Sinulle. 11.1.2006.
Kun solmimme keskenämme liiton eräänä syksynä yli kymmenen vuotta sitten tahdoin kovasti olla Sinulle mieliksi ja tehdä kaikkia asioita joista pitäisit.
Minulla ei ollut kovin paljon aikaa levätä sylissäsi, katsella silmiisi ja kuunnella kuinka paljon minua rakastat, sillä aikani meni siihen että yritin olla Sinulle mieliksi.
Koko päivän yritin elää haluamallasi tavalla etten olisi loukannut Sinua millään tavalla. Olithan sydämeni suuri rakkaus, Sinä, jota olin koko ikäni odottanut ja kaivannut. Olin kaivannut Sinua jo silloin kun en vielä tiennyt sinusta mitään.
Olin siis kiitollinen kun olit tullut elämääni, ja yritin osoittaa kiitollisuuttani päivittäin tekemällä kaiken oikein, juuri sillä tavalla kuin ajattelin Sinun tahtovan.
Jos olisit mies: olisin sijannut vuoteesi aamulla, keittänyt sinulle kahvit, laittanut aamupalaa, kattanut pöydän, siivonnut aterian jäljet, tiskannut ja pessyt pyykkiä, vienyt autosi huoltoon, laulanut sinulle. Mutta illan tullen olisimme käyneet nukkumaan vierekkäisiin huoneisiin ja sokeassa itsetyytyväisyydessäni olisin nukahtanut kuvitellen että olen tehnyt kaiken juuri kuten tahdot.
Sillä tavalla minä sinua palvelin, Rakkaani.
Kunnes eräänä iltana, kun makasin vuoteessani ja kaikesta tekemästäni huolimatta koin outoa tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, aloin tulla levottomaksi. Silloin koputit ovelleni. Mutta Eräs Paha - hän joka vihaa Sinua ja osoittaa vihaansa pettämällä morsiantasi - käänsi katseeni varsinaisesta levottomuuden aiheesta toisaalle. Aloin ajatella että levottomuuteni aiheutui siitä etten ollut tehnyt kaikkea kyllin hyvin! Niin juuri, tiedän että hymyilet surumielisesti kun kerron tätä, mutta näin se oli. En kyennyt kuuntelemaan koputuksesi ääntä koska ajattelin niin intensiivisesti kaikkea tekemisiäni ja näin niissä monia ikäviä virheitä ja epätäydellisyyksiä: pöytä oli katettu huolimattomasti, kahvia kaataessani sitä läikkyi varpaillesi ja poltin sinua, viedessäni autoasi huoltoon ajoinkin sen ojaan ja kylki meni lommolle jne.
Yön hämäryydessä tein päätöksen: oi Rakkaani, huomenna yritän tehdä kaiken paremmin!
Antautuneemmin! Koko sydämestäni!
Näin jatkui jonkin aikaa ja sisäinen tyhjyyteni kasvoi.
Kunnes eräänä iltana kun olin polvillani vuoteeni äärellä ja mietiskelin kaikkea tekemääni, ajattelin mihin olet tyytyväinen ja mikä sinua harmittaa, ja päätin jälleen kerran olla parempi puoliso, kuulin sinun äänesi:
- Minä murehdin vuoksesi, Rakkaani, murehdin syvästi.
Tunsin sydämeni särkyvän!
- Missä olen tuottanut sinulle niin syvää murhetta, Rakkaani? kysyin.
Nyt kolkutuksesi kuului hyvin selvästi. Nousin ja avasin. Tulit huoneeseeni. Kohotit katseeni kaikista tuhansista käsissäni olevista asioista joilla olin yrittänyt Sinua miellyttää ja kohtasin silmäsi. Nuo rakastavat silmät.
Silloin jotain minussa kuin avautui uudella tavalla ja tulin tietoiseksi Eräästä Pahasta välillämme. Katsellen haavoitettuja käsiäsi näin ikäänkuin veresi paljastamana monia hänen salakavalia harhautuksiaan joilla hän oli häirinnyt meidän rakkaussuhdettamme. Veresi oli kuin tuulenhyminää. Ja niin Eräs Paha paljastui ja - koska hän ei kestä hyvyytesi voimaa - joutui pakenemaan huoneesta.
Tiesin että hän jäi irvistelemään ikkunamme taakse ja tulisi yhä edelleen etsimään tilaisuutta eksyttääkseen minua, morsiantasi, mutta en tahdo keskittyä häneen nytkään. Katsoessani ja luottaessani Sinuun hän pysyy kyllä poissa väliltämme.
Muistelen tuota ihanaa iltaa jona armosi alkoi avautua käytännön elämäksi.
Sinä suljit huoneeni oven takanasi. Sanoit:
- Joka ilta olet puhunut minulle asioitasi, esittänyt pyyntöjäsi, pyytänyt voimaa olla parempi puoliso ja tehdä kaiken mieleni mukaan, mutta sinulla ei ole ollut aikaa kuunnella minua. Siis kuuntele nyt, ole hiljaa ja anna minun puhua.
Vaikenin.
Sinä jatkoit:
- Meidän liittomme on aivan erikoislaatuinen liitto. Tiedäthän että minulla on monia morsiamia ja kuitenkin rakastan jokaista heistä kuin maailmassa olisi vain minä ja sinä. Teidän ei tule olla toisillenne kateellisia. Mitä syvemmin rakastatte minua sitä syvemmin kunnioitatte toisianne ja niin teillä on keskinäinen rakkaus minun rakkaudessani.
Nyökkäsin, sillä olin jo kokenut jotakin tästä.
Jatkoit:
- Meidän liittomme on myös sikäli erikoinen että se perustuu hyvin yksipuolisesti minun tekooni. Sinähän olit hyvin likainen ja suorastaan löyhkäsit kun ensi kertaa tapasimme, kasvosi olivat niin saastan peitossa että piirteitäsi oli vaikea nähdä, kuitenkin rakkauteni katsoi likasi läpi ja ihastelin kasvojasi, jotka kykenin näkemään saastan alla. Vain minä näin sinun likasi runsauden mutta näin myös kasvojesi kauneuden syvemmin kuin kukaan muu ja rakastin sinua palavammin kuin kukaan toinen on sinua koskaan rakastanut tai tulee rakastamaan.
Juuri minä herätin sydämessäsi halun olla puhdas ja juuri minä tartuin ojennettuun käteesi, nostin sinut likaojasta ja pesin puhtaaksi ilman omia tekojasi. Kun liityimme toisiimme lupauksen pyhällä siteellä luvaten kuulua toisillemme kuolemaan asti - ja sen jälkeen olisimme näkevä toisemme yhä täydemmin - olit kyllin puhdas ja kelvollinen häävaatteeseesi, olinhan sinut itse pessyt, ja kuitenkin sisälläsi oli vielä paljon sellaista josta olen sinua vähitellen tehnyt tietoiseksi puhdistaakseni ja kaunistaakseni sinua yhä.
Tiesin tämän olevan totta. Paljon olin kokenut Sinun hyvyyttäsi, mutta omat tekoni olivat jotenkin vääristäneet asioita. Nyt kyyneleet alkoivat vierähdellä kasvoilleni ja tunsin häpeää tuhansista asioista joilla olin yrittänyt Sinua miellyttää...
Sanoit:
- Tiedän että olet yrittänyt parhaasi, Rakkaani, mutta en minä tekojasi kaipaa. Kaipaan sydäntäsi. Kaipaan olla sinua lähellä ja puhua sinulle sydämeni sanoja. Kaipaan katsoa silmiisi 24 tuntia vuorokaudessa ja nähdä katseessasi että koet olevasi rakastettu. Kaipaan sitä että ymmärtäisit kuinka rakas ja tärkeä olet minulle. Sen sijaan että sinä palvelet minua minä kaipaan palvella sinua ja sitten, jos tekoni herättävät sinussa halua tehdä asioita mielikseni tahdon että tekisit niitä iloisesta ja vapautuneesta rakkaudesta käsin, ei suorittamisen pakosta eikä sairaalloisen miellyttämisen halusta.
Sinä iltana keskustelimme pitkään ja Sinä olit tällä kertaa se joka oli enemmän äänessä. Olen kiitollinen että autoit minua kuuntelemaan, sillä tuona ikimuistoisena iltana suhteemme muuttui.
Siitä alkaen kaikki alkoi tulla rikkaammaksi.
Herättyäni katsoin ensimmäiseksi silmiisi. Tahdoin kuunnella Sinun rakastavaa ääntäsi. Joskus et sanonut minulle mitään muuta: ainoastaan vuodatit hyväksyntääsi sydämeeni sanoitta. Se oli ja on ihaninta puhetta mitä ihminen voi kuulla. Tämän myötä suhtautumiseni tekoihin alkoi muuttua. Ne tulivat toisaalta yhä tärkeämmiksi ja toisaalta kuitenkin vähäarvoisiksi Sinun rakkautesi rinnalla. En osaa selittää sitä muulla tavalla, sanon sen näin: vähä vähältä opettelin elämään silmiisi katsoen. Kun tein hyväksesi asioita, jotta muutkin olisivat alkaneet iloita Sinusta ja kääntyä puoleesi ja tulla luoksesi rakkautesi koskettamina, se mikä minua ja tekojani kannatteli, olit Sinä itse. Itse asiassa Sinä vaikutat ne teot. Sinä olit ja olet se joka kaiken aikaa tekee: palvelit minua rakkaudellasi ja minä ainoastaan aloin elää rakkauttasi todeksi. Niin, se ei ollut enää niinkään tekemistä, se oli luonnollista rakastuneen elämää. Tahdoin elää rakkauttasi todeksi, elää.
Muistan kuinka eräs seurakuntasi työntekijä, morsiamesi kuten minäkin, sanoi minulle eräänä juhannusyönä tehdessämme palvelustyötä:
- Olen ollut niin useana juhannuksena palveluksessa että en enää edes muista milloin viimeksi olen viettänyt omaa juhannusta.
Se sattui sydämeeni. Kysyin häneltä:
- Kuulehan ystäväni, veljeni, kenen juhannusta me nyt sitten vietämme?
Niin, juuri siellä missä olen Sinun kanssasi palvellen, eläen rakkauttasi todeksi: en ole ulkonaisten tekojen tekijä, minä todella elän omaa elämääni, lahjaksi Sinulta saatua, sitä joka koko ajan kuuluu Sinulle meidän solmimamme liiton kautta. Sinulle kuuluen kuulun itselleni parhaiten, sillä Sinä annat minulle minut. Se on mysteeri. Niin se on. Ristin salattu ja autuas ihme.
Tällä tavalla suhteemme syveni ja aloit kertoa minulle asioita jotka painoivat sydäntäsi. Uskoit minulle syvimpiä toiveitasi ja ne saivat minut itkemään nähdessäni.
Kaiken itkuni keskellä olit yhä syvemmin ilo joka auttoi minua kantamaan myös sen murheen, jota jouduin kokemaan tajutessani kuinka paljon Sinua vastaan rikotaan. Itsekin huomasin rikkovani Sinua vastaan päivittäin mutta Sinä iloitsit saadessasi antaa minulle yhä uudelleen anteeksi.
Tunsin että aivan kohta elämääni avautuu uusia sivuja. Aivan kohta alkaa tapahtua jotakin johon olet minua kasvattanut suhteemme alusta asti. Puhuit siitä minulle, ja kun en ollut uskoa vahvistit puheesi useiden morsiussielujen, kanssasisarieni ja veljieni kautta, joiden sydämille olit puhunut heidän seurustellessaan kanssasi, ja he tulivat ja kertoivat minulle samoja sanoja: - Pian Puolisosi avaa elämääsi jotakin sellaista, jota olet kauan odottanut, jotakin sellaista jossa Hän vieläkin syvemmin saa sinua ja sinun kauttasi toisia palvella valtakuntansa rakentumiseksi.
Tuolloin elämääni oli jo johdatettu eräs ystävä. Kohta hänestä tuli minulle Ystävä. Ajattelin että se Sinun johdattamaasi. En edelleenkään tiedä oliko niin. Sinäkö hänet toit minun elämääni vai oliko se Eräs Paha joka meidät tutustutti toisiimme? En todellakaan tiedä. Ne ovat nyt hyvin raskaita ja vaikeita asioita ajatella. Mutta muistan kuinka sanoit silloin:
- Ole varovainen Ystäväsi kanssa, muista joka hetki pitää katsekontakti minuun, pidä kätesi lujasti minun kädessäni ja niin voin siunata Ystävyytenne ja johtaa teitä hyvää tietä.
Sanoit minulle vakavasti että se tulisi vaatimaan minulta paljon kärsivällisyyttä. Ja lupasit:
- Tällä tiellä kaikki aukenee kauniisti minun aikataulussani.
Rakkaani, Sinä tiedät että en tehnyt niin.
Minä irroitin Sinun kädestäsi.
Olisinhan voinut katsella hänen silmiinsä niin ettei katsekontaktini Sinuun olisi häiriintynyt. Tietenkin. Mutta tahdoin katsella omalla tavallani. Tahdoin päästää myös hänet sydämeni huoneeseen, aivan sen sisimpään kammioon. Toki ymmärsin että tähän kammioon kuljetaan vain liiton kautta, emmekä olleet vielä liitossa. Hetkeksi suljin oven minun ja Sinun väliltä, koska tahdoin olla Ystäväni kanssa kaksin huoneessa.
Kuinka murheellinen olinkaan jälkeenpäin!
Muistathan sen?
Olin murheellinen Sinun murheesi tähden koska olin rikkonut jotakin mitä ei voi enää korjata. Sinä pidit käsissäsi säröille lyötyä astiaa ja näin silmissäsi syvää murheellisuutta. Sinun suuri unelmasi, että ihmiset kulkisivat toistensa sydänten kammioihin vain liiton kautta, oli jälleen kerran murskattu.
Voi, kunpa olisin saanut tehdyn tekemättömäksi.
Sinä et silti ottanut suunnitelmaasi pois. Sinä valkaisit häävaatettani yhä uudelleen tässäkin asiassa ja pyysit että nyt olisin huolellisempi. Mutta kun ihminen lähtee tekemään kopromisseja ja huomaa, että lankeemustenkin jälkeen on mahdollista elää menettämättä siunausta, hän saattaa tulla huolimattomaksi: sen sijaan että kunnioittasi Sinua yhä enemmän hän alkaakin lipsua ja toistaa virheitään. Näin tapahtui. En enää katsonut silmiisi kuten ennen.
Tapahtui monia asioita, joista en Sinua nyt enää muistuta - mutta tahdon puhua Sinulle siitä mikä nyt sydäntäni erityisesti painaa!
Kaikkien rikkomusteni jälkeen ja senkin jälkeen kun olin jo menettänyt suunnitelman, johon olit minua vuosi vuodelta kasvattanut ja valmistanut, uudistit ja paransit minua niin että kykenin taas katsomaan silmiisi ja tuntemaan rakkautesi lämmön, elämään sen rakkauden hehkussa, sydämesi sykkeen tuntemisessa ja sen tuottamassa johdatuksessa.
Kun jälleen tulit kaiken murheeni ja pettymykseni keskelle ja autoit minua tuntemaan Sinut niin syvällisesti ja läheisesti.
Silloin puhuin Sinulle eräästä asiasta, koska tiesin että ymmärrät sieluni rikkinäisyyden ja sisäisen hämmennykseni. Lupasin välttää erästä asiaa, joka ei ehkä sinänsä olisi synnillinen, mutta joka voisi saada minut niin pois tolaltani etten kykenisi elämään läheisessä kuulemisessasi levosta käsin. Se asia liittyi minun ja Ystäväni suhteeseen.
Jätin tuon asian Sinun käsiisi ja kerroin että antaisin Sinulle aikaa tehdä työtä minun ja Ystäväni kohdalla, aivan niin paljon aikaa kuin tarvitaan, ja uskoin että aika sitten kyllä näyttäisi, kuinka niissä asioissa on käyvä.
Kuitenkin. Tuhansien erehdysteni jälkeen rikoin tässäkin. En pitänyt kiinni siitä mitä olin Sinulle puhunut. Annoin tunteideni eksyttää itseni ja rikoin juuri sen, minkä olin Sinulle luvannut.
Sen jälkeen en ole enää tuntenut Sinua samalla tavalla.
Tiedän että olet lähelläni, mutta en ole voinut vaeltaa ja tehdä arkisia ratkaisujani äänesi kuulemisesta käsin. En ole osannut levätä lähelläsi. Huomaan alati lähteväni tekojen ja suorittamisen tielle, enkä voi sille mitään. En osaa enää antautua sinulle, ja vaikka antaudunkin tai ainakin yritän, en kuitenkaan koe läheisyyttämme enää samalla tavalla. Ikäänkuin sinä vaikenisit.
Mistä se johtuu?
Tätä tahdon nyt kysyä Sinulta.
Aivan. Ethän Sinä vaikene!
Kyllä Sinä minulle edelleen puhut monella tavalla. Puhut kirjeidesi kautta jotka on nidottu toisiinsa ja joita nimitetään Raamatuksi, se on Sinun rakkauskirjeesi morsiamelle. Puhut kuin vienona hyminänä rohkaisten minua. Välillä puhut palvelusteoista ja autat minua tekemään niitä ja osoitat että olet edelleen mukana. Mutta se ei ole samanlaista. Jotain syvää, jotain niin äärettömän herkkää on särkynyt väliltämme, tai ainakin koen niin.
Johtuuko se vain minun sieluni murheesta?
Onko se ylpeyttäni?
Tunne-elämäni rikkinäisyyskö saa aikaan tämän?
Tai sitten yksinkertaisesti on niin, että en enää voi kokea läheisyyttäsi kuten ennen, ja minun täytyy vain tyytyä siihen?
En tiedä. Puhun nyt Sinulle osittain siksi että saisin näin puhumalla selvitettyä omia tuntojani ja toisaalta myös siksi etteivät toiset tekisi samoja virheitä kuin minä. Vaikka synnit saadaan anteeksi niillä voi olla tavattoman kauaskantoiset merkitykset, ennen kaikkea siksi että ihmisen tunne-elämä vahingoittuu. Ehkä myös siksi koska Sinä et salli meidän pilkkaavan itseäsi.
Ehkä minun pitäisi vain kiittää Sinua siitä että olet minua pessyt ja peset alati. Olen tänäänkin Sinun rakas morsiamesi jota Sinä palvelet pyhän puhtaaksipesemisen armossa. Tiedän ettei ole hyvä jäädä kiinni menneisiin kokemuksiin eikä syyttää itseään niiden menettämisestä. Tärkeintä on elää tätä päivää kiittäen. Muuten Eräs Paha voi masentaa meitä liian paljon.
Tätäkin olen miettinyt:
Vaikka pelkään tunnustaa että Ystäväni on minulle yhä edelleen erittäin arvokas ehkä osa syvästä murheestani ja sieluni hämmingistä kuitenkin johtuu siitä, ei ainoastaan pettymyksestä että olen rikkonut Sinua vastaan, vaan myöskin pettymyksestä että viimekertaisella erehdykselläni lopullisesti pilasin minun ja hänen mahdollisuudet yhteiseen elämään?
Niin...
Lukiessani kirjoittamaani kirjettä lisään tähän väliin kuin huomautuksena: tiedän toki että ihminen voi paeta oman itsensä kohtaamista "Sinun rakkauteesi". Hän rakastaa "vain Jumalaa yli kaiken" koska on pettynyt liian monet kerrat eikä sen tähden uskalla tässä ihmisten maailmassa inhimillisesti sitoutua toiseen.
Tiedän että Sinä ymmärrät oikein mitä nyt tarkoitan.
Sellainen uskova ei osaa olla vajavainen päätöksiä tekevä ihminen ihmisten maailmassa ja siksi hengellistää asiansa väärällä tavalla. Se "Sinun rakkautesi" johon hän pakenee ei olekaan Sinun rakkauttasi, se on oma sielullinen toimintamalli, puolustautumiskeino ja pakoreaktio. Kuitenkin Sinä olet siinäkin mukana ja tahdot parantaa häntä!
Lisään vielä veljilleni ja siskoilleni:
Joskus elämänpakoilumme pukeutuu niin hurskaaseen muotoon että uskonnollisuutemme suorastaan puistattaa tervejärkisiä pilkkaajia. Toisinaan Sinun rakkautesi ja "Sinun rakkautesi" sekaantuvat niin että hölmöilymme on ei-uskoville aivan ilmeistä ja he naureskelevat meille, sillä he eivät huomaa asioiden toista puolta, että Jumala kuitenkin on mukana ja auttaa meitä kipuiluissamme.
Luulen ettei minun ja hänen Ystävyydestä tule enää mitään.
En uskalla edes toivoa...
Jätän sen Sinun käsiisi.
Tiedän että olet kanssani. Olet kanssani juuri nytkin.
On asioita jotka olet uskonut tehtäväkseni ja minun tulee ne tehdä vaikka en kokisikaan läheisyyttäsi kuten ennen. Aivan niin. On asioita jotka tulee hoitaa. Se on morsiamelle uskottua taloudenhoitoa. Niinpä minä yritän tehdä näitä asioita ja pyydän että auttaisit minua kaiken sen keskellä ottamaan vastaan lepohetket jotka tahdot minulle suoda ja että en yrittäisi teoillani hyvittää mitään. Toivon että voisin palvella Sinua ilman suorittamista, muistaen että Sinähän minua edelleen palvelet, kaikessa siinä mikä oikeata ja hyvää on.
On niin rakasta elää kun en koe läheisyyttäsi.
Tunnenpa läheisyytesi tai en, joka tapauksessa olen: Sinun.
Kiitos siitä.
T:
Eräs paljon rikkonut morsiamesi.
Kun solmimme keskenämme liiton eräänä syksynä yli kymmenen vuotta sitten tahdoin kovasti olla Sinulle mieliksi ja tehdä kaikkia asioita joista pitäisit.
Minulla ei ollut kovin paljon aikaa levätä sylissäsi, katsella silmiisi ja kuunnella kuinka paljon minua rakastat, sillä aikani meni siihen että yritin olla Sinulle mieliksi.
Koko päivän yritin elää haluamallasi tavalla etten olisi loukannut Sinua millään tavalla. Olithan sydämeni suuri rakkaus, Sinä, jota olin koko ikäni odottanut ja kaivannut. Olin kaivannut Sinua jo silloin kun en vielä tiennyt sinusta mitään.
Olin siis kiitollinen kun olit tullut elämääni, ja yritin osoittaa kiitollisuuttani päivittäin tekemällä kaiken oikein, juuri sillä tavalla kuin ajattelin Sinun tahtovan.
Jos olisit mies: olisin sijannut vuoteesi aamulla, keittänyt sinulle kahvit, laittanut aamupalaa, kattanut pöydän, siivonnut aterian jäljet, tiskannut ja pessyt pyykkiä, vienyt autosi huoltoon, laulanut sinulle. Mutta illan tullen olisimme käyneet nukkumaan vierekkäisiin huoneisiin ja sokeassa itsetyytyväisyydessäni olisin nukahtanut kuvitellen että olen tehnyt kaiken juuri kuten tahdot.
Sillä tavalla minä sinua palvelin, Rakkaani.
Kunnes eräänä iltana, kun makasin vuoteessani ja kaikesta tekemästäni huolimatta koin outoa tyhjyyttä ja yksinäisyyttä, aloin tulla levottomaksi. Silloin koputit ovelleni. Mutta Eräs Paha - hän joka vihaa Sinua ja osoittaa vihaansa pettämällä morsiantasi - käänsi katseeni varsinaisesta levottomuuden aiheesta toisaalle. Aloin ajatella että levottomuuteni aiheutui siitä etten ollut tehnyt kaikkea kyllin hyvin! Niin juuri, tiedän että hymyilet surumielisesti kun kerron tätä, mutta näin se oli. En kyennyt kuuntelemaan koputuksesi ääntä koska ajattelin niin intensiivisesti kaikkea tekemisiäni ja näin niissä monia ikäviä virheitä ja epätäydellisyyksiä: pöytä oli katettu huolimattomasti, kahvia kaataessani sitä läikkyi varpaillesi ja poltin sinua, viedessäni autoasi huoltoon ajoinkin sen ojaan ja kylki meni lommolle jne.
Yön hämäryydessä tein päätöksen: oi Rakkaani, huomenna yritän tehdä kaiken paremmin!
Antautuneemmin! Koko sydämestäni!
Näin jatkui jonkin aikaa ja sisäinen tyhjyyteni kasvoi.
Kunnes eräänä iltana kun olin polvillani vuoteeni äärellä ja mietiskelin kaikkea tekemääni, ajattelin mihin olet tyytyväinen ja mikä sinua harmittaa, ja päätin jälleen kerran olla parempi puoliso, kuulin sinun äänesi:
- Minä murehdin vuoksesi, Rakkaani, murehdin syvästi.
Tunsin sydämeni särkyvän!
- Missä olen tuottanut sinulle niin syvää murhetta, Rakkaani? kysyin.
Nyt kolkutuksesi kuului hyvin selvästi. Nousin ja avasin. Tulit huoneeseeni. Kohotit katseeni kaikista tuhansista käsissäni olevista asioista joilla olin yrittänyt Sinua miellyttää ja kohtasin silmäsi. Nuo rakastavat silmät.
Silloin jotain minussa kuin avautui uudella tavalla ja tulin tietoiseksi Eräästä Pahasta välillämme. Katsellen haavoitettuja käsiäsi näin ikäänkuin veresi paljastamana monia hänen salakavalia harhautuksiaan joilla hän oli häirinnyt meidän rakkaussuhdettamme. Veresi oli kuin tuulenhyminää. Ja niin Eräs Paha paljastui ja - koska hän ei kestä hyvyytesi voimaa - joutui pakenemaan huoneesta.
Tiesin että hän jäi irvistelemään ikkunamme taakse ja tulisi yhä edelleen etsimään tilaisuutta eksyttääkseen minua, morsiantasi, mutta en tahdo keskittyä häneen nytkään. Katsoessani ja luottaessani Sinuun hän pysyy kyllä poissa väliltämme.
Muistelen tuota ihanaa iltaa jona armosi alkoi avautua käytännön elämäksi.
Sinä suljit huoneeni oven takanasi. Sanoit:
- Joka ilta olet puhunut minulle asioitasi, esittänyt pyyntöjäsi, pyytänyt voimaa olla parempi puoliso ja tehdä kaiken mieleni mukaan, mutta sinulla ei ole ollut aikaa kuunnella minua. Siis kuuntele nyt, ole hiljaa ja anna minun puhua.
Vaikenin.
Sinä jatkoit:
- Meidän liittomme on aivan erikoislaatuinen liitto. Tiedäthän että minulla on monia morsiamia ja kuitenkin rakastan jokaista heistä kuin maailmassa olisi vain minä ja sinä. Teidän ei tule olla toisillenne kateellisia. Mitä syvemmin rakastatte minua sitä syvemmin kunnioitatte toisianne ja niin teillä on keskinäinen rakkaus minun rakkaudessani.
Nyökkäsin, sillä olin jo kokenut jotakin tästä.
Jatkoit:
- Meidän liittomme on myös sikäli erikoinen että se perustuu hyvin yksipuolisesti minun tekooni. Sinähän olit hyvin likainen ja suorastaan löyhkäsit kun ensi kertaa tapasimme, kasvosi olivat niin saastan peitossa että piirteitäsi oli vaikea nähdä, kuitenkin rakkauteni katsoi likasi läpi ja ihastelin kasvojasi, jotka kykenin näkemään saastan alla. Vain minä näin sinun likasi runsauden mutta näin myös kasvojesi kauneuden syvemmin kuin kukaan muu ja rakastin sinua palavammin kuin kukaan toinen on sinua koskaan rakastanut tai tulee rakastamaan.
Juuri minä herätin sydämessäsi halun olla puhdas ja juuri minä tartuin ojennettuun käteesi, nostin sinut likaojasta ja pesin puhtaaksi ilman omia tekojasi. Kun liityimme toisiimme lupauksen pyhällä siteellä luvaten kuulua toisillemme kuolemaan asti - ja sen jälkeen olisimme näkevä toisemme yhä täydemmin - olit kyllin puhdas ja kelvollinen häävaatteeseesi, olinhan sinut itse pessyt, ja kuitenkin sisälläsi oli vielä paljon sellaista josta olen sinua vähitellen tehnyt tietoiseksi puhdistaakseni ja kaunistaakseni sinua yhä.
Tiesin tämän olevan totta. Paljon olin kokenut Sinun hyvyyttäsi, mutta omat tekoni olivat jotenkin vääristäneet asioita. Nyt kyyneleet alkoivat vierähdellä kasvoilleni ja tunsin häpeää tuhansista asioista joilla olin yrittänyt Sinua miellyttää...
Sanoit:
- Tiedän että olet yrittänyt parhaasi, Rakkaani, mutta en minä tekojasi kaipaa. Kaipaan sydäntäsi. Kaipaan olla sinua lähellä ja puhua sinulle sydämeni sanoja. Kaipaan katsoa silmiisi 24 tuntia vuorokaudessa ja nähdä katseessasi että koet olevasi rakastettu. Kaipaan sitä että ymmärtäisit kuinka rakas ja tärkeä olet minulle. Sen sijaan että sinä palvelet minua minä kaipaan palvella sinua ja sitten, jos tekoni herättävät sinussa halua tehdä asioita mielikseni tahdon että tekisit niitä iloisesta ja vapautuneesta rakkaudesta käsin, ei suorittamisen pakosta eikä sairaalloisen miellyttämisen halusta.
Sinä iltana keskustelimme pitkään ja Sinä olit tällä kertaa se joka oli enemmän äänessä. Olen kiitollinen että autoit minua kuuntelemaan, sillä tuona ikimuistoisena iltana suhteemme muuttui.
Siitä alkaen kaikki alkoi tulla rikkaammaksi.
Herättyäni katsoin ensimmäiseksi silmiisi. Tahdoin kuunnella Sinun rakastavaa ääntäsi. Joskus et sanonut minulle mitään muuta: ainoastaan vuodatit hyväksyntääsi sydämeeni sanoitta. Se oli ja on ihaninta puhetta mitä ihminen voi kuulla. Tämän myötä suhtautumiseni tekoihin alkoi muuttua. Ne tulivat toisaalta yhä tärkeämmiksi ja toisaalta kuitenkin vähäarvoisiksi Sinun rakkautesi rinnalla. En osaa selittää sitä muulla tavalla, sanon sen näin: vähä vähältä opettelin elämään silmiisi katsoen. Kun tein hyväksesi asioita, jotta muutkin olisivat alkaneet iloita Sinusta ja kääntyä puoleesi ja tulla luoksesi rakkautesi koskettamina, se mikä minua ja tekojani kannatteli, olit Sinä itse. Itse asiassa Sinä vaikutat ne teot. Sinä olit ja olet se joka kaiken aikaa tekee: palvelit minua rakkaudellasi ja minä ainoastaan aloin elää rakkauttasi todeksi. Niin, se ei ollut enää niinkään tekemistä, se oli luonnollista rakastuneen elämää. Tahdoin elää rakkauttasi todeksi, elää.
Muistan kuinka eräs seurakuntasi työntekijä, morsiamesi kuten minäkin, sanoi minulle eräänä juhannusyönä tehdessämme palvelustyötä:
- Olen ollut niin useana juhannuksena palveluksessa että en enää edes muista milloin viimeksi olen viettänyt omaa juhannusta.
Se sattui sydämeeni. Kysyin häneltä:
- Kuulehan ystäväni, veljeni, kenen juhannusta me nyt sitten vietämme?
Niin, juuri siellä missä olen Sinun kanssasi palvellen, eläen rakkauttasi todeksi: en ole ulkonaisten tekojen tekijä, minä todella elän omaa elämääni, lahjaksi Sinulta saatua, sitä joka koko ajan kuuluu Sinulle meidän solmimamme liiton kautta. Sinulle kuuluen kuulun itselleni parhaiten, sillä Sinä annat minulle minut. Se on mysteeri. Niin se on. Ristin salattu ja autuas ihme.
Tällä tavalla suhteemme syveni ja aloit kertoa minulle asioita jotka painoivat sydäntäsi. Uskoit minulle syvimpiä toiveitasi ja ne saivat minut itkemään nähdessäni.
Kaiken itkuni keskellä olit yhä syvemmin ilo joka auttoi minua kantamaan myös sen murheen, jota jouduin kokemaan tajutessani kuinka paljon Sinua vastaan rikotaan. Itsekin huomasin rikkovani Sinua vastaan päivittäin mutta Sinä iloitsit saadessasi antaa minulle yhä uudelleen anteeksi.
Tunsin että aivan kohta elämääni avautuu uusia sivuja. Aivan kohta alkaa tapahtua jotakin johon olet minua kasvattanut suhteemme alusta asti. Puhuit siitä minulle, ja kun en ollut uskoa vahvistit puheesi useiden morsiussielujen, kanssasisarieni ja veljieni kautta, joiden sydämille olit puhunut heidän seurustellessaan kanssasi, ja he tulivat ja kertoivat minulle samoja sanoja: - Pian Puolisosi avaa elämääsi jotakin sellaista, jota olet kauan odottanut, jotakin sellaista jossa Hän vieläkin syvemmin saa sinua ja sinun kauttasi toisia palvella valtakuntansa rakentumiseksi.
Tuolloin elämääni oli jo johdatettu eräs ystävä. Kohta hänestä tuli minulle Ystävä. Ajattelin että se Sinun johdattamaasi. En edelleenkään tiedä oliko niin. Sinäkö hänet toit minun elämääni vai oliko se Eräs Paha joka meidät tutustutti toisiimme? En todellakaan tiedä. Ne ovat nyt hyvin raskaita ja vaikeita asioita ajatella. Mutta muistan kuinka sanoit silloin:
- Ole varovainen Ystäväsi kanssa, muista joka hetki pitää katsekontakti minuun, pidä kätesi lujasti minun kädessäni ja niin voin siunata Ystävyytenne ja johtaa teitä hyvää tietä.
Sanoit minulle vakavasti että se tulisi vaatimaan minulta paljon kärsivällisyyttä. Ja lupasit:
- Tällä tiellä kaikki aukenee kauniisti minun aikataulussani.
Rakkaani, Sinä tiedät että en tehnyt niin.
Minä irroitin Sinun kädestäsi.
Olisinhan voinut katsella hänen silmiinsä niin ettei katsekontaktini Sinuun olisi häiriintynyt. Tietenkin. Mutta tahdoin katsella omalla tavallani. Tahdoin päästää myös hänet sydämeni huoneeseen, aivan sen sisimpään kammioon. Toki ymmärsin että tähän kammioon kuljetaan vain liiton kautta, emmekä olleet vielä liitossa. Hetkeksi suljin oven minun ja Sinun väliltä, koska tahdoin olla Ystäväni kanssa kaksin huoneessa.
Kuinka murheellinen olinkaan jälkeenpäin!
Muistathan sen?
Olin murheellinen Sinun murheesi tähden koska olin rikkonut jotakin mitä ei voi enää korjata. Sinä pidit käsissäsi säröille lyötyä astiaa ja näin silmissäsi syvää murheellisuutta. Sinun suuri unelmasi, että ihmiset kulkisivat toistensa sydänten kammioihin vain liiton kautta, oli jälleen kerran murskattu.
Voi, kunpa olisin saanut tehdyn tekemättömäksi.
Sinä et silti ottanut suunnitelmaasi pois. Sinä valkaisit häävaatettani yhä uudelleen tässäkin asiassa ja pyysit että nyt olisin huolellisempi. Mutta kun ihminen lähtee tekemään kopromisseja ja huomaa, että lankeemustenkin jälkeen on mahdollista elää menettämättä siunausta, hän saattaa tulla huolimattomaksi: sen sijaan että kunnioittasi Sinua yhä enemmän hän alkaakin lipsua ja toistaa virheitään. Näin tapahtui. En enää katsonut silmiisi kuten ennen.
Tapahtui monia asioita, joista en Sinua nyt enää muistuta - mutta tahdon puhua Sinulle siitä mikä nyt sydäntäni erityisesti painaa!
Kaikkien rikkomusteni jälkeen ja senkin jälkeen kun olin jo menettänyt suunnitelman, johon olit minua vuosi vuodelta kasvattanut ja valmistanut, uudistit ja paransit minua niin että kykenin taas katsomaan silmiisi ja tuntemaan rakkautesi lämmön, elämään sen rakkauden hehkussa, sydämesi sykkeen tuntemisessa ja sen tuottamassa johdatuksessa.
Kun jälleen tulit kaiken murheeni ja pettymykseni keskelle ja autoit minua tuntemaan Sinut niin syvällisesti ja läheisesti.
Silloin puhuin Sinulle eräästä asiasta, koska tiesin että ymmärrät sieluni rikkinäisyyden ja sisäisen hämmennykseni. Lupasin välttää erästä asiaa, joka ei ehkä sinänsä olisi synnillinen, mutta joka voisi saada minut niin pois tolaltani etten kykenisi elämään läheisessä kuulemisessasi levosta käsin. Se asia liittyi minun ja Ystäväni suhteeseen.
Jätin tuon asian Sinun käsiisi ja kerroin että antaisin Sinulle aikaa tehdä työtä minun ja Ystäväni kohdalla, aivan niin paljon aikaa kuin tarvitaan, ja uskoin että aika sitten kyllä näyttäisi, kuinka niissä asioissa on käyvä.
Kuitenkin. Tuhansien erehdysteni jälkeen rikoin tässäkin. En pitänyt kiinni siitä mitä olin Sinulle puhunut. Annoin tunteideni eksyttää itseni ja rikoin juuri sen, minkä olin Sinulle luvannut.
Sen jälkeen en ole enää tuntenut Sinua samalla tavalla.
Tiedän että olet lähelläni, mutta en ole voinut vaeltaa ja tehdä arkisia ratkaisujani äänesi kuulemisesta käsin. En ole osannut levätä lähelläsi. Huomaan alati lähteväni tekojen ja suorittamisen tielle, enkä voi sille mitään. En osaa enää antautua sinulle, ja vaikka antaudunkin tai ainakin yritän, en kuitenkaan koe läheisyyttämme enää samalla tavalla. Ikäänkuin sinä vaikenisit.
Mistä se johtuu?
Tätä tahdon nyt kysyä Sinulta.
Aivan. Ethän Sinä vaikene!
Kyllä Sinä minulle edelleen puhut monella tavalla. Puhut kirjeidesi kautta jotka on nidottu toisiinsa ja joita nimitetään Raamatuksi, se on Sinun rakkauskirjeesi morsiamelle. Puhut kuin vienona hyminänä rohkaisten minua. Välillä puhut palvelusteoista ja autat minua tekemään niitä ja osoitat että olet edelleen mukana. Mutta se ei ole samanlaista. Jotain syvää, jotain niin äärettömän herkkää on särkynyt väliltämme, tai ainakin koen niin.
Johtuuko se vain minun sieluni murheesta?
Onko se ylpeyttäni?
Tunne-elämäni rikkinäisyyskö saa aikaan tämän?
Tai sitten yksinkertaisesti on niin, että en enää voi kokea läheisyyttäsi kuten ennen, ja minun täytyy vain tyytyä siihen?
En tiedä. Puhun nyt Sinulle osittain siksi että saisin näin puhumalla selvitettyä omia tuntojani ja toisaalta myös siksi etteivät toiset tekisi samoja virheitä kuin minä. Vaikka synnit saadaan anteeksi niillä voi olla tavattoman kauaskantoiset merkitykset, ennen kaikkea siksi että ihmisen tunne-elämä vahingoittuu. Ehkä myös siksi koska Sinä et salli meidän pilkkaavan itseäsi.
Ehkä minun pitäisi vain kiittää Sinua siitä että olet minua pessyt ja peset alati. Olen tänäänkin Sinun rakas morsiamesi jota Sinä palvelet pyhän puhtaaksipesemisen armossa. Tiedän ettei ole hyvä jäädä kiinni menneisiin kokemuksiin eikä syyttää itseään niiden menettämisestä. Tärkeintä on elää tätä päivää kiittäen. Muuten Eräs Paha voi masentaa meitä liian paljon.
Tätäkin olen miettinyt:
Vaikka pelkään tunnustaa että Ystäväni on minulle yhä edelleen erittäin arvokas ehkä osa syvästä murheestani ja sieluni hämmingistä kuitenkin johtuu siitä, ei ainoastaan pettymyksestä että olen rikkonut Sinua vastaan, vaan myöskin pettymyksestä että viimekertaisella erehdykselläni lopullisesti pilasin minun ja hänen mahdollisuudet yhteiseen elämään?
Niin...
Lukiessani kirjoittamaani kirjettä lisään tähän väliin kuin huomautuksena: tiedän toki että ihminen voi paeta oman itsensä kohtaamista "Sinun rakkauteesi". Hän rakastaa "vain Jumalaa yli kaiken" koska on pettynyt liian monet kerrat eikä sen tähden uskalla tässä ihmisten maailmassa inhimillisesti sitoutua toiseen.
Tiedän että Sinä ymmärrät oikein mitä nyt tarkoitan.
Sellainen uskova ei osaa olla vajavainen päätöksiä tekevä ihminen ihmisten maailmassa ja siksi hengellistää asiansa väärällä tavalla. Se "Sinun rakkautesi" johon hän pakenee ei olekaan Sinun rakkauttasi, se on oma sielullinen toimintamalli, puolustautumiskeino ja pakoreaktio. Kuitenkin Sinä olet siinäkin mukana ja tahdot parantaa häntä!
Lisään vielä veljilleni ja siskoilleni:
Joskus elämänpakoilumme pukeutuu niin hurskaaseen muotoon että uskonnollisuutemme suorastaan puistattaa tervejärkisiä pilkkaajia. Toisinaan Sinun rakkautesi ja "Sinun rakkautesi" sekaantuvat niin että hölmöilymme on ei-uskoville aivan ilmeistä ja he naureskelevat meille, sillä he eivät huomaa asioiden toista puolta, että Jumala kuitenkin on mukana ja auttaa meitä kipuiluissamme.
Luulen ettei minun ja hänen Ystävyydestä tule enää mitään.
En uskalla edes toivoa...
Jätän sen Sinun käsiisi.
Tiedän että olet kanssani. Olet kanssani juuri nytkin.
On asioita jotka olet uskonut tehtäväkseni ja minun tulee ne tehdä vaikka en kokisikaan läheisyyttäsi kuten ennen. Aivan niin. On asioita jotka tulee hoitaa. Se on morsiamelle uskottua taloudenhoitoa. Niinpä minä yritän tehdä näitä asioita ja pyydän että auttaisit minua kaiken sen keskellä ottamaan vastaan lepohetket jotka tahdot minulle suoda ja että en yrittäisi teoillani hyvittää mitään. Toivon että voisin palvella Sinua ilman suorittamista, muistaen että Sinähän minua edelleen palvelet, kaikessa siinä mikä oikeata ja hyvää on.
On niin rakasta elää kun en koe läheisyyttäsi.
Tunnenpa läheisyytesi tai en, joka tapauksessa olen: Sinun.
Kiitos siitä.
T:
Eräs paljon rikkonut morsiamesi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tarkoitin että on niin raskasta elää kun ei tunne Hänen läheisyyttään yhtä syvällisesti kuin ennen. Ei siis RAKASTA vaan RASKASTA.
Mutta onhan se niinkin...
Tunteisiimme ja kokemuksiimme katsomatta on rakasta elää, kun on Vapahtaja, johon voi turvata.
Siunattua tien kulkemista teille kaikille.
Kun kirjoitat niin kauniisti ystävästäsi
isolla Y:llä, niin tarkaoittaako se rakas?
MÄÄRITELMIÄ.
ystävä muuttuu Ystäväksi siinä vaiheessa kun seurustelu on tositarkoituksellista
ja seurustelevien päämääränä on liitto.
ei seurustelu eikä vielä kihlauskaan tee puolisoa, puoliso ihmisestä tulee vasta
avioliiton myötä.
ihminen ei kuitenkaan voi koskaan olla toiselle Puoliso.
ainoastaan Herra on Puoliso isolla alkukirjaimella.
enin mitä ihminen voi toiselle olla on Ystävä, ja se on todella paljon - ja puoliso
on vielä enemmän: se on Ystävyyden huipentuma.
liitto on Jumalan asettama ja on tarkoitettu Ystävyyden suojaksi, siksi Jumalan
tarkoitus on että Ystävyys liiton suojissa pysyisi yllä:
liitossa oleville liitto on Ystävyyttäkin tärkeämpi, ja niin liittojen Herra voi pitää
Ystävyyden voimassa, sillä Ystävyys kiinnittyy nyt paljon syvemmälle kuin omiin
haluihin, kaipauksiin tai inhimilliseen tahtoon.
liiton kautta se ankkuroituu Jumalaan, joka on sen suoja.
jotka ovat astuneet liittoon ovat päättäneet olla Ystäviä tunteisiin katsomatta
loppuun saakka.
koska Kristus on liittojen Herra ovat Ystävät vastuussa keskinäisen liittonsa
hoitamisesta sekä puolisolleen että vielä enemmän Puolisolle.
myös niiden liitolla jotka eivät Herraa tunne, on kallisarvoinen merkityksensä,
mutta vasta Puolison läsnäolo ihmisten liitossa tekee avioliitosta sen mitä se on
oikein tarkoitettu olemaan.
kolmisäikeinen lanka ei helposti katkea.
AVIOLIITOSTA.
ainoastaan siellä missä on Kristus on kristillisyyttä, siksi vain uskovien avioliitto,
niiden jotka ovat antaneet koko elämänsä ensisijaisesti Puolisolleen, on
todellisesti kristillinen avioliitto.
siellä missä aviopuolisot pitävät taivaallisen Puolison ensimmäisellä sijalla on
heillä myös maallisessa liitossaan parhaat edellytykset voida hyvin ja Ystävyys
ainoastaan syvenee vuosien myötä, koettelemustenkin läpi.
onhan kirjoitettu, että Kristuksen rakkaus on väkevä kuin kuolema, kuin tuonela
on sen hehku: hän kuoli meidän edestämme, ja hänen kuolemansa tulee
meillekin voimaksi ettemme enää eläisi itsellemme emmekä rakkauksissamme
palvoisi vain itseämme ja tunnekeskeisyyksiämme.
jos kristityt aina ja kaikkialla ovat erityisen velvolliset rakastamaan toisiaan
sen rakkauden kautta, jolla heidän Puolisonsa heitä rakastaa, eikö tämä ole
erityisen totta avioliitossa, jota liittojen Herra valvoo?
rikkomukset puolisoa kohtaan ovat samalla rikkomuksia Puolisoa kohtaan -
sama tietysti pätee jo Ystävyydessä ilman liittoakin: rikkomukset Ystävyyttä
kohtaan ovat rikkomuksia Häntä kohtaan joka on Ystävyyden asettaja ja
kaiken tosi Ystävyyden lähde.
ei Ystävyys aina merkitse avioliittoa eikä läheskään aina johda siihen.
joskus voidaan jo heti alussa tai ehkä myöhemmin seurustelun aikana havaita
että liitto syystä tai toisesta, joko Herran tahdosta tai muuten, on mahdoton
toteuttaa.
kun laskee Ystävänsä rukouksen käsin Herran alttarille ja siunaa hänen
kulkuaan silloinkin, kun tiet johtavat toisaalle, tällöin Herra itse pyyhkii
pois kyyneleet ja tulee lohduttajana Ystävyyden suurimpaan kipuun, siihen
luovuttamisen kipuun.
tuottaa suurta sielun tuskaa todeta, etten koskaan voi saada Ystävääni
sydämeni sisimpään kammioon, joka on tarkoitettu liittoja varten.
vasta avioliitto tuo Ystävyyteen määrättyjä oikeuksia.
näitä oikeuksia on määritelty Raamatussa.
sukupuoliyhteys ulkopuolella liiton on sellaisten asioiden varastamista jotka
kuuluvat vain liittoon, siksi se on rikkomus sekä liittojen Herraa että myöskin
toista ihmistä kohtaan, se on Ystävyyden alentamista ja tahraamista likaisin
käsin.
vaikka liittojen Herra voi pyhässä puhtaaksipesemisen armossa täysin
puhdistaa ja poistaa nuo tahrat ehkä kuitenkin jää jäljelle säröjä, jotka
eivät ole korjattavissa, niiden kanssa täytyy sitten elää - sekä silloin kun
Ystävyydestä syntyy sen huipentuma, liitto, että erityisesti myöskin silloin
kun liittoa ei syntynyt.
JA SEN RIKKOMISESTA.
eräässä mielessä jo sukupuoliyhteys saa aikaan liiton, koska se johtaa ihmiset
toistensa sydänten sisimpiin kammioihin.
se ei kuitenkaan ole vielä Herran siunaama ja sinetöimä liitto.
vaikka se ei olekaan Herran siunaama ja sinetöimä, vaan on varastettu liitto,
jonka kuuluu purkautua ellei Herra johda sitä varsinaiseksi liitoksi, kuitenkin
jo tällä tavalla toisiinsa liittyneet tulevat vastuullisiksi toistensa elämästä.
kyse on asioista joissa vaaditaan kummankin puolelta nyt aivan erityistä
nöyryyttä liittojen Herran edessä etsiä ja kysellä oikeaa tietä sekä
kokosydämisesti Hänelle tässä asiassa niin antautua että vain Hän saa johtaa
ja henkilökohtaiselle uhmalle ja katkeruudelle ei jää sijaa.
silloin voivat haavatkin parantua.
avioliitto on tarkoitettu elinikäiseksi, ja jos se joskus purkautuu ei eronneella
enää ole oikeutta uuteen avioliittoon.
henkilökohtainen näkemykseni on että liittojen Herra ihmeellisessä armossaan
voi antaa uuden alkamisen mahdollisuuden ja joissain tapauksissa eronnutkin
saa astua uuteen liittoon.
se ei sitten kuitenkaan enää perustu ihmisen oikeuteen vaan nimenomaan
armoon.
samoin on asianlaita varastetun liiton suhteen.
joka on päästänyt toisen ihmisen sydämensä sisimpään kammioon ohi
avioliiton ei ole enää oikeutettu varsinaiseen liittoon kenenkään muun kuin
sen kanssa, jonka kanssa teko on tapahtunut.
jos heidän seurustelunsa ei johda liittoon, pysyköön yksin, koska on jo
päästänyt erään ihmisen sydämensä sisimpään kammioon, häähuoneeseen,
joka kuuluu ainoastaan liitossa oleville.
tässäkin tapauksessa liittojen Herra voi tietysti antaa uuden alkamisen
mahdollisuuden ja tiedossani on tapauksia joissa sellaisetkin uskovat jotka
ovat päästäneet jo useita henkilöitä sydämensä sisimpään kammioon, ovat
saaneet armon avioitua.
on kuitenkin kyseenalaista onko kyseessä Herralta saatu armo vai oman
tahdon tie?
joka tapauksessa - kun avioliitto on solmittu, on se alistettava Puolison
valvontaan ja siitä on pidettävä kiinni, olkoon syntynyt Herran armosta tai
oman tahdon tietä.
kuinka ihana armon osoitus onkaan, kun liittojen Herra laupeudessaan johtaa
paljon rikkoneelle, liittojen kanssa leikkineelle ja näin Hänen armoaan
väheksyneelle ihmiselle puolison!
niin, onhan Ystävyys aina lahja, johtakoon sitten liittoon tai ei.
ja avioliitto on ihmisten Ystävyyden huipentuma - mystisessä mielessä se
on eräänlainen kuva tai ilmaus uskovan ja Puolison välisestä veriliitosta.
siksi siihen on suhtauduttava vakavasti:
puolisoiden keskinäisen rakkauden ja huolenpidon kautta, kun heidän
rakkautensa on alistettu Päälle, liittojen Herralle, tulee avioliiton kautta
näkyviin jotakin kaunista hyvän Jumalan tahdosta ja mahdollisuuksista
rikkinäisyyksien maailmassa.
KRISTILLINEN KULTTUURI - SEN KUKOISTUS JA TUHO.
ihmisten suhtautuminen avioliittoon on selkeä mittari kulttuurin kukoistuksesta
tai sen rappeutumisesta.
siellä missä uskovat huulillaan kantavat liittojen Herran nimeä mutta
elämällään pilkkaavat liittoja, on kulttuurin tuho lähellä.
vain kansakunta jossa liittoja arvostetaan voi pysyä.
liitto on se yhteiskunnan selkäranka, keskinäisen kanssakäymisen ydin, jonka
varassa ihmisten välinen yhteys seisoo tai kaatuu.
liittoa halveksiva kulttuuri on tuhoon tuomittu kulttuuri.
uskovina olemme tietyssä mielessä liittyneet toisiimme.
veljinä ja siskoina emme ole kaikki keskenämme liitossa avioliiton kautta mutta
olemme kaikki keskenämme liitossa sen liiton kautta joka meillä on Puolisoomme.
hänessä ja hänen kauttaan uskovat kuuluvat toisilleen.
liittyneinä Herraan kuulumme tietyssä mielessä myös maailmalle, koska Hän
johon olemme liittyneet on kuollut koko maailman puolesta, kuljimmehan
itsekin kerran vieraina Hänelle kunnes Hän nosti meidät likaojastamme, siksi
olemme kutsutut Hänestä käsin rakastamaan koko maailmaa.
niin, rakkaus on väkevä kuin kuolema.
todellinen rakkaus vaatii aina uhrautumista, että emme etsi omaamme vaan
luotamme kaiken Hänen käsiinsä ja hyvän tahtonsa varaan.
kuinka kaunista onkaan että Jumala on liittojen Herra.
kokea Hänet elämänsä täyttymyksenä on syvimpien tarpeiden tyydytys.
kun ihminen etsii tyydytystä moraalittomuudesta paha käännetään hyväksi ja
hyvä pahaksi, löytyy aina tekosyitä ja verukkeita miksi näin on toimittava,
eikä kukaan enää tunne Herraa.
hänen nimensä on kirjoitettu kulttuurimme perustuksiin, mutta jos tälle
perustukselle ei rakenneta nimi jää pelkäksi nimeksi, siitä tulee uskonnollinen
reliikki ja muisto, korkeintaan älyllinen teoria, josta voidaan poimia ajatuksia
siinä määrin kuin ne omasta mielestä soveltuvat yksilökohtaisiin intresseihin,
rakennusta ei enää ole.
perustus seisoo yksin: kaikki muu murenee.
LOPUKSI:
näistä määritelmistä saa olla eri mieltä, mutta määritelmänsä on kuitenkin
syytä alistaa todellisuudelle.
määritelmämmehän ovat vain määritelmiä.
ainoastaan todellisuuden luonne päättää mikä määritelmä on oikea ja mikä
väärä.
oikeat määritelmät voidaan löytää Häneltä joka on todellisuuden Ydin.
oikeatkin määritelmät avautuvat elämäksi vasta siellä missä emme keskity
määritelmiin vaan Häneen, josta ne kertovat.
oppi voi ilmaista uskonelämän keskeisiä periaatteita, mutta se ei vielä
lahjoita niitä eikä itsessään saata niitä toimimaan ihmiselämässä.
vain siellä missä oppia eletään todeksi ja sen annetaan kaikessa johtaa
syvemmin kiintymään Häneen, jota se ilmaisee, voimme erilaisten
määritelmiemme kanssakin rakastaa toisiamme kristittyinä.
jos oppi tulee rakkauden esteeksi ei olla käytännöllisesti käsitetty opin
Ydintä.
silloin oppi on tullut sen esteeksi mihin opin kuuluisi johtaa, ja näin käykin
aina siellä, missä ihminen ottaa jumalalliset asiat omiin käsiinsä ja rististä
tulee teologinen termi.
on kaksi eri asiaa puhua rististä tai elää elämää ristin juurelta käsin.
ylösnousemuksen voima säteilee vain ristin kautta.
niille jotka vastentahtoisesti ja hammasta purren alistuvat oikeisiin
määritelmiin ja uskonnollisesti kieltävät itseltään himoja, joita kuitenkin
tahtoisivat noudattaa, on hengellinen elämä periaatteineen raskasta iestä.
he pitävät vielä käsissään itsekkäitä haaveitaan vaikka eivät ehkä uskalla
niitä toteuttaa, ja hyvä onkin etteivät uskalla tai tahdo, mutta Herra
suree heidän tähtensä koska he eivät kaikessa tässä näe Hänen rakastavia
kasvojaan, joiden katseleminen toisi ilon.
he eivät vielä ole löytäneet ristin tien siunausta.
ristin kantajia kantaa risti.
se on ikuisen elämän armolahjaa Hänessä jo maan päällä.
lavealla tiellä ihmisen sisäinen elämä kaventuu, armon ulottuvuudet ja
Kristuksen kukkaniityn tuoksu katoaa, ollaan omien haaveiden ja niiden
toteutumisen varassa.
se on ahdasta elämää - mutta, kiitos liittojen Herralle:
kaidalla tiellä ihmisen sisin alkaa avartua.
kuten armo aina avartaa lain, tehden siitä siunatun valtatien.
valtatiellä on omat selkeät rajansa joiden puitteissa meidät yltäkylläisesti
ravitaan.
onhan Kristus sen tien aurinko ja valo.
Puolisomme on ylösnoussut Herra: hän ei ole jättänyt omiaan kuoleman
varjon laaksoon.
koska kuolema on voitettu saamme mekin kuoleman kautta - ristillä -
voittaa itsekkään luontomme.
liittojen Herra on elävien valkeus.
maran ata.
Hienosti sanottu että aviopuoliso on Ystävyyden huipentuma!
Voi, miten suurta olisikaan jos kaikki tuo olisi totta ja huipentuma kulkisi kohti oikeasta
lähtökohdasta kohti päämäärää ja Puoliso
voisi olla koko ajan suunnan näyttäjä.
Niin paljon rikotaan, liian paljon satutetaan.
Määritelmät sanojen tasolta teoiksi
puhtaiksi ja verellä pestyiksi
niinkuin tuo aurinko juuri nyt
lähellä tulikuuma, mutta näin kauempaa
kirkas ja lämpöä antava.
vastuullisuus toistemme elämästä
rikottuna varastaen toistemme
sydänten kammioihin tunkeutuen
on kuin väkivaltaa
raiskausta, ilman yhtään määritelmää
ilman selitystä
sinetti sielujen välillä
vainko sielullisuutta?
jonka Puoliso saa rikkoa
koska ei se kestäisi muutenkaan
kapean portin kautta
kärsimyksien ahjon
vaikka sattuisi miten lujaa
- suostun tähän!
Voitko täsmentää kun sanot että:
" eräässä mielessä jo sukupuolisuhde saa aikaan jo liiton, koska se johtaa ihmiset toistensa sydänten sisimpiin kammioihin....jo tällä tavalla toisiinsa liittyneet, tulevat vastuullisiksi toistensa elämästä..."
tarkoitatko että se on jo liitto
vaikka ei Jumala ole vielä siunannut
ja sanot että siksi sen tulisikin purkautua
mutta kuitenkin se on jo liitto?
koskettava juttu ja puhui minulle minusta ja Hänestä, joka minua rakastaa
PROVO!
Sanoisin, että hyvin kuvaava kirjoitus varmaan suurimman osan uskovaisten sisäisistä tunteista.
Jos sinä kerran kirjoitat Jeesukselle etkä miehellesi, miten siihen kuvaan sopii se, että ajoit Jeesuksen auton lommoille ja kaadoit kahvia Jeesuksen varpaille?
Kuvasi kauniisti uskovan sielunmaisemia.
Rukoilen, että sinun suhteesi Rakkaaseesi saisi eheytyä, ja saisit kokea Hänen läheisyyttään taas jonain päivänä, niin kuin ennen koit.
Kannetaan toisiamme rukoillen ja siunaten. Rakkaamme pitää meistä huolen, tapahtui mitä tahansa.
" Luulen ettei hänen ja minun Ystävyydestä tule enää mitään. En uskalla edes toivoa...
Jätän sen sinun käsiisi.
Kiitos, kun sain lukea syvimmät tunteesi
laitoit avoimen kirjeen tänne -
ehkä se avaa jotain, en tiedä
mutta kipeää tämä on.
Ja sen tiedän ( en luule )
että Jumalalla on tarkoituksensa kaikkeen
ja kärsimys tekee meistä valmiita
Hänen käyttötarkoitukseensa.
Olen pyytänyt monta kertaa anteeksi käyttäytymistäni ja itsesyytös meinaa
viedä niin syvään masennuksen syövereihin
mutta en ota sitä vastaan
sillä ymmärrän, kaikesta huolimatta
että Rakkaani Jeesus, rakastaa minua
ja antaa anteeksi, eikä hylkää
vaikka niin paljon olen Häntä vastaan rikkonut.
Kirjeesi on herkkä ja koskettava.
Kun olemme jättäneet tämän kaiken
Hänen käsiinsä, niin vain Hän voi antaa uuden toivon ja meidän luulommekin
voi kasvaa tiedoksi ja epävarmuus
vaihtua puhtaaksi Ystävyydeksi
sillä haluan uskoa ja USKON että:
- Rakkaus on väkevämpi kuolemaa
sitä eivät suuret vedetkään voi sammuttaa
sillä Rakkaus on lahja Jumalan!
T: sydän kyynelvirtoja täynnä
Sydän kyynelvirtoja täynnä
pysähtynyt veri
ei kulje
on paakkuuntunut
kuin kissanhiekka
astiassa jossa on, hajukatto
Sydänkyyneleet virtaavat läpi
koko väsyneen sieluni
koko väsyneen mieleni
koko väsyneen sydämeni
pelko viiltää toivottomuuden
syvyyksistä, sieltä merestä
johon heitin ne unelmat
jotka olivat pilvilinnojen tanssia
tule alas, kaunotar: - tule alas!
Huuto sieltä jostain
tyhjästä ilman tietoa
tai oikeastaan varmuutta
jos Hän ei puhu
ei puhu -
epävarmuus levottomuudessa
kysyy luottamusta joka hetki
Kyynelvirtoja täynnä
kaipuuni meri
muistan sen pisaran
pienen alun
lupauksen -
tapaamisen kun uskoin
että hän Herra - hän se on!
Olipa kaunis ja koskettava kirje. Kiitos.
on niin paljon tuttua ja koettua,avsit varmaan monien stydämen,ajattelemaan,toivomaan,uskomaan,elämään,luovuttamaisillaan oleva saa voimaa jatkaa sittenkin,toivoa on niin kauan kuin on elämää,ja elämää on Jeesuksessa riittämiin jokaiselle,tuo antoi minulle,ja varmaan useille,uuden ajatuksen koko uskonelämstä,sen persu-sisällöstä.vapauttaa monista turhista "hyvistä" töistä,joilla ajattelemme "miellyttää" Jumalaa,ikäänkuin Hän jotain meiltä tarvitsisi,paitasi sen,että kiitämme,kiitämme kiittmästä päästyämme,kiitämme,tuntui miltä tuntui,Jeesus on ansainnut kiitoksen huuliltamme,saakoon sydämemme uudistua kiitoksen kautta uudestaan ja uudestaan,Snana lupaa,että "kiitos on portti",siinä onkin mekein se,mitä voimme tehdä,ei minulla ainakaan ole muuta Hänelle entaa,enää,mahdollisuudet tulla joksikin .ovat huvenneet olemattomiin,ikäkin jo sanelee rajoituksensa,marian osassa voin olla ja kiittää,vajavaista sekin on,mutta kiitosta kuitenkin.
Loppu ajatuksesi oli vähän "masentavampi",nosta kuitenkin katseesi haavoitettuun Vapahtajaan,"Hän on varsinkin,uskovien Vapahtaja"!
Jeesus sinua siunatkoon,ja kiitos hyvästä sanasta!
Kiitos rohkaisusta RitariOlevainen.
Jotenkin tällaisessa tilanteessa vaan tuntuu että kukaan ei voi käsittää kuinka paljon olen menettänyt, rohkaisevat sanatkin tuntuu tyhjältä.
Jostain syystä saamani palaute kuitenkin rohkaisi.
Erityisesti sinun kirjoituksesi mutta kyllä kaikkien muidenkin ja on ihanaa kun jaksoitte tsempata eteenpäin.
Monet veljet ja siskot on kokeneet ehkä samanlaisia pettymyksiä. Kathryn Kuhlmankin aikanaan sanoi että Herra oli hänelle ilmoittanut että tarjosi sitä voitelua ja palvelutehtävää ensin kolmelle miehelle, mutta yksi kerrallaan he kieltäytyivät, lopulta palvelutehtävä tuli Kuhlmanille ja hän sen otti vastaan. En tiedä millä tavalla nuo miehet kieltäytyi. Ei he ehkä suoraan sanoneet Jumalalle että kutsu on liian raskas ja vaatii liian kovan koulutuksen ja inhimillisten toiveiden menettämisen, ei kiitos. Ehkä he tahtoi ottaa tehtävän vastaan mutta sielunvihollinen toi houkutuksia ja he piti kutsunsa halpana ja lankesi. Herran edessä se voi olla se kieltäytyminen että Hän katsoo että tuo ihminen valitsi palvelutehtävän sijasta helpomman tien ja sellaiset kompromissiratkaisut joihin ei Jumala voimaansa vuodata.
Jossain mittakaavassa tällaiset varmaan tapahtuu monien meidän elämässä - ja ei Herra aina sitä palvelutehtävää pois ota minkä on antanut tai antamassa, ehkä se vaan muuttaa muotoaan, eihän Hän kadu kutsumistaan ja armolahjojaan, mutta oma pettymys ja masennus saattaa tehdä sen esteen ettei kykene ottamaan Jumalalta vastaan sitä hyvää mitä Hän nyt tahtoisi tehdä.
Sehän on jo suurin Jumalan teko kun Hän anteeksiantaa veren kautta syntimme joka päivä ja meitä pettymyksissämme lohduttaa.
Sen kautta sitten avautuu kaikki muukin mikä avautuu ja sen saamme kiitollisin mielin vastaanottaa lahjana, jokaisen päivän sellaisena kun tulee, koska saamme uskovana tänään elää ja pelastettuja olla.
Tällaisten vaiheiden läpi on monet meistä rämpineet ehkä useinkin.
Täytyy vaan nostaa katse omasta itsestä ja omista vajavaisuuksista Jeesukseen, muistaa että Hänen kanssa minä olen ja minua ymmärtää silloinkin, kun ei kaikki veljet ja siskot ymmärrä.
Hänen rakkaudestaan ja armostaan saat RitariOlevainen sinäkin minun ja muiden lailla voimaa heikkoinakin päivinä ihan yksinkertaisesti siunata ja armoa pyytää niille jotka on sinua ymmärtämättömästi kohdelleet. Jeesus on Herra. Hän hellästi tahtoo sinuakin hoitaa ja niitäkin sisimmän kipuja joita suomalainen mies ei aina itselleen tunnusta mutta jotka siellä sisällä on itkemättöminä itkuina. Jeesus on sekä väkevä Juudan jalopeura että samalla hellä ja huolehtivainen Mestari. Ihanasti olet Jeesuksen oma.
Näin tahdon minäkin omalta puoleltani sinua rohkaista ja siunata.
Totta on että Herraa saamme kiittää niin vahvoina elämän päivinä kun tuntuu että kaikki on aukeamassa kukoistukseen kuin myös heikkoina päivinä kun tuntuu ettei lopultakaan saanut paljoa mitään aikaiseksi. Silloin Jeesus tahtoo että omista aikaansaannoksista Häneen käännämme katseen. Emmehän me sitä tiedä kuinka paljon Pyhä Henki on sanojamme ja tekojamme käyttänyt toisille rohkaisuksi ja mitä ne on ehkä tuottaneet arvokasta hedelmää, jota emme välttämättä ajassa näe emmekä kiitosta saa. Tehdään työmme Herralle, ei niinkuin ihmisille vaan niinkuin Hänelle, joka on kaiken puolestamme tehnyt.
Sitä tahdoin minäkin tekstilläni viestittää, että ei Jumala ole ensisijassa tehnyt meistä työntekijöitä, vaan rakkaita lapsiaan. Siitä sitten kumpuaa työkin mitä teemme niin ettei se tule suorituksiksi emmekä jää kiinni ihmisiin ja heidän sanoihin tai sanomatta jättämisiin. Tämä on suurin ja kallisarvoisin löytöni kristittynä, niin minusta tuntuu. Se juuri onkin murheeni, että kun Herra on niin paljon vaivaa nähnyt saadakseen vietyä minut sellaiseen armossa lepäämiseen ja Hänen äänensä läheiseen kuulemiseen, jossa olen kokenut Hänen sydämensä toiveita ja ajatuksia ja kuinka siunattua on ollut kulkea siinä johdatuksessa, jonka ydin ei ole johdatuksessa sinänsä vaan ihanassa johdattajassa joka on läsnä, niin että nyt olen tätä Hänen työtään vastaan niin raskaasti rikkonut ja ikäänkuin halpana sen pitänyt.
Kiitos vielä kerran rohkaisusta.
Ei niinkään ne sanat, vaan se asenne joka sinun ja muidenkin sanoista välittyi. Sanat itsessään olisivat tyhjiä mutta jotenkin koin että sydämissänne asetuitte rinnalleni.
Nyt tuli kyyneleet silmiin...
Alan lopetella.
Rakas RitariOlevainen. Taivaan Isän oma!
Jeesus sinua siunatkoon.
Ei se mitä olemme ja teemme ja aikaansaamme, vaan mitä on Jeesus puolestamme tehnyt, mitä Hän on ja on aikaansaanut.
Hänen ihana aikaansaannoksensa olet.
Kun Hän taivaasta katsoo ja näkee:
Tämänkin olen minä pelastanut ja omakseni ottanut, hän on Minun.
Siinä kylliksi meille.
Loppuun vielä yksi ajatus kaikille veljilleni ja siskoilleni.
Eräs puhuja sanoi tähän tapaan:
- Kun kerran Jumalan armosta ilman omia tekojani uskon kautta taivaaseen pääseen, kyllä Jeesus minut varmaan tuntee, onhan Hän niin monta kertaa minua pessyt.