23. Pyhäkön paljastettu salaisuus
Adventtiuskon perustuksena ja vahvimpana tukipilarina oli ollut julistus: "Kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua - - sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan" [kreik. Septuagintan käännös ja engl. kuningas Jaakon käännös: "pyhäkkö puhdistetaan"]. 1 Nämä olivat olleet tuttuja sanoja kaikille, jotka uskoivat Herran pikaiseen tuloon. Mutta Herra ei ollut tullut. Uskovat tiesivät, ettei Jumalan sana voinut raueta tyhjiin; vian täytyi olla heidän profetian tulkinnassaan. Mutta ,missä virhe oli.?
Jumala oli johtanut kansaansa suuressa adventtiliikkeessä. Hän ei sallisi sen päättyvän pimeyteen ja pettymykseen vääräksi kiihkomielisyydeksi leimattuna. Vaikka monet hylkäsivät profeetallisia ajanjaksoja koskevat laskelmansa ja kielsivät niihin perustuvan sanoman, toiset eivät halunneet kieltää Raamatun ja Jumalan Hengen tukemia uskon kokemuksia. Heidän velvollisuutensa oli pitää kiinni löydetyistä totuuksista. Hartaasti rukoillen he tutkivat Raamattua huomatakseen erehdyksensä. Koska he eivät löytäneet virheitä profeetallisista aikalaskelmista, he ryhtyivät tutkimaan tarkemmin pyhäkkökysymystä.
He huomasivat, ettei. Raamattu tukenut yleistä käsitystä siitä, että maa olisi pyhäkkö. Sen sijaan he löysivät täydellisen selityksen pyhäköstä, sen luonteesta, sijainnista ja palvelustoimista.
"Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja pyhäkkö täällä maan päällä.
Pyhäkkönä oli teltta, jonka etumaisessa huoneessa oli lampunjalka, pöytä ja uhrileivät. Tätä osaa nimitettiin `pyhäksi'. Toisen verhon takana oli se teltan osa, josta käytettiin nimeä `kaikkeinpyhin'. Siellä oli kultainen suitsutusalttari ja liitonarkku, joka oli kauttaaltaan kullalla päällystetty. Arkussa oli kultainen, mannaa sisältävä astia ja Aaronin sauva, joka puhkesi lehteen, sekä liiton taulut. Arkun päällä olivat kerubit, kirkkauden enkelit, jotka siivillään varjostivat syntien sovituspaikkaa. " 2
"Pyhäkkö" oli se teltta, jonka Mooses rakensi Jumalan käskystä Korkeimman maalliseksi asunnoksi. "Tehtäköön minulle pyhäkkö, niin minä asun
teidän keskellänne" 3 oli Moosekselle annettu käsky. Pyhäkköteltta oli upea rakennelma. Esipihan lisäksi siihen kuului kaksi huonetta, pyhä ja kaikkeinpyhin, joiden välissä oli kaunis väliverho. Samanlainen verho sulki ensimmäisen huoneen sisäänkäynnin.
Pyhä ja kaikkeinpyhin
Pyhässä oli etelän puolella lampunjalka seitsemine lamppuineen, jotka valaisivat sekä päivällä että yöllä; pohjoisen puolella oli uhrileipäpöytä. Pyhän ja kaikkeinpyhimmän välissä olevan väliverhon edessä oli kultainen suitsutusalttari, jolta hyvänhajuinen savu
nousi Israelin rukousten kanssa päivittäin Jumalan eteen.
Kaikkeinpyhimmässä oli kullalla päällystetty arkku, jossa säilytettiin kymmenen käskyn lakia. Arkun päällä oli kansilevy, jonka päällä oli kaksi puhtaasta kullasta valmistettua kerubia. Tässä huoneessa näkyi Jumalan läsnäolo kirkkauden pilvessä kerubien välissä.
Sen jälkeen kun heprealaiset olivat asettuneet Kanaaniin, pyhäkköteltta korvattiin Salomon temppelillä. Tämä kiinteä rakennus oli paljon suurempi,
mutta sen mittasuhteet ja kalustus olivat samat. Tällaisena pyhäkkö säilyi - lukuun ottamatta Danielin aikaa, jolloin se oli raunioina - kunnes roomalaiset hävittivät sen vuonna 70 jKr. Tämä ensimmäisen liiton pyhäkkö on ainoa maanpäällinen pyhäkkö, josta Raamattu kertoo. Eikö uudella liitolla sitten ole pyhäkköä? Totuudenetsijät kääntyivät jälleen Heprealaiskirjeen puoleen ja huomasivat, että nämä edellä lainatut sanat viittasivat epäsuorasti uuden liiton pyhäkköön:
"Ensimmäisellä liitolla oli siis jumalanpalvelusta koskevat säädöksensä ja pyhäkkö täällä maan päällä." 4 Edellisen luvun alusta he lukivat: "Tulemme nyt asian ytimeen: Meillä on ylipappi, joka on asettunut taivaassa istuimelleen Majesteetin valtaistuimen oikealle puolelle. Hän toimittaa palvelusta taivaan pyhäkössä, todellisessa pyhäkköteltassa, jota ei ole pystyttänyt ihminen vaan Herra itse. 5
Tässä esitetään uuden liiton pyhäkkö. Ensimmäisen liiton pyhäkön rakensi Mooses; tämän on rakentanut Herra. Ensimmäisen liiton pyhäkössä maalliset papit suorittivat palvelusta; tässä pyhäkössä Kristus, meidän suuri ylimmäinen pappimme, tekee pappispalvelusta Jumalan oikealla puolella. Ensimmäinen pyhäkkö oli maan päällä, toinen on taivaassa.
Mooseksen rakentama pyhäkköteltta rakennettiin mallin mukaan. Herra käski: "Tehkää telttamaja ja kaikki sen varusteet tarkoin sen mallin mukaan, jonka ininä sinulle näytän." "Pidä huoli siitä, että teet kaiken sen esikuvan mukaan, jonka sait nähdä vuorella." Ensimmäinen pyhäkkö "kuvaa nykyistä aikaa: lahjoja ja uhreja kyllä tuodaan". Sen pyhät huoneet olivat taivaan "todellisen. pyhäkön kuva". Papit palvelivat siinä, mikä "on kuitenkin vain taivaallisen palveluksen kuva ja varjo". "Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme." 6
Taivaassa on se suuri alkuperäinen pyhäkkö, jonka jäljennöksen Mooses rakensi. Maallisen pyhäkköteltan loisto heijasti sen taivaallisen temppelin kirkkautta, jossa Kristus suorittaa pappispalvelusta hyväksemme Jumalan valtaistuimen edessä. Maallinen pyhäkkö toimituksineen opetti tärkeitä totuuksia taivaallisesta pyhäköstä ja ihmisen lunastuksesta.
Kaksi osastoa
Maallisen pyhäkön kaksi huonetta kuvasi taivaallisen temppelin pyhiä osastoja. Johannes sai näyssä katsoa Jumalan temppeliä taivaassa. Hän näki, miten valtaistuimen edessä "oli seitsemän soihtua". Hän näki enkelin, jolla oli "kädessään kultainen suitsutusastia".
"Hänelle annettiin paljon suitsuketta, jotta hän valtaistuimen edessä olevalla kultaisella alttarilla liittäisi suitsutusuhrin kaikkien pyhien rukouksiin".7 Tässä profeetta katseli taivaallisen pyhäkön ensimmäistä osastoa; siellä hän näki seitsemän soihtua ja kultaisen alttarin, joita maallisessa pyhäkössä vastasivat kultainen lamppu ja suitsutusalttari.
Sitten "taivaassa avattiin Jumalan temppeli", ja hän sai katsoa sisäpuolisen väliverhon taakse kaikkeinpyhimpään. Siellä näkyi "liitonarkku", jota Mooseksen pyhäkössä edusti Jumalan lain säilytyspaikaksi valmistettu arkku." 8
Näin ne, jotka tutkivat asiaa, löysivät todisteita taivaallisen pyhäkön olemassaolosta. Johannes todistaa, että hän näki sen taivaassa.
Taivaan temppelissä, kaikkeinpyhimmässä, on Jumalan laki. Sitä säilytetään arkussa, jonka edessä Kristus vetoaa vereensä syntisen puolesta. Tämä kuvaa oikeudenmukaisuuden yhtymistä armoon lunastussuunnitelmassa, joka täyttää koko taivaan
ihmetyksellä. Tässä on armon salaisuus, johon enkelitkin haluavat luoda silmäyksen - että Jumala voi olla oikeudenmukainen vanhurskauttaessaan katuvan syntisen, että Kristus saattoi alentua nostamaan lukemattoman joukon ihmisiä perikadosta ja pukemaan heidät onhan vanhurskautensa tahrattomiin vaatteisiin.
Sakarja sanoo Kristuksesta ihmisen välittäjänä: "Hän on rakentava Herran temppelin, hän saa osakseen kunniaa, ja hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Pappi on seisova hänen valtaistuimensa vieressä, yksimielisinä he toimivat toinen toisensa rinnalla." 9
"Hän on rakentava Herran temppelin." Uhrinsa ja välitystyönsä vuoksi Kristus on Jumalan seurakunnan. perustus ja rakentaja, kulmakivi. "Hän liittää koko rakennuksen yhteen niin että se kasvaa Herran pyhäksi temppeliksi." 10 "Hän saa osakseen kunniaa." 11 Lunastettujen lauluna tulee olemaan: "Hänelle, joka rakastaa meitä ja on verellään vapauttanut meidät synneistämme - - hänelle kunnia ja valta aina ja ikuisesti!" 12
"Hän istuu ja hallitsee valtaistuimellaan. Pappi on seisova hänen valtaistuimensa vieressä."13 Kirkkauden valtakunta ei ole vielä tullut. Vasta kun hänen välitystyönsä päättyy, Jumala antaa hänelle valtakunnan, jolla "ei ole loppua". 14 Pappina Kristus istuu nyt Isän kanssa valtaistuimellansa. Valtaistuimella on hän, joka "kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme" "häntä on koeteltu kaikessa samalla tavoin kuin meitäkin koetellaan; hän vain ei langennut syntiin", jotta "hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan".15 Haavoitetut kädet, puhkaistu kylki ja lävistetyt jalat puhuvat langenneen ihmisen puolesta, jonka pelastus ostettiin kalliilla hinnalla.
"Yksimielisinä he toimivat toinen toisensa rinnalla. "1G Isän rakkaus on pelastuksen lähde langenneelle ihmiskunnalle. Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
"Rakastaahan Isä itse teitä." "Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa." ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa.” 17
Pyhäkön arvoitus ratkeaa
"Todellinen pyhäkköteltta" taivaassa on uuden liiton pyhäkkö. Kristuksen kuollessa vertauskuvallinen palvelus päättyi. Koska Dan. S: 14 toteutuu uuden liiton aikana, siinä mainitun pyhäkön täytyy olla uuden liiton pyhäkkö. Siksi ennustus: "Niin kauan, että kaksituhatta kolmesataa iltaa ja aamua on kulunut; sitten nousee pyhäkkö taas kunniaan" [Septuaginta ja engl. kuningas Jaakon käänn.: "puhdistetaan"] viittaa taivaan pyhäkköön.
Mutta mitä tarkoittaa pyhäkön puhdistaminen? Voiko taivaassa olla mitään puhdistettavaa? Heprealaiskirjeen 9. luku kertoo selvästi sekä maallisen että taivaallisen temppelin puhdistamisesta: "Lain mukaan melkein kaikki puhdistetaan verellä, eikä anteeksianto ole mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta. Kun siis taivaan todellisuuden kuvat on näin puhdistettava, tulee itse todellisuus puhdistaa paremmin uhrein." 18, nimittäin Kristuksen kalliilla verellä.
Pyhäkön puhdistaminen
Todellisessa palveluksessa puhdistaminen on suoritettava Kristuksen verellä. "Anteeksianto ei ole mahdollinen, ellei vuodateta uhriverta." Kysymys on anteeksiantamisesta eli synnin poistamisesta.
Mutta miten taivaan pyhäkössä voi olla syntiä? Se voidaan selvittää vertauskuvallisen palveluksen pohjalta, sillä maallisten pappien palvelus "on kuitenkin vain taivaallisen palveluksen kuva ja varjo". 19
Palvelus maallisessa pyhäkössä jakaantui kahteen osaan. Papit palvelivat joka päivä pyhässä, kun taas ylipappi suoritti kerran vuodessa kaikkeinpyhimmässä erityisen sovitustyön pyhäkön puhdistamiseksi. Katuvat syntiset toivat päivittäin uhrinsa, asettivat kätensä sen päälle, tunnustivat syntinsä ja kuvaannollisesti siirsivät ne viattomaan uhriin. Sitten eläin teurastettiin. "Veressä on elävän olennon elämänvoima. " 20 Jumalan rikottu laki vaati rikkojan hengen. Veren, joka kuvasi syyllisyytensä uhriin siirtäneen syntisen elämää, pappi vei pyhään ja pirskotti väliverhon edessä. Väliverhon takana oli laki, jonka syntinen oli rikkonut. Näin synti siirrettiin kuvaannollisesti pyhäkköön. Joissakin tapauksissa verta ei viety pyhään, vaan pappi söi lihan. Molemmat seremoniat kuvasivat synnin siirtämistä katuvasta syntisestä pyhäkköön.
Tämä työ jatkui läpi vuoden. Näin Israelin synnit siirrettiin pyhäkköön, ja niiden poistamiseksi oli suoritettava erityinen seremonia.
Suuri sovituspäivä
Kerran vuodessa, suurena sovituspäivänä, pappi meni kaikkeinpyhimpään puhdistaakseen pyhäkön. Paikalle tuotiin kaksi vuohipukkia ja niistä heitettiin arpaa siitä, "kumpi pukeista kuuluu Herralle ja kumpi Asaselille". 21 Herralle tuleva pukki teurastettiin kansan syntiuhriksi, ja papin piti viedä sen verta väliverhon taakse ja pirskottaa sitä liitonarkun kanteen ja eteen. Lisäksi verta pirskotettiin väliverhon edessä olevalle suitsutusalttarille.
"Kun Aaron on saattanut päätökseen pyhäkön, pyhäkköteltan ja alttarin puhdistusmenot, hän tuokoon esiin elävän pukin, asettakoon molemmat kätensä eläimen pään päälle ja tunnustakoon siinä israelilaisten kaikki synnit, kaikki pahat teot ja rikkomukset, joihin israelilaiset ovat syyllistyneet. Näin hän pankoon ne pukin kannettaviksi ja lähettäköön sen sitten tehtävään määrätyn miehen ajamana autiomaahan. Pukki saa kantaa kaikki heidän syntinsä asumattomille seuduille." 22 Asaselin pukki ei enää palannut Israelin leiriin,
Seremonian tarkoituksena oli tähdentää israelilaisille Jumalan pyhyyttä ja hänen vihaansa syntiä kohtaan. Jokaisen tuli kurittaa itseään paastolla tämän sovitustyön aikana. Kaikki työt oli lopetettava, ja Israelin oli vietettävä päivä rukoillen, paastoten ja tutkistellen itseään.
Syntisen paikalle hyväksyttiin sijainen, mutta uhrin veri ei hävittänyt syntiä, vaan se siirrettiin pyhäkköön. Uhraamalla verta syntinen tunnusti lain arvovallan ja oman syyllisyytensä sekä ilmaisi uskonsa tulevaan Lunastajaan; mutta vielä hän ei ollut kokonaan vapaa lain tuomiosta. Sovituspäivänä ylipappi, otettuaan vastaan seurakunnan uhrin, meni kaikkeinpyhimpään. Hän pirskotti uhria verta liitonarkun kannelle, suoraan lain yläpuolelle, tyydyttääkseen sen vaatimukset. Sitten hän välittäjänä otti synnit ja vei ne ulos pyhäköstä. Asettaen kätensä Asaselin pukin päälle hän kuvaannollisesti siirsi synnit sille. Sitten pukki vei ne pois, ja niitä pidettiin lopullisesti
kansasta poistettuina.
Taivaan pyhäkkö
Maallisen pyhäkön vertauskuvallinen palvelus toteutuu taivaallisessa pyhäköstä. Noustuaan taivaaseen Vapahtajamme aloitti työnsä ylipappina: "Kristus ei mennytkään ihmiskäsin tehtyyn pyhäkköön, joka on vain todellisen, pyhäkön kuva, vaan itse taivaaseen ollakseen nyt Jumalan edessä puhumassa meidän puolestamme. " 23
Pappien palvelus ensimmäisessä osastossa, sen väliverhon sisäpuolella, joka erotti pyhän esipihasta, kuvaa työtä, jonka Kristus aloitti noustuaan taivaaseen. Jokapäiväistä palvelusta suorittava pappi toi Jumalan eteen syntiuhrin veren sekä suitsukkeen, joka kohosi ylös Israelin rukousten kanssa. Samoin Kristus vetosi Isän, edessä verensä ansioihin syntisten puolesta ja esitti hänelle katuvien uskovien rukoukset oman vanhurskautensa tuoksun kera. Tällaista palvelusta suoritettiin taivaan pyhäkön ensimmäisessä osassa.
Sinne opetuslapset seurasivat Kristusta uskossa, kun hän nousi taivaaseen. Sinne keskittyi heidän toivonsa. "Se toivo on elämämme ankkuri, luja ja varma. Se ulottuu väliverhon tuolle puolen. Sinne Jeesus meidän edelläkävijänämme meni, kun hän oli tullut ylipapiksi." "Hän ei ole tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä.
Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi unastuksen." 24 Kahdeksantoista vuosisataa tämä työ jatkui pyhäkön ensimmäisessä osassa. Kristuksen veri takasi katuville uskoville Isän anteeksiannon ja hyväksynnän, mutta heidän syntinsä jäivät vielä taivaan kirjoihin. Vertauskuvallisessa palveluksessa suoritettiin sovitus puhdistustyö vuoden lopussa 25, ja samalla tavalla Kristuksen työ ihmisten hyväksi päättyy erityiseen puhdistustyöhön synnin poistamiseksi pyhäköstä. Tämä puhdistustyö alkoi 2300 päivän päättyessä. Silloin meidän ylipappimme astui kaikkeinpyhimpään puhdistaakseen pyhäkön.
Tuomio
Uudessa liitossa katuvan synnit pannaan uskossa Kristuksen päälle ja siirretään tosiasiallisesti taivaan pyhäkköön. Ja kuten vertauskuvallisessa palveluksessa maallinen pyhäkkö puhdistettiin poistamalla sitä saastuttavat synnit, niin taivaallisen pyhäkön todellinen puhdistus tapahtuu poistamalla eli pyyhkimällä pois sinne kirjatut synnit. Mutta ennen kuin se voidaan
tehdä, on tutkittava taivaan kirjat ja ratkaistava, ketkä ovat katumuksen ja Kristukseen kohdistuvan uskonsa perusteella oikeutettuja osallistumaan sovituksen siunauksista. Siksi pyhäkön puhdistamiseen liittyy tutkiminen ja tuomio ennen Kristuksen tuloa, sillä kun hän tulee, hän antaa jokaiselle tekojensa mukaan. 26
Näin profeetallisen sanan valoa seuranneet näkivät, että Kristus, sen sijaan että olisi tullut maan päälle 2300 päivän päättyessä vuonna 1844, menikin taivaallisen pyhäkön kaikkeinpyhimpään suorittamaan sovitustyön viimeistä osaa tulonsa edellä.
Kun Kristus verensä ansiolla poistaa kansansa synnit taivaallisesta pyhäköstä palvelustyönsä lopussa, hän asettaa ne Saatanan päälle, jonka täytyy kärsiä lopullinen rangaistus. Asaselin pukki vietiin autioon maahan, eikä se enää koskaan palannut Israelin seurakunnan luo. Samalla tavalla Saatana karkotetaan ikuisiksi ajoiksi Jumalan ja hänen kansansa luota; kun synti ja syntiset lopullisesti hävitetään, hänenkin olemassaolonsa lakkaa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Taivaallinen pyhäkköpalvelus on osa iankaikkista evankeliumia kuten Ilm.14:6 osoittaa!
"Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi mkorkealla keskitaivaalla...taivaan laella. Ufon..Hänen tehtävänään li julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, heimoille, kielille ja kansoille....ja sitten tulee LOPPU!
Yeshuah sanoi mm. omassa "Kristuksen Ilmestyskirjassa" jonka Johannes kirjoitti Patmos saarella..."Minä Olen; Alfa ja Omega...Alku ja Loppu!"
Tuleeko sinulle rakas lukija hoppu...tunne itsesi; tunne Jumalasi!
Onko Kristus sinulle Herra?!
Jeesus; "Ei kukaan sano herra , Herra...ellei Pyhä Henki ole sitä hänelle kirkastanut...? Ja edelleen...
"Ei kukaan sano turhaan ; Kristus on kirottu" ellei Saatana vaikuta hänessää...me emme voi palvella kahta herraa tai olla ketään palvelematta..."Olemme Saatanan ja tämän maailman orjia; palvelijoita---?!
...tai Kristuksen; Jumalan Pojan opetuslapsia ja omia; ja uskomme Ylösnousemukseen ja uuteen maahan; maa Äidin pyhään Jumalaan; Isään, joka lähetti ainoan Poikansa meitä pelastamaan...?!
Ole siunattu sinä, Joka siunaat Israelin jäännöstä ja Jumalan kanssa Uuden Israelin Jesuranin kanssa...pakanoiden, jotka ovat oksastetuja samaan Puuhun kantamaan Rakkauden ja Valon hedelmää!!!!
ystävällisin terveisin Joppe. :)
Adventistein profeettana pidetty itse itsestään "Sananasaattaja" nimeä käyttävä ; sama sana kuin enkeleistä ja profeetoista käytetty; "enkeli" ja "profeetta" oli usein "Jumalan Sanatorvi"
Ellen uskoi olevansa yksi 144.000:sta ja Jehovan Todistajiksi itseään nykyään kutsuvat silloset "Raamatun tutkijat"_tai "Russelilaiset" uskoivat tämän maasta Johannes-luokkaan keräyksen loppuvan 1914...Ellen ku9li 1915.
Tämän "taivaan puhdistamisen jälkeen...jolloin Jehovan Todistajien ja joidenkin m,uiden tutkijoiden mukaan juutalaiset ja VT:n kansa tutkittiin...ja taivaan enkelit, joista oli 1/3 langennut ja kapinoi Saatanan (ent. Lusiferin?valkeuden ankelistä tuli pemeyden ruhtinas_...myös ristin tapahtumien ja taivaan oikeudenkäynnin muklaisesti tuomittiin...tätä kaikkea ei JT ja SDA nykyään opeta eikä ole sanasta sanaaan opettanut (vaan on nyt ak. tulkintaa..?) ...melkoista historian draamaa?)
.1914 ALKOI 1. MAAILMANSOTA---HENKIEN TAISTELU MAAN PÄÄLLÄ?----..jolloin Saatana heitettiin lopullisesti joukkoineen ulos taivaasta ....ja taivas puhdistettiin ...eli he lisäävät 1844..."tutkivan tuomion alkamiseen" 70 vuosiviikkoa, kunnes maan päällinen ja taivaallinen pyhäkkö hajotetaan ..?...HAJOITETTIIN JA KRISTUS UUDISTI PYHÄKÖN.-...OMAN VERENSÄ JA SOVITUSTYÖNSÄ KAUTTA---josta SDA ja JT -kirkko taas ovat eri mieltä monen kristillsien lahkon ja kirkon kanssa---joista Katoliset, ortodoksait ja muut pikku lahkot uskovat yhä omiin tekoihin ja 110.käskyn pitämiseen uskon autuutena ...kuten aiemmin juutalaiset?
Ainoastaan Luther ja muutamat protestanttiset seuraajansa uskovat Kristuksen työn ja sovituksen sekä Uskon siihen riittävän ja samalla uskovat ennaltamääräykseen; siis siihen , että vain Luoja voi antaa, uskon, toivon ja rakkauden...eikä sitä voida ostaa uskontojen alennsumyynneistä tai uskontojen tavarataloista rahalla ja annilla?!
LUTHER ON YHÄ USKONPUHDISTAJA AJASSAMME!!!
Lukekaa pääteoksensa "SIDOTTU RATKAISUVALTA"
eri Erasmus vt. Luther Onko meillä vapaa tahto ja osuus pelastuksessamme uuteen maailmaan ja ylösnousemukseen; siis uudestisyntymisen armoon?!
Siis valitseeko ihminen itse vai Jumala; Kuka kuuluu joukooon?---ja 144.000 maasta ostettua "Jumalan omaa" ja "ennaltamäärättyä" pyhää nostetaan "tuomareiksi ja papeiksi Jeesuksen olleessa Tuomari; kuningas ja Ylipappi taivaassa...koska Hän sai määräajaksi Jehovalta: Luojalta vallan tuomita maata?!
Tule mukaan seikkailuun; Koetelkaa oletteko uskossa? Saa epäillä ..mutta ei Jumala lakkaa olemasta jos kiellät HäneT; vaan sinä pysyt elävänä kuolleena ilman Pyhää Henkeään..kuten Jeesus asian ilmaisi aikoinaan..?!
Joppe
---siis Milelriläisessä liikkeessä uskotaan...näin, kuten edellä on kirjoitettu.
Minusta on hyvä muistaa, ettei 1755 lissabonin maanjärsitys ja sen jälkeen tulleet tähtisateet ja kuun ja auringon pimennykset koskeneet ainoastaan milleriläisiä maailmanlopun veisaajia...vaan senaikaisessa maailmassa tapahtui kaikkialla maailmassa outoja asioita?!
mm. juutalaiset olivat luopuneet jehovasta; Islam kasvoi...yksijumalaisuutta korostaen..kun 325 Nikean kokouksessa Konstantinus joukkoineen oli luopunut Raamatun totuudellisesta kaanonista...myös kirstityt olivat sekoularisoituneet eli maallistuneet tämän maailman jumalan eli saatanan alamaisuuteen?!
Oli orjuutta ja kurjuutta...kristittyjä vainottiin...siis niitä, jotka eivät alaistuneet Rooman kirkkoon tai hallintoon puna-mustine paholaisen anargistisine väreineen?!
Mitä tapahtui 1844 jälkeen..."tutkivassa tuomiossa"...syntyi erilaista henkien liikehdintää...sekä hyvien että pahojen...uskonnollisia lahkoja syntuyi eri uolilla maailmaa...lapsiprofeettoja jne...naisia poltettiin viimeisiä kertoja...noidista sai tulla bisnestä tekeviä meedioita...jne....1800-luku oli spiritismin ja spiritualismin aikaa...Darwinisamista ja kommunismista...jumalan kieltämisestä tuli uskontoja...joiden epäjumalia olivat lengenneen juutalaisuuden antikristukset...Darwin..juutalaisen papin poika...juutalainen Newton...tieteen kristitty uranuurtaja...atomipommin kehittäjä...juutalainen Freud...psykologian ja psykiatrian isä...joka opetti, että seksuallisuudessa poika haluaa yhtyä isäänsä ja tappaa isän yhtyäkseen äitiinsä...oidipusta ja kaikkea tätä roskaa pidetään "tieteellisesti oikeana vielä tänäkin päivänä!!?? ROSKAA; ROSKAA eksytystä...?!
Ranskan vallankumous...yritti opettaa Raamatun oppeja ihmisyyden viisautena...vapautta, veljeyttä ja tasa-arvoa"...koska papit . lääkärit ja hallitusmiehet nostivat itsensä kansan yläpuolele ja määrittelivät elintapoja jä teiteellisä uskomuksina uusina totuuksiana ja "Jumalan sanana"..eksytys jatkui...kunnes Hitlerin avulla kansallissosialismi annettiin ryöstää ja varastaa ja raiskata juutalaiset synnit tekijät ja valehtelijat...jotka olivat tehneet eri taiteiden ja tieteiden kautta itsestään jumalaia ja hyljänneet Jehovan:Luojansa ...jolta olivat kaiken hyvän tiedon ja taidon saaneet,...he eivät antaneet Jumalalle kunniaa...!!!?
Hitler, kuten filistealaiset niin monta kertaa ---aiemmin --valittiin Itavaltalaisena ja Saksalaisena hengen maana tuhomaan "Jumalan huoneen" oudolla tavalla, kuten Biblia asian ilmaisee..."tuomio alkoi Herran huoneesta"---Hologaust!
Jos siis kristityt uskovat Jumalan olevan kaikkivaltias..Hän olisi sen voinut estää...mutta se oli Jumalan suunnitelma ja kirousken ja siunausken seuraus..antaa Saatanan; Jumalan ruoskas tulla villitsemään maan päällä olevia kansoja"...sekä toimittaa kosto Jumalan puolesta...ihmiskunnalle?
Toinen tulkinta voisi olla se, että Saatana siis valheen sisä joukkoineen vihaa Jumalan omia; rehellisiä ; Kristuksen sovitustyön omalla kohdallaan tunnustavia kristittyjä...?!
Ja nämä kaikki asiat huomioon ottaen...adventistit ovat osittain oikeassa...Jehovan todistajiensa kanssa...jotka siis molemmat ovat lähteneet millewriläisestä liiikkeestä..?!
"Tosiasiaoiden tunnustaminen on viisauden alku"...nyt olisi aika elää teenpäin tuossa totuudessa, luoda uuden maan toivoa ja jakaa rakkautta!
Joppe; entinen adventisti.
virallisesti eronnut advennttikirkosta? Tuli mieleen kun sanoit olevasi entinen adventisti.