Evoluution "ilosanoma"

"Ihminen on olemassa vahingossa tapahtuneiden geneettisten kopiovirheiden ansiosta..." ("Tämä ihmisen maailma" Pekka Kuusi, WSOY, 1982)

Evoluutiouskonnon mukaan olemme siis kopiovirheitä. Vielä voisi lisätä, että tuon kopiovirheen seurauksena olemme syntyneet ameebasta ja välillä olleet kala, sammakko ehkä sika ja lehmäkin, mutta viimeeksi apina.
Tosi mahtava uraputki! Oikein mieli herkistyy ja itsetunto kohoaa! Mitähän meistä vielä kehittyykään?
On mahtava menneisyys (tyhjyys) ja lupaava tulevaisuus (tyhjyys). Olemme matkalla tyhjyydestä tyhjyyteen Halleluja! Siinä evoluutiouskonnon suuri ilosanoma jokaiselle elämän tarkoitusta etsivälle ahdistuneelle sielulle!

19

1139

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Keijo K.

      Meillä monella pohjoismaalaisella on mutaatio joka sallii käytettävän hyväksi maitoa myös aikuisena. Mutantteja siis olemme tässäkin suhteessa.

    • Voi uskoa myös raamatun Jumalan luoneen maailmankaikkeuden. Ajatella ei ole apinoita esi-isissä, mikä vapaus. hallelujaa. Kiitos isä taivaan ja maan Luoja, Kaikkivaltias Pyhä, Ikiaikojen Jumala. Israelin Pyhä Jumala, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Minun Jumalani. aamen.

      • Paavi

        "Voi uskoa myös raamatun Jumalan luoneen maailmankaikkeuden."

        Niin voi, onneksi ei tarvitse.

        Ketjun alkuperäiseen aiheeseen:

        P.Linkola pitää ihmistä evoluution virheenä. Ei kuitenkaan perimän vaan aikaansaannostensa takia.

      • Paavi kirjoitti:

        Kuten, että köyhistä päästään parhaiten eroon, jos ei anneta niille avustusta. Mailman väestön pitäis päästä luonnollisella tavalla vähentymään. Sosiaali turva ja muu turhuus ei kuulu linkolan ajatusmailmaan. Linkolan evoluutio oppi on varmaan monen mielestä parasta, A-ryhmän evoluutiota, kuvaa hyvin evoluution moraali käsitteitä.

        Kristin uskon lähtökohta on päinvastainen. Perustuu rakkauteen ja lähimmäisen avustamiseen.
        Sen tähden Jumala usko ja luominen on järkevämpi vaihtoehto, kuin evo-uskonto !

      • Paavi
        sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

        Sydämmmmmen jne. ilmestyi taas julistamaan ja valaisemaan pimeässä lymyileviä ateistiparkoja.

        Tiedoksi: Evoluutiolla ei ole moraalia. Linkolalla on Linkolan moraali.

      • näitä lisää
        sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

        Kuten, että köyhistä päästään parhaiten eroon, jos ei anneta niille avustusta. Mailman väestön pitäis päästä luonnollisella tavalla vähentymään. Sosiaali turva ja muu turhuus ei kuulu linkolan ajatusmailmaan. Linkolan evoluutio oppi on varmaan monen mielestä parasta, A-ryhmän evoluutiota, kuvaa hyvin evoluution moraali käsitteitä.

        Kristin uskon lähtökohta on päinvastainen. Perustuu rakkauteen ja lähimmäisen avustamiseen.
        Sen tähden Jumala usko ja luominen on järkevämpi vaihtoehto, kuin evo-uskonto !

        Rakastakaamme kaikkia kuutta miljardia ihmistä ja rukoilkaamme hartaasti, että väestö kasvaisi pikimmiten ainakin sataan miljardiin!

    • Empiristi

      "Evoluutiouskonnon mukaan olemme siis kopiovirheitä."

      Tuo ei ole nykykäsitys lainkaan. Toivottavasti Kuusi mainitsi edes luonnonvalinnan.

      "Vielä voisi lisätä, että tuon kopiovirheen seurauksena olemme syntyneet ameebasta ja välillä olleet kala, sammakko ehkä sika ja lehmäkin, mutta viimeeksi apina."

      Välimuotofossiilien, genetiikan, embryologian ja anatomiatutkimuksen perusteella sika ja lehmä eivät ole osa kehityslinjaamme, eivät myöskään nykyisenkaltaiset osittain ihollaan hengittävät sammakot. Kalakantamuotomme eroavat myös monessa suhteessa nykykaloista; niillä oli esim. keuhkot, joista kehittyi nykykaloille ilmarakko.

      "Olemme matkalla tyhjyydestä tyhjyyteen Halleluja! Siinä evoluutiouskonnon suuri ilosanoma jokaiselle elämän tarkoitusta etsivälle ahdistuneelle sielulle!"

      Tiede perustuu tosiasioihin. Niille ei mahda mitään, vaikka ne eivät miellyttäisikään. Elämä ei voi menettää merkitystään, vaikka ei uskoisikaan taivaaseen, sillä kaikki tekomme vaikuttavat tulevaisuudessa, samoin kuin geenimme. Ja jos ihmiskunta ei tuhoa itseään parin miljardin vuoden kuluessa, kenties yllämme "Jumalan" tasolle ja voimme vaikuttaa maailmankaikkeuden kohtaloon.

      • Ant1Ev0

        "Ja jos ihmiskunta ei tuhoa itseään parin miljardin vuoden kuluessa, kenties yllämme "Jumalan" tasolle ja voimme vaikuttaa maailmankaikkeuden kohtaloon."

        3:4 Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole;
        3:5 vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan."

        vanha virsi jatkuu, ihminen haluaa edelleen jumalaksi. Kuitenkin mitä hyötyä on tänäpäivänä elävälle yksilölle, jos jossain tulevaisuudessa vaikka asutettaisiinkin muita planeettoja ja meillä olisi hirveät määrät ihmeellisiä keksintöjä. Ihmisenhän keski-ikä on ainakin tällähetkellä n. 70v. Tätä on jokaisen tiedettä jumalana pitävän ihmisen hyvä miettiä. Ei toisaalta ole yhden yksilönkannalta mitään etua, jos tiede ratkaisee tulevaisuudessa jotain ongelmia. Mitä se silloin enää hyödyttää, kun on jo kuollut. Tottakai silti tieteen pitää mennä kokoajan eteenpäin, mutta pitää olla silti realistinen. Ja meillä 6000. perinnöllistä sairautta, melko sairasta sakkia ollaan. Ei täällä sellaista ihmistä löydykään, jolla ei jotain geenivirheiden aiheuttamaa perinnöllistä sairautta löytyisi,
        joten tuo 70v. eläminen ihmisen rappeutuessa alkaa olemaan aika lailla maksimi.

        Sairauksia ikävä kyllä tulee jatkuvasti lisää(varsinkin mitokondriot ovat vaarassa), sen sijasta, että niitä korjautuisi tai syntyisi jotain uusia paranneltuja ominaisuuksia positiivisena trendinä. Joita evoluutiokin välttämättä apinasta->ihmiseksi vaatisi , jotta vaikkapa tyhmästä apinasta tulisi "viisas" ihminen/"päivitetty simpanssi ver.1.2". Kaikkiin monimutkaisiin motorisiin ja henkisiin suorituksiin kykenevä.

        DNA:n olessa tiukkaan pakattua ja koodattua informaatiota, siihen tulleella virheellä on usein ikäviä seurauksia, koska sama koodinpätkä(geeni) saattaa vaikuttaa moniin eri osiin elimistössä ja sekoittaa niiden koodaamat proteiinit viallisiksi -> seurauksena saattaa olla vaikka syöpä. Mitä tiheämpää koodi on, sitä haitallisempia ovat yksittäiset virheet.

        analogia: kun winzip:llä tiheästi pakattuun käyttöjärjestelmään tulee yksittäinen bittivirhe, koko ohjelmisto tulee käyttökelvottomaksi, eikä enää toimi. Kun taas käyttis on pakkaamattomassa, normaalissa tilassa, yksittäinen virhe ei välttämättä ole kriittinen. Se saattaa osua sellaiseen kohtaan, jota ei koskaan tulla käyttämään. Esim. käyttiksen printteriajuriin, jos asian omaisella ei ole printteriä kytkettynä, käyttäjä ei edes huomaa mitään virhettä tapahtuneen.

        Ihmiskunnan genomi pitäisi kirjoittaa uudestaan, poistaa siinä olevat virheet, jotta olisi jotain toivoa elää vielä parin miljardin vuoden päästä.

        Tämä on tietysti kauhistuttava ajatus niille, jotka uskovat ihmiseen ja ihmisen jatkuvaan kehitykseen. Ja vastoin evoluutio trendin kanssa, tukien enemmänkin kreationistista rappeutumismallia/devoluutiota.

        Lämpökuolemakin saattaisi olla tulevaisuudessa melkoinen ongelma ratkaistavaksi?

        ei silti, ettenkö ajattelisi ihmiskunnan parasta. Eihän sairasteleminen omalla kohdallakaan ole kovin mukavaa. Todellisuus on vain melko julma.

        Ainoastaan sillä, jolla on kyky luoda tyhjästä ja on kuolematon, on jumala.

        elämän tarkoitus on se, että saa asuntovelat maksettuja, jotta voi sitten kuolla tyytyväisenä. "Tapio Puolimatka" (älkää kuitenkaan ottako aivan tosissanne, ainakin aikaisempia viestejä luettuani ateisteilla pitäisi riittää huumorintajua enemmänkin ;)

      • ***Kalakantamuotomme eroavat myös monessa suhteessa nykykaloista; niillä oli esim. keuhkot, joista kehittyi nykykaloille ilmarakko.***

        Afrikkalaisilla keuhkokalalajeilla (Protopterus spp.) on keuhkokaloista kehittyneimmät rakenteet ja hapen ottoon ilmasta kehittynyt tekniikka. Kun näiden keuhkokalojen elinalueilla vesi kuivuu, kala kaivautuu pohjamutaan ja kietoutuu suojaan luomaansa limakapseliin, jättäen ainoastaan hengitysaukon avoimeksi. Tätä kautta keuhkokala voi hengittää ilmaa keuhkoihinsa, joiden kautta happi kulkeutuu keuhkokalan vereen ja hiilidioksidi poistuu sen elimistöstä.

      • Empiristi
        sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

        ***Kalakantamuotomme eroavat myös monessa suhteessa nykykaloista; niillä oli esim. keuhkot, joista kehittyi nykykaloille ilmarakko.***

        "Afrikkalaisilla keuhkokalalajeilla (Protopterus spp.) on keuhkokaloista kehittyneimmät rakenteet ja hapen ottoon ilmasta kehittynyt tekniikka."

        Asiavirhe minulla. Itse asiassa meinasin kirjoittaa "suurimmalla osalla nykykaloista on keuhkot", mutta en jaksanut vaivautua. Keuhkokalat ovat muuten ekolokeronsa puolesta suunnilleen sellaisia, kuin kalakantamuotomme epäillään olleen. Jos nykyaikainen keuhkokala pärjää maalla elävistä petoeläimistä huolimatta, taitaa olla turhaa epäillä maalle nousun hyötyjä Devonikaudella.

      • Empiristi
        sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

        ***Kalakantamuotomme eroavat myös monessa suhteessa nykykaloista; niillä oli esim. keuhkot, joista kehittyi nykykaloille ilmarakko.***

        Afrikkalaisilla keuhkokalalajeilla (Protopterus spp.) on keuhkokaloista kehittyneimmät rakenteet ja hapen ottoon ilmasta kehittynyt tekniikka. Kun näiden keuhkokalojen elinalueilla vesi kuivuu, kala kaivautuu pohjamutaan ja kietoutuu suojaan luomaansa limakapseliin, jättäen ainoastaan hengitysaukon avoimeksi. Tätä kautta keuhkokala voi hengittää ilmaa keuhkoihinsa, joiden kautta happi kulkeutuu keuhkokalan vereen ja hiilidioksidi poistuu sen elimistöstä.

        Hehe.. Ihmettelin yhtäkkistä asiapitoista tekstiä ja varsinkin kehittyneimmät-sanan käyttöä, mutta teksti olikin Särkänniemen sivuilta.

      • Empiristi
        Ant1Ev0 kirjoitti:

        "Ja jos ihmiskunta ei tuhoa itseään parin miljardin vuoden kuluessa, kenties yllämme "Jumalan" tasolle ja voimme vaikuttaa maailmankaikkeuden kohtaloon."

        3:4 Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole;
        3:5 vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan."

        vanha virsi jatkuu, ihminen haluaa edelleen jumalaksi. Kuitenkin mitä hyötyä on tänäpäivänä elävälle yksilölle, jos jossain tulevaisuudessa vaikka asutettaisiinkin muita planeettoja ja meillä olisi hirveät määrät ihmeellisiä keksintöjä. Ihmisenhän keski-ikä on ainakin tällähetkellä n. 70v. Tätä on jokaisen tiedettä jumalana pitävän ihmisen hyvä miettiä. Ei toisaalta ole yhden yksilönkannalta mitään etua, jos tiede ratkaisee tulevaisuudessa jotain ongelmia. Mitä se silloin enää hyödyttää, kun on jo kuollut. Tottakai silti tieteen pitää mennä kokoajan eteenpäin, mutta pitää olla silti realistinen. Ja meillä 6000. perinnöllistä sairautta, melko sairasta sakkia ollaan. Ei täällä sellaista ihmistä löydykään, jolla ei jotain geenivirheiden aiheuttamaa perinnöllistä sairautta löytyisi,
        joten tuo 70v. eläminen ihmisen rappeutuessa alkaa olemaan aika lailla maksimi.

        Sairauksia ikävä kyllä tulee jatkuvasti lisää(varsinkin mitokondriot ovat vaarassa), sen sijasta, että niitä korjautuisi tai syntyisi jotain uusia paranneltuja ominaisuuksia positiivisena trendinä. Joita evoluutiokin välttämättä apinasta->ihmiseksi vaatisi , jotta vaikkapa tyhmästä apinasta tulisi "viisas" ihminen/"päivitetty simpanssi ver.1.2". Kaikkiin monimutkaisiin motorisiin ja henkisiin suorituksiin kykenevä.

        DNA:n olessa tiukkaan pakattua ja koodattua informaatiota, siihen tulleella virheellä on usein ikäviä seurauksia, koska sama koodinpätkä(geeni) saattaa vaikuttaa moniin eri osiin elimistössä ja sekoittaa niiden koodaamat proteiinit viallisiksi -> seurauksena saattaa olla vaikka syöpä. Mitä tiheämpää koodi on, sitä haitallisempia ovat yksittäiset virheet.

        analogia: kun winzip:llä tiheästi pakattuun käyttöjärjestelmään tulee yksittäinen bittivirhe, koko ohjelmisto tulee käyttökelvottomaksi, eikä enää toimi. Kun taas käyttis on pakkaamattomassa, normaalissa tilassa, yksittäinen virhe ei välttämättä ole kriittinen. Se saattaa osua sellaiseen kohtaan, jota ei koskaan tulla käyttämään. Esim. käyttiksen printteriajuriin, jos asian omaisella ei ole printteriä kytkettynä, käyttäjä ei edes huomaa mitään virhettä tapahtuneen.

        Ihmiskunnan genomi pitäisi kirjoittaa uudestaan, poistaa siinä olevat virheet, jotta olisi jotain toivoa elää vielä parin miljardin vuoden päästä.

        Tämä on tietysti kauhistuttava ajatus niille, jotka uskovat ihmiseen ja ihmisen jatkuvaan kehitykseen. Ja vastoin evoluutio trendin kanssa, tukien enemmänkin kreationistista rappeutumismallia/devoluutiota.

        Lämpökuolemakin saattaisi olla tulevaisuudessa melkoinen ongelma ratkaistavaksi?

        ei silti, ettenkö ajattelisi ihmiskunnan parasta. Eihän sairasteleminen omalla kohdallakaan ole kovin mukavaa. Todellisuus on vain melko julma.

        Ainoastaan sillä, jolla on kyky luoda tyhjästä ja on kuolematon, on jumala.

        elämän tarkoitus on se, että saa asuntovelat maksettuja, jotta voi sitten kuolla tyytyväisenä. "Tapio Puolimatka" (älkää kuitenkaan ottako aivan tosissanne, ainakin aikaisempia viestejä luettuani ateisteilla pitäisi riittää huumorintajua enemmänkin ;)

        "Sairauksia ikävä kyllä tulee jatkuvasti lisää(varsinkin mitokondriot ovat vaarassa), sen sijasta, että niitä korjautuisi tai syntyisi jotain uusia paranneltuja ominaisuuksia positiivisena trendinä. Joita evoluutiokin välttämättä apinasta->ihmiseksi vaatisi , jotta vaikkapa tyhmästä apinasta tulisi "viisas" ihminen/"päivitetty simpanssi ver.1.2". Kaikkiin monimutkaisiin motorisiin ja henkisiin suorituksiin kykenevä."

        Nämä ihmisen ja simpanssin geneettiset erot ovat seurausta kopioitumisista, yhden kromosomin yhdistymisestä, mobiilien elementtien ohjaamista translokaatioista ja pistemutaatioista. Nykyajan informaatiokreationisti ei edes ymmärtäisi näitä muutoksia "uudeksi informaatioksi", sen verran kauaksi Dembski ja kumppanit ovat informaation käsitteen biologisesta kontekstista vieneet.

        "Ihmiskunnan genomi pitäisi kirjoittaa uudestaan, poistaa siinä olevat virheet, jotta olisi jotain toivoa elää vielä parin miljardin vuoden päästä."

        Tämä on vain sinun henkilökohtainen apokalyptinen ennuste, jolla ei ole mitään tekemistä tieteen kanssa. Vaikka ihminen lisääntyy hitaasi, hän kuitenkin ylittää virhekatastrofin rajan kirkkaasti luonnonvalinnan avulla.

        "Tämä on tietysti kauhistuttava ajatus niille, jotka uskovat ihmiseen ja ihmisen jatkuvaan kehitykseen. Ja vastoin evoluutio trendin kanssa, tukien enemmänkin kreationistista rappeutumismallia/devoluutiota.

        Perusteettomasta oletuksesta on harvoin tehty noin suurella varmuudella johtopäätöstä.

      • pedro
        Ant1Ev0 kirjoitti:

        "Ja jos ihmiskunta ei tuhoa itseään parin miljardin vuoden kuluessa, kenties yllämme "Jumalan" tasolle ja voimme vaikuttaa maailmankaikkeuden kohtaloon."

        3:4 Niin käärme sanoi vaimolle: "Ette suinkaan kuole;
        3:5 vaan Jumala tietää, että sinä päivänä, jona te siitä syötte, aukenevat teidän silmänne, ja te tulette niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan."

        vanha virsi jatkuu, ihminen haluaa edelleen jumalaksi. Kuitenkin mitä hyötyä on tänäpäivänä elävälle yksilölle, jos jossain tulevaisuudessa vaikka asutettaisiinkin muita planeettoja ja meillä olisi hirveät määrät ihmeellisiä keksintöjä. Ihmisenhän keski-ikä on ainakin tällähetkellä n. 70v. Tätä on jokaisen tiedettä jumalana pitävän ihmisen hyvä miettiä. Ei toisaalta ole yhden yksilönkannalta mitään etua, jos tiede ratkaisee tulevaisuudessa jotain ongelmia. Mitä se silloin enää hyödyttää, kun on jo kuollut. Tottakai silti tieteen pitää mennä kokoajan eteenpäin, mutta pitää olla silti realistinen. Ja meillä 6000. perinnöllistä sairautta, melko sairasta sakkia ollaan. Ei täällä sellaista ihmistä löydykään, jolla ei jotain geenivirheiden aiheuttamaa perinnöllistä sairautta löytyisi,
        joten tuo 70v. eläminen ihmisen rappeutuessa alkaa olemaan aika lailla maksimi.

        Sairauksia ikävä kyllä tulee jatkuvasti lisää(varsinkin mitokondriot ovat vaarassa), sen sijasta, että niitä korjautuisi tai syntyisi jotain uusia paranneltuja ominaisuuksia positiivisena trendinä. Joita evoluutiokin välttämättä apinasta->ihmiseksi vaatisi , jotta vaikkapa tyhmästä apinasta tulisi "viisas" ihminen/"päivitetty simpanssi ver.1.2". Kaikkiin monimutkaisiin motorisiin ja henkisiin suorituksiin kykenevä.

        DNA:n olessa tiukkaan pakattua ja koodattua informaatiota, siihen tulleella virheellä on usein ikäviä seurauksia, koska sama koodinpätkä(geeni) saattaa vaikuttaa moniin eri osiin elimistössä ja sekoittaa niiden koodaamat proteiinit viallisiksi -> seurauksena saattaa olla vaikka syöpä. Mitä tiheämpää koodi on, sitä haitallisempia ovat yksittäiset virheet.

        analogia: kun winzip:llä tiheästi pakattuun käyttöjärjestelmään tulee yksittäinen bittivirhe, koko ohjelmisto tulee käyttökelvottomaksi, eikä enää toimi. Kun taas käyttis on pakkaamattomassa, normaalissa tilassa, yksittäinen virhe ei välttämättä ole kriittinen. Se saattaa osua sellaiseen kohtaan, jota ei koskaan tulla käyttämään. Esim. käyttiksen printteriajuriin, jos asian omaisella ei ole printteriä kytkettynä, käyttäjä ei edes huomaa mitään virhettä tapahtuneen.

        Ihmiskunnan genomi pitäisi kirjoittaa uudestaan, poistaa siinä olevat virheet, jotta olisi jotain toivoa elää vielä parin miljardin vuoden päästä.

