Risto Kari kirjoittaa, että varhaisimmat merkit kristinuskosta Suomessa ovat vakka-suomen alueella jo 500-luvulta. 800-luvulta on useita esineitä jossa on risti.
Vakka-Suomella on tiiviit yhteydet länteen ja ahvenanmaa oli osa svealaisten (viikingit) kulttuuripiiriä (Mälaren).
Bysantin kirkko vaikutti kenties idässä karjalaisiin, muuta toisaalta viikingit pitivät valtaa kiovassa ja novgorodissa?
Vakka-Suomella on tiiviit yhteydet länteen ja ahvenanmaa oli osa svealaisten (viikingit) kulttuuripiiriä (Mälaren).
Bysantin kirkko vaikutti kenties idässä karjalaisiin, muuta toisaalta viikingit pitivät valtaa kiovassa ja novgorodissa?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Varhaisimmat kristilliset sanat, kuten risti, pappi, raamattu, kummi tai pakana ovat tulleet suomen kieleen idästä.
Varmasti kristillisiä vaikutteita ja esineistöä tuli molemmilta suunnilta ennen kaikkea kauppamiesten mukana.
Piispa Henrik eli Henry tuli siis 1100-luvulla valmiiksi kristilliseen maahan järjestämään kirkollisia oloja, ei niinkään käännyttämään suomalaisia.
Novgorodilaisia kauppamiehiä kulki lännempänäkin, mm. Gotlannissa heillä oli pysyvä kauppa-asema, ja gotlantilaisilla kauppakorttelinsa Novgorodin kaupungissa.
Turun paikannimet Koroinen (ven. "gorod") ja Kupittaa (ven. kupit´ =ostaa) ja mahdollisesti turg = tori ovat venäläistä alkuperää?
Ruotsin välit Novgorodiin olivat aika asialliset kauppasuhteet ihan 1142 asti, jolloin novgorodilaisissa asiakirjoissa mainitaan kahakka ruotsalaisen piispan ruhtinaan ja novgorodilaisten kauppiaiden välillä. 1165 ruotsalaiset jo yrittivät vallata Staraja Ladogaa.
Pakanalliset hämäläiset ja karjalaiset nahistelivat keskenään pitkin 1000- ja 1100-lukua. Novgorod lähinnä karjalaisten tueksi teki sotaretket Hämeen pakanoita vastaan 1042, 1116 ja 1122. Sotaretkellä 1186 Ruotsi oli jo hämäläisten takapiruna vahvistettuaanasemaansa Suomessa.
Toki tulee muistaa, että väkiluku oli tuolloin alhainen. Liikkuneet ihmisryhmät olivat pieniä.
...eivät välttämättä todista toisistaan paljon mitään. Jos täältä löytyy haudoista ristiaiheisia koruja, se todistaa kiistattomasti vain sen, että kauppaa on käyty Keski-Euroopan kanssa. Naiset varsinkin ovat aina olleet hanakoita kuin harakat kaiken uuden ja kiiltävän perään. Ristikorut ovat olleet muodikkaita amuletteja. Kun ehkä vielä joku kamasaksa on onnistunut neidoille ja rouville selittämään, että tässä on vahva taika pahoja voimia vastaan, niin kauppa on käynyt. Ei silloin ollut kinkereitä eikä rippikoulua, ei kyselty kymmentä käskyä eikä Jaakopin poikien nimiä!
Sama homma toimii nykyään tuhat kertaa tehokkaammin. Jos joku ammattikoulun rasvislinjan neropatti pitää päällään t-paitaa jossa lukee UCLA, niin menepä kysymään siltä, minkä oppiarvon se on kyseisessä oppilaitoksessa saavuttanut, ja tietääkö se, mikä kyseinen oppilaitos on ja missä se sijaitsee?
Suloisessa sekamelskassahan kristillisyys ja ns. pakanuus ovat yhä näin kolmannen vuosituhannen alussa. Ajatellaanpa nyt vaikka äsken vietettyä joulua, jossa vanhaan suomalaiseen mässäilyjuhlaan, kekriin, on päälle liimattu joitakin kristillisiä symboleja.
Niin mutta on eri asia puhua kristillisistä esineistä haudoissa ja kristityistä haudoista.
Arkeologia tekee selvän eron kristityiksi ja pakanoiksi laskettavien hautojen välillä: pakanallisiin hautoihin laitettiin hauta-anteja, kristillisiin ei laitettu.
Eli jos sillä harakkamaisesti käyttäytyvällä naisella on kolme kiloa muuta romua mukanaan, hänet lasketaan pakanaksi. Jos taas haudasta löytyy vain ja ainoastaan kristillinen koru, eikä muuta (ei sirppiä, ruokakulhoa jne kotoista roinaa), hänet lasketaan kristityksi.
Tiedän, ettei tällä perusteella jako mene aina kategorisesti oikein, mutta se on se jako, jolla noita kristinuskon leviämisiä tulkitaan, sillä se on tarpeeksi paikkansapitävä. Ja arkeologian perusteita.
alkuperäisuskonnot jäivät saman jyrän alle kuin vastaavat "Ruotsissa", myös jyrän tulosuunta oli sama ja sen tehokkuuden syyt samat.
Uskoa on varmaan levitetty joka suunnasta, mutta se ei vielä itsessään ole todiste minkään valtapiirin tai vieraan vallaan olemassa olosta.
Itseasiassa kirkot jakautuvat kahtia vasta 1050 luvulla, eli sitä ennen oli periaatteessa vain yksi kirkko.
Nämä kaksi asiaa mielestäni ovat oleellisia kun mietitään, että mikä "Suomi" oli ja kenen komennossa.
Luin yhdestä artikkelista, että jopa meidän kansallissankarimme Lalli on lellittelymuoto nimestä Laurentius, joka taas on kristitty nimi.
Tuskin pakanalla on kristittyä nimeä, eli Lallin on kaiken logiikan mukaan täytynyt olla kristitty ...
Eli se siitä piispa Henrikin tuomasta kristinuskosta.
Pyhästä Henrikistä on olemassa legenda ja toisaalta kansanomainen surmaruno, joka on tunnetumpi.
Legendan mukaan Lalli (joka ilmeisesti oli kristitty eikä edes tavallinen talonpoika) sai piispa Henrikiltä kirkkorangaistuksen ja kosti sen tappamalla piispan. Eräässä versiossa Lallilla oli aseenaan "laakari" eli lyömämiekka ja kavereinaan Pentti ja Olavi (Bengt ja Olav).
Surmaruno korostaa Lallin pakanuutta ja talonpoikaisuutta sekä myös Lallin vaimon Kertun (Gertrud, kristillinen nimi sekin) petollisuutta asiassa, joka koski piispan kestitystä.
Tavalliset talonpojat tuskin taisteli miekoilla, eli siinä mielessä voidaan olettaa Lallin olleen jonkin sortin johtaja ...
Lalli mitä ilmeisimmin kuului jonkinlaiseen ylimystöön, ehkä ratsupalveluksen kautta tavallisesta talonpojasta paikallisiin nokkamiehiin noussut. Saattoi olla myös varakas kauppamies, kuten Erkki Mäkinen olettaa näytelmässään "Kauhea murhamies Lalli".
Eikös muuten verojen kiskontaa joskus viime vuosituhannen alkupuolella vauhditettu siten, että vietiin suomalaisten päälliköiden poikia panttivangeiksi Ruotsiin? Sillä varmistettiin, että paikallisten johtomiesten valtapiirissä verot tulivat maksetuiksi.
Tarkoitan vain sitä, että myös tätä kautta ainakin muodollinen kristinusko saattoi tulla omaksutuksi. Jos vaikka panttivangin vapautumisen yhtenä ehtona oli kasteen ottaminen?
Itseasiassa yhdessä Ruotsin kuninkaan saagassa Lalli mainitaan pahana vihamiehenä ja henkilönäjoka hyökkäsi ratsuväellä Sigtuunaan.
Se menee suunnilleen näin, "koko kangas kumisi, siitä tiesi Lallin tulevan".
Tämä kankkaan kumina viittaa hevosiin, mikäpä muukaan aiheuttaisi "kuminan" kuin laukkaava hevonen ...
Kertoisitko missä saagassa? Tuollaisten lähteettömien heittojen todistusarvo on nolla.
Voi olla nolla, saagat on muutenkin satuja minun mielestä todistusarvolla mitattuna ...
Mutta yhdessä saagassa lukee noin ja sillä selvä, en ole väittänytkään että se olisi faktaa sillä kysymys ei ole kristitystä kuninkaasta.
Ei se ole olennaista, onko tarina totta vai ei. Tarkka lähdeviite tarvitaan siihen, että muutkin lukijat/keskustelijat voivat tarkistaa mitä siellä sanotaan.
Tässä tarinaa eräästä kristinuskon levittäjästä:
http://www.narva.sci.fi/amaijala/vti_kris.html#K3
Karin kirjasta(kin) näkee aivan selvästi läntisen tien uskolle Suomessa ja muutenkin eurooppalaisen ja svealaisen voittokulun.
Karin kirjasta näkee ainakin sen, ettei katolisuuden tulolla ja Ruotsalaisvallalla ole mitään tekemistä toistensa kanssa, niin ikävää kuin se meidän pikkukieli vähemistöllemme onkin ...
Ruotsalaisvallan toi Suomeen Birger Jaarli, kun taas uskon tulosta ja ajankohdasta voidaan kiistellä vaikka koko ilta ...
Kyllä se Karinkin kirjan mukaan usko Varsinais-Suomeen tuli Ruotsin kautta. Sekä Satakuntaan. Eli Suomen länsiosiin usko tuli lännestä.
Alkoi kuulostaa jotenkin siltä Igorilta ...
Nyt se usko tulee "Ruotsin kautta" ja just aikaisemmin "Ruotsalaisten toimesta" eli niin se asia taas elää ...