Käsitteet sekaisin...

Jos joku uskoo Raamatun olevan Jumalan sanaa ja siitä johtuen kirjaimellisesti totta, niin tällaista ihmistä kai kutsutaan fundamentalistiksi, kansanomaisemmin hörhöksi tai hihhuliksi. Yksikin virheeksi todistettava asia romahduttaa sen arvon Jumalan sanana. Jos joku epäilee että olivatkohan kaikki ihmiset sittenkään Aatamin jälkeläisiä tai ehtikö Nooa kerätä kaikki maailman eläinlajit ja pystyikö mahduttamaan arkkiinsa, niin tämä lienee useimpien mielestä tervettä epäilyä.

9/11-aiheessa on kuvio jotenkin ovelasti kääntynyt ylösalaisin. On kertomus, jossa on terveellä järjellä ajateltuna aika paljon epäuskottavaa asiaa, aivan samoin kuin JFK-tapauksessa. Nyt ne jotka puolustavat "sanaa" ilman epäilyksen häivää, suorastaan fanaattisesti, ovatkin (mm. HS:n mielestä) tervejärkisiä ihmisiä. Sitä vastoin ne, jotka uskaltavat avata suunsa ja epäillä tarinan heikkoja kohtia ja epäuskottavuuksia, ovatkin yhtäkkiä hörhöjä.

Ehkäpä paras sanapari olisi "9/11-uskovaiset" ja "9/11-skeptikot", se antaisi totuudenmukaisemman kuvan siitä, mistä on kysymys.

Erityisesti sinulta *Kansalainen*, kysyn (koska kunnioitan sinua siksi että olet niitä harvoja jotka esiintyvät johdonmukaisesti omalla nimimerkillään), eikö virallisessa "totuudessa" ole mielestäsi yhtään epäuskottavaa tai edes epäilyttävää kohtaa? Jos vastaus on ei, niin myönnän että olet uskossasi väkevä, eivätkä nämä keskustelut tule totisesti ikinä johtamaan mihinkään.
5379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jos tähän saakka huuhaata paljastaneiden skeptikkojen arvostettua nimikettä alkaisivat käyttämään 9/11-tapahtumista huuhaata levittävät tahot.

Äänestä

Kyllä siinä "virallisessa totuudessa" on varmaan paljon sellaista, jota ei ole ensikäden tietojen tarkentuessa viitsitty/muistettu/nähty tarpeelliseksi korjata. Se täälläkin paljon esillä ollut "alkuperäinen terroristilista" lienee yksi esimerkki tällaisesta.

Sitten saattaa olla paljon myös tämän tapaista "säveltämistä", josta kerrot tuolla toisessa viestiketjussa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000580&posting=22000000013139398
Mutta onko tämäkään nyt niin järisyttävää. Ei toki reilua, mutta hyvin ymmärrettävää.

En kauheasti hämmästyisi siitäkään, vaikka myönnettäisiin, että se neljäs kone ammuttiin alas. Sen myöntäminen ei edes romuttaisi sitä "virallista totuutta", että matkustajat ottivat koneen haltuun.

Olen aivan varma, että kaikkea ei ole kerrottu eikä varmaan tulla kertomaankaan. Silti se ei minua kauheasti häiritse, koska minä kuten jokainen täysillä valoilla ajava osaa laittaa nämä salaliittohörhöilyt omaan arvoonsa.
Nämä salaliittolaisten väitteet ovat niin poskettomia, asenteellisia ja rankasti vääristeleviä, että saavat syytää itseään siitä, että suuri yleisö lähinnä huokailee säälivästi moisille höpinöille.

Äänestä
  • "Nämä salaliittolaisten väitteet ovat niin poskettomia, asenteellisia ja rankasti vääristeleviä, että saavat syytää itseään siitä, että suuri yleisö lähinnä huokailee säälivästi moisille höpinöille."

    Tuo on naurettava väite, ja kuvaa sitä miten vähän "Kansalainen" tietää mistä puhuu!

    Äänestä

Itse olen käyttänyt ilmaisuja "911-uskikset" ja "911-epäilijät". :)

Se, miksi epäily tai skeptisyys on todellakin tarpeen, tiivistetään aika hyvin seuraavassa:

Bush told us that Saddam Hussein was connected to 9/11. We didn't question it, and it wasn't true.

Bush told us that Saddam Hussein was developing nuclear weapons. We didn't question it, and it wasn't true.

Bush told us that Saddam Hussein had mobile chemical labs to churn out weapons of mass destruction. We didn't question it, and it wasn't true.

Bush assured us that our government was always getting warrants when conducting domestic wire-tapping, that his administration would stop paying for fake news articles that were made to look real, that nobody in his administration broke Valerie Plame's cover, and that our government isn't torturing people or maintaining secret prisons in foreign countries. None of this was true.

And worst of all, Bush told us that the terror attacks of 9/11 were conducted entirely by foreign terrorists and that all of our defenses just happened to fail. We didn't question it. We didn't ask for a single shred of evidence. But this almost certainly wasn't true either.

I challenge everyone to read David Ray Griffin's essay, "The Destruction of the World Trade Center: Why the Official Account Cannot be True." It's on the internet. And Larry Silverstein, the WTC leaseholder, inadvertently admitted that controlled demolition brought down one of the buildings - just Google "Silverstein Pull It Comment." If you have the courage to open your mind and actually review the facts, you will agree that the evidence of government complicity in 9/11 is overwhelming.

Frank B. Haddleton

http://www.911blogger.com/

Yllä mainittu Griffinin artikkeli löytyy täältä:

http://911review.com/articles/griffin/nyc1.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Karin.a kirjoitti:

Jos joku uskoo Raamatun olevan Jumalan sanaa ja siitä johtuen kirjaimellisesti totta, niin tällaista ihmistä kai kutsutaan fundamentalistiksi, kansanomaisemmin hörhöksi tai hihhuliksi. Yksikin virheeksi todistettava asia romahduttaa sen arvon Jumalan sanana. Jos joku epäilee että olivatkohan kaikki ihmiset sittenkään Aatamin jälkeläisiä tai ehtikö Nooa kerätä kaikki maailman eläinlajit ja pystyikö mahduttamaan arkkiinsa, niin tämä lienee useimpien mielestä tervettä epäilyä.

9/11-aiheessa on kuvio jotenkin ovelasti kääntynyt ylösalaisin. On kertomus, jossa on terveellä järjellä ajateltuna aika paljon epäuskottavaa asiaa, aivan samoin kuin JFK-tapauksessa. Nyt ne jotka puolustavat "sanaa" ilman epäilyksen häivää, suorastaan fanaattisesti, ovatkin (mm. HS:n mielestä) tervejärkisiä ihmisiä. Sitä vastoin ne, jotka uskaltavat avata suunsa ja epäillä tarinan heikkoja kohtia ja epäuskottavuuksia, ovatkin yhtäkkiä hörhöjä.

Ehkäpä paras sanapari olisi "9/11-uskovaiset" ja "9/11-skeptikot", se antaisi totuudenmukaisemman kuvan siitä, mistä on kysymys.

Erityisesti sinulta *Kansalainen*, kysyn (koska kunnioitan sinua siksi että olet niitä harvoja jotka esiintyvät johdonmukaisesti omalla nimimerkillään), eikö virallisessa "totuudessa" ole mielestäsi yhtään epäuskottavaa tai edes epäilyttävää kohtaa? Jos vastaus on ei, niin myönnän että olet uskossasi väkevä, eivätkä nämä keskustelut tule totisesti ikinä johtamaan mihinkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu