun kuin siihen, että kun minun 'koneestani' virta katkaistaan, se vain pimenee / lakkaa olemasta. Siksi keskityn enemmän siihen, mitä on nyt kuin siihen, mitä on ehkä hetken päästä.