Corolla elämäni

käännekohtaC

Homo Erectus Corollas - ihmislaji

Toyotistithan ovat jo ihmislajina aivan eri
kehityshaaraa kuin normaali ihminen. Toyotistin elämässä on vain kolme
kehitysvaihetta, kuten perhosella konsanaan.
Teinicorolla-jormacorolla-pappacorolla

Toyotalla ajaminen on tiettävästi periytyvä
ominaisuus, kuten moni muukin haitta ja häiriö. Tuleva toitsupoitsu imee
kaiketi jo äidinmaidossa taipumuksensa isiensä synkkään perintöön.
"toiota
korolla!" on monen peräkammariin syntyneen ensimmäiset sanat, ja varmasti
myös monen katkerat viimeiset. Toyotien ja itsemurhien suuri määrä
Suomessa
ei voi olla vain sattumaa.

Toyotamiehen elämässä on kolme huipentumaa :

- amiksen metallilinjan päättötodistuksen saaminen
- ajokortin saaminen
- oman Toyotan saaminen

Muusta saamisesta ei sitten voida juuri puhua.

Toyota-Teron Loppuelämä kuluukin pääosin saamisen yrittämisessä. Kun tuo
untuvaviiksinen Tero viimein kokee elämänsä täyttymisen -eli saa
Corollan-,
alkaa armoton Teinicorollavaihe. Missä tahansa on parkkipaikkoja ja
nakkikioskeja, siellä on lippalakkipäisiä finninaamoja liimailemassa
Twincam
Turbo Playboy- tarroja aasialaisautojensa ruosteisiin takakontteihin.

Toyotakuskin puberteetin tiedetään puhjenneen, jos
Corollaan ilmestyy ikkunoihin tummennuskalvot. Näkösuojilla on tietty
tarkoituksensa. Ensisijaisesti pyritään estämään naaraita näkemästä
kuinka
ruma luuseri Corollassa se oikein metsästääkään. Jos pakkanen ja
humalatila
ovat riittävät ajamaan naaraan ansaan, niin tämän jälkeen
tummennuskalvojen
tarkoitus on estää muita huomaamasta että kuinka tavattoman rumaa akkaa
Corollaan oikein pukkaakaan. Ruma kottarainen kun viihtyy harvemmassakin
pöntössä.

Corollaihmisen koko maailma on kovin erilainen.
Mikään muun automerkin kuin Toyotan, ei tiedetä kulkevan kovempaa
pelkällä
ratin ja pakoputken pään vaihtamisella. Toyotateini kutsuukin vaihdekepin
pään koristelemista "Tuningiksi" ja Bilteman 7000 W TriplaSubwoofereita
"HiFiksi" Jatkuva basson lönkytys estääkin tehokkaasti Teron kiveksiä
laskeutumasta, mistä olkaamme kiitollisia. Corollamaailmassa kaikki on
mahdollista. Koska kaikki maapallon Toyotat ovat samannäköisiä rumia
ruosteisia tölkkejä, tunnistaa Corollakansa omansa vain hajun
perusteella.
Sen takia joka ikisessä Toyotassa on nippu erivärisiä ja hajuisia
"tuoksuvia" kuusia, joiden hajuyhdistelmän perusteella Tero löytää
parkkipaikalta aina omansa. (kaikkihan ne ovat Teroja, tai ainakin
näyttävät
siltä) Kun usean vuoden onanoinnin ja ringissä syljeskelyn uuvuttamat
Terot
viimein tulevat keski-ikäisiksi, heistä tulee Jormia. Jormat eivät ole
onnistuneet elämässään missään, vähiten autonvalinnassa. Vanhat Toyotat
muuttuvat vain uudempiin Toyotoihin. Jormat kulkevat kivipestyissä
farkuissaan ja mokkaliiveissään katse alas painuneina vaimonsa takana,
viikset supattaen. Vaimo on aina vaan enemmän vihainen ja kakarat
muistuttavat aina vaan enemmän naapurin setää. Jormat ovat luovuttaneet,
Jormat ovat harmaata seinätapettia harmaissa Corolloissaan.

Pappacorollat ovat niitä ruskeita tai sapen vihreitä
vm. -68 autoja, jotka matelevat savuttamassa aina siellä missä on kiire.
Niiden sisällä kituu vihaisia pulisonkipappoja liikennettä ja omaa
turvallisuuttaan vaarantamassa. Corollapapat eivät näe, sen koommin kuin
ymmärräkään enää mistään mitään.

8

1389

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sillä rikoo on riskillä rum...

      Olet oikeassa tunnistin selvästi tuosta mieheni ja itseni, sillä minähän ajankin toyota avensis farmarilla ja äijä tero ajaa toyota lexsuksella.

      Ei ole duunarin elämä helppoa!
      Pakko tyytyä näihin, minkäs teet.
      Meillä kun on vielä sellainen vanhan-aikainen käsitys tästä elämästä, että mitään ei velaksi osteta.

      Tuuppa kylään, niin grillataan ja saunotaan.
      Soita ensin niin tiedän tuulettaa vierashuoneen petivaatteet.
      Eikähän sitä muuten mutta ettei vain oltais eurooppaa kiertämässä pahimmoilleen, kun tuli toi matkailuautokin hankittua.

      Nähdään;)

      • tarkennus

        Tuuleta petivaatteet hyvin sillä tiedäthän että annan kunnon kyydit sinulle siellä samalla kun ukkosi pesee Lexusta.


      • raikasta on aina ollut mihi...
        tarkennus kirjoitti:

        Tuuleta petivaatteet hyvin sillä tiedäthän että annan kunnon kyydit sinulle siellä samalla kun ukkosi pesee Lexusta.

        Huh huh mitä sinä nyt!
        Eikös me olla sovittu, että näistä ei puhuta ja kyllähän sinä tiedät ettei hän itse sitä pese.
        Oliko tuo jokin vitsi?
        Huvimajassahan ne makkarat grillataan, mutta ei tästä sen enempää, tulet sitten kun pääset;)


    • helvetti

      Sain 15 vuotta sitten mainostoimistosta työsuhdeautoksi Corollan ja kaikki alkoi sen jälkeen menee päin vittua. Vaikkei se tuliteräpaska ollu mulla kun 3 kuukautta, niin vieläkin kärsin sen aiheuttamista ongelmista. Olenpa jopa nähnyt siitä untakin. Kiitos kun selvensit elämääni.

      • BEST!

        Toyota nousee tänä vuonna maailman suurimmaksi autonvalmistajaksi.Amerikassa viimevuoden kaksi myydyintä automallia olivat Toyota Camry ykkösenä ja
        Corolla kakkosena.Esimerkkinä muille valmistajille!


    • lujaa ohi toyöt..tööt

      tien tukot on toyotat ja nissanit ja niitä piisaa..ko ovat niin halpojakii..........

      • hanki ammatti

        Meneppä poika katselemaan vaikka avensis farmarin hintoja ja puhutaan vasta sitten.


    • täältä pesee

      Minä olen omistanut monen merkkisiä autoja, mutta nyt minulla on autojen Auto - Toyota. On se vaan niin hyvä, ettei merkkiä voi vaihtaa, vaikka mitä olis tyrkyllä. Sitä ei osaa muuta enää etsiäkään, jos menee auto kauppaan. Toyota on laatuauto, kyllä jämpti on niiiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      2055
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      709
      1382
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      105
      1132
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      126
      986
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      914
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      805
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      672
    8. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      15
      632
    9. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      76
      563
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      511
    Aihe