On milenkiintoista nähdä, kuinka paljon Timo Soinin kannatus todella nousee. Moni Kepua aiemmin äänestänyt saattaa nyt antaa protestiäänen Soinille. Jos Soinissa olisi enemmän vennamolaista karismaa, protesti voisi olla laajempikin. Itse en jaksa uskoa, että Soini saisi ainakaan enempää kuin 5 % äänistä. Kolme on kuitenkin tällä haavaa veikkaukseni. Kuitenkin Soini on ainoa protestikanava Kepun politiikkaa vastaan niiden parissa, jotka ovat aiemmin Kepua uskollisesti kannattaneet. Kyllä tällainen muistutus kannattaisi toki Kepulle antaa. Sillä olisi politiikkaa virvoittava vakutus.
Vastaukset 4
- vasemmistolaisia
Kyllä Soini saattaa hyvinkin kerätä 3-4 prosenttia äänistä, mutta tuskinpa hänen äänensä ainakaan keskustan peruskannattajilta tulevat. Soini saa äänensä luonnostaan protestihenkisiltä ihmisiltä ja heitä on kaikissa väestöryhmissä ympäri maata. Protestiäänestäjät ovat liikkuvia äänestäjiä, jotka äänestävät milloin mitäkin puoluetta, tavallisimmin kuitenkin jotain oppositiossa olevaa.
Jos joku puolue menettää vakituisia äänestäjiään, se on mielestäni vasemmistoliitto, jolla ei ole omaa ehdokasta. Myös optiokohu vahvistaa Soinin vasemmistolaiskannatusta.- kun katsoo
minkälaista porukkaa Soinin tilaisuuksissa on, kyllä on ankean näköistä porukkaa! Aivan ihmeellisen näköistä porukkaa, joita ei kyllä normaalina aikoina näy liikkuvan?
- JRVK
En pidä todennäköisenä, että kepun kannattajat valuisivat Soinin taakse. Sellaista ei ole ollut missään nähtävissä. Sitä paitsi Perussuomalaisten aatemaailma ei ole kaikken lähimpänä Keskustalaista aatemaailmaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64791
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511693Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551