Excalibur

..EHEI, mietitään mieluummin rasististen asenteiden motiiveja.

Rasistilla on selvästi paha olla ja kun ei itsekään oikein tiedä miksi,niin joutuu vihaisena ymmälleen.
Viha on kuitenkin purettava tavalla tai toisella ja mikäpä olisi helpompi kohde kuin Suomeen uskaltautunut ulkomaalainen ,mieluiten tummaihoinen.

Rasisti kokee ehkä,että joku pompottelee häntä,itsetunto on heikohko(missä sinänsä ei ole mitään pahaa,vai onko?).Elämä ei ole mennyt odotusten mukaisesti,mielekästä tekemistä ja tarkoitusta ei oikein tahdo löytyä.

Rasistiset asenteet ovat maassamme melko yleisiä ja takana ilmeisesti ajatus,"että ulkomaalainen tai pakolainen vie jotain minulta(sosiaaliturvaa tms.)ja elämänlaatuni siten heikkenee".

Suomi on poliittisin sopimuksin sitoutunut ottamaan tietyn määrän pakolaisia.
Pakolaisten ja ulkomaalaisten määrä ei ole kuitenkaan Suomessa korkea verrattuna vaikkapa Ruotsiin (johon aina muutenkin verrataan).

Näyttää siltä että Suomessa on sekä rasisteilla,
että ulkomaalaisilla(erityisesti nuorilla)paha
olla.

Mahdollisia syitä:

-Yhteiskuntamoraalin rappio,joka on seurausta
kyltymättömän ahneesta omanedun tavoittelusta toisten kustannuksella.Tuore esimerkki Sonera
umts kauppoineen ja optiorahastuksineen.Vähemmän
tuore: Ahtisaari optioineen.Nämä esimerkit ovat tietysti vain jäävuorenhuippu siitä mitä todella
tapahtuu ja on tapahtunut (isojen poikien leikkiessä).

-Poliittisten päättäjien epäluotettavuus ja selkärangattomuus.Esimerkiksi lama aikana leikattiin kansakunnan ja isänmaan edun nimissä
sosiaaliturvaa(asumisomavastuu).Asiaan piti palata parempien aikojen koittaessa.
Ei ole palattu(eikä liene ollut tarkoituskaan).

-Poliittisen vastuunkantamisen puuttuminen Suomalaisesta kulttuurista.
Niin suurta möhläystä ei olekaan,että ministeri
vapaaehtoisesti eroaisi tehtävästään.

-Huono yhteiskunnallinen ilmapiiri,joka on seurausta moraalin rappeutumisesta ilmenee yksilötasolla mm.muiden halveksimisena,ahneutena
ja RASISTISINA ASENTEINA.Rasistisia asenteita
on tunnetusti eniten niillä,jotka kokevat saaneensa yhteisestä kakusta liian pienen palan (pieni palkkaiset ja köyhät)ja ovat osaansa tyytymättömiä.

Tässä kirjoituksessa pohdittiin rasististen asenteiden syntyyn johtavia syitä,ei kulttuurieroista johtuvia ongelmia tms.
7212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Suomalaiset eivät vihaa somaleita ja romaneja ihonvärintakia tai edes sentakia että heille maksetaan meidänverorahoista vaan aivan muista syistä. Ulkomaalaisia suorastan pelätään ja syystäkin.
Voi vain toivoa, että ryöstöjen, pahoinpitelyn tai raiskauksen uhriksi joutuisivat myös nämä meidät poliitikot, jotka niin kovasti vaalivat näiden vähemmistöjen oikeuksia, että se ohittaa jo Suomalaisten perusoikeudet. Ehkä sitten ymmärtäisivät tavallista suomalaista joka joutuu käymään päivittäin helsingissä esimerkiksi töissä ja liikkumaan keskustassa.

Mielestäni suomessa asuvat somalit ja romanit ovat pahimpia rasisteja he vihaavat suomalaisia ja yrittävät kaikin keinoin käyttää maamme järjestelmää hyväksi. Ei varmasti aivan kaikki mutta epäilen että suurin osa alle 30 vuotiaista.

Äänestä
  • Mutta saattaa olla tottakin, sellaisia on paljon puhuttu.

    Äänestä

Suomi ja suomalaiset ovat yksi maailman suvaitsevaisimpia ihmisiä. Valtaosa "maahanmuuttajista" tulee kulttuureista, joissa ihmiset on opetettu erittäin suvaitsemattomiksi toisin ajattelevia ja "vääräuskoisia" kohtaan, joka tulee esiin heidän asenteissaan ja käytöksessän. Pahimmoillaan tuo joihinkin kulttuureihin integroitu asenne voi ilmetä esim. siten, että muilta kuin omilta varastaminen on täysin hyväksyttyä, jopa suotavaa, siten, että "vääräuskoinen" on koiran asemassa, "vääräuskoisen" naisen raiskaaminen ei ole väärin jne. Lievemmillään se ilmenee siten, että länsimaista kulttuuria ja elämäntapaa pidetään kelvottomana ja länsimaisia ihmisiä vähempiarvoisina jumalan ja ihmisen edessä.

Suomalaisella voi ulkomaalaisen kohdatessan olla paha olla, vaikka hän ei olisi rasistinen. Tämä johtuu usein siitä, että hän on asennoitunut maahanmuuttajaan lähtökohtaisesti hyväksyvästi, mutta kohtaa maahanmuuttajan asenteissa ylenkatsontaa ja jopa halveksuntaa. Tunnen maahanmuuttajia laajasti ja esim. monista aasian maista tulleet ovat sanoneet, että he pelkäävät joistakin islamilaisista maista tulleiden asenteita, koska nämä eivät pidä toisia ihmisä edes ihmisen arvossa. Mikäli suomalainen ihminen kokee vihaa tällaisia asenteita kohdatessaa, kyse ei ole rasismista, vaan hyväksyttävästä suuttumuksesta.

Rasistinen maahanmuuttaja kokee siis, että hänen kulttuurinsa ja uskonsa on parempi, jopa ylivertainen suomalaiseen verrattuna. Pahimmoillaan hän ei myönnä suomalaiselle ihmisarvoa lainkaan ja katsoo näin oikeutetuksi kohdistaa suomalaiseen rikosta ja väkivaltaa. Excaliburin kuvaamat rasistiset asenteet ja erityisesti niiden taustalla olevat kokemukset, ovat vaikutuksiltaan varsin vaarattomia verrattuna kuvaamanikaltaiseen rasismiin, joka on yleistä monissa niissä maissa, joista meille on maahanmuuttajia tullut. Länsimaat ovat jättäneet sellaiset rasistiset motiivit jo vuosikymmeniä sitten taakseen, mutta monien maahanmuuttajien taustakulttuurissa rodullisen tai uskonnollisen ylivertaisuuden uskomus on edelleen vahva.

Rasistiset asenteet ovat maahanmuttajien keskuudessa paljon yleisempiä kuin suomalaisten, mutta tähän asiaan ei ole kiinnitetty huomiota. Kirjoitukseni ja siinä käsitellyt havainnot sekä niiden taustalla olevat tiedot olisi syytä ottaa pikaisesti huomioon. Suomalaiseen yhteiskuntaan on hyvä ja helppo sopeutua, jos maahanmuuttaja suhtautuu tasavertaisesti, kunnioittavasti ja hyväksyvästi isäntämaan ihmisten arvoihin ja kulttuuriin. Tästä on runsaasti eläviä esimerkkejä, kokonaisia maahanmuuttajaryhmiä, joilla ei ole ollut ongelmia sopeutumisessa ja lukemattomia yksilöitä, jotka todistavat asian olevan näin.

Niin kauan, kun maahanmuuttajien keskuudessa esiintyvään suvaitsemattomuuteen sen monine ilmiöineen ei kiinnitetä huomiota ja ryhdytä toimenpiteisiin asian korjaamiseksi, vaan etsitään syytä suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen ihmisistä, ei ongelmaa saada ratkaistuksi siitä yksinkertaisesta syystä, että yritetään korjata vikaa sieltä missä sitä ei ole!

Äänestä
  • Joka ryhmässä on rasismia, myös eliitissä viimeistään siinä vaiheessa, kun ulkomaalaiset vievät heidän työpaikkansa halvalla.

    Äänestä

  • Rasismia kirjoitti:

    Joka ryhmässä on rasismia, myös eliitissä viimeistään siinä vaiheessa, kun ulkomaalaiset vievät heidän työpaikkansa halvalla.

    Insinööreissäkinkö?

    Äänestä

  • Olisiko kirjoitti:

    Insinööreissäkinkö?

    Eiköhän, kun työpaikat loppuvat ja siirttyvät Aasiaan.

    Äänestä

Jopas oli luento, lapsellista ainakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ULKOMAALAISET ULOS ... kirjoitti:

..EHEI, mietitään mieluummin rasististen asenteiden motiiveja.

Rasistilla on selvästi paha olla ja kun ei itsekään oikein tiedä miksi,niin joutuu vihaisena ymmälleen.
Viha on kuitenkin purettava tavalla tai toisella ja mikäpä olisi helpompi kohde kuin Suomeen uskaltautunut ulkomaalainen ,mieluiten tummaihoinen.

Rasisti kokee ehkä,että joku pompottelee häntä,itsetunto on heikohko(missä sinänsä ei ole mitään pahaa,vai onko?).Elämä ei ole mennyt odotusten mukaisesti,mielekästä tekemistä ja tarkoitusta ei oikein tahdo löytyä.

Rasistiset asenteet ovat maassamme melko yleisiä ja takana ilmeisesti ajatus,"että ulkomaalainen tai pakolainen vie jotain minulta(sosiaaliturvaa tms.)ja elämänlaatuni siten heikkenee".

Suomi on poliittisin sopimuksin sitoutunut ottamaan tietyn määrän pakolaisia.
Pakolaisten ja ulkomaalaisten määrä ei ole kuitenkaan Suomessa korkea verrattuna vaikkapa Ruotsiin (johon aina muutenkin verrataan).

Näyttää siltä että Suomessa on sekä rasisteilla,
että ulkomaalaisilla(erityisesti nuorilla)paha
olla.

Mahdollisia syitä:

-Yhteiskuntamoraalin rappio,joka on seurausta
kyltymättömän ahneesta omanedun tavoittelusta toisten kustannuksella.Tuore esimerkki Sonera
umts kauppoineen ja optiorahastuksineen.Vähemmän
tuore: Ahtisaari optioineen.Nämä esimerkit ovat tietysti vain jäävuorenhuippu siitä mitä todella
tapahtuu ja on tapahtunut (isojen poikien leikkiessä).

-Poliittisten päättäjien epäluotettavuus ja selkärangattomuus.Esimerkiksi lama aikana leikattiin kansakunnan ja isänmaan edun nimissä
sosiaaliturvaa(asumisomavastuu).Asiaan piti palata parempien aikojen koittaessa.
Ei ole palattu(eikä liene ollut tarkoituskaan).

-Poliittisen vastuunkantamisen puuttuminen Suomalaisesta kulttuurista.
Niin suurta möhläystä ei olekaan,että ministeri
vapaaehtoisesti eroaisi tehtävästään.

-Huono yhteiskunnallinen ilmapiiri,joka on seurausta moraalin rappeutumisesta ilmenee yksilötasolla mm.muiden halveksimisena,ahneutena
ja RASISTISINA ASENTEINA.Rasistisia asenteita
on tunnetusti eniten niillä,jotka kokevat saaneensa yhteisestä kakusta liian pienen palan (pieni palkkaiset ja köyhät)ja ovat osaansa tyytymättömiä.

Tässä kirjoituksessa pohdittiin rasististen asenteiden syntyyn johtavia syitä,ei kulttuurieroista johtuvia ongelmia tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu