Faktoja

Vaikka mustat ovatkin vain 12% Yhdysvaltain väestöstä, niin silti he tekevät puolet kaikista raiskauksista ja 60% murhista.


Lähes 50% kaikista mustista miehistä tulevat jossain vaiheessa elämäänsä pidätetyiksi ja syytetyiksi törkeästä rikoksesta.


Yhdysvaltain oikeusministeriön vuotuinen raportti osoittaa, että kun valkoiset syyllistyvät väkivaltaan, niin 2,4% siitä on kohdistunut mustiin. Kun taas mustien uhreista yli puolet ovat valkoisia.


Yli 35% kaikista mustista miehistä Yhdysvaltain kaupungeissa on narkomaaneja tai alkoholisteja.


Mahdollisuus, että musta tekee murhan on 13 kertaa suurempi kuin valkoisilla; raiskaus ja pahoinpitely kymmenen kertaa t odennäköisempää. Nämä luvut, jotka ovat FBI:n raporteista, vaihtelevat hieman vuosittain, mutta osoittavat selvästi suunnan viimeisen vuosikymmenen ajalta.


New York Cityssä kuka hyvänsä valkoinen joutuu mustista koostuvan jengin hyökkäyksen kohteeksi 300 kertaa todennäköisemmin kuin musta valkoisista koostuvan jengin uhriksi.
6755
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Harmi että skineistä ja uus-natseista ei julakista tuollaisia tilastotietoja. Ne kun olisivat järkyttävämpiä. :)

Äänestä
  • Vai onko nimimerkki siinä uskossa, ettei skinejä ja usnatseja lasketa tilastoja tehdessä valkoisiksi? Jos on, niin hän on avun ulottumatomissa...

    Äänestä

Mitäs valkoiset amerikkalaiset alkasivat mustia sinne rahnaamaan ORJIKSI. Sitä saa mitä on tilannut.

Ensin samaiset rasistisiat väkipakolla raahasivat mustia Afrikasta, ja nyt kun rasistiset mielipiteet ovat jääneet vähemmistöksi ja mustat orjat vapautettu, niin näiden pellejen hengelliset jälkeläiset itkeekin, että nämä mustat pitäisikin saada pois maasta.

Ei auta muuta kuin katsoa oikeutta silmiin.

Äänestä

Onhan tuo ollut tiedossa jo kauan aikaa. Pelottaa, milloin nuo luvut ovat Suomessakin totta. Vaikka vihaankin rassuja, niin en mä silti tyhmäkään ole. Kyllä mä allekirjoitan sen, että mustat ovat kovempia rikollisia. Se johtuu niiden luonteesta ja geeneistä.

Äänestä

Vaikka nämä ovat tosiasioita, ei niitä pidä kieltää!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


totuutta silmiin kirjoitti:

Vaikka mustat ovatkin vain 12% Yhdysvaltain väestöstä, niin silti he tekevät puolet kaikista raiskauksista ja 60% murhista.


Lähes 50% kaikista mustista miehistä tulevat jossain vaiheessa elämäänsä pidätetyiksi ja syytetyiksi törkeästä rikoksesta.


Yhdysvaltain oikeusministeriön vuotuinen raportti osoittaa, että kun valkoiset syyllistyvät väkivaltaan, niin 2,4% siitä on kohdistunut mustiin. Kun taas mustien uhreista yli puolet ovat valkoisia.


Yli 35% kaikista mustista miehistä Yhdysvaltain kaupungeissa on narkomaaneja tai alkoholisteja.


Mahdollisuus, että musta tekee murhan on 13 kertaa suurempi kuin valkoisilla; raiskaus ja pahoinpitely kymmenen kertaa t odennäköisempää. Nämä luvut, jotka ovat FBI:n raporteista, vaihtelevat hieman vuosittain, mutta osoittavat selvästi suunnan viimeisen vuosikymmenen ajalta.


New York Cityssä kuka hyvänsä valkoinen joutuu mustista koostuvan jengin hyökkäyksen kohteeksi 300 kertaa todennäköisemmin kuin musta valkoisista koostuvan jengin uhriksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu