Vatanen

Kuka on äänestänyt A.Vatasen EU edustajaksi ? Kuuntelin äskettäin hänen haastattelunsa radiosta ja ei voi muuta sanoa kuin että voi v.....tu. Äijä puhui ihan pehmisia ja antoi ymmärtää että työnteko ei ole tärkeintä (mikä on aivan tosi), vaan hyvä illallinen Brysselin hienostoravintolassa. Paikka on kuulemma suunattu vain EU edustajille ja heidän tuttavilleen / perheelle. No eihän tässä vielä mitään, mutta herra kertoi, haastattelijan kysyessä mitä hän on tehnyt työssään viimeisen vuoden aikana, "No olen seuraillut tuota autoverotuksen kulkua jännityneenä" Ei hyvä.

No, onhan tuossa jo ihan kohtuullisesti hommaa yhdelle miehelle, varsinkin jos nettopalkkakin on vaivaiset 14.000 Eur kuukaudessa. Mitä tästä siis opimme, emme sitten yhtään mitään, vaan painamme duunia, että saamme kustanettua edustajille korvausta menetetystä vapaa-ajasta, noin 10 kertaisesti mitä itse saamme !!!
5210
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tällaisia laiskanvirkoja EU tarvitsee pysyäkseen pystyssä. Kun on kovapalkkaisia byrokraatteja runsaasti niin siinä on samalla koko EU-keskittämisen kannattajat samaan hintaan. Kelvoton koneisto liukuu eteenpäin näiden kovapalkkaisten vätysten ansiosta. Ei vatasta enempää kuin ketään muutakaan tyhjänpäiväistä pölhöä tai federalistia tarvitse äänestää, vaikka gallupit sanoisivat heillä olevan kannatuksen 100%. Ja vaikka EU-kriittisten kannatus olisi roska- ja paskalehtien kuten iltiksen mielestä se, että 100% vastustaa EU-hun kriittisesti suhtautuvia, mm. Esko Seppästä, niin SITTENKIN pitää mennä äänestämään ja tehdä one lousy lyijykynän veto EU-kriittisille.

VATANEN SYÖ NUKKUVILLA!

Oikeudenmukaisuutta on saatava EU-politiikkaankin. Jonkinlaista rehellisyyttä kaivattaisiin. EU:sta kannattaisi koettaa erota, tilanne saattaa mennä siihen että olisi pakko yrittää.

Kolmas itsenäisyystaistelu käydään äänestyslipun avulla. Henkisin asein. KansanEMUstajien vaihto on oikeudenmukaisen politiikan ehto.

Äänestä

Olen kuullut Euroopan Parlamentissa Brysselissä työharjoittelussa olleen opiskelijan kertoneen että Vatasen touhu ihmetytti: Hän loytyi kuulemma turhan usein vain parlamentin "pubista" hengailemasta!! Kun tällaista kuulee paikan päällä useita kuukausia olleelta ei voi muuta kuin valittaa!

Ei taida miehellä olla kansan tukea toiselle kaudelle. Valitettavaa sikäli että minusta mies on rehdin tunuinen. Osaa hyvin myos ranskaa mistä on ilman muuta paljon etua kun pyöritään EU:n kuvioissa. Asiantuntemusta tosin ei autoilun ulkopuolelta taida liikaa löytyä.

Valitettavaa!

Oma kokemukseni on että EU voi tarjota paljon kiinnostavia mahdollisuuksia nuorille. Sellaisille joita kiinnostaa nähdä maailmaa ja opiskella&tyoskennellä eri maissa. Monia etuja on myos matkaajalle kun on yhteinen raha.

Minusta EU on positiivinen jutt. Konkreettinen etu jokaiselle Suomen kansalaiselle. Tuo myos vakautta talouteen ja sitä kauttakin lisää vaurautta. Uusien maiden tulo tietenkin hieman pistää miettimään, sillä hommasta ei tule halpa huvia meille suomalaisillekaan. Toisaalta nyt on se hetki jolloin tarjota auttava käsi kommunismin rappeuttamille kansoille. Nuo maat kuuluvat joka tapauksessa luonnostaa Eurooppaan joka tavalla.

Äänestä
  • Tuo "auttava käsi" ennemminkin tuupata nurin, kuin nostaa pystyyn. Sen verran voi varmasti jo sanoa, että Itä-Euroopassa tulee miljoonia työttömiä yksistään maataloudesta, EU:n "auttavan käden" ansiosta.

    Äänestä

  • EU-politiikka ja murheellisen tuttu Ahon-Viinasen "eurokunto" aiheuttivat suurtyöttömyyden ja syvensivät talouslamaa. Ne aiheutettiin tahallaan, jotta saatettaisiin väittää että Suomen ylimmän lainsäädäntövallan luovuttaminen Brysseliin saattaisi tuoda jotakin apua. Työllisyyden ja peruspalveluiden, maanpuolustuksen sekä elintarviketuotannon alamäki on ollut jyrkkkä koska Suomi ei ole voinut toteuttaa olosuhteisiinsa parhaiten soveltuvaa politiikkaa, vaan on joutunut noudattamaan Italian ja muiden suurten EU-maiden enemmistöllä näitä suosivia päätöksiä.

    EU:sta on ollut se hyöty että me jotka tosipaikan tullen olemme valmiit puolustamaan perustuslakia saisimme nyt tavata kokouksissa.

    Europarlamentaarikot eivät saa toimia vapaasti omantuntonsa mukaan, vaan kuten Suomessa, heitä sitoo ryhmäkuri, jonka on järjestänyt puolueiden johto joka puolestaan saa ohjeensa suurpääoman lobbareilta eli poliittisten päättäjien voitelijoilta. EU-komissio kaatui väärinkäytöksiin vuonna 1999.http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19990316/ulko/990316ul01.html

    Suomalaisten MEP:ien palkkoja nostetaan 75%. Seuraavissa europarlamentin vaaleissa vuonna 2004 valittava Euroopan parlamentti olisi jo uuden palkkajärjestelmän piirissä.http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19991118/koti/991118ko06.html

    EU-politiikka tarvitsee toimiakseen "vaikuttamista" eli lahjuksia ja korruptiota. Lobby-järjestelmä on korrutoitunutta toimintaa.http://www.eva.fi/julkaisut/raportit/vallan/luku54.htm

    EU:ssa vaikuttaa johtoajatuksena korruptiivinen ahneus. Jos ahneus on rajaton seuraa väärinkäytöksiäkin varmasti.


    http://www.verkkouutiset.fi/cgi-bin/pika/jutut.pl?/arkisto/Arkisto_2000/6.lokakuu/base+8659 Ari Vatanen haluaisi alentaa autoverotusta eikä tee siinä väärin, mutta eikö tätä asiaa voisi ajaa kansallisella tasolla ilman tyhjänpäiväisiä ahneiden surkimusten EU-parlamenttipaikkoja. Sitäpaitsi europarlamentilla ei ole mitään päätäntävaltaa eikä aloiteoikeutta. Sillä on budjettivalta, mutta senkin vesittää ryhmäkuri, lobbaus ja samassa EU-hallintoveneessä korppeina istuminen. Demarit ovat kaikkein pahimpia EU-komission pönkittäjiä. He yrittivät pelastaa väärinkäytöksiin kaatuvan komission, vaikka esittivät ensin itse komission eromista.

    Äänestä

No näinhän se homma etenee kun edustajiksi valitaan ns. julkimoita. Homma kiinnostaa vain ja ainoastaan hyvän palkan takia, mutta itse asioiden hoidosta tms. ei ole mitään käsitystä tai halua hoitaa niitä.

Miksi heitä sitten äänestetään eduskuntaan / Eu:hun ? Siinäpä se, minä en ole koskaan äänestänyt ym. tyyppejä, koska olen aavistanut heidän ns. tavoitteensa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jokkeri kirjoitti:

Kuka on äänestänyt A.Vatasen EU edustajaksi ? Kuuntelin äskettäin hänen haastattelunsa radiosta ja ei voi muuta sanoa kuin että voi v.....tu. Äijä puhui ihan pehmisia ja antoi ymmärtää että työnteko ei ole tärkeintä (mikä on aivan tosi), vaan hyvä illallinen Brysselin hienostoravintolassa. Paikka on kuulemma suunattu vain EU edustajille ja heidän tuttavilleen / perheelle. No eihän tässä vielä mitään, mutta herra kertoi, haastattelijan kysyessä mitä hän on tehnyt työssään viimeisen vuoden aikana, "No olen seuraillut tuota autoverotuksen kulkua jännityneenä" Ei hyvä.

No, onhan tuossa jo ihan kohtuullisesti hommaa yhdelle miehelle, varsinkin jos nettopalkkakin on vaivaiset 14.000 Eur kuukaudessa. Mitä tästä siis opimme, emme sitten yhtään mitään, vaan painamme duunia, että saamme kustanettua edustajille korvausta menetetystä vapaa-ajasta, noin 10 kertaisesti mitä itse saamme !!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu