On selvää, että toinen kahdesta, Vanhanen Niinistö, tulee jäämään kolmanneksi. Sillä on merkittävä arvonsa seuraavia eduskuntavaaleja silmälläpitäen. Nyt ratkaistaan mahdollisesti näkemykset seuraavaan hallitusratkaisuun. Mikäli Niinistö tulee Halosen vastaehdokkaaksi, on selvää että se poikii kokoomukselle vaalivoiton seuraavissa vaaleissa.
Tässä tilanteessa, kun erot galluppien mukaan ovat edelleenkin marganaaliset, olisi takoituksenmukaista varmistaa ettei toista kierrosta tule ja sen tuomaa imagotappiota.
Erityisesti se oli Keskustapuoluueen etu.
Sen on vaikea jäätyään kolmanneksi selittää tappiotaan, kun se kuitenkin oli eduskuntavaalien voittaja 2003 ja pääsi pääministeripuolueeksi.
Toisella kierroksella se joutuisi tunnustamaan julkisesti tappionsa. Toimimaan sen kannalta vakavimman haastajan puolesta. Yhteinen tappio olisi luontevampi ratkaisu. Se ei olisi lainkaan kirvelevä, jo siis toista kierrosta ei tulisi.
Selvää kuitenkin on, että Tarja Halonen valitaan tasavallan presidentiksi viimeistään toisella kierroksella. Ensimmäisen kierroksen tulos voi olla huomattavasti alle 50 prosenttia.
1.Toisella kierroksella mukana on ovat nekin, jotka nyt eivät ole ottaneet mitään kantaa gallupeissa.
2. Niinistöä vastustavat keskustalaiset (Niinistön hyökkäilyn johdosta ja varmentaakseen ettei kokoomus ohita seuraavissa eduskuntavaaleissa keskustaa pääministeripuolueena),
3. vihreät, joiden käsitys maailmasta ja sen tilasta on varmasti lähempänä Halosta, kuin Niinistöä tai Vanhasta,
4. ruotsalaisen puolueen vasemmisto,
5. kristilliset molempien, Niinistön ja Vanhansen moraaliheikkouksien vuoksi.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Järkkevästi ajatellen erityisesti keskustan etu olisi, että sen väki joukoin äänestäisi Halosta ensikierroksella. Sauli Niinistö kuitenkin tulee saamaan ääniä enemmän kuin Matti Vanhanen ja samalla varmistaa, että Kokoomuksesta tulee maan toiseksi suurin puolue. Sauli Niinistön toinen tila ja toinen vaalikierros on eduskuntavaalikampanjan aloitus, jossa altavastaajan asemaan Keskusta jää. Nytkin on jo selvää, että Keskusta tulee putoamaan ulos hallituksesta.
moraalisyistä voi tukea porvariehdokasta. Sauli Niinistö on tunnettu tupakka- ja viinamäenmies sekä naistennaurattaja. Halventavasti kutsuu itseään virheidensä johdosta puolivallattomaksi leskimieheksi.
Toisaalta kaiken alta paljastuu pahimman luokan riistokapitalisten musta luonto.
Toppailehan vähän.
Korjattaan kannottosi oikeansuuntaiseksi.
1. Sauli Niinistö tulee toiseksi = ok.
2. Sauli Niinistö polttaa tupakkaa joskus, mutta
hänestä ei voi käyttää nimeä tupakkamies.
3. Vaikka olen kulkenut ja nähnyt paljon en ole
nähnyt Sauli Niinistöä koskaan humaltuneena, enkä
edes ns pikku hiprakassa. Eikä kukaan muukaan.
4. Totta että Saulilta irtoaa myös huumoria ,
naistenkin läsnäollessa. Sanonta Naisten
naurattaja, siten kuin me suomalaiset sanonnan
ymmärrämme on virheellinen.
5. tarkoittanet krisullasi Kristillisdekmaatteja.
Heidän puolesta en voi sanoa, mutta eivät he
ehkä aviorikkojaa ja salailijamummoakaan ehkä
äänestä.
Lopuksi Kaikkea hyvää sinulle, aloita harjoittelut sanonnalla: Herra tasavallan prsidentti, Sauli Niinistö.....