        Tämä on tietysti kauhistuttava ajatus niille, jotka uskovat ihmiseen ja ihmisen jatkuvaan kehitykseen. Ja vastoin evoluutio trendin kanssa, tukien enemmänkin kreationistista rappeutumismallia/devoluutiota.

        Lämpökuolemakin saattaisi olla tulevaisuudessa melkoinen ongelma ratkaistavaksi?

        ei silti, ettenkö ajattelisi ihmiskunnan parasta. Eihän sairasteleminen omalla kohdallakaan ole kovin mukavaa. Todellisuus on vain melko julma.

        Ainoastaan sillä, jolla on kyky luoda tyhjästä ja on kuolematon, on jumala.

        elämän tarkoitus on se, että saa asuntovelat maksettuja, jotta voi sitten kuolla tyytyväisenä. "Tapio Puolimatka" (älkää kuitenkaan ottako aivan tosissanne, ainakin aikaisempia viestejä luettuani ateisteilla pitäisi riittää huumorintajua enemmänkin ;)

        >analogia: kun winzip:llä tiheästi pakattuun >käyttöjärjestelmään tulee yksittäinen bittivirhe, >koko ohjelmisto tulee käyttökelvottomaksi, eikä >enää toimi. Kun taas käyttis on pakkaamattomassa, >normaalissa tilassa, yksittäinen virhe ei >välttämättä ole kriittinen. Se saattaa osua >sellaiseen kohtaan, jota ei koskaan tulla >käyttämään. Esim. käyttiksen printteriajuriin, jos >asian omaisella ei ole printteriä kytkettynä, >käyttäjä ei edes huomaa mitään virhettä >tapahtuneen.

        Kannattanee pidättäytyä tekemästä moisia analogioita jos ei tiedä pakkausalgoritmeista mitään. Aivan hyvin pakkauksen/purkamisen jälkeen voi toimia jos vika tulee sopivaan kohtaan.

        Pakkausalgoritmeissä virheenkorjausta joka huomaa pakkausvaiheessa tulevan virheen.

        Eikös samanlainen ole DNA:n kopioituessa. (Melkein valmis tohtori kaverini selitti... saattaa olla objekti virheitä). Eli siellä joku proteiini huomaa kopiointi virheen ja heittää koko paskan menemään ja kopiointi alkaa alusta. Ja tuo kopioituminen on ihan surkeata joten virheitä tulee tiuhaan. Aina välillä kuitenkin onnistuu "tarpeeksi" hyvän kopioin replikoituminen.

    • kenny

      haloo, kuuleeko pilvilinna?

      Ihminen on osa luontoa, kaikesta huolimatta. Vaikka kuinka pelkäät sitä tosiasiaa. Ihminen on kuuro,sokea,puolustuskyvytön ihmisapinalaji. Ihmisellä ei ole kuin äly ja kädet, joilla se valmistaa välineitä, joilla korvata puutteellisia aistejaan,puolustautuu ja saalistaa.

      "Siinä evoluutiouskonnon suuri ilosanoma jokaiselle elämän tarkoitusta etsivälle ahdistuneelle sielulle!"
      Jäikö pilleri ottamati? nii sekavaa juttua....

    • >>On mahtava menneisyys (tyhjyys) ja lupaava tulevaisuus (tyhjyys). Olemme matkalla tyhjyydestä tyhjyyteen Halleluja! Siinä evoluutiouskonnon suuri ilosanoma jokaiselle elämän tarkoitusta etsivälle ahdistuneelle sielulle!

      • *** Uskovaiset pettävät itseään. Sielua ei ole olemassakaan, vaan tietoisuus ymmärretään väärin. On suorastaan säälittävää, että ihminen kiemurtelee tuskissaan, jos ei kykene keksimään olemassaololleen syytä, ja siksi vetäisee jumalan hatustaan. ***

        http://www.tsv.fi/ttapaht/984/wright.htm

        ALKUUN
        Sielu, aivot ja käyttäytyminen
        Georg Henrik von Wright

        Psykologiaa tieteenä ei voida rajoittaa käyttäytymisen tutkimukseksi, neurotieteeksi tai introspektiiviseksi fenomenologiaksi. Psykologiaa tieteenä ei voida redusoida yhteenkään edellä mainituista. Yksinkertaistetulle reduktionismille periksi antaminen typistää tiedettä, joka saa kiehtovuutensa ja sisäisen rikkautensa juuri sen tutkimuskohteiden ontologisesta moninaisuudesta.
        Sana "psykologia" tarkoittaa – jos otamme lähtökohdaksemme sen kaksi kreikankielistä kantasanaa "psyche" ja "logos" – sanatarkasti "sielutiedettä". Tämä sanatarkka käännös on ehkä onnistunein useista eri yrityksistä määritellä tämä ongelmallinen tieteenhaara.
        Varhaisin tätä aihetta tieteellisesti käsittelevistä kirjoituksista on Aristoteleen De anima (käyttääkseni sen latinankielistä nimeä). Se on epäilyksettä eräs psykologian kanonisista kirjoituksista – vaikka epäilen, etteivät psykologeiksi itseään kutsuvat tutkiskele sitä enää kovinkaan ahkerasti.

        Mainitun teoksen ensimmäisessä luvussa Aristoteles sanoo: "Tarkan tiedon saavuttaminen sielusta on eräs kaikkein vaikeimmista tehtävistä". Hän oli varmasti oikeassa – ja seurauksena oppiaineen vaikeudesta psykologia onkin säilynyt tieteiden perheen ongelmalapsena aina näihin päiviin saakka. Se on jopa yritetty sulkea tieteiden ulkopuolelle joko fiktiivisen kirjallisuuden tai terapeuttisen lääketieteen alaan kuuluvana, tai redusoimalla se johonkin varmempaan tutkimusalaan. Aikaisemmin 1900-luvulla tällaisena korvaavana tieteenä pidettiin ihmisten ja muiden elollisten olentojen käyttäytymisen tutkimusta. Viime aikoina tämän paikan on lunastanut eräs toinen ehdokas, nimittäin neurotiede (aivotutkimus). Tässä esitelmässä tarkoituksenani on perustella miksi kumpaakaan mainituista kandidaateista ei voida pitää perillisenä psykologialle, ymmärrettynä tieteeksi tutkimuskohteesta, jota kutsumme sieluksi.

        Mitä taas Jumalan olemassa oloon tulee, Niin Jumala on, niin ja aamen. Joten turhaan kannat huolta meistä uskovaisista, sitä paitsi, eiks sääli ole nykypäivän ihmisten sanavarastossa sairautta, etten sanoisi mutaatio.

        Tule sinäkin taivastielle, ota Kristus sydämesi Herraksi, niin tulet huomaamaan Jumalan olemassa olon. Ei tarvitse arvailla, eikä taistella koko elämäänsä tuulimyllyjä vastaan. Jumala on todellinen elämän antaja, kaikki on luotu Hänen sanallaan. Aamen. Ylistetty olkoon taivaan ja maan luoja, kaikki valtisa Isä ja Jumala, aamen

      • sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:

        *** Uskovaiset pettävät itseään. Sielua ei ole olemassakaan, vaan tietoisuus ymmärretään väärin. On suorastaan säälittävää, että ihminen kiemurtelee tuskissaan, jos ei kykene keksimään olemassaololleen syytä, ja siksi vetäisee jumalan hatustaan. ***

        http://www.tsv.fi/ttapaht/984/wright.htm

        ALKUUN
        Sielu, aivot ja käyttäytyminen
        Georg Henrik von Wright

        Psykologiaa tieteenä ei voida rajoittaa käyttäytymisen tutkimukseksi, neurotieteeksi tai introspektiiviseksi fenomenologiaksi. Psykologiaa tieteenä ei voida redusoida yhteenkään edellä mainituista. Yksinkertaistetulle reduktionismille periksi antaminen typistää tiedettä, joka saa kiehtovuutensa ja sisäisen rikkautensa juuri sen tutkimuskohteiden ontologisesta moninaisuudesta.
        Sana "psykologia" tarkoittaa – jos otamme lähtökohdaksemme sen kaksi kreikankielistä kantasanaa "psyche" ja "logos" – sanatarkasti "sielutiedettä". Tämä sanatarkka käännös on ehkä onnistunein useista eri yrityksistä määritellä tämä ongelmallinen tieteenhaara.
        Varhaisin tätä aihetta tieteellisesti käsittelevistä kirjoituksista on Aristoteleen De anima (käyttääkseni sen latinankielistä nimeä). Se on epäilyksettä eräs psykologian kanonisista kirjoituksista – vaikka epäilen, etteivät psykologeiksi itseään kutsuvat tutkiskele sitä enää kovinkaan ahkerasti.

        Mainitun teoksen ensimmäisessä luvussa Aristoteles sanoo: "Tarkan tiedon saavuttaminen sielusta on eräs kaikkein vaikeimmista tehtävistä". Hän oli varmasti oikeassa – ja seurauksena oppiaineen vaikeudesta psykologia onkin säilynyt tieteiden perheen ongelmalapsena aina näihin päiviin saakka. Se on jopa yritetty sulkea tieteiden ulkopuolelle joko fiktiivisen kirjallisuuden tai terapeuttisen lääketieteen alaan kuuluvana, tai redusoimalla se johonkin varmempaan tutkimusalaan. Aikaisemmin 1900-luvulla tällaisena korvaavana tieteenä pidettiin ihmisten ja muiden elollisten olentojen käyttäytymisen tutkimusta. Viime aikoina tämän paikan on lunastanut eräs toinen ehdokas, nimittäin neurotiede (aivotutkimus). Tässä esitelmässä tarkoituksenani on perustella miksi kumpaakaan mainituista kandidaateista ei voida pitää perillisenä psykologialle, ymmärrettynä tieteeksi tutkimuskohteesta, jota kutsumme sieluksi.

        Mitä taas Jumalan olemassa oloon tulee, Niin Jumala on, niin ja aamen. Joten turhaan kannat huolta meistä uskovaisista, sitä paitsi, eiks sääli ole nykypäivän ihmisten sanavarastossa sairautta, etten sanoisi mutaatio.

        Tule sinäkin taivastielle, ota Kristus sydämesi Herraksi, niin tulet huomaamaan Jumalan olemassa olon. Ei tarvitse arvailla, eikä taistella koko elämäänsä tuulimyllyjä vastaan. Jumala on todellinen elämän antaja, kaikki on luotu Hänen sanallaan. Aamen. Ylistetty olkoon taivaan ja maan luoja, kaikki valtisa Isä ja Jumala, aamen

        Aluksi: von Wright ei kirjoittanut noita 2 viimeistä kappaletta kirjoituksestasi. Kun lainaat jonkun tekstiä, niin voisit kunnioittaa lähdettäsi ja erottaa sen omista mielipiteistäsi.

        Wright oli filosofi, ei luonnontieteilijä - eikä psykologia edes ole luonnontiede. Sitä paitsi tuon esseen ote oli muutenkin varsin vapaamuotoinen.

        Ei se, että psykologian taustalla on sielua tarkoittava kreikankielen sana tee sielusta millään tavoin tieteellistä havaittavissa olevaa tosiasiaa. Sielua ei siis ole koskaan, eikä missään kyetty havaitsemaan. Ajattelu ja ihmismieli/tietoisuus ovat ne tieteen tosiasialliset tutkimuskohteet - ei mikään raamatun sielu.

        >>Mitä taas Jumalan olemassa oloon tulee, Niin Jumala on, niin ja aamen. Joten turhaan kannat huolta meistä uskovaisista, sitä paitsi, eiks sääli ole nykypäivän ihmisten sanavarastossa sairautta, etten sanoisi mutaatio. >Tule sinäkin taivastielle, ota Kristus sydämesi Herraksi, niin tulet huomaamaan Jumalan olemassa olon. Ei tarvitse arvailla, eikä taistella koko elämäänsä tuulimyllyjä vastaan. Jumala on todellinen elämän antaja, kaikki on luotu Hänen sanallaan. Aamen. Ylistetty olkoon taivaan ja maan luoja, kaikki valtisa Isä ja Jumala, aamen

      • illuminatus kirjoitti:

        *** Odoteltaessa tehokkaampia hoitomuotoja uskonnollisuusgeenin aiheuttamaan harhaisuuteen lääkärisi voinee määrätä sinulle vaikkapa rauhoittavia.***

        Luotan ylilääkäri Jeesukseen:
        Joh.14:26-27
        26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut:

        27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.

        Jumalalla on kaikki mitä ihminen tarvitsee.

    • uskonnot alas

      Usein on niin,että totuus on raamatun taruja
      ihmeellisempää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      67
      4202
    2. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      85
      3783
    3. Miten sinut

      Voisi hurmata uudelleen?
      Ikävä
      42
      3265
    4. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      19
      2598
    5. Keilahalli

      Onneksi rakennettiin aikoinaan se keilahalli, se pelastaa eläinpuistoyhtiöiden sekä koko Ähtärin kaupungin talouden!
      Ähtäri
      23
      2459
    6. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      55
      2286
    7. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      48
      2115
    8. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      47
      1808
    9. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      36
      1760
    10. Alkaa olemaan

      IRL tylsää, vinkki ehkä
      Ikävä
      30
      1596
    Aihe