Pohdin tässä näin:
kun puhutaan hengellisyydestä uskovien kesken
ja olemme syntyneet uudesti ylhäältä
niin miksi eritellään hengellisyys itsestämme
sillä emmekö ole joka hetki hengellisiä
koska olemme Jumalan lapsia uudestisyntymisen kautta?
En edes ymmärrä, että jotain voidaan sanoa
ylihengelliseksi, kun kaikki olemme kuitenkin saman arvoisia Kristuksen sovitustyön tähden.
kun puhutaan hengellisyydestä uskovien kesken
ja olemme syntyneet uudesti ylhäältä
niin miksi eritellään hengellisyys itsestämme
sillä emmekö ole joka hetki hengellisiä
koska olemme Jumalan lapsia uudestisyntymisen kautta?
En edes ymmärrä, että jotain voidaan sanoa
ylihengelliseksi, kun kaikki olemme kuitenkin saman arvoisia Kristuksen sovitustyön tähden.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tulee, vaan liha ei pyhity?
Sitä kun kirjoittaa ensin ja ajattelee sitten, niin monia ihmetyksiä saa aikaan.
Hengestä syntynyt Jumalan lapsi elää myös hengessä, joka myös todistaa että olemme Jumalan lapsia.
Henkemme "liekki" voi olla kyllä melko vähäinen ja toisilla se kuolee pois kokonaan.
Ulkopuolinen, ei tuskin tiedä milloin henki on poistunut "talosta", vaikka siellä viileää olisikin.
Itsekin ihminen saattaa joutua "myrsky pilvenkouriin" ja vihollisen epäilyt ajavat jopa omat sielulliset ajatukset epäilemään, henkemme elävyyttä, vaan Jumala ei ole luvannut hyljätä ketään, joten jos nöyränä Herran seurassa vaeltaa, niin kyllä Hän sydämmessämme tekee työtään ja sitä heikointakaan kyntilän liekki ei Hän sammuta.
Ylihengellisyys on sitä, että ihminen keskustelee pelkästään raamatunlauseilla, on koko ajan niin hurmoksessa ettei tajua ympäröivää maailmaa ja tietää kaiken Israelin tapahtumista muttei tiedä, voittiko vai hävisikö Jokerit viime matsinsa.
Sekö on merkki ettei ole ylihengellinen kun tietää Jokerien menestyksen.
Käsi sydämelle palstan ateistit jotka ei ainakaan ole ylihengellisiä. Osaatteko ulkoa sanoa Jokerien menestyksen.