Pientä tietoa vesivahinkojen välttämiseksi

Jos olette hankkimassa tai rakennuttamassa uutta asuntoa tai omataloa, kannattaa miettiä, jos ei vielä ao. asunnossa ole, asennuttaa kosteusvahti ja sen anturit APK:n ja PPK:n läheisyyteen.
Mutta siitä ei ole hyötyä jos ei laitata magneettiventtiiliä tulevaan vesiputkeen.
Eli sähkö-ja putkiasentajaa tarvitaan.
Näin esim. liitäntäletkun ja liitoksen hajotessa ei tule isojakaan vesivahinkoja, kuten valitettavasti monasti on tapahtunut APK:n letkun pettäessä ja eikä siitä ole muuta kuin harmia pitemmäksi aikaa.
4549
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ja sijoittakaa kosteusvahti pesukoneen alle siten, että valuipa vettä mistä kohdasta tahansa pesukonetta (ei ole aina letku), niin vesi menee kosteusvahtiin. Jos lattian kallistus on toiseen suuntaan, niin lopputuloksena voi olla meidän "kauhukeittiö" tappajahomeineen. "Ei astianpesukoneesta mitään voi vuotaa, kun siellä on kosteusvahti..."

Äänestä

Jos nyt edes sen kosteushälyttimen laittaa, niin sekin on jo hyvä juttu.
Mulla on itsellä vuotanut astianpesukone 3 kertaa, aina vuoden välein. Vahingot ovat jääneet pieniksi, mutta joka kerta vähemmällä olisi päässyt, jos hälytin olisi ollut. Vahingot huomattiin aina vasta hajusta.
-ensimmäisellä kertaa koneen ylälavalle menevä litteä muoviputki oli haljennut.
-toisella kerralla hiiri oli syönyt poistoletkuun reiän.
-kolmannella kerralla 5 pennin o-rengas vuoti koneen kyljessä kuoren sisällä.

Sitten riitti, vaihtui kone ja sen alle ilmaantui hälytin.

Äänestä
  • nykypäivän pesukoneiden komponenttien heikkoudessa on, kun tiedän esim pyykikoneen, mikä jyllää edelleen ja on jo 28 v vanha.

    Äänestä

  • näissä kirjoitti:

    nykypäivän pesukoneiden komponenttien heikkoudessa on, kun tiedän esim pyykikoneen, mikä jyllää edelleen ja on jo 28 v vanha.

    Nykypäivän kodinkoneet eivät ole kovinkaan laadukkaita. Nykypäivän kuluttaja arvostaa lähinnä alhaista hankintahintaa. Muut ominaisuudet ovat toissijaisia. Kilpailu valmistajien kesken on kovaa. Kaikki sellaiset osat jotka ennen olivat metallia, korvataan nykyisin esim. muovisilla osilla. Mutta ei muovi kestä mekaanista rasitusta niin hyvin kuin metalli.



    Meilläkin on mökillä 25-vuotta vanha pesukone. Nykyajan koneille suunniteltu käyttöikä on varmaan noin 5 vuotta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Drifter kirjoitti:

Jos olette hankkimassa tai rakennuttamassa uutta asuntoa tai omataloa, kannattaa miettiä, jos ei vielä ao. asunnossa ole, asennuttaa kosteusvahti ja sen anturit APK:n ja PPK:n läheisyyteen.
Mutta siitä ei ole hyötyä jos ei laitata magneettiventtiiliä tulevaan vesiputkeen.
Eli sähkö-ja putkiasentajaa tarvitaan.
Näin esim. liitäntäletkun ja liitoksen hajotessa ei tule isojakaan vesivahinkoja, kuten valitettavasti monasti on tapahtunut APK:n letkun pettäessä ja eikä siitä ole muuta kuin harmia pitemmäksi aikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu