Moniko teistä

tuntee edes yhtä juutalaista henkilökohtaisesti ja mitä haittaa he muka olisivat aiheuttaneet kirjoittajille. Minulla äärioikeistolaisena on oikeus lausua tämä totuus julki, vaikka ihannoimani Hitlerin aikana olisin joutunut välittömästi lähimpään sähkötolppaan killumaan.
Kertokaapa nyt mitä pahaa juutalaiset ovat teille tehneet elonkaarenne aikana.
Tuskin edes tunnette henkilökohtaisesti ainoatakaan heistä. Sotien aikanakin palvelivat puolustusvoimissamme ansiokkaasti ja sankarillisesti, sillä suomalainen tekee aina velvollisuutensa isänmaataan kohtaan. Myös haukkumanne juutalaiset ja mustalaiset ylsivät sankaritekoihin yhteisen isänmaamme turvaamiseksi.
3269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Serkkuni mies on Juutalainen. He asuvat Ranskassa. Ihan asiallista porukkaa.

Lisäksi itselläni on alaisena yksi Israelin juutalainen. Tosi hyvä työntekijä.
Mutta siitä huolimatta en hyväksy Israelin politiikka. Mutta suurin osa juutalaisista on kuitenkin asiallista väkeä.
Aivan kuten en hyväksy G.W: Bushinkaan politiikkaa, mutta itse amerikkalaiset ihmiset ovat kuitenkin ihan asiallisia.

Äänestä

rainat on NIIIIN tylsiä ettei viddu mitää rajaa.

Äänestä

on kuollut juutalainen ja etenkin sionisti. Kuolleesta ei enää ole vaaraa, kuollut ei enää ahnehdi maallista mammonaa, kuollut ei ole enää saita, kuollut ei ole enää ole ahne, eikä kuollut enää sorra heikompiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjoittajista kirjoitti:

tuntee edes yhtä juutalaista henkilökohtaisesti ja mitä haittaa he muka olisivat aiheuttaneet kirjoittajille. Minulla äärioikeistolaisena on oikeus lausua tämä totuus julki, vaikka ihannoimani Hitlerin aikana olisin joutunut välittömästi lähimpään sähkötolppaan killumaan.
Kertokaapa nyt mitä pahaa juutalaiset ovat teille tehneet elonkaarenne aikana.
Tuskin edes tunnette henkilökohtaisesti ainoatakaan heistä. Sotien aikanakin palvelivat puolustusvoimissamme ansiokkaasti ja sankarillisesti, sillä suomalainen tekee aina velvollisuutensa isänmaataan kohtaan. Myös haukkumanne juutalaiset ja mustalaiset ylsivät sankaritekoihin yhteisen isänmaamme turvaamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu