rouskulle 2

Olen nyt palannut taas sorvin ääreen ja voimme jatkaa vänkäämistämme, jos tahdot. Voimme jatkaa vanhasta aiheesta taikka keksiä uuden. Avasin tähän uuden otsikon koska vanha on sen verran alhaalla, että et ehkä huomaisi kirjoitusta sieltä.

Aiemmasta vänkäyksestä. Siinä sanoit, että olisi mielenkiintoista kulla lisää miksi omatunnon käsite olisi turha jos sellaisessa tapauksessa missä omatunto osoittaa erisuuntaan kuin kirkon opetus pitää seurata kirkon opetusta.

Niin, olettamalla, että kirkon oppi on koottu siten, että sinne ei laiteta turhia oletuksia, niin silloinhan omatuntoa ei tarvitse mainita ollenkaan. Rittäisi siis mainita, että seuraa kirkon opetusta. Sen sijaan siellä on maininta omatunnosta. Tämän viittauksen olo siellä on siis merkki siitä, että sellaisessa tapaukseaa, jossa omatunto osoittaa erisuuntaan kuin kirkon oppi, ei pidä ruveta tutkimaan omatuntoa kunnes se osoitaa samaan suuntaan kuin kirkon oppi ja sitten seurata omatuntoa, vaan se tarkoittaa sitä, että omatunto on se jota tulee ristiriitatilanteissa seurata.

ps. jos näpytys ei osu tänään kohilleen, niin ei syytä huoleen. Juhlimme nimittäin erästä juttua juuri työkavereitten kanssa juomalla pari pulloa viiniä.
4362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minusta tuollainen keskustelunaloitus on kerrassaan kummallinen ja toisia keskustelijoita loukkaava. Jos haluat niin keskustella VAIN rouskun kanssa, olkaapa hyvät ja vaihtakaa keskenänne sähköpostiosoitteita. Kahdenkeskiset kädenväännöt eivät minusta kuulu tänne.

Äänestä
  • suutua. Aiemmin jäi juttu kesken, enne joulua ja R. sanoi, että siitä olisi kivaa kulla lisää, joten laitoin avauksen tänne. Millätavoin se loukkaa muita keskustelijoita? Otsikko vaiko joku muu tekstissä oleva asia?

    Äänestä

Olen terveydellisistä syistä kotona ja vihdoinkin on aikaa vastata.

"olettamalla, että kirkon oppi on koottu siten, että sinne ei laiteta turhia oletuksia, niin silloinhan omatuntoa ei tarvitse mainita ollenkaan. Rittäisi siis mainita, että seuraa kirkon opetusta."

Tämä olisi totta ainoastaan, jos kirkon opista voisi todella saada tietoonsa ratkaisun jokaiseen ongelmaan, joka elämän aikana tulee eteen. Kirkon opetus on kuitenkin luonteeltaan melko yleisluontoista, ja parhaassakin tapauksessa normit kuvaavat vain teoreettisia ideaalitapauksia. Omatunto on sen selvittämistä varten, miten juuri tässä ja tässä tilanteessa tulisi toimia, ei sitä varten, että tulisi punnita, onko kirkon opetus teoreettisesta yleistapauksesta tosi. Oletuksesi, jonka mukaan omantunnon mainitseminen jo antaa ymmärtää, ettei oletetuissa ristiriitatilanteissa olisi vikaa joko omassatunnossa tai kirkon opin ymmärtämisessä, ei siis minusta pidä paikkansa.

Äänestä
  • Koeta parantua. Voidaan lopettaa keskustelukin tästä aiheesta jos tahdot, sillä minusta näyttää siltä, että olemme yhä enemmän samaa mieltä asioista, kunhan asioiden formulointi sitten osuu kohdalleen. Valitettavasti vaan tällaiset keskustelut ovat suhteellisen harvinaisia tällä palstalla.

    Niin, omatunto kertookin sen mikä henkilön mielestä on oikein ihan niin kuin sanotkin. Henkikön tuleekin seurata omatuntoaan kuten olen aiemmin todennut, vaikka omatunto osoittaisikin eri suuntaan kuin kirkon oppi. Tällaisessa ristiriitatilnateessa on hankalaa sanoa kumpi on oikeassa kirkon oppi vaiko omatunto. Tähän en ole millään lailla käsittääkseni vielä ottanut kantaa. Itse seuraisin omatuntoani, ennen kuin kirkon oppia; eli siis asetan omatunnon korkeammaksi ohjeeksi yksittäistapauksessa kuin kirkon opin. Toki kristityn ja katolilaisen tulee perehtyä kirkon oppiin. Omatunnon seuraaminen yksittäisessä tapauksessa ei anna vapautusta siitä.

    Kommenttini omatunnosta kirkon opissa koskee ainoastaa sitä, että jos olisi niin, että kirkonoppia tulee seurata riippumatta siitä mitä omatunto sanoo, niin silloin on turhaa laittaa koko omatunnon käsitettä oppiin ollenkaan. Sen siellä olo on siis minusta merkki siitä, että sellaisessa tapauksessa, jossa omatunto osoittaa eri suuntaan kuin kirkon oppi pitää seurata omatuntoa.

    On luonnollista, että kirkon oppi käsittelee ideaalitapauksia, sillä on täysin mahdotonta käydä suurta määrää yksittäistapauksia läpi. Kuitenkin, jos henkilön omatunto osoittaa tietyssä asiassa erisuuntaan, kuin kirkon oppi, niin silloinhan kirkon oppi on henkilön mielstä pielessä tässä tapauksessa. Muutoinhan omatunto osoittaisi samaan suuntaa kuin kirkon oppi. Jos taas henkilö on sitä mieltä, että kirkon oppi on oikea, mutta ei kuitenkaan seuraa sitä, niin silloinhan henkilö ei edes ole rehellinen itselleen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


paroni von Münchhausen kirjoitti:

Olen nyt palannut taas sorvin ääreen ja voimme jatkaa vänkäämistämme, jos tahdot. Voimme jatkaa vanhasta aiheesta taikka keksiä uuden. Avasin tähän uuden otsikon koska vanha on sen verran alhaalla, että et ehkä huomaisi kirjoitusta sieltä.

Aiemmasta vänkäyksestä. Siinä sanoit, että olisi mielenkiintoista kulla lisää miksi omatunnon käsite olisi turha jos sellaisessa tapauksessa missä omatunto osoittaa erisuuntaan kuin kirkon opetus pitää seurata kirkon opetusta.

Niin, olettamalla, että kirkon oppi on koottu siten, että sinne ei laiteta turhia oletuksia, niin silloinhan omatuntoa ei tarvitse mainita ollenkaan. Rittäisi siis mainita, että seuraa kirkon opetusta. Sen sijaan siellä on maininta omatunnosta. Tämän viittauksen olo siellä on siis merkki siitä, että sellaisessa tapaukseaa, jossa omatunto osoittaa erisuuntaan kuin kirkon oppi, ei pidä ruveta tutkimaan omatuntoa kunnes se osoitaa samaan suuntaan kuin kirkon oppi ja sitten seurata omatuntoa, vaan se tarkoittaa sitä, että omatunto on se jota tulee ristiriitatilanteissa seurata.

ps. jos näpytys ei osu tänään kohilleen, niin ei syytä huoleen. Juhlimme nimittäin erästä juttua juuri työkavereitten kanssa juomalla pari pulloa viiniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu