Miksi uskoa

Minut bannattiin palstalta ?

Kuka tietää, kuinka kauan eniro estää pääsyn keskustelupalstalle, ts. onko kellään muulla vastaavia kokemuksia, että olisi bannattu juuri tällä palstalla.
En voi kirjoittaa omalta koneeltani, vaan minun on käytettävä vierasta konetta saadakseni sanomani tänne.
Katson olevani täysin aiheettomasti bannattu, koska olen aina kirjoittanut täyttä totta ja realistista asiaa vanhoillislestadiolaisuudesta.

Tällä palstalla on yksi paha vika. Syyllisiä tähän ovat valittajat ja ne, jotka itkee ja juoruaa sheriffille ja yllpidolle muka asiattomista viesteistä.

Itse en ole törmännyt koskaan sellaiseen viestiin, että olisi tarvinnut alkaa itkeä pois.
Minun tapoihini kun ei muutenkaan kuulu juoruaminen. Se tässä ärsyttää, kun on lukemattomia kertoja viestit poistettu ja varmasti en ole käyttänyt rumaa kieltä, tai muutakaan palstan netiketin vastaisia toimintatapoja vastaan.

Siihen olen kyllä syyllistynyt, että olen kirjoittanut oikeilla nimillä vl-n julkisuden henkilöistä, viimeksi Antti nimisestä saarnaajasta, jonka saarnaa kuvasin viime maannatain viestissäni ja jonka panen nyt uudelleen luettavaksi ja puntaroitavaksi, onko se muka netiketin vastainen.

Olen edelleen sitä mieltä, että julkisuuden henkilöistä on voitava saada keskustella.

Täällä vaan isoveli valvoo, ettei asioista kovin suoraan keskustella.

Olen kyllästynyt tämän palstan seunsuroijiin ja itkijöihin, jotka saattaa teetättää tahallaankin
poistopynntöjä, kun viesti ei miellytä.

Sananvapaus ei siis täällä pelaa. Kunpa olisi sellainen keskustelupalsta, jossa saisi sanoa asiat suoraan ja kaunistelemata, mutta täällä se ei onnistu alkuunkaan.

Moppi alias bergeronnette. Itkit minut pois palstalta. Alkuaan kyllä syyllinen oli henkilö, jonka tiedän. En ole kummankaan nimiäå kertonut, vaikka tietäisin kyllä.
Pelotellut olen kylläkin, sillä minua suivauttaa teidän menettelynne sulkea minut palstalta.

En ole vieläkään oikein varma, voiko täällä keskustella SRK.n henkilöistä oikeilla nimillä.
Minulla olisi monia tarinoita, mutta tympäsee niin riettaasti, kun pitää vaan pitää suunsa supussa ja minä kun olen tottunut kertomaan asioista oikeilla nimillä ilman sensurointia ja mielistelyä.
Olen oppinut, ettei seurapuhujan puhetta saa arvostella ei hyvällä eikä pahalla.

Mutta tuossa se minun avaukseni on, joka poistettiin ja josta syystä bannattiin palstalta ties kuinka pitkäksi aikaa.

ANTTI KEMPPAISEN seurapuheet
Kirjoittanut: sanan rieska


Kun aamulla herään ja suunnistan postilaatikolle hakemaan päivän lehden, niin ulkona on oikea koiranilma. Tuulla meuruvaa ja sade piiskaa hetkessä märäksi.
On vielä hämärää. Siinä tulee mieleen, että tänäänhän on seurapäivä ja rauhanyhdistyksellä on ohjelmaa pitkin päivää iltamyöhäiselle asti.

Kunpa saisi olla vain sisällä lukemassa jotain mukavaa kirjaa ja kuunnella tuulen ulvomista nurkissa, kuin lähteä vyöräymään rauhanyhdistykselle, jossa on tungosta ja istumapaikoista ajoittain pulaa.

Mutta pakkohan sinne on mennä, kun on tavaksi tullut ja niin tälläkin kertaa.

Sisälle tullessa kuuluu heti saarnaajan nuotilleen kulkeva ankara puhe, joka saa mielen apeaksi. Naulakot on niin tupattu täyteen, että on viisainta asettaa päällystakki naulakon päälle mytyksi, ettei käy niinku joskus on käynyt, että takkisa on löytänyt polettuna naulakon alta.

Vapaata istumapaikaa ei löydy kuin ihan edestä, mutta sinne en mene, koska etupenkki on ahdistava paikka istua. Pälyilen eteisessä, kunnes puhe loppuu ja uusi alkaa. Väliajan virrenveisuun aikana poistuu nuorisoa sen verran, että uusien tulijoiden on helppo löytää istumapaikka.

Kuuluttaja sanoo:... virren jälkeen palvelee veljemme ANTTI KEMPPAINEN Tyrnävältä.

Kohta puhujanpönttöön astelee vast´ikään 60 vuotta täyttänyt tuiman näköinen mies, jota en muista kuulleeni aikaisemmin, mutta silti hänen nimensä kuulostaa tutulta.

Pian selviää vieruskaverilta, että puhuja on lähtöisin Suomussalmen pitäjästä ja että tunnen hänen sisaruksiaan.

Heti alettuaan puhumaan hänen olemuksensa ja puhetyylinsä herättää kiinnostukseni.
Tällä kertaa minua ei nukuta, vaan kuuntelen herkällä korvalla. Mitä pidemmälle puhe etenee, sitä kiinnostavampaa se on.
Antin puhe on kansanomaista ja äänensävy on kokonaan toista, mitä monilla vl-saarnaajilla tuppaa olemaan. Antin puhe on rauhallista, ei kiihkomielistä, eikä itkunsekaista.
Välillä ajattelen, että vastaakohan tämä puhe tosikkomielisten henkeen ollenkaan.

Puheen sävy muistuttaa ennemminkin yliopiston professorin luentoa tai vapaakirkon sananjulistajaa, kuin lestadiolaista saarnaa.

Antilla on sana hallussa. Hänen puheensa ei ole takeltelevaa. Hän ei sorru samojen asioiden ja fraasien toisteluun, niinkuin monilla puhujilla on johtuen varmaan siitä, että kun ei ole oikein mistä puhua, niin puhe kääntyy vain samojen liturgioiden toisteluun, mihin kuulija väsyy ja alkaa nukkumaan.
Puhujalla on koko ajan suupielet naurun virneessä, mikä ei ole ollenkaan huono asia, vaan
kun seuraan seurapenkissä istuvain ilmeitä, naurun vire on tarttunut lähes jokaiseen.

Itsellänikin vetää suuta hymyyn ja ajattelen, että tässäpä vasta hyvä puhuja, tällaista puhujaa on mukava kuunnella.
Puhujan sanoma vastaa henkeeni, sillä sehän pitää minua koko ajan hereillä ja kuuntelen tarkasti.

Antti selittää sanaa niin ymmärrettävästi, ettei minulle jää mitään epäselväksi tai että tarvis alkaa itse spekuloimaan puheen sisältöä.

En tiedä, mitä Antti tekee maallisena työnään, mutta Tyrnävän uskovat varmaan tietää.

Antti ehtii kertoa monenlaista tarinaa elämänsä varreltaan ja ottaa esimerkkejä käytännön elämästä. Antti kertoo saaneensa parannuksen armon v. 1968 kotikylässään kauniina kesäisenä päivänä. Vuonna 1967 Antti kertoo kihlautuneensa, siis vain 20 vuotiaana.
Antilla on kolme sisarta, eikä yhtään veljeä.

Parannuksen armon saamisesta Antti kertoo lisää. Hänen Oskari pappansa oli myös tullut uskoon ja lähtenyt käännyttämään myös naapurin Hilma emäntää.
Milloinkahan Antti on asetettu puhujan tehtävään, olis mukava tietää. Ihmettelemme Antin puhetyyliä penkissä, että eikö hänelle ole annettu huomautusta tavanomaisesta saarnatyylistä poikkeamiselle. Olen aina luullut, että lestadiolaisella puhujalla täytyy olla tietty puhetyyli, jotta voisi kelvata puhujaksi.
Näin ei kuitenkaan näytä olevan, kun ANTTI KEMPPAISTA kuuntelee.
Antti osaa ottaa kuulijansa. Hän puhuu ja viittilöi kädellään koko ajan. Silmälasinsa hän ottaa silmiltään vähän väliä ja heiluttelee niitä kuulijoihin päin. Silmäillessään raamattua hän asettaa lasit taas päähän ja kun luo katseensa yleisöön, ottaa ne jälleen pois.

Antti ei voivottele, eikä sano olevansa huonosti onnistunut matkamies. Hän ei puheensa lopuksi pyydä seuraväeltä edes siunausta, niinkuin aikaisempi puhuja teki.
Mites on, saako puhujaa kehua, niinkuin minä tässä nyt teen, vaan miten pitää suhtautua erilaiseen puhujaan?
Koska Antin puhe oli niin mukavaa kuultavaa, käyn välillä kotona ja päätän tulla uudestaan kuuntelemaan Anttia.
Jos Anttia ei olisi ollut, en olisi innostunut lähtemään seuroihin kahta kertaa saman päivän aikana.
Kova tuuli jatkuu ulkona ja kun astun rauhanyhistyksen ovesta ulos, tempaa tuuli lätsän päästäni. Yhtä köpelösti kävi sille tupakoitsijalle, jonka askin tuuli vei käsistä.
Anna mennä vaan, huusin miehelle!