Jos YLE ja SAK onnistuvat runnoa
demokratian ja saavat Halosen
toiselle kaudelle, on Suomen
talous tuhoon tuomittu.
SDP oli suurin puolue myös
1987-1991 hallituksessa joka
vei Suomen tuhoon.
Suomessa on ollut vasemmistopresidentti jo 24-vuotta putkeen. Näin ei voi jatkua.
Äärivasemmisto koetaan nykyään niin normaaliksi ilmiöksi että jo keskustakin tuntuu äärioikeistolta: olemme siis koko Kansa uuskommunismin partaalla.
Lenin oli kova sättimään, samoin Halonen.
Työn hinta on Suomessa noussut muuta eurooppaa huomattavasti nopeammin.
YT-neuvottelut kiihtyy jo tälläkin viikolla useampi yritys on ilmoittanut irtisanomisista, yhteensä useita satoja henkilöitä.
Perhetragediat yleistyy, ylivelkaantuneet kärsii ja leipäjonot kasvaa tasaiseen tahtiin.
Toivottavasti tämä aloitus auttaa sinua tekemään oikeat johtopäätökset Suomen tulevaisuuden puolesta.
Vetoan sinuun äänestäjä, ÄLÄ ÄÄNESTÄ SDP:n ehdokasta!
HALONEN & TAANTUMUKSEN
7
214
Vastaukset
- ei vaikuttanut
mitenkään päätökseeni äänestää Sauli Niinistöä. Olen tehnyt päätöksen jo aikaa sitten.
Toivottavasti kirjoituksesi kuitenkin herättää muita tekemään hyvän päätöksen. - kriittinen!
unohdit mainita että myös työn tuottavuus on noussut muuta eurooppaa nopeammin! Luuletko muuten että Sauli pystyisi alentamaan palkkoja, sinun palkkaasi?
- tilastoihin?
Uskotko sinä sinisilmäisesti
työntekijöiden itse itsestä
tekemiin tilastoihin?
Minä en ainakaan.
Niissä ei nimittäin näy niin
korruptiot, esim. palkkiovirat
kuin muutkaan negatiiviset asiat.
Kuka sitä nyt itseään alentaisi. - kriittinen!
tilastoihin? kirjoitti:
Uskotko sinä sinisilmäisesti
työntekijöiden itse itsestä
tekemiin tilastoihin?
Minä en ainakaan.
Niissä ei nimittäin näy niin
korruptiot, esim. palkkiovirat
kuin muutkaan negatiiviset asiat.
Kuka sitä nyt itseään alentaisi.http://www.ek.fi/ek_suomeksi/talous/tietoa_Suomen_taloudesta/kilpailukyky.php
- jerre myrkky
No niin,"TIE 2006". Kuinka muuttaisit maamme suuntaa,jos presidentiksi tulee muu,kuin Halonen? Kuinka YLE ja SAK mielestäsi tuhoavat Suomen talouden?Johtuisiko tämä "tuho"siitä,että "Lenin oli kova sättimään",kuten niin tomerasti ilmoitit? Paljonko mielestäsi olisi työväestön palkkoja alennettava,että työn hinta olisi sopiva? Huomaatko mitään yhteistä YT-neuvotteluista ja pörsseistä.(sijoitusten tuomista voitoista)? Ellet,et ajattele juuri lainkaan.Itse olen "alivelkainen"en siis syö enempää kuin tienaan.Enkä aseta maksujani toisten maksettavaksi.
- jerre myrkky
Ole hyvä ja vastaa "TIE 2006". Jos nyt jätät vastaamatta,teen omat johtopäätökseni Sinun ja kaltaisiesi "maailmasta". (kysymykseen klo.16.01)
Oletko tullut seuranneeksi tämänhetkistä tykkylumi tilannetta.
Välkymmät uskovat tässä Kuusamon Eräveikkoja - puskissa piilee nyt muutamanlainen vaara.
Mitä vaaleihin tulee, kai ne äänestäjät tiennevät mitä lappuihinsa kirjoittavat.
Kuitenkin hyvä, että otetaan kantaa - ja äänestetään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643305Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433127- 432498
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1082366- 311923
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271820- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851435- 391300
- 821159