Mitä on tiede-uskovaisuus? Se on uskoa ja luottamusta siihen, että tiede pystyy selittämään kaiken mikä on todellista ja toisaalta, mitä tiede ei pysty selittämään, sitä ei pidetä todellisena. Tämän perusteella ymmärrämme, ettei tiede-uskovaisten mielestä esim. sähkö olisi ollut ollenkaan todellista muutama sata vuotta sitten. Tekeekö tämä siis sähköstä olemattoman, ettei tiede sitä kyennyt jokin aika sitten selittämään? Tuskinpa vain, kyllä sähkö oli jo silloin aivan yhtä olevaista kuin nykyäänkin. Näin siis on erotettavissa ’tieteellinen totuus’ ja se totuus, joka on todellinen totuus, joka siis ei ole tieteen määritettävissä.
Mikä on tieteellistä? Tieteellisenä totena pidetään asioita, jotka voidaan todentaa tieteen omien vaatimusten mukaisesti. Nämä vaatimukset määrittelee joukko ihmisiä, jotka ovat itse saaneet tietynlaisen koulutuksen ja tämän koulutuksen katsotaan antavan heille riittävän kyvyn määritellä sitä, mikä on tieteellisesti todellista ja mikä ei. Siis tieteellinen totuus on sellainen ’totuus’ johon tietyllä tavalla koulutettujen ihmisten looginen päättelykyky yltää niiden havaintojen perusteella, jotka ovat ns. tieteellisesti todennettavissa.
Eikö tieteellinen totuus olekaan totta? Tavallaan on, mutta tieteellinen totuus ei ole koko totuus, vaan siinä on jotain totta ja jotain virheellistä. Lisäksi on huomioitava se, ettei tiedemiesten mielestä ole totta monetkaan asiat, jotka tiede-uskovaiset esittävät ns. ’tieteellisenä totuutena’. Tiedemiehet pitävät monia luonnontieteiden lakia ja laskukaavoja hyvin vajavaisina, eivätkä haluaisi tehdä liikaa päätelmiä sen perusteella mitä todella tiedetään. Toisaalta löytyy aina myös niitä tiedemiehiä, jotka mielellään arvailevat asioita ja kehittelevät teorioita, miten asiat ehkä voisivat olla. Nämä teoriat, kuten evoluutioteoria, eivät yleensä perustu mihinkään todelliseen, vaan ovat ajatusmalleja, teoreettisia päätelmiä, joiden avulla vaihtoehtoja punnitaan.
Olemassa on kuitenkin paljon asioita, joita tiede-uskovaiset pitävät totena, vaikka näistä asioista ei ole olemassa YHTÄKÄÄN todistetta, joka edes tiedeyhteisön hyväksymällä tavalla osoittaisi asian olevan todellinen. Tällaisia asioita, joista tiedemiehillä ei ole mitään todellista TIETOA ovat esimerkiksi seuraavat: maailmankaikkeuden ikä, maapallon ikä ja ihmiskunnan ikä, eläinten synty ja ihmisen synty, aika jolloin maapallolla oli dinosauruksia, vedenpaisumus, maailmankaikkeuden näkymätön osa, maailmassa esiintyvien energioiden muodot, ihmisaivojen toiminta, eläimen aivojen toiminta, elämän salaisuus, huominen päivä, ajan suhteellisuus tai suhteettomuus, materian olemassaolon tarkoitus, mikä on ajatus, mikä on Jumala, ja paljon muuta ihan jokapäiväisiä asioita listalta löytyy. Näistä ei tiede tiedä yhtään mitään, mutta arvailu on vilkasta ja niinpä jo jotkin arvauksetkin tulkitaan tieteen osoittamaksi ’todellisuudeksi’.
Esimerkiksi evoluutioteorian kohdalla tuotiin viime vuosisadalla esiin suuri joukko ”todisteita” valtavan julkisuuden saattelemana, mutta kuitenkin jätettiin uutisissa mainitsematta kuinka nuo todisteet osoittautuivatkin evoluutioteorian kannattajien tekemiksi väärennöksiksi. Näin luodaan uskoa johonkin, mitä oikeasti ei ole. Missä vaiheessa siis tiede onkin muuttunut uskonnoksi? Siinä vaiheessa kun on alettu kuvitella, luulotella ja viimein uskoa, että tiede pystyisi selittämään kaikkea sellaistakin mistä se ei oikeasti tiedä yhtään mitään.
Mikä on tieteellistä? Tieteellisenä totena pidetään asioita, jotka voidaan todentaa tieteen omien vaatimusten mukaisesti. Nämä vaatimukset määrittelee joukko ihmisiä, jotka ovat itse saaneet tietynlaisen koulutuksen ja tämän koulutuksen katsotaan antavan heille riittävän kyvyn määritellä sitä, mikä on tieteellisesti todellista ja mikä ei. Siis tieteellinen totuus on sellainen ’totuus’ johon tietyllä tavalla koulutettujen ihmisten looginen päättelykyky yltää niiden havaintojen perusteella, jotka ovat ns. tieteellisesti todennettavissa.
Eikö tieteellinen totuus olekaan totta? Tavallaan on, mutta tieteellinen totuus ei ole koko totuus, vaan siinä on jotain totta ja jotain virheellistä. Lisäksi on huomioitava se, ettei tiedemiesten mielestä ole totta monetkaan asiat, jotka tiede-uskovaiset esittävät ns. ’tieteellisenä totuutena’. Tiedemiehet pitävät monia luonnontieteiden lakia ja laskukaavoja hyvin vajavaisina, eivätkä haluaisi tehdä liikaa päätelmiä sen perusteella mitä todella tiedetään. Toisaalta löytyy aina myös niitä tiedemiehiä, jotka mielellään arvailevat asioita ja kehittelevät teorioita, miten asiat ehkä voisivat olla. Nämä teoriat, kuten evoluutioteoria, eivät yleensä perustu mihinkään todelliseen, vaan ovat ajatusmalleja, teoreettisia päätelmiä, joiden avulla vaihtoehtoja punnitaan.
Olemassa on kuitenkin paljon asioita, joita tiede-uskovaiset pitävät totena, vaikka näistä asioista ei ole olemassa YHTÄKÄÄN todistetta, joka edes tiedeyhteisön hyväksymällä tavalla osoittaisi asian olevan todellinen. Tällaisia asioita, joista tiedemiehillä ei ole mitään todellista TIETOA ovat esimerkiksi seuraavat: maailmankaikkeuden ikä, maapallon ikä ja ihmiskunnan ikä, eläinten synty ja ihmisen synty, aika jolloin maapallolla oli dinosauruksia, vedenpaisumus, maailmankaikkeuden näkymätön osa, maailmassa esiintyvien energioiden muodot, ihmisaivojen toiminta, eläimen aivojen toiminta, elämän salaisuus, huominen päivä, ajan suhteellisuus tai suhteettomuus, materian olemassaolon tarkoitus, mikä on ajatus, mikä on Jumala, ja paljon muuta ihan jokapäiväisiä asioita listalta löytyy. Näistä ei tiede tiedä yhtään mitään, mutta arvailu on vilkasta ja niinpä jo jotkin arvauksetkin tulkitaan tieteen osoittamaksi ’todellisuudeksi’.
Esimerkiksi evoluutioteorian kohdalla tuotiin viime vuosisadalla esiin suuri joukko ”todisteita” valtavan julkisuuden saattelemana, mutta kuitenkin jätettiin uutisissa mainitsematta kuinka nuo todisteet osoittautuivatkin evoluutioteorian kannattajien tekemiksi väärennöksiksi. Näin luodaan uskoa johonkin, mitä oikeasti ei ole. Missä vaiheessa siis tiede onkin muuttunut uskonnoksi? Siinä vaiheessa kun on alettu kuvitella, luulotella ja viimein uskoa, että tiede pystyisi selittämään kaikkea sellaistakin mistä se ei oikeasti tiedä yhtään mitään.
Vastaukset 68
Vanhimmat
näytät uskovan, että saat taivaspaikan, kun kirjoitat oikein suurta puppua uskontosi puolesta!
Jos uskoisin minun taivaspaikkani olevan millään tavalla kiinni siitä mitä kirjoitan tälle palstalle, niin en missään tapauksessa voisi uskoa saavani Taivaasta paikkaa, enkä siis viitsisi tännekkään kirjoitella.
Se mikä on puppua ja mikä ei, niin siitä voimme keskustella kunhan esität asiasi hieman tarkemmin.
Vielä tarkennusta tuohon taivaspaikka -asiaan ellet ole vielä ymmärtänyt mistä sen saa:
Pelastusta ei voi hankkia, vaan se on Jumalan lahja, jonka saa: YKSIN armosta, YKSIN uskosta ja YKSIN Jeesuksen Kristuksen sovitustyön kautta.
Jaska esitti aika yleisesti hyväksytyn tieteenfilosofisen näkemyksen tieteestä itsestään tuossa viestinsä alussa.
Kannattaa esim lukea Michael Polanyin "Science, Faith and Society" (vuodelta 1948; Polanyi oli kemisti ja luonnontieteilijä, muistaakseni Englannin kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen), jossa (ilman uskonnollista keskustelua) todetaan tuo keskustelun aloittanut avaus. Monessa muussakin tieteenfilosofisessa teoksessa tämä asia todetaan ihan ilman sen kummempaa kiihkoilua (useat tiedemiehet osaavat analyyttisesti todeta, mihin heidän ajattelunsa rajat yltävät, mihin eivät) - silti sen vähentämättä tieteen arvoa sinänsä ihmisen uteliaisuuden tyydyttäjänä mielekkäänä toimintana ja olosuhteiden parantajana.
Pakana(M)n kommentit tuntuvat käyvän yhä yksipuolisemmiksi... miksiköhän?
kun käytännössä samoihin juttuihin on jo muutaman kerran vastannut.
Seuraava esim. on täyttä soopaa isolta osin:
". Tällaisia asioita, joista tiedemiehillä ei ole mitään todellista TIETOA ovat esimerkiksi seuraavat: maailmankaikkeuden ikä, maapallon ikä ja ihmiskunnan ikä, eläinten synty ja ihmisen synty, aika jolloin maapallolla oli dinosauruksia, vedenpaisumus, maailmankaikkeuden näkymätön osa, maailmassa esiintyvien energioiden muodot, ihmisaivojen toiminta, eläimen aivojen toiminta, elämän salaisuus, huominen päivä, ajan suhteellisuus tai suhteettomuus, materian olemassaolon tarkoitus, mikä on ajatus, mikä on Jumala, ja paljon muuta ihan jokapäiväisiä asioita listalta löytyy. Näistä ei tiede tiedä yhtään mitään, mutta arvailu on vilkasta ja niinpä jo jotkin arvauksetkin tulkitaan tieteen osoittamaksi ’todellisuudeksi’."
Jotain Soopaa?
Ehkä kerrot miltä osin ?
Useat asiat ovat nimenomaan teoriapohjaista tietoa (Esim. Stephen Hawking omissa kirjoissaan korostaa, että teorioitahan hän kehittelee). Eikä siinä mitään vikaa ole, kun asiat sitten esitetään teorioina.
Useille esim. evoluutioteoriaan pohjautuville "todisteille" ja niiden tulkinnoille ja tulkinnoissa auttaville tutkimusmenetelmille itse pohjana on se evoluutioteoria.
Nykyisin liian monia teorioita esitetään faktoina. Se on sitä tiedeuskoa, hyvä Pakana(m).
Sinun argumentointisi ei vaikuta tieteelliseltä - eikä kovin vakuuttavalta uskosi (tai ei-uskontosi) esilletuomiseltakaan...
sieltähän se tuli!!
--->"näytät uskovan, että saat taivaspaikan, "
Sinun ihka oma vakiolauseesi kun et keksi/kykene muuta sanomaan, kannan ottamisesta puhumattakaan.
Teet noilla kommenteilla itsestäsi epäuskottavan pellen.
Koska olen itsekin varsinainen vitsi, mennään mukaan:
Saatko odinilta/zeukselta jotain kivaa kun heittelet K-uskon vastaisia kommentteja? Ehkä paikan valhallassa ja oman vasaran?
Kun vaan tietää aina, mitä sillä vasarallaan tekee. Täällä sillä ei suuria mokia pääse tekemään, eihän? Antaa kaikkien kukkien kukkia:-)
http://www.helsinginsanomat.fi/teksti/juttu.asp?id=20020407ER13
Minkälaisesta armosta oikeen on kysymys? Selitä selkokielellä, äläkä lainaa Mooseksen kirjaviisauksia nyt. Selitä vaikka seuraava asia, minkälainen armo on kyseessä:
http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19980104/erik/980104er00.html
Ettei sulla vaan olis jäänyt joku asia oppimatta. Tuolla on hyvä sivusto, joiden sovelluksia ei siihen aikaan, kun uskonoppeja kirjoitettiin, kukaan tuntenut.
http://ww2010.atmos.uiuc.edu/(Gh)/guides/mtr/hyd/home.rxml
Kai itsekin katsot sääennusteet? Ei ne ole kuin ennusteita, mutta niiden varassa pyörii moni asia todellisuudessa tänään, usko pois!
Ennen kirjoitustaitoa tosin kaikki ilmiöt yllättivät ihmsen, eikä ole mikään ihme, jos ihmisen pää meni pyörälle ja piti alkaa sepittämään omia tulkintoja siitä, mitä tapahtui. Kangastuksia oli silloinkin - tänään ne osataan jopa selittää:-)
Eikös se olisi todellista armoa, että ymmärrettäisiin, että me olemme erilaisia ja että todellisuudessa opimme kaikki asiat jossain vaiheessa vaikka kantapään kautta. Pahimpia virheitä tosin ei korjaa muu kuin pappi, mutta silloinkin olisi ollut hyvä ottaa huomioon niitäkin mielipiteitä, joita itse ei ymmärrä. Valta astuu kuvioon turhan usein siinä, että joku tahtoo alistaa toista, eikö? Ei tientenkään meillä voi olla samat tiedot asioista...
Olettekos lukeneet tuota tekstiä?
http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/koulu.html
Opettajia ei saa arvostella, mutta yhä oppilasta saa nujertaa minkä ehtii, vaikka Hänellä juuri on se polttava tiedon tarve. Ilman sitä kaikki kehitys pysähtyy. Mitä iloa muuten on siitä, että saa jonkun nujerrettua, hiljennettyä?
Vaikka joukossa tyhmyys usein tiivistyykin, on silti parempi, että joukossa on mahdollisimman monenlaisia tyyppejä, eikö? Säästetään retoriikka ja argumentit hienompiin tilanteisiin. Jokainen laulaa äänellään, eikä kaikesta tarvitse tykätä. Sitäpaitsi on mahdotonta miellyttää kaikkia yhtaikaa:-)
Ehkä meni ohi aiheen nyt tämä juttu - tai ehkä ei sittenkään: vallastako tässäkin on kysymys?
Minun osani on kiitollinen. Minä kun en ole täällä ollut mitään teorioita tai "totuuksia" esittämässä. Minä vain kritisoin. Siksipä kirjoituksesi on vähintäänkin lapsellinen ja ohiammuttu.
Ja kritiikkini on oikeutettua ja perustuu vain tosiasioille, ei uskonasioille.
En ymmärtänyt asiayhteyttä.
se ajatus, että Jeesus on kopsattu muista jumalista ole teoria?
Mites muuten se rekonstruktio jaksaa?
tuostaan tieteen asiasta kutakuinkin samaa mieltä, on monia asioita edelleen jota ei ole olemassa, jota tiede on todennut. Kuten tuolla allaolevan äidin linkki osoittaa, jos noita asioita olisi joku lääkäri tai tukija esittänyt parikymmentä vuotta sitten hänet olisi leimattu epätieteeliseksi ja jopa puoskariksi.
Tuosta armosta osittain, Ramatun mukaan armon saamiselle on ehdot..
San. 28:13 ¶ Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.
Ja tuosta taivaspaikasta en olisi myöskään niin varma..
Psalmit 37:9 Sillä pahat hävitetään, mutta jotka Herraa odottavat, ne perivät maan.
Psalmit 37:11 Mutta nöyrät perivät maan ja iloitsevat suuresta rauhasta.
Matt. 5:5 Autuaita ovat hiljaiset, sillä he saavat maan periä.
Tämä viimeisen lauseen sanoi itse Jeesus kristus..
Mitä hait tuolla hesarin jutulla?
---->Antaa kaikkien kukkien kukkia:-)
Paitsi pakanan, joka on varsinainen ruostekukka.
Minusta se ei ole teoria, koska näytöt ovat ilmeiset. Joka tapauksessa, vaikka se olisi vain teoriaa, niin ei ole olemassa näyttöä siitä, etteikö teoria voisi pitää paikkaansa. JA, mitään uskottavampaa teoriaa ei ole kenelläkään ollut esittää.
Minä en ole mitään rekonstruktiota luvannut.
siis uskottavampi teoria.
Sen sijaan sinun uskottavuutesi on tällä hetkellä pohjamudissa.
Harmi, että sinulla on surkeat käsitykset siitä mitä on 'tieto' ja 'tietäminen' ja että et millään voi tai halua ymmärtää tätä tosiasiaa! Sinulle irralliset detaljit revittynä irti milloin mistäkin ovat 'faktoja'!! Voi ei! Ja sitten esiinnyt täällä muka kriittisenä 'vastapainona hihhuleille' uskoon liittyvissä asioissa. Voisiko kukaan toinen tehdä kurjempaa palvelua sille, että ymmärrys siitä, että 'tieto' (tai tiede tai oikea kriittinen ajattelu) ja 'usko' eivät ole toistensa vastapooleja, voisi saada alaa..
En "hakenut" mitään. Hyvä artikkeli luettavaksi, eikö?
olethan hihhuli.
... johon lisäisin, että tiedemiehilläkin pitää olla joku asia, mihin he uskovat, jotta heidän työssään olisi mieltä (useimmilla onkin syvällinen maailmankatsomus, olipa sitten kristillinen, humanistinen tai muu sellainen).
... tiede on hyvä asia harjoittaa, kunhan muistaa esittää tuloksensa kohtuudella. Suurin ongelma ovatkin ne ihmiset, jotka selittävät sitten tutkimuksia kansalle "totena" - vertaisin heitä sitten (sinänsä vilpittömiin) uskonlahkojen perustajiin.
Ja aina kannattaa muistaa, että ne tiedehenkilötkin kinastelevat keskenään ;-)
"Suurin ongelma ovatkin ne ihmiset, jotka selittävät sitten tutkimuksia kansalle "totena" - vertaisin heitä sitten (sinänsä vilpittömiin) uskonlahkojen perustajiin."
Ongelma? Millainen ongelma? Kenelle ongelma? Mitä tutkimuksia ja ihmisiä tarkoitat?
sinusta ole filosofiksi.
... sitä minäkin toivon. Kiitos rohkaisusta.
... sitä minäkin toivon. Kiitos rohkaisusta.
voisi kumota näitä juttuja ?
eihän nämä ole kuitenkaan totta. eihän !!?
ei ole mitenkään yhteismitallisia. Olet ottanut itsellesi itsellesi oudon arvioijan aseman, mitä tulee suhteessa maailmanuskomukset/maailmantieto.
Tiede kertoo aikansa kykyjen mukaan minkälainen maailma on, uskomukset kertovat, minkälainen maailma ehkä on, ihmisten toiveissa. Siinä on todella iso ero. Jos kohta uskomukset perustuvat myös usein intuitioon, niin myös usein tiedettäkin tehdään. Monet jännittävistä keksinnöistä ovat "nähty". Siinä mielessä uskonnot toimivat joskus myös samoilla keinoin, mutta kuitenkin ne "tutkivat" pelkkää olematonta kuvitelmaa ja niitä jumalia ei saada koskaan "näppiin". Jumalat ja näin ollen uskomukset kuuluvat aivan eri alueelle kuin tieto, siinä on myös vissi ero.
Se, että joku ns. ehkä uskoo tieteeseen kuin uskontoon, se ei ole tieteellisistä lähtökohdista mitenkään tieteen syytä, vaan ihmisen pienuutta tai pölöyttä. Tiede ei välitä siitä mitä tieto tekee yhteiskunnassa, sen vaikutuksen välittävät muut systeemit, näin ainakin pitäisi olla.
Mitä taas sellainen tapaus on, joka uskoo ja luottaa pelkästää maailmankäsityksissään uskontojen tarjomaan metafysiikkaan, sen jätän jokaisen itsensä arvioitavaksi.
Tiede tutkii ympäröivää sekä sisäavaruuksien todellisuutta ja se nyt on sanomattakin selvää, että kaikkea ei voi tietää ja miten sitä nyt me ainakaan niin voisimmekaan, nuori laji, moni asia vielä uutta.
Tieteen historia on vielä suhteellisen lyhyt, mutta tieto kasvaa exponentaalisti siten ja siksi, että sen sovellutuksia on jo niin paljon. Toisin sanoen yksi keksintö toisaalla, voi merkitä lukuisia hyötyjä lukuisilla osa-alueilla ja lisäinnovaatioita.
Jos jollakulla on uskoa tai luottamusta tieteen kaikkivoipaisuuteen, niin voi vain sanoa, että sellainen ihminen on todella naivi. Maailmassa riittää ainiaan selvittämistä riippumatta lajin kehityksen asteesta. Toisaalta voi kysyä, miksi meidät sitten luotiin näinkin tyhmiksi, siksikö että jumalat saa siitä jotain nautintoa ?! , heh.
Noh, me mitään tyhmiä sinänsä olla, voi vain hämmästellä, että oleme todellakin havaintojenkin vahvistamina päätyneet oikanpuoleisiin teorioihin maailmankaikkeuden synnystä ja sen sellaisista oudoista asioista. Tästä voit lukea vaikka kirjan "Kätketyt ulottuvuudet". Brian Greene.
Hyvä esimerkki tiedoistamme ja maailman lainalaisuuksista, on esim. suhteellisuusteoria, joka vääjäämättömästi tuhosi satoja vuosia vanhat käsitykset maailman vakaasta kellokoneistosta. Sitten tuli sitä sotkemaan kvanttiteoria, joka kertoi taas jotain muuta olevaisesta vielä erikoisemmin ja läkähdyttävämmin.
Suhteellisuus- ja kvanttiteoria taas eivät olleet eikä ole keskenään sovitettavissa yhteen (eihän todellisuudesta voi olla kahta eri teoriaa), joten kehitettiin monien vaikeuksien kautta säietoeria. Kaikki nämä "keksinnöt" ovat lukuisan joukon tutkijoita aikaansaamaa tiedon virtaa ja niistä on vaikeaa lähteä muulle polulle tallaamaan, tai ainakin pitkäksi tulee matka jos kohta etenee ollenkaan.
Säieteoria kutoo edellä mainitut teoriat symmetrisesti kauniin matemaattisesti yhteen pakettiin, jos kohta siinä on se ongelma, että sen ennustamat pienet jakamattomat säikeet ja 11 ulottuvuutta ovat niin pieniä ja vaikeaselkoisia, että niitä ei voi ihan heti kokeellisesti lähestyä, matemaattisesti kylläkin ja niin tehdään koko ajan.
Tästä teorioiden esimerkistä nähdään vain se, että joka uskoo tieteeseen uskontona, uskoo hetken elävään näkemykseen.
Siispä, tiede ei voi olla uskonto, koska tieto muuttuu. Uskonto taas on lyöty raameihin joista se ei lähde kulumallakaan.
Uskonnot on taottu siten, että ne ei muutu ajan virrassa ja se voi olla niiden kompastuskivi ja jonakin päivänä varmasti tulemme toimeen ilman uskontoja, luojan kiitos. Tämä tapahtuu silloin kaukana tulevaisuudessa, kun tiede on yhtä varma todellisuudesta kuin uskonnot nyt ovat ja siten tieteen maailmankuvaa voidaan pitää lopullisena viisautena. Jos voidaan, maailma on aina yllättänyt tutkijat...
Siihen mennee ehkä miljoona vuotta jos nykyisenlainen kehitys jatkuu, tai parikin, tai sitten ei. Kuitenkin, ilman tietoa maailmamme mekanismeista emme olisi edes tässä, olisimme paratiisissa eläiminä syömässä toisamme hampailla repien. Joku voi tietysti sarkastisesti todeta, että samanlainen meno se edelleen maailmassamme on...
Ihmisen puhekyky ja käden taito aikojen saatossa ovat kasvattaneet aivokapasitteettiamme niin, että voimme tallentaa ja oppia tietoa helpommin kuin aina aloittamala alusta, vrt. eläimet. Tämä on tämän sivilisaatiomme perusta ja tieteiden, uskonnoista en tiedä mitä ne palvelee, jotain määrittelemätöntä ikävää vissiin.
Kannattaisi tutustua laajemmin tieteen historiaan ja hämmästyä siitä kuinka monet älykkäät ihmiset sitä tiedon puuta ovat olleetkaan kasvattamassa ja parantamassa. Ilman tiedettä ja osittain sen syystä me hukumme ja joudumme varmasti helvettiin, tästä ei kukaan pääse pakoon, koska maapallo on meille liian pieni ja joidenkin ego liian suuri.
En ole vieläkään uskossa tieteeseen, tiede vain olisi laitettava kybällä palvelemaan hyviä aikeita ja ennen kaikkea välttämättömiä asioita selviytyäksemme.
Uskonnot täällä ahtaasta tilasta ja rajallisesta materiasta tappelemisessa eivät auta asiaa pätkän vertaa, korkeintaan hieman voivat parhaassa tapauksessa etiikan laatua kohentaa.
Ps. Evoluutioteoria perustuu siihen todellisuuteen, että kaikki kehittyy, sitä ei käy kiistäminen tai valehtelee itselleen, koska on itsekin kehityksen tulos ja pelkkä välimuoto.
.. vahvistuksesta. Ehkä emme olekaan kovin erimielisiä?
Näinhän se on, ja tämän asian tiedostaminen avaa mahdollisuuden omalle ajattelulle sen 'tieteellisen totuuden' sijaan.
Kirjoitit niin nyvin, että voisitko jatkaa? Tuota juttua ei kai voi paremmin sanoakaan!
Lukisitko seuraavan jutun, ja kirjoittaisit sen pohjalta sitten. Ei tarvitse pyydellä anteeksi toisten puolesta, mutta... Jotain selitystä tämän ajan ihminen odottaa noille "syrjähypyille".
http://www.helsinginsanomat.fi/teksti/juttu.asp?id=20020407ER15
Itse olen luottamukseni menettänyt ... Raha sanelee liian monta asiaa, siis sehän ratkaisee loppujen lopuksi kaiken!
Uskon kuitenkin, että tiedettä ei edistetä kokonaan ilman rahaa. Jos tämän otsikon alla asiaa vertaisi siihen, että kysyisin, montako pappia kirkossa olisi, jos sitä harjoittaisivat ainoastaan opiskelijat?
kirjoitus. En nyt ensi hätään huomaa muuta vikaa kuin että olet unohtanut entropian (anteeksi).
nam...
Hmmm. , lyhyesti hesarin jutun perusteella voisi kai sanoa, että tilaisuus se tekee ihmisestä minkä tekee. Joka paikassa tässä maailmassa on sellaista löysää, että jos se kerittäisiin pois, olisi täällä oikeinkin helppo hengittää. Ihminen on kait perusolemukseltaan jotenkin "löysä" ja varsinkin vielä jos pahat teot saapi laittaa punaisen sarvipään tiliin ja jeesus antaa sitten loput anteeksi, niin johan mahikset aukesi, heh. Amerikan malliin. Nojoo...
Tiedemies tai sellaiseksi opiskeleva voisi olla paikallaan laittaa ihan ensin moraalikouluun, koska tieteen tuloksilla on niinkin suuri voima meidän pienten ihmisten maailmankuvien muokkaamisessa. Keiden sitten tieteenkin vaikustusvastuu pitäisi kontolleen ottaa, pitäisikö olla joku pehmennysjärjestö tieteen ja kansalaisten välillä...
No, samoin voisi olla moraalikoulu paikallaan meille kaikille, koska me kaikki vaikutamme meihin kaikkiin herkeämättä. Ei tiedemiehetkään ole jokin erillinen, ulkopuolinen ryhmä muusta ihmiskunnasta, eikä papitkaan ole.
Moraalin suhteen lienee uskontojenkin opetuksilla lienee jokunen sanansa sanottavana, "kunnioita toista ja älä vahingoita, jne..." Vahinko vain että uskonnoista tulee usein sellaisia itsetyydytysjärjestelmiä, ihailevat vain itseään peilistä ja aiheuttavatkin paljon suurempia ristiriitoja ihmisten kesken, pienemmistä puhumattakaan, kuin mitä koskaan ehtivät paikkaamaan.
Jumalia tämä kai huvittaa tämä tälläinen...
Tiede ei moralisoi eikä arvioi löydöksiensä merkityksiä yhetiskunnassa, mitä nyt jotkut sosiotieteet osaltaan tutkivat uuden tiedon vaikutusta meissä avaruuteen eksyneihin, jota tietysti sitä olemme aina olleet.
Puhdas tiede yrittää aukaista tuntemattoman esirippua, löytääkseen järkevän selityksen ihmisenä olemisen mysteeriin, ihminen siinä vain siis etsii itseään. Kuitenkin sen tuntemattoman esiripun takana on vain uutta, vielä oudompaa ja kummaa. Analyysi itsestämme monimutkaistuu, eikä ainakaan mitenkään helpotu ja jeesusta ei näy missään...
Tämän kaiken moninaisuuden luulisi tietysti herättävän kunnioitusta itseämme, maapalloa ja maailmankaikkeutta kohtaan, ja sitä kautta yhteisen vastuun kasvamista tähdäten maailman parhaan tulevaisuuden kehittämiseen yhteistyössä muiden ihmisten kanssa.
Me varmasti pystymme parempaan jos haluamme, mutta onko tilaisuus jo mennyt, olemmeko me kohtaloon vai itseemme uskovia? Tätä pohtii mm. Eero Paloheimo kirjasessaan, Makroevoluutio.
No, tämä oli ihan lyhyesti pähkäilty näistä syrjähypyistä ja jos ihminen on eksyksissä niin se on, mutta ei sitä kukaan muukaan auta kuin ihminen itse, muita kun ei ole. Meillä on paljon hommia, no eipähän tule ainakaan aika pitkäksi galaksia kiertäessämme. Itseluottamusta kehiin!
Kiitos kaloista, nam...
Kuittaan...
Unohtelen paljonkin ja kaikenlaista.
Itse asiassa.
Entropia unohti minut, siispä olen. (saat)
tappelee, ei juurikaan ihmiset.
Pakko siis lisätä vastaavuus: "Jos jollakulla on uskoa tai luottamusta raamatun jumalan kaikkivoipaisuuteen, niin voi vain sanoa, että sellainen ihminen on todella naivi"
Näinhän se on, ja tämän asian tiedostaminen avaa mahdollisuuden omalle ajattelulle sen 'jumalaisen totuuden' sijaan.
Tuntuuko tutulta, emme juuri etene tällä lautalla.
Siispä sitä ajattelua tosiaan kaivataan, muuta ei ole.
Ajattelusta tekoihin, abstraktiosta välineeksi, työkalusta tuotteeksi, tuotteesta abstraktioksi, abstraktiosta ajatteluun, ajattelusta tekoihin kehä se pyörii ja ihminen siinä vaan hyörii...
vielä tyylikäs hymiökin.
Keep on truckin'
t. V.
täytyy kuitenkin aina muistaa, että miestä tieteestä on kysymys. ei saisi yleistää aivan noin rankasti. lääketeollisuus on erinomainen esimerkki tieteen palveluksesta rahan ollessa vallassa.
sen sijaan riippumattomat tutkimukset, kuten fossiilien tutkiminen tai tähtitiede monesti tarjoavat perusteellista tietoa tiedon itsensä takia. eihän fossiilien tutkiminen, tieto ihmisen historiasta tai universumin iästä ole tietoa, jolla kukaan kummoisesti rikastuisi. siinä etsitään totuutta, ei rahaa.
ei mikään firma innoissaan odota, mikä tähti kertoo enemmän menneisyydestämme. eli on paljon tieteen alueita joita ei ikinä valjasteta markkinavoimien palvelukseen.
tieteen perimmäinen tarkoitus tuleekin olla tiedon ja totuuden etsiminen (itseisarvoina), keinoinaan kriittisyys, avoimuus, tukiminen, objektiivisuus ja autonomisuus. valitettavaa on tietysti, että teknilliskapitalistinen maailma lipeää joskus noista päämääristä, mutta raaka yleistäminen on yhtä suuri rikos. jos todella haluatte tietää mitä riippumattomasti tutkitaan, menkää yliopistojen kirjastoihin ja lukekaa tieteellisiä journaaleja (lähinnä englanniksi maailmanlaajuisia julkaisuja) luonnontieteistä, psykologiasta, lääketieteestä yms...silloin vasta oppii kunnolla. hesarikin kun nykyään alkaa olla iltapäivälehtien tasoinen sensaatioilla mässäileivä hukkalehti.
...on teoreemoja tieteestä, jotka ovat täysin paikkansa pitämättömiä, mutta on myös paljon asiaakin.
Kun tuossa on otettu jo sen suhteen kantaa, niin esitän näkemykseni siksi vain värien pohjalta.
Tulee helposti sellainen tunne kirjoitustasi lukiessa, että elämässä on vain valkoisiin (jumalauskovaiset) ja mustiin (tiedeuskovaiset) asioihin uskovia ihmisiä. Koko laaja värien kirjo kuitenkin unohtuu.
Uskontojen kentän kirjo on valtava ja joissain tapauksissa jumalauskon ja tiedeuskon raja on täysin olematon. Myös tiedeuskossa löytyy useita erilaisia näkemyksiä. Toinen seuraa tieteen nimissä tehtyjä päätelmiä maltillisesti ja toinen ryntää aina ensimmäisenä intoa täynnä niitä koko maailmalle julistamaan.
On kuitenkin virhe olettaa, että kaikki tieteen hankkima tieto mm. varhaishistoriasta, avaruudesta, lääketieteestä tai vaikkapa luonnontieteistä on pelkkää sattumankauppaa ja arvailujen varassa olevaa toimintaa. Näinhän asia ei toki ole ja sen varmasti sinäkin myönnät.
>>Missä vaiheessa siis tiede onkin muuttunut uskonnoksi? Siinä vaiheessa kun on alettu kuvitella, luulotella ja viimein uskoa, että tiede pystyisi selittämään kaikkea sellaistakin mistä se ei oikeasti tiedä yhtään mitään.
--Olen jo moneen kertaan hokenut täällä omaa perusfilosofiaani, joka soveltuu mielstäni myös tähän, niin tieteellisen ajattelun kuin uskonnollisenkin ajattelun ohjeeksi :
On parempi tietää luulevansa kuin luulla tietävänsä.
Hyvä esimerkki on suhteellisuusteoria, jota pidetään ehdottomasti totena, mutta nyt on löytynyt todisteita sitäkin vastaan. Tieteellinen totuus on yhtä subjektiivista kuin uskonnollinen, tieteessä asioita yksinkertaistetaan liikaa, logiikka ei päde maailmassa, vaan tarvitaan sumeaa logiikkaa asioiden monimutkaisuuden vuoksi.
olet ymmärtänyt väärin. suhteellisuusteoria on kyllä totta, mutta se on vieläkin monimuotoisempi kuin einstein oletti.
esimerkiksi stephen hawkin (kenties maailman kuuluisin teoreettinen fyysikko) on suhteuttanut kvanttifysiikkaa yleiseen suhteellisuusteoriaan varsin menestyksekkäästi.
eli kun tietoa tulee lisää, niin hyvät teoria vain paranevat.
jopa teille yksinkertaisille uskoville voisi sopia hawkinin kirja ajan lyhyt historia, joka kertoo asian periaatteet ihan kansan kielellä.
http://www1.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19990825/kult/990825ku09.html
Tässä on yksi esimerkki siitä, mitä TU saa aikaan. Kaikki ihmiset eivät luota enää edes omaan järkeen, luonnon omista systeemeistä puhumattakaan!
Artikkeli on hyvä, mutta saiskio tähän jonkun esimerkin elävästä elämästä? Kerro, mutta lue ensin toi artikkeli:-)
...hyvä esimerkki siitä, mitä tapahtuu silloin kun on pakko tehdä uskonto jostakin.
On kyseessä sitten joku uskonnollinen lahko tai tieteen haara, niin niihin kohdistuva kritiikitön kiihkomielisyys on aina epätervettä.
Ja kauppa käy... No, lue seuraava artikkeli:-)
http://www.helsinginsanomat.fi/nyt/9950/9950pillerib.html
Moni vaiva tosin poistuisi, kun ihminen esimerkiksi nukkuisi kunnolla, mutta esim. päiväunista joku voi tuntea niin suurta syyllisyyttä, että ei nuku:-)
...lääkkeiden ja sairauksien maailma pitää sisällään paljon ihmeellisiä asioita.
Tuo kommenttisi kunnolla nukkumisesta on muuten yksi suurimpia viisauksia terveyden kannalta katsottuna, mitä onkaan :)
Päiväunistakin on monasti apua, mutta kunnollista yöunta ei mikään korvaa. Valitettavasti se tuppaa nykyisin jäämään aina vain vähäisemmäksi ihmisillä.
tiede ei ole aukoton järjestelmä, mutta se ainakin pyrkii etsimään totuutta. uskonnot sen sijaan ovat pyörineet kutakuinkin paikallaaan aina niiden syntyajasta lähtien. mielenkiintoisena poikkeuksena mainittakoon esimerkiksi islamin siialaisuus, joka jo pian muhammedin kuoleman jälkeen esitti, että uskontojen ja niiden sääntöjen tulee kehittyä ajan mukana. wow.
"Tuskinpa vain, kyllä sähkö oli jo silloin aivan yhtä olevaista kuin nykyäänkin. Näin siis on erotettavissa ’tieteellinen totuus’ ja se totuus, joka on todellinen totuus, joka siis ei ole tieteen määritettävissä.Tuskinpa vain, kyllä sähkö oli jo silloin aivan yhtä olevaista kuin nykyäänkin. Näin siis on erotettavissa ’tieteellinen totuus’ ja se totuus, joka on todellinen totuus, joka siis ei ole tieteen määritettävissä. "
Kun se sähkö ei tietääkseni ollut "muutama sata vuotta" sitten uskovaistenkaan mielestä "ollenkaan todellista" voinemme esimerkkiäsi hyväksi käyttäen erotella myös "uskovaisten totuuden" ja todellisen totuuden, joka ei siis ole uskovaisten määritettävissä.
Eikä vain Jaska?
et kai sinä hyvä ihminen todella kuvittele että tiede nykyäänkin tekee fossiiliväärennöksiä ympäri maailmaa jatkuvasti.
hassuhan sinä olet jos niin kuvittelet.
voi käydä sen itsekin todentamassa. argeologiset kaivaukset ovat perin vapaita kaivauksia. voit aivan hyvin mennä tutustumaan sedimenttikerrostumien esiinkaivamiseen ja niiden syistä löytyviin fossiileihin ja tietysti radiohiilimenetelmään, jossa niiden ikä todennetaan.
ja heh heh....tiedemiehillä on TODELLAKIN täyttä tietoa siitä miten vanhan on universumi, maapallo ja ihminen. universumin ikä voidaan todentaa kaukaisimpien taivaankappaleiden nopeudesta ja etäisyydestä, jotka selvitetään spektrianalyysillä. Maan ikä sen sijaan on helpompi selvittää, koska auringon, aurinkokuntamme ja tietysti itse maan geologinen tutkimus on erittäin edistyksellistä. ja mitä tulee ihmisen ikään, niin fossiililöydöistä näkee varsin komeasti, kuinka kehitys on edennyt. ja hiilen isotoopin puoliintumisajan analyysillä puolestaan todennetaan ikä.
aivojen toiminnan neuronien sähkökemiallinen toiminta on myös hyvin selvillä. esimerkiksi rottaa voidaan jopa ohjailla sähköimpulssein kulkemaan mihin ihminen sen haluaa menevän. myöskin ruokahalua ja agressioita voidaan säädellä apinalla, joka geneettisesti lähes ihmisen kaltainen.
kyseisten tutkimusten tulokset eivät suinkaan perustu arvauksiin vaan kliinisiin ja fyysisiin testeihin, joista saadaan konkreettisia ja suoria tuloksia. et kai tosissasi kuvittele että maan ikä on vain arvattu?
ja on myös täysin turha vedota johonkin, mitä on tapahtunut 100 tai 200 vuotta sitten, koska nyt on nyt ja tiede hyvin konkreettista ja todellista.
hyvin puhuttu. piste siihen.
Mä seuraan noita tutkimuksia kotikoneeltani, mielenkiintoisia ovat:
http://foto.hut.fi/research/projects/FJHP/kotisivu.htm
Mielenkiintoista vielä vuosienkin päästä...
Ennen kuin luen alasampumis-yrityksistä, niin kehun, että komeeta tekstiä ja noinhan se justiinsa menee.
Jatkamme taistelua, vaikka olemmekin jo sodan voittaneen puolella.
sota ja missä?
Ja voitto on lunastettu. Kyllähän sinä tämän tiesit.
Mitä Jerrylle muuta kuuluu?
...kuten tuossa jo kirjoitettiin:
"et kai sinä hyvä ihminen todella kuvittele että tiede nykyäänkin tekee fossiiliväärennöksiä ympäri maailmaa jatkuvasti.
hassuhan sinä olet jos niin kuvittelet.
voi käydä sen itsekin todentamassa. argeologiset kaivaukset ovat perin vapaita kaivauksia. voit aivan hyvin mennä tutustumaan sedimenttikerrostumien esiinkaivamiseen ja niiden syistä löytyviin fossiileihin ja tietysti radiohiilimenetelmään, jossa niiden ikä todennetaan.
ja heh heh....tiedemiehillä on TODELLAKIN täyttä tietoa siitä miten vanhan on universumi, maapallo ja ihminen. universumin ikä voidaan todentaa kaukaisimpien taivaankappaleiden nopeudesta ja etäisyydestä, jotka selvitetään spektrianalyysillä. Maan ikä sen sijaan on helpompi selvittää, koska auringon, aurinkokuntamme ja tietysti itse maan geologinen tutkimus on erittäin edistyksellistä. ja mitä tulee ihmisen ikään, niin fossiililöydöistä näkee varsin komeasti, kuinka kehitys on edennyt. ja hiilen isotoopin puoliintumisajan analyysillä puolestaan todennetaan ikä.
aivojen toiminnan neuronien sähkökemiallinen toiminta on myös hyvin selvillä. esimerkiksi rottaa voidaan jopa ohjailla sähköimpulssein kulkemaan mihin ihminen sen haluaa menevän. myöskin ruokahalua ja agressioita voidaan säädellä apinalla, joka geneettisesti lähes ihmisen kaltainen.
kyseisten tutkimusten tulokset eivät suinkaan perustu arvauksiin vaan kliinisiin ja fyysisiin testeihin, joista saadaan konkreettisia ja suoria tuloksia. et kai tosissasi kuvittele että maan ikä on vain arvattu?
ja on myös täysin turha vedota johonkin, mitä on tapahtunut 100 tai 200 vuotta sitten, koska nyt on nyt ja tiede hyvin konkreettista ja todellista. "
niin hänen ei tarvisi mitään sotia käydä, ei uhrata eikä uhrautua. Palvot siis epäjumalia.
En usko kuvitteluun, siis en kuvittele, mutta sitä tapahtuu.
Tiedemiehet ehkä hämmästyvät tuosta itsekin, käy ihmeessä kertomassa se heille. Tähän asti niitä 'tietoja' ei ole ollut kuin tiede-uskovaisilla :)
jaahas, no on siinä meillä isäntä, jonka argumentointi ei pystynyt kumoamaan yhtäkään kohtaa tuosta pisteen hyvästä tekstistä.
et edes yrittänyt, oletko niin tietämätön, ettet pysty siihen.
ota tekstistä kohta kerrallaan ja perustellen kumoa jokainen väittämä, niin joku saattaa jopa pitää sinua uskottavana.
..hiukan puuttuu, kun eihän noita väitteitä voi kukaan ottaa vakavasti. Jos vilkaiset vaikka tähtitieteilijöiden sivuja, niin huomaat, ettei ne ole varmoja edes siitä onko avaruuden laajeneminen nopeutuvaa vai hidastuvaa.
Jos joku haluaa tietää fossiiliväärennöksistä, niin niistä on netissä tietoa vaikka kuinka ja on helppo havaita, että niitä paljastuu jatkuvasti.
Tuossa kirjoituksessa ei ole sellaista väitettä mitä olisi tarpeen lähteä oikaisemaan. Jos noita tietoja väittää todeksi, se todistaa vain kirjoittajan olevan tiedeuskovainen, enkä viitsi lähteä minkään tideuskovaisen fundamentalistin kanssa juupas-eipäs väittelyä virittelemään.
kyse onkin niistä asioista, jotka kaikki ovat hyväksyneet, eikä suinkaan laajenemisen nopeudesta.
jos joku on fundamentalismi niin se taidat olla sinä kovana kiihkouskovaisena. et edes ymmärrä mitä ympärilläsi tapahtuu.
etkö ymmärrä edes radiohiilimenetelmän perusteita. onko se mielestäsi huuhaata? sehän jo itsessään kertoo materian iän. ja luotettavasti.
ja mikset mene kaivelemaan sedimenttikerrostumia. sieltähän näet fossiilit. saisitpahan varmuuden.
viimeksi tapahtunut.
>Jos joku haluaa tietää fossiiliväärennöksistä, niin niistä on netissä tietoa
>vaikka kuinka ja on helppo havaita, että niitä paljastuu jatkuvasti.
sitä oppii. Minä luulin Golgatalla tapahtuneen
jotain muuta kuin sotimista.
Miksi Jumala itse joutui tulemaan maan päälle lunastamaan meidät?
Siksi, että Hän on Rakkaus ja rakkaus ei voi pakottaa. Hän on myös Pyhä ja Hänessä ei ole syntiä, eikä Hän liioin voi syntiä lähellään hyväksyä, koska Valossa ei ole pimeytta.
Näin ollen ainoaksi keinoksi jää sijaisovitus, jonka Jumala Jeesuksessa valmisti.
Ano, niin sinulle annetaan tästäkin omakohtainen kokemus, jota uskoksikin kutsutaan.
Siellä käytiin taistelu sieluista, jonka Jeesus Kristus kuolemallaan voitti. Hän meni tuonelaan ja otti sieltä Saatanalta avaimet. Saatana asustaa siis paikassa, jossa ovet ovat selällään, mutta kylmä ei liene siellä. Se on siis Saatanan hengellinen koti.
Taistelu on henkimaailmoissa.
http://www.luterilainen.com/taustaa/taus0501.htm
"Tämän perusteella ymmärrämme, ettei tiede-uskovaisten mielestä esim. sähkö olisi ollut ollenkaan todellista muutama sata vuotta sitten."
Vaikken tieteistä paljoa tiedä ja tajua, niin uskoisin, että tämä on aikamoista tieteen murskaamisyritystä. Silti, tiedehän ei väitä mitään, vaan se pyrkii löytämään vastauksia ja erilaisia toiminta-ajatuksia, -ideoita. Sähkö on varmasti ollut olemassa siinä, missä tuli on aina ollut olemassa tai mikä tahansa energiamuoto. Ennen vain ei ole ollut välineitä ja tietoa, jolla niiden kanssa oltaisiin pystytty menemään pidemmälle. Tiede on siis kehittyessään hiljalleen löytänyt vain asioita, eikä se välttämättä ole löytänyt niitä asioita ilman uskoa... etteikö näin voisi olla. Toiseksi monet varhaisemmista länsimaisista tiedemiehistä eivät suinkaan ole olleet tiedeuskovaisia, vaan kristittyjä.
Tässä maailmassa operoivien asioiden vertaaminen tuonpuolisiin asioihin toiseksi on melkein ala-arvoista. Siinä huomaa, miten ajattelu ja käsitys todellisuudesta vääristyy. Minä voisin puolestani sanoa, että: se, että kukaan ei usko keijukaisten olemassaoloon, ei tarkoita, etteikö keijukaiset olisi hyvin todellisia. Tässä tieteellinen epäväite.
"Tieteellisenä totena pidetään asioita, jotka voidaan todentaa tieteen omien vaatimusten mukaisesti."
Tähän voisin lainata muuatta taolaista kirjaa. Kiinassa on keksitty aikanaan täysin epäkäytännöllisistä lähtökohdista paljon asioita, jotka myöhemmin on julistettu eurooppalaisten keksimiksi. Yrität jopa itse jossain määrin hyödyntää tiedettä ja tieteellistä tapaa käsitellä asioita. Se vain, että sinä itse määrittelet oman tieteesi. Yleisen tieteen alueisiin sitten kuuluvat monet muut, joissa tutkitaan ilmiöitä, ei tieteen lähtökohdista, vaan jotta jonkinlainen vastaus löytyy. Yleensä se vastaus tulee ihan itsestään, eikä tarvitse kehittää omassa päässä valmiiksi vastausta "Jumala loi kaiken" tai "Big-Bang on maailmankaikkeuden alku", johon sitten vain etsitään vahvistusta välittämättä kaikista asianhaaroista, jotka eivät tue näitä näkemyksiä. Tieteen vaatimus taitaa pikemmin olla ihmisten mielissä kuin jokin tietty, tarkka määritelmä.
"Tavallaan on, mutta tieteellinen totuus ei ole koko totuus, vaan siinä on jotain totta ja jotain virheellistä."
Tiede ei ole elämä, mutta osa elämää.
"Toisaalta löytyy aina myös niitä tiedemiehiä, jotka mielellään arvailevat asioita ja kehittelevät teorioita, miten asiat ehkä voisivat olla. Nämä teoriat, kuten evoluutioteoria, eivät yleensä perustu mihinkään todelliseen, vaan ovat ajatusmalleja, teoreettisia päätelmiä, joiden avulla vaihtoehtoja punnitaan."
Kuten aiemmin jo mainitsin, niin evoluutioteoria kuin kreationistinen TEORIA. Toisesta vain löytyy ihan elävästä elämästä todisteita, toisesta todisteena ovat ne, jotka elävässä elämässä elävät. Ne, jotka itse itsestään todistavat tosin, eivät välttämättä minkään tieteen, järjen ja tunteen rajoissa tunnu ainakaan itsestäni oikealta. Vai miltä kuulostaisi, jos itse todistaisin olevani Napoleon Bonaparte?
Me länsimaalaiset olemme teorioihin fiksoituneita, yritämme ymmärtää kaiken järjellä, vaikka järkemme on rajallinen. Tähän järjellistämiseen ja selitysmallien metsästykseen syyllistyvät niin uskovaiset kuin ateistit (ts. tiedeuskovaiset?). Pitääkö jokin selitys olla? Itselläni ei ainakaan ole minkäänlaista tarvetta selitellä tai olla selittelemättä, mutta tiedän omasta kokemuksestani, että mitä enemmän selityksiä, sitä varmemmin huijaan itseäni.
"Tällaisia asioita, joista tiedemiehillä ei ole mitään todellista TIETOA ovat esimerkiksi seuraavat: maailmankaikkeuden ikä, maapallon ikä ja ihmiskunnan ikä, eläinten synty ja ihmisen synty, aika jolloin maapallolla oli dinosauruksia, vedenpaisumus, maailmankaikkeuden näkymätön osa, maailmassa esiintyvien energioiden muodot, ihmisaivojen toiminta, eläimen aivojen toiminta, elämän salaisuus, huominen päivä, ajan suhteellisuus tai suhteettomuus, materian olemassaolon tarkoitus, mikä on ajatus, mikä on Jumala, ja paljon muuta ihan jokapäiväisiä asioita listalta löytyy."
Käsittääkseni tietyt iänmäärityksen mittaustulokset ovat suuntaa antavia, vaikka ne eivät kokototuutta kertoisikaan. Kyseenalaistan näiden mittaustulosten tarkkuuden ja jopa sen, miksi hitossa ihmisen on tiedettävä, miten vanhalla pallolla asumme, kun samaan aikaan unohdamme lapsemme syntymäpäivät, oman hääpäivämme ja sen, että piti hakea äiti lentokentältä kello 12.10. Mitä tällä tiedolla maapallon iästä ja syntytavasta oikeasti ylipäätään teemme? Muutakuin käymme sen totuuden nimissä sotia ja väittelyitä...
Eläinlajien synnystä löytyy myös suuntaa antavaa todistusaineistoa. Sitten tuossa listassasi on vielä hyvin paljon asioita, jotka kuuluvat filosofiaan. Toki filosofiaa voidaan pitää tieteenä, mutta se operoi aivan eri tieteen alueella ja eri tavoin kuin esim. laboratorioissa ja tutkimuslaitoksissa toteutettava. Jokainen näistä tutkimuksista antaa jotain viitettä suuntaan tai toiseen, ja on lopulta hyvin vähän tutkimustyötä, johon ei olisi lainkaan luottamista.
Itseäni ihmetyttää tämä suunnaton tieteen mollaamisen tarve, kun jos taas kristityt tiedemiehet löytävät todisteita Nooan arkista tai Jeesuksen käärinliinat, niin ne ovat aivan ehdottomasti eräiden mielestä puhtainta faktaa. Tietämättä kuitenkaan kuinka vanhoista käärinliinoista on kyse, mistä ne ovat löytyneet ja ennenkaikkea, kenen käärinliinat ne todellisuudessa ovat olleet. Tai onko todisteet Nooan arkista ihmisten kädenjälkeä, onko luonnosta löytyvä todistusmateriaali luonnossa itsessään syntynyttä samalla tavoin kuin pilvet, joissa ihmiset haluavat nähdä eri muotoja ja asioita. Miksi luottaa yhteen tieteeseen, jos ei pysty hitustakaan luottamaan toiseen ja samalla suureen ääneen rääkyä tiedettä vastaan? Uskoisin, että modernissa tieteessä on vähemmän arvailua kuin siinä tieteessä, jota tekevät ihmiset, joilla on hyvin tiukka näkemys siitä, miten ASIOIDEN PITÄÄ OLLA tai miten ne ovat. Tähän kastiin kuuluvat ehdottomasti niin evolutionistit kuin kreationistit.
"kuitenkin jätettiin uutisissa mainitsematta kuinka nuo todisteet osoittautuivatkin evoluutioteorian kannattajien tekemiksi väärennöksiksi. Näin luodaan uskoa johonkin, mitä oikeasti ei ole. Missä vaiheessa siis tiede onkin muuttunut uskonnoksi? Siinä vaiheessa kun on alettu kuvitella, luulotella ja viimein uskoa, että tiede pystyisi selittämään kaikkea sellaistakin mistä se ei oikeasti tiedä yhtään mitään."
Kuten edellä sanoin, tällaiseen asioden väärentämiseen ja vääristelyyn syyllistyvät niin evolutionistit kuin kreationistit. Kuka on siis oikeassa? Onko sillä lopulta hitonkaan väliä kenellekään muulle kuin sille, joka USKOO olevansa oikeassa?
Kirjoituksestasi saa jotenkin sellaisen kuvan kuin olisin hyökkäämässä tiedettä vastaan tai leimaamassa KAIKKI ateistit tiede-uskovaisiksi.
Ensinnäkin tekstilläni haluan kritisoida sitä, että tieteen nimellä markkinoidaan sellaisia teoriota, kuten evoluutio-teoriaa, jotka EIVÄT ole tieteellisesti todistettavissa.
Toiseksi haluan kritisoida sitä, että tieteestä ollaan tekemässä uskontoa, jolloin siitä tulee tekstissä käyttämääni "tiedettä". Miksi ei tieteen anneta olla asioiden tutkimista ja pohtimista, miksi sillä täytyy edes yrittää selittää sellaista mitä sillä EI VOI selittää? Uteliaisuus voi olla tervettäkin, mutta teoreettisten asioiden TOTENA pitäminen tieteen nimissä on uuden tiede-uskonnon luomista ja vahvistamista.
Mielestäni tieteellisenä totuutena pitäisi pitää VAIN sitä, mikä voidaan todentaa. Se, että tiede käsitteellä enemmän tai vähemmän tahallisesti hämätään ihmisiä, on mielestäni jatkuvasti heikentämässä KAIKEN tieteellisen tutkimuksen uskottavuutta.
Oikeasta tieteellisestä tutkimuksesta en halua sanoa pahaa sanaa, mutta esimerkiksi esiinottamasi iänmääritysasiat pitäisi reilusti myöntää pahaksi virheeksi, että niistä päästäisiin yli etsimään OIKEAA totuutta asioihin. Nykyisin vain pahasti näyttää sille, että tiedemiehet eivät ole valmiita myöntämään virheitään. Tähän ongelmaan törmätään juuri niissä tilanteissa, missä tieteen oletusten pohjalta on rakennettu koko maailmankuva. Silloin se on uskonto, josta ei haluta luopua.
Tiede muodostuu ongelmaksi siinä vaiheessa, kun sillä pyritään ottamaan selvää Totuudesta tai totuudesta. Onko mitään totuutta olemassa vai onko olemassa pelkkiä tosiasioita? Itselleni asiat ovat lähinnä jälkimmäisellä tavalla ja se tarkoittaa samantien sitä, että aikanaan kaikki tulisi selväksi muutenkin. Voisin jopa kuvitella, että tuikitärkeät lääkkeet on ehkä keksitty jo paljon ennenkuin niitä johonkin tiettyyn tautiin aletaan nykypäivänä etsiä. Ihmiset vain eivät enää tiedä ja tunne luonnosta saatavia aineita, eivät omaa perinnetietona esimerkiksi muinaista lääkitystä. Toki jotkut sairaudet vaativat kemiallista lääkitystä, mutta lopulta nekin kemialliset aineet ovat puhtaimmillaan luonnossa, pitää vain tietää, mitä käyttää ja mihin tarkoitukseen.
Tieteen tullessa Totuudeksi, siitä tulee samalla tavalla usko(nto) kuin kristinusko on. Tässä tietysti voidaan nyt edelleen tehdä sellainen viittaus, että tiede on uskonto itsensä tähden, mutta uskonnoille tiede on vain väline todistaa oma usko todeksi. Eri tieteiden ja vaikka ihan mattimeikäläisten pitäisi tiedostaa omat harhansa, joita ruokkivat sitten etsimällä tietynlaista todistusmateriaalia. Näin ollaan jo alkulähtökohdiltaan kierteessä, jossa se ei merkitse mitään, mitä elämä on ja keitä lähimmäisemme ovat, vaan siinä kierteessä merkitsee enemmän se, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen, onko maailma syntynyt alkuräjähdyksestä, olemmeko polveutuneet apinoista ja olemmeko syntyjään ihmislaji, luotu, kierrätetty, muovailtu, puhallettu, poltettu, rautalangasta väännetty tai vain virtuaalisia pelihahmoja jossain meidän tulevaisuutemme interaktiivisessa pelissä.
Mitä sanoisitte tästä artikkelista?
Älä vastaa, jos et viitsi ensin lukea sitä.
http://www.tsv.fi/ttapaht/982/thesleff.html
Hyvä artikkeli.
Sanoisin, että siitä käy selvästi ilmi, että "ihmisten" ja "eläinten" erottaminen toisistaan ikään kuin eri ryhmiin kuuluviksi on erehdys. Ihminen on ilmiselvästi eräs eläinlaji, ja fiksu sellainen, koska osaa selvittää omaa sijaansa muiden eläinten joukossa.
Artikkelissa mainittujen seikkojen myötä voimme jättää hellät jäähyväiset ihminen-eläin jaottelulle.