Hoi Hoi

Lueskelin tossa noita juttuja sivarien puolesta ja armeejan puolesta, mutta missään ei kerrottu tätä asiaa, että kun on kuulunut, että puskaradio on kertonut siviilipalvelus ajan lyhentyneen. Onko joku kuullut samaa??? Sit sellanen kysymys, että mitä siellä lapinjärvellä oikein tehdään se 3 viikkoa? Mitä ne siellä muka kouluttaa jos on jo lukenut itselleen ammatin?
5332
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

"Mitä ne siellä muka kouluttaa jos on jo lukenut itselleen ammatin? "

No ainakin meidän koulutuksessa oli palomiehen peruskoulutus, IT-verkkohommia (Novell) ja taideopintoja nurmikolla naispuolisen valokuvamallin johdolla.

Yleensä katsottiin että mitä kukin osaa ja jaettiin hommat sen mukaan. Itsestäni tuli sen keikan jälkeen puoliammattilainen valokuvaaja, noin sivuhommaksi siis. Ainoa haitta oli että mun piti ravata ulkomailla työmatkoilla joten jouduin hankkimaan seitsemän (7) passia vuoden aikana jotka oli voimassa just sen matkan ajan. Viimeisimmän matkan kanssa meni ohjelma pipariks ja tulin vanhentuneella passilla Suomeen Seattlesta mikä oli aika jännää.

Ei, tämä ei ole provo, tapahtui iloisella 1990-luvulla Kuopion koulutuskeskuksessa. Jos joku silloisista kavereista tunnistaa mut niin viestiä vaan!

Äänestä

Tiedän kaksikin heppua, jotka lähtivät RUK:sta sivariin. Olin itse todistamassa kumpaakin tapahtumaa.

Voisinpa vaan todeta, että tämä sivariasia sietäisi miettiä kohdaltaan selväksi ennen RUK:un asti etenemistä. Melkoisen varmasti perusyksikössä (AuK:ssa) on joku oikeasti reserviupseeriksi haluava, jonka edelle ei kannata vakaumustaan tms. pohdiskelevan kiilailla.

Äänestä
  • Ainakin itseni komennettiin RUKkiin, eikä esittämilläni vastalauseilla ollut paskankaan väliä. Kävin toki loppuun asti, mutta yhtä hyvin olisin voinut lähteä kesken kaiken pois, koska ei ollut minun paikkani.

    Äänestä

Ovat nostamassa sivaripalvelun takasin entiseen 16kk. Eilen tuli uutisissa tämä. Syynä tähän että mahdollisimman moni valitsisi armeijan.

Äänestä

"että mitä siellä lapinjärvellä oikein tehdään se 3 viikkoa? Mitä ne siellä muka kouluttaa jos on jo lukenut itselleen ammatin?"

Siellä istutaan luennoilla/tunneilla, ja loppuaika on vapaata. ´Luentoja´ voi kuulostaa tylsältä ja välillä sitä onkin, mutta todella mielenkiintoisia aiheita on! Juuri näistä ennakkoluuloista, asennevammoista ja negatiivisesta suhtautumisesta siviilipalvelukseen ja sen suorittajiin. Miehisyydestä, ns.talvisotasyndroomasta, armeijasta/maanpuolustuksesta ja itse siviilipalveluksesta on myös mukavaa keskustelua. Siellä on ensiapukoulutusta (voi suorittaa EA-kortin), atk:ta (voi suorittaa tietokoneen @-ajokortin) ja varmaan muutakin vaihtelevasti talvi/kesä aikoina. Ite olin talvella. Toki voit ryhmäjaossa halutessasi mennä siihen ryhmään jolla ei ole mitään ylimääräistä koulutusta. Ruoka on myös hyvää ja sitä riittää.

Ainoa huono puoli on vapaa-aika. Sitä nimittäin on liikaa! Varaa ihmeessä tekemistä mukaan jos sivariin päädyt. Joku korvalappu/mp3/cd-soitin, kirja tai kaks ja mitä ikinä keksitkin.

Ps. ole onnellinen jos pääset D-taloon asumaan. Se on ylellinen verrattuna esim. b-taloon, joka on erittäin kylmä ja kaikuva betonirakennus, jonka ikkoista vetää niin että verhot heiluu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei viela sivari eikä varusmies kirjoitti:

Lueskelin tossa noita juttuja sivarien puolesta ja armeejan puolesta, mutta missään ei kerrottu tätä asiaa, että kun on kuulunut, että puskaradio on kertonut siviilipalvelus ajan lyhentyneen. Onko joku kuullut samaa??? Sit sellanen kysymys, että mitä siellä lapinjärvellä oikein tehdään se 3 viikkoa? Mitä ne siellä muka kouluttaa jos on jo lukenut itselleen ammatin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu