Vanhanen jää neljänneksi

CITY-Kustaa

Vanhasen laskevat gallup-luvut ja väsähtäminen kampanjan kuluessa, johtavat siihen, että Matti Vanhanen jää armotta neljänneksi.

Halonen ja Niinistö menevät kirkkaasti toiselle kierrokselle. Vaaleissa kolmanneksi sijoittuu Timo Soini.

KEPUn lopullinen auringonlasku on tosiasia.

4

287

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lukija Y

      Luulenpa, että paremmuusjärjestys on 1)Halonen 2)Niinistö 3)Vanhanen ja muut saavat pienemmäm osuuden. Olen siitä melkein MATTI. Ja toiselle kierrokselle Halonen ja Niinistö. Sitä ennustan ja sitä myös toivon.

    • Suomessa on vielä niin paljon umpikepuja eli kepu-uskovaisia, että kyllä Matti reilusti kolmanneksi hyppää. Ja se on varma. Ja se puolestaan mikä on varma, on aivan varma kuten sillä toisella Matilla oli tapana sanoa.

      Kepulaisten riemu on tietysti rajaton vaalituloksen selvittyä. Sanotaan, että Kepuhan keräsi lähes yhtä paljon ääniä kuin viime eduskuntavaaleissa. Absoluuttinen äänimäärähän on kaikkiaan suurempi kuin eduskuntavaaleissa, joten tällä perusteella voittajia voi löytyä enemmänkin.

      Kepun riveissä on aistittavissa jo masentuneisuutta. Vaalit on hävitty ennakkoon ja nyt ei oikein tiedetä, mitä pitäisi tehdä. Kohta kyllä tiedetään, kun katastrofin suuruus alkaa paljastua. Silloin satraappien on taas pakko ryömiä ulos koloistaan ja aloittaa kulissien takainen toiminta puoluejohdon vaihtamiseksi.

      • yllätys muhimassa

        jäämassä nejänneksi, eilinen TV tentti ratkaisi. Niinistöä kannattavat siirtymässä Vanhasen taakse! Hyvä näin!


    • suuryllätys

      galluppeja vastaan. NIINISTÖ JÄÄMÄSSA VIIDENNEKSI?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      614
      2283
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1126
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1118
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      7
      968
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      855
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      762
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe