Afrikassa (esim.) on enemmän väkeä kuin maa(nosa) pystyy ruokkimaan. Nähdään siis nälkää.
Kun sinne viedään ruokaa tai muuta apua, nälkäiset voivat vähän aikaa paremmin ja lisääntyvät tehokkaammin.
Tuloksena on siis lisää väkeä ja entistä enemmän nälkää näkeviä. Eli tilanne on pahentunut.
Paheneminen voidaan korjata viemällä entistä enemmän apua. Jne..jne.. Olenko väärässä ?
Kun sinne viedään ruokaa tai muuta apua, nälkäiset voivat vähän aikaa paremmin ja lisääntyvät tehokkaammin.
Tuloksena on siis lisää väkeä ja entistä enemmän nälkää näkeviä. Eli tilanne on pahentunut.
Paheneminen voidaan korjata viemällä entistä enemmän apua. Jne..jne.. Olenko väärässä ?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Milloinkahan hyysääminen muuttaa muotoaan ja ajatustaan pitkänäköisemmäksi ????
Tuo on totta,
olisi järkevämpää investoida kehitysmaihin ja ottaa kehitysmaat mukaan kansainväliseen kaupankäyntiin jolloin niiden avuntarve vähenisi.
Jos kehitysapua halutaan antaa niin sitä pitäisi antaa ensijaisesti niille jotka sitoutuvat syntyvyydesäännöstelyyn,
Kiinassa on järki voittanut ja se on pääsemässä pois kehitysmaiden joukosta.
Anna miehelle kala ja ruokit häntä päivän. Opeta mies kalastamaan ja ruokit hänet loppuelämäkseen.
Ei sillä, ei Suomessakaan luonto tuota kuin marginaalisen osuuden elintarvikkeista, joita syömme. Mistä luulette hedelmien, murojen, riisien jne tulevan? Myöskin kahvi, tupakka jne. tulevat kaikki aivan muualta.
Esim. Afrikassa ongelmana ei ole se, etteikö maaperästä saataisi tarpeeksi ruokaa, vaan se, että liian suuri osa maasta valjastetaan länsimaiden käyttöön.
Kehitysmaissa elävät eivät usein myöskään osaa pitää puoliaan länsimaisia (ja paikallisia) riistäjiä vastaan.
Ei sitä ruokaa Suomesta Afrikkaan viedä. Paras apu olisi olla tuomatta kaikkea sitä ruokaa rikkaisiin valtioihin, joissa puolet ruuasta menee kaiken lisäksi hukkaan..
Tuo on luultavasti puppua, mutta koetetaan ottaa selvää, mitä ne nälkää kärsivät maat tuottavat. Tuodaanko niistä ruokaa tänne ja sitten täältä avustusta sinne.
kahvia, tupakkaa, kaakaota, monia hedelmiä jne.
Maat tuottavat kyllä elintarvikkeita, mutta myyvät ne ennemmin muihin maihin, koska saavat siitä huommattavasti suuremmat tuotot. Nälkää nähdään, koska ihmisillä ei ole varaa ostaa sitä ruokaa, mitä maassa tuotetaan. (yksi syy monista)
Siis että mihin se korkeampi tuotto tarvitaan ellei omien ihmisten ruokkimiseen ?
Ei joku kenialainen kohtalaisen menestyvä kahviplantaasin omistaja ole kiinnostunut luovuttamaan koko omaisuuttaan nälkää näkevien kenialaisten vuoksi. Aivan samalla tavalla kun yksikään meistä ei ole valmis luopumaan kaikesta omaisuudestamme auttaaksemme köyhiä suomalaisia.
Ruoan tuottajat ovat yksityisyrittäjiä, jotka pyrkivät tekemään voittoa. Joten tottakai he myyvät tuotteensa niille, jotka niistä eniten maksavat, eli mm. eurooppalaisille. Kai hoksaat, että valtio ei suinkaan ole kaiken tuotannon takana. Edes Afrikassa.
kommunistilta. Ei kommunismi ole mikään pelastus. Afrikkalaiset ovat metsäläisiä ja sellaisina he pysyvät. Ei villejä voi kesyttää.
OLen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että jos Afrikaan rahdattaisiin vain ruokaa ja jaettaisiin tavallisille ihmisille, jotka asuvat kodeissaan ja jotka kärsivät nälkää,
ei sillä kovin pitkälle pötkittäisi.
Hetken se helpottaisi, mutta kun ruoka on loppu, nälkä ja kuolema on taasen vieraana.
Harrastaako jokin järjestö tämänkaltaista touhua?
Koska tietämystasoni on vajaa, ei tule mieleen, kuka tämänkaltaista harrastaa.
Väittäisin melkein, että ei löydy kovinkaan helposti ketään, joka näin toimii.
On siis ehkä vähän turha kritisoida toimintatapoja, joita ei harrasteta.
Esim. voi olla turhaa arvostella poliisia Helsingissä hernepyssyammunnasta jalankulkijoita kohti, vaikka kyseinen toiminta ei olisikaan kovin suotavaa (ja jota poliisi ei tietojeni mukaan ole koskaan harrastanutkaan).
OK,
kehitysyhteistyön tarkoituksena on nostaa ympäristö ja ihminen sellaiseen fyysiseen ja henkiseenkin kuntoon, että ihminen pystyy huolehtimaan itse itsestään.
Näin se toimii.
Kehitystyhteistyössä ymmärrykseni mukaan pyritään saamaan mahdollisimman suuri hyöty olemassa olevilla resursseilla ja pääomilla.
Jos tuntee, kuinka normaali yritys toimii, voi olla kohtalaisen helppo ymmärtää myös tätä kehitysyhteistyöpuoltakin.
Mutta ei voi olla näkemättä ja kuulematta uutisia
laivalasteista elintarvikkeita ja lentokoneilla toteutetuista ruokakuljetuksista.
LAINAUS:
>Mutta ei voi olla näkemättä ja kuulematta uutisia
>laivalasteista elintarvikkeita ja lentokoneilla >toteutetuista ruokakuljetuksista.
Yritän selittää oman näkemykseni tästä asiasta.
Ruokaa toki kuljetetaan köyhille alueille.
Periaate kaikessa kuitenkin tulisi olla se, että alue nostetaan sellaiseen kuntoon, että siellä itse itsensä ihmiset pystyisivät elättämään.
Jos jossakin tapahtuu katastrofi (kuivuus, maanjäristys, sota, yms..... mikä-tahansa-joka-joka-on-johtanut-tilaan- jossa-elämä-on-kärsimystä), jossa infrastruktuuri ja elämisen mahdollisuudet tuhoutuvat, ensimmäinen asia, joka tulaee hoitaa, on se, että ruoka&juoma&puhtaus&terveydenhoito toimii.
Jotta tämä saataisiin toimimaan, alussa sinne on rahdattava kenttäsairaaloita, lääkkeitä, ruokaa ja juomaa laiva/lentokonelasteittain.
Samalla ruvetaan korjaamaan tietoliikenneyhteyksiä yms. ja humanitäärinen projekti päättyy siihen, että alue on nostettu sellaiseen tilaan, jossa kullakin on mahdollisuus tulla toimeen omillaan.
Myönnän toki, että jos kuulee uutisia vain siitä, että ruokaa koko ajan toimitetaan alikehittyneille alueille eripuolilla maailmaa, eikä kovin paljoa tunne muita asiaan liittyviä taustoja, toki voi tulla tunne, että onpa kummaa touhua.
Kyllä minäkin tätä saattaisin ihmetellä, mikäli nämä toimitukset olisi ainut, mitä tiedän asiasta.
Ihmetellä pitääkin, ja ääneen ihmettely on parempi, kuin ilman ääntä tapahtuva sellainen.
Kyllä sen katastrofin korjaamisen ymmärtää vähällä koulunkäymisellä, eikä siitä tule jatkuvia kuluja.
Ymmärryksen yli käy se, että jos liiallinen väkimäärä aiheuttaa jossakin nälkää, niin saadaanko tilanne korjatuksi viemällä sinne jotakin.
Jos tätä kysymystä nyt kärjistää, niin eikö valitettava tilanne korjautuisi itsestään. Auttaminen näyttää vain lisäävan ongelmaa. Ainakin lykkää sen ratkaisua.
Vähän niinkuin oireiden hoitamista ja tauti jatkuu.
Liiallinen väkimäärä ei aiheuta nälkää.
Nälkää aiheuttaa lyhyesti sanottuna koulutuksen puute, joka johtaa siihen, että ei ole kykyä nostaa yhteiskuntaa toimivaksi.
Japanilaiset asuvat kait Suomen kokoisella alueella ja hyvin pärjäävät.
Yhteiskunta on kehittynyt ja toimiva, kansa koulutettua, joka johtaa hyvinvointiin.
Köydellä on sympaattinen ote ja mahdollisesti tietoakin. Haluaisin vähän kysellä.
Ensiksi; en ole afrikkalaisista huolissani humanitaarisista syistä. Haluaisin että ne pys. anteeksi pärjäisivät siellä.
Olen samaa mieltä, että jos siellä olisi Japanin
kulttuuri(nyt), niin kaikki olisi hyvin.
-Kuinka Afrikka saadaan koulutetuksi meidän tai Japanin nykytasolle ?
-Kuinka kauan se kestää ?
-Eikö siellä ole siihen mennessä jo moninkertainen väkimäärä ?
-Tulevatko koulutustaso ja "kansantulo" ja väkimäärä koskaan olemaan tasapainossa ?
-Pitäisikö hyväksyä syntyvyyden säännöstely ?
-Olisiko hyvä ajatus kouluttaa täällä jo valmiiksi olevat somalit kansakoulunopettajiksi ?
Tässä hiukan alkajaisiksi ;)
Kaxen, yritän vastailla kysymyksiisi niin kuin uskoisin asioiden olevan:
> Kuinka Afrikka saadaan koulutetuksi meidän tai Japanin nykytasolle ?
> Kuinka kauan se kestää ?
Se tietysti riippuu käytössä olevista pääomista, kuinka kauan aikaa kuluupi.
Uskoisin, että koulutustasoa ei tarvitsisi nostaa lähellekään meidän tai Japanin tasoa, jotta siellä pystyttäisiin itse huolehtimaan lopusta.
Jonkinlainen koulutustaso on kuitenkin saatava aikaan, jotta pääsisivät omilleen.
En tunne niin hyvin sitä, mitä tällä hetkellä eri järjestöjen toimesta tämän suhteen tehdään, joten en uskalla heittää mitään arvioita, koska tähän päästään.
Toivottavasti ne lapset, jotka tänä vuonna syntyvät, voisivat nähdä sen päivän.
Kuinka sitä koulutustasoa sitten nostettaisiin?
Esim. kummilapsitoiminnalla, jota eri järjestöt harrastavat. Siihen liittyy juuri tämä koulutuspuoli. Erilaiset koulutustilaisuudet (hygieniasta jne...).
Tapoja on monia ja kyseisen asian parissa työskentelevät eri humanitääristen järjestöjen työntekijät osaavat kertoa laajemmin ja yksityiskohtaisemmin tästä asiasta.
Vastaus kysymykseesi on ymmärtääkseni olemassa siitäkin huolimatta, että minä en nyt sitä ehkä lähellekään tyydyttävällä tasolla tässä onnistunut antamaan.
>Eikö siellä ole siihen mennessä jo moninkertainen väkimäärä ?
Kyllä voi hyvinkin olla, mikäli siihen menee pitkä aika.
Elintason nousu vähentää ymmärtääkseni väestönkasvua, koulutustason nosto taasen nostaa elintasoa.
ELintason nousu vähentää syntyvyyttä ainakin siitä syystä, että enää ei tarvita niin suurta joukkoa huolehtimaan vanhempien ylläpidosta silloin, kun he ovat vanhoja.
> Tulevatko koulutustaso ja "kansantulo" ja väkimäärä koskaan olemaan tasapainossa ?
Kyllä minä uskoisin, että tällainen tasapaino voidaan saavuttaa. Tokihan aina on tilanne, että yksittäisen maan sisällä väestömäärä joko kasvaa tai vähenee, mutta riittävä tasapaino ei liene mahdoton saavuttaa.
Jos se on onnistunut Suomessa ja monessa muussa maassa, miksei se voi onnistua missä vain.
>Pitäisikö hyväksyä syntyvyyden säännöstely ?
Kyllä minun mielestäni pitäisi hyväksyä, mutta ennen syntyvyyden säännöstelyä täytyy olla edellytykset sille, että sitä voidaan harjoittaa.
Jos vanhuus olisi taloudellisesti turvattu, eiköhän siinä ole jo paljon edellytyxiä syntyvyyden säännöstelyyn.
> Olisiko hyvä ajatus kouluttaa täällä jo valmiiksi olevat somalit kansakoulunopettajiksi ?
Eipä ole tullut ennen mieleeni.
Ei ehkä olisi ollenkaan huono idea.
Ja miksei muunkin alan asiantuntijoiksi, jotta voisivat toivon mukaan lähteä kohentamaan kansansa tilaa heti, kun mahdollista.
Kuka muistaa, että koko Kaakkois-Aasia oli 60-luvulla yhtä köyhää kuin Afrikka nyt? K-Aasia sai sodan-jälkeen murto-osan kehitysapua Afrikan vastaavasta. Silti K-Aasia on kohta yhtä vauras kuin Eurooppa ja Afrikan käyhät yhtä köyhiä kuin ennenkin.
Afrikalla viittaan nyt Saharan-Eteläpuolen rutiköyhiin Afrikan maihin. Afrikasta löytyy myös kourallinen hyvin voivia maita.
Kehitysapu on tehnyt näistä maista tukiriippuvaisia. K-apu on jopa 50% joidenkin valtioiden budjetista. Jo pikkupoikana ihmettelin käyhän Afrikan jatkuvia sotia. Jo tuolloin olin oivaltanu, että sota on perkeleen kallista. Sotarah a tuli suurvalloilta, oli näet kylmä sota. Kylmä sota on ohi joten K-apu saa rahoittaa diktaattoreita ja sotaherroja.
Entäs Afrikan oma ruoan tuotanto? Yhdenkään Afrikan maan maatalous ei pysty kilpailemaan YK:n ruokaohjelman kanssa, jonka kautta mm. EU dumppaa ylituotantonsa. Entäs vaateavun vienti? Ei kait ne siellä Päiväntasaajalla palele? Ilmaiset vaatteet on tuhonnut Afrikkalaisen tekstiiliteollisuuden.
--
Kun nyt alkajaisiksi olemme turvanneet diktaattorien ja sotaherrojen rahoituksen ja tuhonneet maatalouden ja tekstiiliteollisuuden niin mitä voimme enää tehdä? Onko vielä jotain autettavaa?
---
Turha kait on kertoa ilmaisen rahan moraalia tuhoavista vaikutuksista. On näitä esimerkkejä täällä kotomaassakin.
---
Kapitalismi nosti Euroopan sodan jälkeen jaloilleen. Kapitalismi nosti K-Aasian vaurauteen. Ei ole mitään syytä miksi se ei toimisi Afrikasssakin.
Kapitalismia on kehittyvissä maissa usein seurannut demokratia. Demokratiat eivät käy sotia (ainakaan keskenään), joten voidaan hyvin sanoa, että Kapitalismi on menestyksekkäin rauhanliike! Kapitalismi on kaiken lisäksi tuottoisaa myös sen levittäjille!
Ja aika paljonkin. Esimerkiksi Yhdysvaltojen avustukset sisältävät järjestään avustettavia maita haittaavia klausuuleja. USA antaa rahaa, mutta velvoittaa, että rahalla ostetaan ainoastaan yhdysvaltalaisia tuotteita/palveluita/mitä tahansa. Tämähän on tulonsiirtoa USAlta USAlaisille yrityksille, eikä kehitysapua. Muutamat Euroopan maat raaskivat antaa "ilmaista" kehitysapuakin ja siinä olet kyllä oikeassa, että käsittääkseni Suomi on yksi näistä maista (eli tällaista toimintaa ei harrasteta Suomessa).
pitäisi nostaa meidän tasolle?
Heistä tulisi vain markkinakilpailijoita meitä vastaan. Luuletteko todellakin että jos Suomi luisuisi taloudellisesti köyhien maitten tasolle ja afrikkalaiset rikastuisivat Suomen nykyiselle tasolle, että he tulisivat antamaan minkäänlaista apua meille.
Näkihän sen jo Eteläafrikastakin miten mustat hoitavat talouden.
olisi antaa todella paljon ruoka apua afrikkaan muutamien vuosien ajan, sillai että väkiluku kasvaisi räjähdysmäisesti todella suureksi. Tämän jälkeen lopetettaisiin kaikki apu heille. Eiköhän siinä populaatio harvenisi melkoisen äkkiä, jos eivät alkaisi harrastaan ihmissyöntiä.
eikö apua voisi saman tien lopettaa? miksi ensin pitäisi kasvattaa väkilukua entisestään?