Olen oudossa tilanteessa kavereideni kanssa. Itse olen mennyt uskoon jo jokin aika sitten ja pidän elämäni perustana Kristinuskoa. Tosin viime aikoina en enää ole harjoittanut uskoa, niin voimakkaasti kuin siihen pystyisin.
Osana syynä tähän ovat kaverini. Kavereideni kanssa olemme puhuneet paljon asioista ja etenkin miettineet kaikkeutta. Tuntuu, että etsimme kaikkeuteen vastausta. Tosin osa kieltää vastauksen hakemisen. Enemminkin pyrimme miettimään asioita ja näin kasvattamaan tietoisuuttamme. Itsekkin olen syvästi tässä mukana, koska en ole tuntenut Kristinuskon tiedostamisen riittävän minulle.
Tällä hetkellä asia on kuitenkin, niin että en ole tuntenu Kristinuskon harjoittamisen vähentymisen ja asioiden pitemmälle tutkimisen jälkeen itseäni onnelliseksi. Aivan kuin sisälläni jokin raastaita minua ja tunnen olevani kauakana siitä tilasta, jossa olin uskoon mennessäni.
Keskusteluihin osallistuvista kaikki eivät ole uskossa, mutta katsovat uskontoa osaksi "vastausta". Voisinko mitenkään pysäyttää meitä ja perustella miksi tiemme ei ole oikea. Tiedän itse tunteen, jonka saisin jos rukoilisin apua synteihini. Haluaisin vain pysäyttää meidät kaikki ja ottaa heidät mukanani tuohon rauhaan.
Jotain muuta mielessä olevaa:
Tietoisuus kuitenkin on mielestäni avain asemassa kaikkeuden selittämisessä. Pahoittelen, jos harjoittaminen ei ole oikea sana kuvaamaan tarkoittamaani asiaa. Olenko kaukana totuudesta, jos sanon että tietoisuus on ainut asia joka meistä jää jäljelle kuoleman jälkeen?
Kiitos!
Osana syynä tähän ovat kaverini. Kavereideni kanssa olemme puhuneet paljon asioista ja etenkin miettineet kaikkeutta. Tuntuu, että etsimme kaikkeuteen vastausta. Tosin osa kieltää vastauksen hakemisen. Enemminkin pyrimme miettimään asioita ja näin kasvattamaan tietoisuuttamme. Itsekkin olen syvästi tässä mukana, koska en ole tuntenut Kristinuskon tiedostamisen riittävän minulle.
Tällä hetkellä asia on kuitenkin, niin että en ole tuntenu Kristinuskon harjoittamisen vähentymisen ja asioiden pitemmälle tutkimisen jälkeen itseäni onnelliseksi. Aivan kuin sisälläni jokin raastaita minua ja tunnen olevani kauakana siitä tilasta, jossa olin uskoon mennessäni.
Keskusteluihin osallistuvista kaikki eivät ole uskossa, mutta katsovat uskontoa osaksi "vastausta". Voisinko mitenkään pysäyttää meitä ja perustella miksi tiemme ei ole oikea. Tiedän itse tunteen, jonka saisin jos rukoilisin apua synteihini. Haluaisin vain pysäyttää meidät kaikki ja ottaa heidät mukanani tuohon rauhaan.
Jotain muuta mielessä olevaa:
Tietoisuus kuitenkin on mielestäni avain asemassa kaikkeuden selittämisessä. Pahoittelen, jos harjoittaminen ei ole oikea sana kuvaamaan tarkoittamaani asiaa. Olenko kaukana totuudesta, jos sanon että tietoisuus on ainut asia joka meistä jää jäljelle kuoleman jälkeen?
Kiitos!
Vastaukset 2
Vanhimmat
täydellinen uskossaan.
Siis onkon uskosi laittanut kallioon vai johonkin mutaan?
Totta muriset. Oikein tekemällä voi kuitenkin onnen saavuttaa, jonka haluaisin meidän kaikkien saavuttavan.