mitä mieltä?

Jo Raamatun alkulehdillä todetaan, että ihmiselle annettiin ravinnoksi siementä tekevät kasvit ja hedelmät, joihin myös hamppu kuuluu, ja on niiden joukossa yksi ravintorikkaimmista. Ravinto piilee ennen kaikkea siemenissä: hampunsiementen öljyhän on ainoa öljy, joka sisältää kaikki ihmisen tarvitsemat monityydyttämättömät rasvahapot oikeassa suhteessa toisiinsa nähden, siitä saa kahdeksaa välttämätöntä aminohappoa ja kasvisvalkuaista, jota on siemenissä 25 prosenttia. Tämä on länsimaisen tieteen näkemys. Nyahbinghi- ja tantrisen yoga-tieteen piirissä nähdään, että kannabis-hamppu, paitsi, että sillä on puhdistava vaikutus, ravitsee eetterikehoa ja on "aivoruokaa". Tähän ehkä liittyy se, että nämä ns. Itämaan tietäjät toivat Immanuelille heti tämän syntymän jälkeen lahjaksi kultaa, mirhaa ja hamppua, sillä mitä muuta on tämä suitsutushartsi, joka Matteuksen evankeliumissa mainitaan; männyn- tai kuusenpihkaa tuskin oli "suitsuke", joka arvostettiin niin korkealle, että se kannettiin Kristuksen eteen yhdessä kullan ja mirhan kanssa.

Korkeassa Veisussa Salomon vakuuttaa syöneensä "mesileipänsä" ja, että hänen päänsä "on kastetta täynnä". Vastaavanlaisia ilmaisuja löytyy muualtakin. Lisäksi Raamatussa puhutaan monessa kohdassa kalmajuuresta, mutta alkuperäistekstissä on sana kaneh bosom ja monet kielitieteilijät ovat sitä mieltä, että sanan kantaosa kan tarkoittaa hamppua. Useimmissa kohdissa missä sana kaneh bosom mainitaan se on yhteydessä suitsukkeen polttamiseen, ja tässä tarkoituksessa yrtti, ja usein myös mirha, käryävät myös rastojen nyahbinghi-tabernaakkeleissa esim. Jamaikalla. On esitetty myös näkemyksiä, joiden mukaan Iesus voitti kuoleman, koska hän ainakin osittain nauttimansa hamppu-juoman ansiosta siirtyi olotilaan, jossa hän näytti kuolleelta, mutta ei itse asiassa sitä ollut. Tähän viittaa esim. vuodelta 1860 oleva Ohio State Medical Societyn lausunto, jonka mukaan ristillä Iesukselle juotetut "hapanviini" oli valmistettu hampusta. Saman tyyppisiä näkemyksiä sisältää Leigh and Lincolnin teos The Holy Blood and The Holy Grail, jossa ihmetellään sitä, kuinka Iesukselle ristillä tarjottu juoma olisi voinut olla hapanviiniä, koska tätä juomaahan tarjottiin maistettavaksi tai nuuhkittavaksi haavoittuneille tai tajunsa menettenäille ihmisille, koska sillä on lyhytaikaisesti stimuloiva, piristävä vaikutus, siis aivan toinen vaikutus kuin juomalla, jota Immanuel ristillä nautti.

Edellä kerrotun perusteella ei olekaan mikään ihme, että Iesus ylösnousemuksensa jälkeen jakoi elämän leivän opetuslapsiensa kanssa ja asetti hampun polttamisen sakramentin.
3177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oletko,Miffy,rastafar?

No,minä olen vähän sitä mieltä,että punaviini on ainoa 'raamatullinen' päihde...:)

Äänestä
  • ..ole rastafari, löysin tuon netistä ja mielestäni se on hauska.

    Äänestä

Matt. 15:23 He tarjosivat hänelle viiniä, johon oli sekoitettu mirhaa, mutta hän ei ottanut sitä vastaan.

Kun ei se juonut sitä viiniä.

Samoin Jeesuksen kylkeen pistettiin keihäällä ja siitä valui vettä, mikä tapahtuu vain kuolleilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miffy kirjoitti:

Jo Raamatun alkulehdillä todetaan, että ihmiselle annettiin ravinnoksi siementä tekevät kasvit ja hedelmät, joihin myös hamppu kuuluu, ja on niiden joukossa yksi ravintorikkaimmista. Ravinto piilee ennen kaikkea siemenissä: hampunsiementen öljyhän on ainoa öljy, joka sisältää kaikki ihmisen tarvitsemat monityydyttämättömät rasvahapot oikeassa suhteessa toisiinsa nähden, siitä saa kahdeksaa välttämätöntä aminohappoa ja kasvisvalkuaista, jota on siemenissä 25 prosenttia. Tämä on länsimaisen tieteen näkemys. Nyahbinghi- ja tantrisen yoga-tieteen piirissä nähdään, että kannabis-hamppu, paitsi, että sillä on puhdistava vaikutus, ravitsee eetterikehoa ja on "aivoruokaa". Tähän ehkä liittyy se, että nämä ns. Itämaan tietäjät toivat Immanuelille heti tämän syntymän jälkeen lahjaksi kultaa, mirhaa ja hamppua, sillä mitä muuta on tämä suitsutushartsi, joka Matteuksen evankeliumissa mainitaan; männyn- tai kuusenpihkaa tuskin oli "suitsuke", joka arvostettiin niin korkealle, että se kannettiin Kristuksen eteen yhdessä kullan ja mirhan kanssa.

Korkeassa Veisussa Salomon vakuuttaa syöneensä "mesileipänsä" ja, että hänen päänsä "on kastetta täynnä". Vastaavanlaisia ilmaisuja löytyy muualtakin. Lisäksi Raamatussa puhutaan monessa kohdassa kalmajuuresta, mutta alkuperäistekstissä on sana kaneh bosom ja monet kielitieteilijät ovat sitä mieltä, että sanan kantaosa kan tarkoittaa hamppua. Useimmissa kohdissa missä sana kaneh bosom mainitaan se on yhteydessä suitsukkeen polttamiseen, ja tässä tarkoituksessa yrtti, ja usein myös mirha, käryävät myös rastojen nyahbinghi-tabernaakkeleissa esim. Jamaikalla. On esitetty myös näkemyksiä, joiden mukaan Iesus voitti kuoleman, koska hän ainakin osittain nauttimansa hamppu-juoman ansiosta siirtyi olotilaan, jossa hän näytti kuolleelta, mutta ei itse asiassa sitä ollut. Tähän viittaa esim. vuodelta 1860 oleva Ohio State Medical Societyn lausunto, jonka mukaan ristillä Iesukselle juotetut "hapanviini" oli valmistettu hampusta. Saman tyyppisiä näkemyksiä sisältää Leigh and Lincolnin teos The Holy Blood and The Holy Grail, jossa ihmetellään sitä, kuinka Iesukselle ristillä tarjottu juoma olisi voinut olla hapanviiniä, koska tätä juomaahan tarjottiin maistettavaksi tai nuuhkittavaksi haavoittuneille tai tajunsa menettenäille ihmisille, koska sillä on lyhytaikaisesti stimuloiva, piristävä vaikutus, siis aivan toinen vaikutus kuin juomalla, jota Immanuel ristillä nautti.

Edellä kerrotun perusteella ei olekaan mikään ihme, että Iesus ylösnousemuksensa jälkeen jakoi elämän leivän opetuslapsiensa kanssa ja asetti hampun polttamisen sakramentin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu