Verkostomarkkinointiin ryhtyvä ihminen on yleensä huonosti koulutettu syystä tai toisesta (rahkeet eivät ole riittäneet tai laiskuus iskenyt)
Edellämainituista syistä muunmuassa johtuen he ovat vähävaraisia reppanoita, jotka ehkä saattavat luulla itsestään liikoja.
Omat visiot perustuvat pitkälti tunteisiin, tuntomuksiin ja luuloihin, ei faktoihin.
Reppanuus tulee hyvin ilmi liiallisena sinisilmäisyytenä ja itsepäisyytenä.
Ei ole selkärankaa kääntää takkia ja todeta olleensa väärässä ja joutuessaan hyväksikäytetyksi.
Suuret puheet pienet teot. Pitää ymmärtää ettei huuto auto voimaa täytyy olla!
Luuletteko ettei kaikki verkostomarkkinoiat yritä päästä "passiiviseksi tienaajaksi" Ei kaikki voi tienata tekemättä työtä, jostain se rahan on tultava, eli jonkun on tehtävä sen eteen töitä tai pumpattava lisää rahaa mutta kuka sen maksaa?
En halua olla loukkaava.
-Karu totuus
Totuus verkostomarkkinoinnista
18
1741
Vastaukset
- sivustaseuraaja.
ja aivan nappiin osuit.
kaikki tuntemani vm-edustajat sopivat juuri tuohon kuvaukseen! - hihihiiii
Haluat pelkästään olla loukkaava tai sitten et todellakaan tunne alan ihmisiä.
Verkostomarrkinointia tekevät ihmiset ovat aivan yhtä erilaisia kuin kaikki ihmiset yleensäkin. Ihan turhaa edes yrittää laatikoida alaa tekeviä ihmisiä. Ehkä sinun ystäväpiirisi koostuu tuollaisista ihmisistä ja oletat kaiken olevankin niin. - oikein
ainakin minun kohdalla! ;) Eli koulu ei oikein lukion jälkeen maistunut.. mitä nyt yksi ammatti tuli hommattua työn kautta.
Mutta tuolla pohjalla mennään verkostohommien kiemuroissa ja mukavaa on. Hieman enemmän saan verkostosta kuin tuosta ammatistani.
Mutta ei siitä sen enempää..
Ja voi tosiaan olla että jotkut ainakin on niitä "itsepäisiä" jotka eivät kehtaa myöntää että vituix mänt - me-
ei ole kuin 15 ammattitutkintoa. Ei tällä pohjalla voi olla kuin verkostomarkkinoija, kouluttamaton nuija.
- pottipuntari
Kirjekursseilla pätevöitynyt?
Eipä ole aikaisemmat verkostomarkkinoinnit kovin tuottanut kun on paikka tiuhaan vaihtunut. - AMMATTITUTKINTOA
pottipuntari kirjoitti:
Kirjekursseilla pätevöitynyt?
Eipä ole aikaisemmat verkostomarkkinoinnit kovin tuottanut kun on paikka tiuhaan vaihtunut.Kirjekursseilla???
Missä kirjoitin että olisi VERKOSTO vaihtunut?
Kyse taisi olla koulutuksesta.
Mutta ei näin vähän opiskellut ole kuin oppimaton nuija. - Keinonen Pertti
AMMATTITUTKINTOA kirjoitti:
Kirjekursseilla???
Missä kirjoitin että olisi VERKOSTO vaihtunut?
Kyse taisi olla koulutuksesta.
Mutta ei näin vähän opiskellut ole kuin oppimaton nuija. - Keinonen Pertti
AMMATTITUTKINTOA kirjoitti:
Kirjekursseilla???
Missä kirjoitin että olisi VERKOSTO vaihtunut?
Kyse taisi olla koulutuksesta.
Mutta ei näin vähän opiskellut ole kuin oppimaton nuija.PS. ei edes sata ammattikoulu tutkintoa ihmisestä viisasta tee, en väitä, että tyhmääkään..
- pysyä
Keinonen Pertti kirjoitti:
PS. ei edes sata ammattikoulu tutkintoa ihmisestä viisasta tee, en väitä, että tyhmääkään..
keskustelun "hermolla"
Avaaja:
" Verkostomarkkinointiin ryhtyvä ihminen on yleensä huonosti koulutettu syystä tai toisesta (rahkeet eivät ole riittäneet tai laiskuus iskenyt)" - Keinonen Pertti
pysyä kirjoitti:
keskustelun "hermolla"
Avaaja:
" Verkostomarkkinointiin ryhtyvä ihminen on yleensä huonosti koulutettu syystä tai toisesta (rahkeet eivät ole riittäneet tai laiskuus iskenyt)"Viittasinkin tuohon kouluttamaton nuija..
Kerroppas, muuten minkä alojen koulut olet käynyt?
Ja miksi niin monta? - Harrastaa
Keinonen Pertti kirjoitti:
Viittasinkin tuohon kouluttamaton nuija..
Kerroppas, muuten minkä alojen koulut olet käynyt?
Ja miksi niin monta?jos haluaa tietoa on paras tapa saada sitä kouluttautumalla. Eikös vaiski?
On markkinoinnista- autoasenasentajaan ja aika paljon siltä väliltä. - Keinonen Pertti
Harrastaa kirjoitti:
jos haluaa tietoa on paras tapa saada sitä kouluttautumalla. Eikös vaiski?
On markkinoinnista- autoasenasentajaan ja aika paljon siltä väliltä.Kyllä kyllä siksi itsekkin opiskelen ja en kai muuta ole väittänytkään, mutta eikö se ole järjetöntä opiskella itselleen tuhottomasti eri ammatteja, kannattaisi hiukan korkeammalle tasolle panostaa jossain tietyssä alassa, tää nyt on vaan mun mielipide ja jos rahkeet ei riitä, niin ei se ole mahdollistakaan...
- on.....
Keinonen Pertti kirjoitti:
Kyllä kyllä siksi itsekkin opiskelen ja en kai muuta ole väittänytkään, mutta eikö se ole järjetöntä opiskella itselleen tuhottomasti eri ammatteja, kannattaisi hiukan korkeammalle tasolle panostaa jossain tietyssä alassa, tää nyt on vaan mun mielipide ja jos rahkeet ei riitä, niin ei se ole mahdollistakaan...
halunsa.
Jos haluaa laajaa osaamista voi opiskella eri aloja. Jos haluaa "titteliä" voi vaikka keskittyä yhteen suppeaan alaan.
- hihittelen
no heh...varsin kouluttamatonta langeta yleistämään ihmisryhmiä!
- tuo poju
on vähintään roffessori.
- pottipuntari
tarkennan senverran että sääntö pätee näihin Move tyyppisiin järjestelmiin(pyramidihuijaukset).
Lehtimyyjät yms. saavat kuitenkin hyväksyntäni.- se sieltä
Myy sä vaan niiä aku ankkoja, olethan käynyt siihen ammattiin kovat koulut. Eiku luuri käteen pottasorvari ja hieromaan kauppoja! Onnea ja menestystä!!
- pottipuntari
se sieltä kirjoitti:
Myy sä vaan niiä aku ankkoja, olethan käynyt siihen ammattiin kovat koulut. Eiku luuri käteen pottasorvari ja hieromaan kauppoja! Onnea ja menestystä!!
En kuule ole missään tekemisissä minkääntyyppisen VM:n kanssa.
Mistä noin tulinen asenne? Oletko joyunut pettymään ja purat nyt tuntojasi?
Menestystä myös sinulla valitsemallasi tiellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2552683Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka172187Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3281912- 1031649
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois901576Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2011264- 671210
- 251131
- 501093
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl731036