Toivovatko hellarit että

tulisi pian?
Kaikki mainen vaiva ja puute loppuisivat
yhdessä silmänräpäyksessä. Enää ei tarvitsisi
kantaa huolta arkisista askareista ja touhuista.
Lumenluontikin olisi historiaa. Hampaatkin voisi
jättää pesemättä ja kaikki muukin turha touhu
loppuisi.
Nurmikoita ei tarvitsisi ajaa eikä puolison
uskottomuudesta kärsiä.
Ei tarvitsisi enää mennä kokouksiin laulamaan ja
viemään vähiä pennosia kolehtihaaviin.
3123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tässä kun tuota pää-asiaa mietin, niin vastaan tuohon, täytymiseen.

Erittäin raskaaksi elämä käy, jos "täytymiseen" rakentaa uskoaan.

En ole ihan toivomiseen rinnastanut, Herramme odotusta.

Jumala tietää tulemuksensa päivän ja siihen on voi rakentaa uskonsa.

Eli jos Jeesus tänä iltana omansa noutaa, niin olen kyllä valmis, vaikka olenkin asioita pidemmälle suunitellut.

Asiahan on niinkin, että emme huomista päivää vielä elä, emmekä tiedä edes kenelle se koittaa.

On ehkä silloin tällöin hyvä pysähtyä jokaisen näiden asioiden arveluun, olenko valmis, jos se hetki nyt koittaa kohdalleni.

Myönnän, etten niinkään toivo, vaikka uskon, että se päivä on lähellä.
Toisinaan kipujen raadellessa ruumistani, olen itsekäästi ehkä toivonutkin Herrani paluuta.

Äänestä
  • jaksaa elää.
    "Pankaa siis täysi toivonne Häneen,Hänen tullessaan saamme aivan uuden armon,lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla."

    Jos apostolit odotti tuota päivää jo silloin,kuinka paljon lähempänä se onkaan tänäpäivänä,siksi noilla Pietarin sanoilla voimme täydessä uskon varmuudessa lohduttautua itse,ja lohduttaa veljiä ja sisaria.
    Lohdutus se onkin,kun saamma panna täyden toivon aivan uuteen armoon jonka saamme Hänen ilmestyessään!

    Mitä avauksen aiheeseen tulee,niin maailamnloppu ei ole mitenkään toivottu,eikä edes näköpiirissä,vaikka Jeesus tulisi tänä yönä,vähintäänkin 1007 vuotta on maailma lähes ennallaan,lopulliseen mullistukseen maaplaneettaan nähden.

    Äänestä

mistään maailman lopusta ei raamattu kerro vaan Jeeuksen tulemisesta ja uuden ajan alusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maailmanloppu kirjoitti:

tulisi pian?
Kaikki mainen vaiva ja puute loppuisivat
yhdessä silmänräpäyksessä. Enää ei tarvitsisi
kantaa huolta arkisista askareista ja touhuista.
Lumenluontikin olisi historiaa. Hampaatkin voisi
jättää pesemättä ja kaikki muukin turha touhu
loppuisi.
Nurmikoita ei tarvitsisi ajaa eikä puolison
uskottomuudesta kärsiä.
Ei tarvitsisi enää mennä kokouksiin laulamaan ja
viemään vähiä pennosia kolehtihaaviin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu