Nyt kun kirkossa suunnitellaan, että naispappeutta hyväksymättömiä ei päästettäisi keskeisiin kirkon virkoihin, niin pitäisikö tasa-arvon nimissä kysyä myös kirkon työntekijän suhtautumista homoseksuaaleihin?
Hyväksytkö homoseksuaalit- testi on yhtä perusteltu testi kuin hyväksytkö naispapit- testi, sillä varmasti kirkon työntekijöissä on Jumalaa rakastavia homoseksuaaleja.
Testi voitaisiin käytännössä toteuttaa kivuttomasti esimerkiksi haastattelun yhteydessä tai työntekijä joutuisi kirjoittamaan dokumentin, jossa vannoo sitoutuvansa kirkon sääntöihin ja hyväksyvänsä niin nais- kuin homotyöntekijät kirkossa.
Odotan innolla hyväksytäänkö homoliittojen erilliset vihkikaavat osaksi kirkon käytäntöä. Toteutuessaan käytäntö toisi kaivattua tasa-arvoa kirkkoon. Lisäksi näin vältyttäisiin rinnastamasta homoseksuaalien liittoja avioliittoihin.
Hyväksytkö homoseksuaalit- testi on yhtä perusteltu testi kuin hyväksytkö naispapit- testi, sillä varmasti kirkon työntekijöissä on Jumalaa rakastavia homoseksuaaleja.
Testi voitaisiin käytännössä toteuttaa kivuttomasti esimerkiksi haastattelun yhteydessä tai työntekijä joutuisi kirjoittamaan dokumentin, jossa vannoo sitoutuvansa kirkon sääntöihin ja hyväksyvänsä niin nais- kuin homotyöntekijät kirkossa.
Odotan innolla hyväksytäänkö homoliittojen erilliset vihkikaavat osaksi kirkon käytäntöä. Toteutuessaan käytäntö toisi kaivattua tasa-arvoa kirkkoon. Lisäksi näin vältyttäisiin rinnastamasta homoseksuaalien liittoja avioliittoihin.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Vaikka en kannata yleensäkään luterilaisen kirkon tyyppistä instituutiota, joka on muuttunut työpaikkaorientoituneeksi "instituutioksi", ja sinänsä osaksi maallistunutta yhteiskuntaa, olen kuitenkin sitä mieltä, että homojen hyväksyminen (samoin kuin "naispappeus" - koko ev lut kirkon pappikäsite on harhaanjohtava Raamatun mukaan) kirkon virkoihin vie yhteiskuntaa ei-toivomaani poliittiseen suuntaan (ja myös yleisellä tavalla Raamatun vastaisempaan ideologiaan itse yhteiskunnassa).
Aiempien keskustelujen pohjalta tiedän, että homo_ on tästä eri mieltä, ja saa mielestäni olla - niin kuin minäkin olen hänen kanssaan :-)
proffa:
"olen kuitenkin sitä mieltä, että homojen hyväksyminen (samoin kuin "naispappeus" - koko ev lut kirkon pappikäsite on harhaanjohtava Raamatun mukaan) kirkon virkoihin vie yhteiskuntaa ei-toivomaani poliittiseen suuntaan (ja myös yleisellä tavalla Raamatun vastaisempaan ideologiaan itse yhteiskunnassa)."
Onko kirkolla varaa enää nykypäivänä naisia ja homoja sortaviin asenteisiin:
"Pohjois-Kymenlaaksossa Valkealassa on kahden kuluneen kuukauden aikana eronnut kirkosta jo runsaat 70 Valkealan seurakunnan jäsentä. Kirkkovaltuuston puheenjohtajan Tuomas Syväsen mukaan tämä alkaa jo tuntua seurakunnan taloudessa."
http://www.jippii.fi/uutiset/kotimaa/?aid=69146
Jumala ei tule auttamaan Valkealan pappia ja fundamentalisteja, vaan mielipiteillään hän on saanut aikaiseksi ihmisten joukkoeroamisen kirkosta, mikä alkaa heijastua kirkon talouteen.
Nykyisin naisten eikä homoseksuaalien tarvitse sietää kaikkea sitä p***aa, mitä meidän päälle kaadetaan.
Jos kirkko jatkaa valtakunnallisella tasolla linjaansa, millaista vahinkoa se itselleen saakaan aikaan! Valtakunnallisen kirkon tulisi kyetä kantamaan sisällään erilaisia ihmisiä. Kysynkin, onko teillä varaa tuollaisiin mielipiteisiin?
ehkäpä minä olen tosiaan jäävi ottamaan kantaa tähän alun perinkään, koska alun alkaenkin olet puhunut Suomen ev. lut. kirkkoa koskevasta asiasta.
Itse en kuulu siihen kirkkoon, joten jätän sen kirkon sisäiseksi asiaksi.
Näin yhteiskunnallisesti kuitenkin, koska ev.lut.kirkko on Suomen yhteiskunnassa merkittävä mielipidevaikuttaja (joskin useissa kohden raamatusta vieraantunut), näkisin mieluummin, että kirkko ei palkkaisi sellaisia homoja, jotka homoutta haluavat edistää, virkoihinsa. Se olisi oman poliittisen näkökantani mukaista (joka siis pohjautuu siihen, mitä olen Raamatusta voinut ymmärtää).
Samalla tavalla: vaikkapa keuhkosyövän vastaiseen taisteluun varautunut liitto (Syöpäyhdistys) voisi olla aika varautunut jatkamaan toiminnanjohtajansa, mikäli sen toiminnanjohtaja tupakoisi julkisesti TV-ohjelmassa. (Mikä sinänsä ei ole Suomen lakien vastaista, mutta mikä olisi ko. yhdistyksen alkuperäisten arvojen vastaista?).
Mutta ok., tästedes jätän homojen virkakelpoisuuden Suomen ev.lut.kirkossa sisäiseksi asiaksi, koska en ole sinne pitkään aikaan verojakaan maksanut.
Pyydän myös anteeksi heiltä, jotka katsovat osallistumiseni tähän keskusteluun asiattomaksi (niinkuin se voisi yllä olevalla perusteella olla) tai syrjiväksi.
.. on aina tervetullut. Näin voisin toivottaa omasta puolestani, tämän kirkkoni puolesta en nykyisin voi puhua, kun siellä on niin monenmoista mielipidettä asioihin.
Olen itse pohtinut paljon omaa pysymistäni ev.lut. kirkossa, mutta mihinkään kirkkoa hajottaviin keskusteluihin en halua liittyä. Olen aika pitkälti omaksunut Lutherilta ajatuksen, että niin kauan kuin se on mahdollista, täytyy mielipiteisiin pyrkiä vaikuttamaan kirkon sisältä käsin.
Näinpä olen itse päätellyt, että eroan kirkosta vasta sitten, kun oman uskon toteuttaminen siellä käy mahdottomaksi. Kenenkään todellinen seurakuntayhteys ei kuitenkaan ole tänä päivänä kirkkokunnasta kiinni.
"joka siis pohjautuu siihen, mitä olen Raamatusta voinut ymmärtää"
... Raamatuntulkintaa.
Esitin näkemykseni aiemmassa keskustelussa, mutta et väitteitäni kommentoinut. Pilkkasit vain ja sivuutit ongelman Paavalin tulkitsemisessa. Siksipä tätäkään on turha jatkaa pidemmälle jo siksi, että en jaksa toistaa itseäni.
..ellei Raamattua ollenkaan tulkittaisi. Tai yhtä hassua olisi, jos Raamattua tulkitaan, mutta ei noudateta.
Tai jos... vaihtoehtoja on lopputtomiin, mutta miksi ne aina pitäisi liittää siihen kuinka joku "tulkitsee" tai sitten "ei tulkitse" Raamattua.
Miksi aina, olipa Raamattu siitä mitä mieltä tahansa, asiat pitäisi "tulkita" niin, että voidaan syyttää Raamattua. Kuvitteletko saavasi pelastuksen sielullesi, kun vihaat Raamatun sanaa niin, että väität sen olevan syypää milloin mihinkin?
Ei ole "Raamatullinen" käsite! Jonkun mielestä kirkko ja valtio kuuluvat yhteen mutta minusta valtiokirkko on pelkkä kasa historiallisia rippeitä vallanhimoisista papeista jotka yrittivät pitää kansaa kurissa uskonnon avulla.
"Tai jos... vaihtoehtoja on lopputtomiin, mutta miksi ne aina pitäisi liittää siihen kuinka joku "tulkitsee" tai sitten "ei tulkitse" Raamattua"
No, ihmisillä on taipumus ajatella asioita eri tavalla koska olemme erilaisia ja omaamme eri näkökantoja. Apostoleillakin oli keskinäisiä erimielisyyksiä, tokihan se on ymmärrettävää koska hekin olivat vain ihmisiä.
Tekstisi perusteella olet varmaan päässyt kaikista lähimmäksi totuutta? Ja olet asioissa ilman muuta aina oikeassa?
"Miksi aina, olipa Raamattu siitä mitä mieltä tahansa, asiat pitäisi "tulkita" niin, että voidaan syyttää Raamattua. Kuvitteletko saavasi pelastuksen sielullesi, kun vihaat Raamatun sanaa niin, että väität sen olevan syypää milloin mihinkin?"
Tuo nyt on täyttä hölynpölyä, eihän kukaan ole syyttänyt Raamattua. Paitsi ehkä sinun mielipidettäsi joka siis on absoluuttinen totuus joka asiassa?
Oletko siis kaikkitietävä? Kaikki ihmiset voivat kysyä sinulta mitä tahansa Raamattuun liittyvää ja vastaus on aina oikea?
..tulee olla kirkon ohjekirja.
Ei millään kirkolla ole mitään "omaa" valtaa ja jos kirkko ei pysy Raamatun sanassa, niin kirkko saa sitten puuhastella yritysmarkkinoilla omiaan niin kuin hyväksi näkee.
Kirkollekin on kuitenkin annettava anteeksi ja niinpä itse ainakin odotan, että kirkko pian taas tekee parannusta ja löytää oikean suunnan.
jo viimeinkin väärän sukupuolen väärä reikä oikean sukupuolen oikeaan reikään, niin voit hyvä mies lopettaa tämän epätoivoisen homouden puolustusristiretken tällä palstalla.
Tiedät itsekin, että homous on syntiä, jonka Jumala ja Hänen sanansa Raamattu tuomitsevat.
Ei se siitä miksikään muutu, vaikka kuinka täällä kirjoittelet juttuja ja yrität puolustella homoutta.
voivat olla mitä tahansa. Onhan se nähty.
Kirkon säännöt ja Jumalan säännöt eivät suinkaan ole sama asia. Kirkolla ei ole varaa hyväksyä niin naispappeja kuin homojakaan.
Naiset seurakuntien työntekijöinä ovat ok, kunhan ovat paikallaan ts. he eivät voi olla seurakunnan johtajina.
Mitähän irtopisteitä ja keneltä olit niitä vailla kun rinnasti homot ja naiset kirjoituksessasi.
Mikä se sellainen homoliitto on? Ei todellakaan ole pelkoakaan että se rinnastettaisiin avioliittoon. Avioliitto on Jumalan asettama, ja se tulee pitää kunniassa.
Homoliitto on kahden irstaan ihmisen välinen syntisuhde. He lässyttävät rakkaudesta, mutta eivät siitä mitään tiedä. Pahinta on se, kun katumusta ei tapahdu, vaan puolustellaan syntiä mitä oudoimmilla jutuilla.
Valkeudella ja pimeydellä ei ole mitään tekemistä keskenään! Tee siis parannus, ennen kuin on liian myöhäistä!
Seurakunnan tulisi koostua uskovista, Jumalaa kunnioittavista ihmisistä, jotka ovat oksastetut jaloon viinipuuhun Jeesukseen.
Luterilaisen kirkon meininki on se, että se haluaa miellyttää kaikkia. Sinne kelpaa niin murhamiehet kuin ketkä tahansa muutkin. "Seurakuntalaisista"suurin osa käy korkeintaan kerran vuodessa kirkossa (joulukirkossa) silloinkin jotkut kovassa krapulassa. Onko kirkolla varaa tällaiseen? Ei varmasti,kirkon oppi seurakunnasta on Raamatun vastainen. Yritetään miellyttää ihmisiä tavalla jos toisella, kääntäen samalla selkä Jumalalle ja menemällä yhä syvemmälle pimeyteen....
Toivon mukaan muutos parempaan tapahtuu, mutta se vaatii radikaaleja muutoksia ja todellista Jumalan kasvojen etsimistä.
En halua puolustella ev.lut. kirkon kantaa asioihin, mutta kerrohan, eikö murhamiehet sinun mielestäsi voi sopia 'sinun' seurakuntaasi ?
Jaska: ” jos kirkko ei pysy Raamatun sanassa, niin kirkko saa sitten puuhastella yritysmarkkinoilla omiaan niin kuin hyväksi näkee.”
L: ” Ei varmasti,kirkon oppi seurakunnasta on Raamatun vastainen.”
Raamattu kieltää myös naisia palmikoimasta hiuksiaan (1 Tim 2:9) ja mm. toimimasta opettajina ( 1 Tim 2:12). Lainastakaan ei saisi ottaa korkoa (2 Moos. 22:25). Pitääkö näitäkin asetuksia noudattaa? Ohjeet ovat yksiselitteiset. Pitääkö niitäkin noudattaa?
L:
"Homoliitto on kahden irstaan ihmisen välinen syntisuhde. He lässyttävät rakkaudesta, mutta eivät siitä mitään tiedä."
Osaatko perustella älyllisesti argumenttisi vai meneekö tämäkin, "koska minä tulkitsen Jumalan tätä tarkoittavan ja siksi se on totta"- heiton piikkiin?
"Avioliitto on Jumalan asettama, ja se tulee pitää kunniassa."
Alkukirkko on vihkinyt ainakin alueellisesti samaa sukupuolta olevia ihmisiä liittoon keskenään. Mitä tähän sanot?
"Mitähän irtopisteitä ja keneltä olit niitä vailla kun rinnasti homot ja naiset kirjoituksessasi."
Kirkko syrjii kumpaankin ryhmää, naisia ei niin näkyvästi. Naisilla on jo sen verran valtaa, että heitä vastaan ei enää niin hevillä asetuta kirkossakaan.
alkuseurakunnan aikana erotettiin syntiä tehnyt henkilö seurakunnasta ja annettiin Perkeleen haltuun, jotta ko. henkilö nöyrtyisi ja palaisi takaisin Jumalan yhteyteen.
Tottakai murhamies on tervetullut minunkin seurakuntaan, kunhan on tehnyt synneistään parannuksen. "Mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut".
Seurakunnan tulee koostua uudestisyntyneistä uskovista ihmisistä, se on Raamatun malli.
PS. Kaikki me olemme vajavaisia. Yksikään meistä ei ole synnitön. Mutta joka on Kristuksessa, hän on armon alla. Tämän Sinä uskovana tiedätkin.Siunausta!
hiusten palmikointi vähän eri asia kuin homostelu!
Ja mitä palmikoinnilla tarkoitettiin?
Mitä opettajuudella tarkoitettiin, selvitäpä se!
Koronkiskurit ovat luku sinänsä.
Homouden Raamattu yksiselitteisesti tuomitsee. Se on tuomittu Jumalan Sanassa useampaankin kertaan.
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, Jumalalle se on kauhistus. Se on yksiselitteinen tulkinta.
Väitit, että:"alkukirkko on vihkinyt ainakin alueellisesti samaa sukupuolta olevia ihmisiä liittoon keskenään".
Jos näin olisi ollutkin, vastaus on yksiselitteinen:"vihkimiset"eivät missään tapauksessa olleet Jumalasta. Hän ei toimi vastoin Sanaansa. "Alueellinen"pimeys on ollut melkoinen, jos tuollaisiin saastaisiin tekoihin on ryhdytty. Kun teot eivät ole Jumalasta, on helppo arvata, mistä ne ovat kotoisin...turmeltuneesta lihasta ja sielunvihollisen vaikutuksesta.
"Onhan hiusten palmikointi vähän eri asia kuin homostelu! Ja mitä palmikoinnilla tarkoitettiin?
Mitä opettajuudella tarkoitettiin, selvitäpä se!
Koronkiskurit ovat luku sinänsä."
Turha alkaa eritellä ja vähätellä. Yhteistä noilla kaikilla asioilla on, että ne ovat kiellettyjä. Jos elät Raamatun Sanan mukaan niin palmikoit hiuksesi, etkä hyväksy koronnnostoa, jota esim. pankit harjoittavat. Ne ovat kaikki kiellettyjä asioita Raamatun mukaan ja Jumalan Sanan vastaisia.
"Homouden Raamattu yksiselitteisesti tuomitsee. Se on tuomittu Jumalan Sanassa useampaankin kertaan.; Hän ei toimi vastoin Sanaansa"
Miksi se tuomitsee? Tiedätkö taustoja, jotka ovat johtaneet sellaisen tekstin syntymiseen? Mistä tiedät, mikä Raamatussa on Jumalan Sanaa ja mikä ei? Varmasti voidaan sanoa ainoastaan, että ihmiset ovat kirjoittaneet Raamatun.
"Jos näin olisi ollutkin, vastaus on yksiselitteinen:"vihkimiset"eivät missään tapauksessa olleet Jumalasta. Hän ei toimi vastoin Sanaansa."
Oletko tutustunut juutalaisyhteisön varhaiseen Vanhan testamentin tulkintaan? Tiesit varmaan, että esim. Sodoma- tarinan osalta missään varhaisissa tekstilähteissä ei korosteta tarinan seksuaalista puolta vaan kestiystävyyden loukkaaminen. Vasta myöhempi tulkinta pseudepigarfisen juutalaiskirjallisuuden aikana alkaa korostaa Sodoma- tarinan oletettua homoseksuaalista luonnetta.
Mistään alueellisesta pimeydestä on turha puhua kun voi olla mahdollista, että homoseksuaalisuus siinä muodossa, missä se silloin esiintyi, alun perin hyväksyttiin, mutta myöhemmät asenteet muuttuivat negatiivisiksi ja alueellisesta pimeydestä tuli globaali, ja jota sinäkin kannoillasi edustat.
... mieltä kuin 'L' ainakin siinä mielessä, että koska nyt olet ryhtymässä Raamatun sanan perusteella asioita tekemään, niin eiköhän samalla vauhdilla tutustuta siihen mitä Raamatun sana sanoo? Oletko varmasti valmis myös SITOUTUMAAN siihen mitä sieltä löytyy? Vai oletko noita TYHJÄN puhujia jotka etsivät vain ne kohdat mitkä "minulle sopii", niin kuin teinitytöt ainakin?
Toivottavasti vaivaudut vastaamaan yksinkertaiseen kysymykseen, että pääsemme todellakin ASIAAN. Näistä "Teini -jumalisista" olen saanut jo jokseenkin tarpeekseni ja toivon, ettet osoittaudu sellaiseksi.
"Oletko varmasti valmis myös SITOUTUMAAN siihen mitä sieltä löytyy?"
Sitä minä kysyin teiltä. Vastuthathan koronnostoa, koska Raamattu sen kieltää? Ja Paavalin mukaan kirkon virassa toimivalla kristityllä miehellä ei saa olla pitkiä hiuksia, koska se on luonnonvastaista. Liittyy Paavalin käsitykseen naisen ja miehen paikasta. Olethan samaa mieltä kun se Raamatussa mainitaan?
"vain ne kohdat mitkä "minulle sopii", niin kuin teinitytöt ainakin?"
Missä minä nyt siis valikoin sanaa? En nyt oikein ymmärrä tätä sättimistä. Osoitahan minullekin, missä valikoin, please?
Odotan siis, että sinä et valikoi ja allekirjoitat mainitsemani esimerkit.
Eikös ehdotukseni pidäkin aika paljon sisällään?
Oletko siis TODELLA valmis SITOUTUMAAN esimerkiksi siihen, ettet KOSKAAN harjoita avioliiton ulkopuolista seksiä? Etkä myöskään KOSKAAN valehtele?
Aloitetaanko näistä kahdesta?
Esitin sinulle kysymyksen, johon odotan vastausta. Odotan edelleen.
HOMOLIITTO ON KAHDEN IRSTAAN IHMISEN VÄLINEN SYNTISUHDE!Tiedoksi vaan paskiainen että itkin tunteja luettuani viestisi!Olin jo pitkään elänyt orastavassa uskossa ihmisten hyvyyteen mutta uskomattoman itsekäs ja rasistinen kirjoituksesi romutti unelmani...No,kaltaistesi idiottejen takia minä en ole löytänyt kristinuskoa vaan Wiccalaisuuden ja paljon syntisiä homo-ystäviä.
Toivottavasti joskus löydät rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen kätkeytyvän aidon jumaluuden.
Hyväksyn homot kaikesta sydämestäni, mutta joudun samalla myöntämään että Raamattu on homovastainen. Minun asiani ei kuitenkaan ole siitä tuomita ja olen siitä onnellinen, koska mielestäni homot ovat ihan samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin ja toivotan heidät tervetulleeksi ainakin minun osaltani kirkkoon.
yleensäkään kokoonnutte kirkkoon, jos ette piittaa vähääkään siitä mitä Jumala sanoo?
Piittaan siitä, että Jumala sanoo että minun ei tule tuomita, vaan rakastaa muita ihmisiä, ja niin minun sydämenikin sanoo. Se on ja tulee aina olemaan ylin käsky.
ei ole sitä, että hyssytellään ja taputellaan päähän. Rakkaus on yhtä totuuden kanssa.
Se kykenee sanomaan synnin synniksi.
"Joka ei minun kanssani rakenna, se hajottaa".
Miksi sinä hajotat Raamattua?
mitähän tuo äskeinen tarkoitti? Minäkö hajoitan!!!
Se olet sinä, joka vesittää Jumalan Sanaa.
Puolustelet homoseksualismia, vaikka Jumala on sen selkeästi tuominnut.
Itsehän hajotat seurakuntaa tuomitsemalla osan siinä olevista. Ei ole sinun asiasi tuomita vaan Jumalan. Ja se tuomio kai tapahtuu vasta tuonpuoleisessa.
Olipa mukava lukea viestisi kaiken tuon kauheuden jälkeen jota sain äsken lukea!Taitaa kristityistäkin löytyä oikeasti hyvää palvelevia ja suvaitsevaisia ihmisiä!Kiitos että piristit tätä tuomiopäivän-keskustelua hiukan.. :)
Ongelman ydin on, minkä tasoisen...kaltaisen...kykyisen...valtaisen Jumalan selän taakse halutaan piiloutua!
Homoseksuaali on homoseksuaali...
Pedofiili on pedofiili...
Hetero on hetero...
Lesbo on lesbo...
jne
.
.
.
Asetatte jumalanne sangen vaikean päätöksen eteen.
Haluatte olla oma itsenne, mutta ette yhteisössä joka ei hyväksy teitä.
Mitähän tuo Jumalille kuuluu?
Jumalille muuten kuulu pelkkää hyvää...
"Katso, tuolla cumulus näyttää kultareunojaan...enteillen kuivuuden jälkeen sadetta!"
"Haluatte olla oma itsenne, mutta ette yhteisössä joka ei hyväksy teitä."
Yhteisössä, jossa tiettyä ryhmää ei hyväksytä, ei voi olla itsensälainen.