herätys

Vanhempien motiivit saada vastasyntyneelle imeväiselleen kirkon jäsenyys kirkon epäraamatullisen valelurituaalin kautta on tunnetusti erittäin pakanallinen. Yhteiskunnallisen syrjinnän pelosta vanhemmat ajattelevat, että valelurituaalin suorittamatta jättäminen aiheuttaisi heidän "vauvalleen" myöhemmin jotakin vahinkoa, siksi he haluavat suorittaa vauvalleen valelurituaalin. He tekevät sen yleisen pakanallisen ja lihallisen mielipiteen painostuksesta, koska he ajattelevat, että "kaikkihan niin tekevät ja ettei myöhemmin tulisi jotakin vahinkoa, jos kasteluriittiä ei heti suoritettaisi, ja koskaan ei voi tietää, mitä hyvää siitä voi koitua ja ei kai siitä mitään vahinkoakaan voi olla". Heillä on siis täysin EPÄRAAMATULLISIA taikauskoisia KÄSITYKSIÄ tuosta kirkonepäraamatullisesta valeluriitistä. Koko niin kutsuttu "lapsikastesakramentti" perustuu siis kokonaan taikauskoisiin ja maagisiin pakanallisiin uskomuksiin. Tuollaiset syyt, jotka ovat perin epäraamatullisia ja taikauskoisia, perustuvat yleiseen pakanalliseen ja primitiiviseen suojelumotiiviin. Sakramenttikirkko on ylläpitänyt tämän varjolla sakramenttimagiaa läpi vuosisatojen vaikka Raamattu ei sellaista tue. Raamatusta ei löydy 'sakramentti' sanaa. Minkäänlaista sakramenttia ei löydy Raamatusta, mutta mystinen sakramenttikirkkojärjestelmä on pettänyt ihmisiä, että mystisesti sakramentit vaikuttavat taianomaisesti suoritettuina taikatoimituksina ja muodostavat taikakeinon ihmisten "pelastamiseksi, uudesti synnyttämiseksi" jonkinlaisen papin toimittaman maagisen taikatempun kautta, jossa epäraamatullinen "pelastava ja uudestisynnyttävä maaginen sakramentti" tungetaan ihmiseen. Tässä epäraamatullisessa sakramenttijärjestelmässä epäraamatulliset sakramentit välittävät "pelastuksen ja uudestisyntymisen" ja ovat vain toimivia ja riippuvaisia pappiensa kautta ja hallinnassa ja heidän suorittaminaan, mistä he myös saavat palkkansa. Sakramentit tarjoavat pappien käytettäväksi maagisen ja mystisen taikakeinon järjestellä maagisilla taikasakramenttitempuillaan ihmisten "pelastusta ja uudestisyntymistä". Vain papit osaavat ja saavat käyttää taikasakramentteja ja hallitsevat niidenavulla ihmisiä. Papit nojaavat sakramenttikirkkojärjestelmän taikakeinoihin tässä. Sakramenttimagian hallitseva papisto ylläpitää taikatemppujärjestelmää, joka syrjäyttää persoonallisen Jumala-suhteen sydämen asiana. Arkkipiispa Jukka Paarma ilmoitti kirkon virallisimman ja tuoreimman kannan Kotimaa-lehdessä toukokuussa 2001, että kun kuulut kirkkoon ja olet lapsikastettu ja konfirmoitu, niin kaikki on hyvin. Tähän täytyy todeta, että kaikki on silloin vain kirkolle hyvin. Nimittäin vaikka lapsikastetta EI löydy Raamatusta, niin lapsikasteen avulla kirkko saa jäsenensä ja kirkollisveron maksajansa. Miksi lapsikasteoppijärjestelmä vaatii vastasyntyneet pienet lapset, vauvat kasteltaviksi, sillä se ei ole raamatullinen kaste? Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta järjestelmän orjuuteen heti heidän syntymänsä jälkeen? Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi. Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän vettä? Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot - Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita? Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille: "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9. Kirkollisveron kiltisti maksavat pysyvät järjestelmän antaman väärän opetuksen vuoksi järjestelmässä aina kuolemaansa asti. Ja näin koko järjestelmä pysyy pystyssä. Kysymys on siis rahasta. Jos kirkkojärjestelmä luopuisi lapsikasteesta, niin se romahtaisi, siksi kirkkojärjestelmä ei luovu lapsikasterituaalista. Koska siis kirkkojärjestelmä saa jäsenensä yksinomaan lapsikasteen avulla, ymmärtää jokainen hyvin, että tuo järjestelmä seisoo tai kaatuu lapsikasteen mukana. Jokaisen on helppo tehdä johtopäätöksensä siitä, koska lapsikastetta kynsin ja hampain pidetään "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka sitä ei puolla Raamattu eikä historia alkukristillisenä apostolisena tapana. Valitettavaa "kirkollisessa lapsikasterituaalissa" on nimenomaan se, että lapsikasteen avulla komistuneet jäsentilastot ovat usein vain kääntymättömien vauvana kasteltujen luetteloita, kun imeväisikäisiä on "valeltu vedellä", siis lue tarkasti: kasteltu. Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole raamatullisesti kastettu vaan heidät on pakanaalisesti kasteltu, koska Raamatussa kaste merkitsee uskoon tulleille Kristuksen omaksi tunnustautumista siten sinetöiden ja vahvistaen opetuslapseutensa Jumalan ja ihmisten edessä. Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei sitä ollenkaan tunne? Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta 336: "Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen antaminen." Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa "Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365: "Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä jaantoi sille nimen." Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista, niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on pakanallinen pakanoiden pakanariitti. Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin. Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti "Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93): "Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa, puuttuu." Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932: "Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään." Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa "Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81): "Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo ulkonaisestikuvasi kuolemista." Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan "Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123): "UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle tulemista." Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa: "Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen käyttöä." Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikastelu olisi ollut yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi vastustettu? Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa LAPSIKASTETTA! Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä pakanalliseen lapsikasteluoppiin ja järjestelmään? Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetelua käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla! Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen, Raamattu vai ihmismielipiteet? Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin ihmisiä! Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan HÄN synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA!" (Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9, 26, Joh. 3:16, Ef. 2:8, 1 Kor. 4:15) EI SIIS KASTEVEDELLÄ! (Joh. 1:12,13) "MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."
5250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juttuja lyhennettävä. Kuka noita jaksaa lukea. Loppu.

Äänestä

Lasten viattomuuteen ne vanhemmat luottivat Nooankin päivinä ja Sodoman ja Gomorran päivinä, mutta miten kävikään. Sinne hukkuivat viattomat lapset syntisen maailman mukana. Miten mahtaa käydä Ihmisen Pojan päivänä? Lahkoissa taidetaan kovin luottaa lasten viattomuuteen?

Mahtaakohan lapsi maailmaan syntyessään tulla tänne valmiiksi uudestisyntyneenä?

Mahtaakohan lapsi maailmaan syntyessään olla valmiiksi liitettynä Kristuksen ruumiin jäseneksi?

Eivät jättäneet Israelilaiset pieniä lapsiaan Punaisen meren rannalle vihollisen surmattaviksi,vaan ottivat heidät syliinsä ja kantoivat halki meren uomaa, jossa kaikki (myös vastasyntyneet lapset saivat kasteen). Ja perille mentiin meren toiselle rannalle. Vihollinen sai todellisen upotuskasteen hukkumalla Punaisen meren aaltoihin.

Äänestä
  • Jos luterilaisena pitäydyt Lutherin "oppiin"
    kastekysymyksessä, niin voit lukea mielen virkistykseksesi Martti Lutherin saarnan kirkkopostillasta kolmantena sunnuntaina
    loppiaisesta, jossa Luther sanoo seuraavaa
    lapsikasteesta:
    "...Usko tulee kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan
    kautta. Pienet lapset nyt eivät kuule eivätkä
    ymmärrä Jumalan sanaa, joten heillä ei voi olla
    omaa uskoaan.

    Tähän kysymykseen ovat korkeakoulujen
    viisastelijat ja paavin lauma sepitelleet
    seuraavan vastauksen. Pienet lapset kastetaan
    ilman omaa uskoa, nimittäin seurakunnan uskon
    varaan, jonka kummit kasteessa
    tunnustavat; sen perusteella annetaan lapsille
    kasteessa kasteen voimasta ja vaikutuksesta synnit
    anteeksi ja heihin vuodatetaan armon kautta oma
    usko, niin että uusi lapsi syntyy vedestä ja
    Pyhästä Hengestä.

    Mutta JOS KYSYTÄÄN PERUSTUSTA SELLAISEEN
    VASTAUKSEEN JA MISTÄ SIITÄ RAAMATUSSA PUHUTAAN,
    NIIN HAVAITAAN SE PIMEÄKSI SAVUPATSAAKSI, tai
    osoittavat he meille tohtorinhattuaan sanoen:

    Me olemme korkeasti oppineita tohtoreita, ja
    koska me niin sanomme, on se oikein, eikä siinä
    pitempiä puheita tarvita. SAMOIN EI KAIKELLA
    HEIDÄN MUULLAKAAN OPILLAAN OLE MITÄÄN
    PERUSTUSTA KUIN HEIDÄN OMAT UNELMANSA JA
    MIETTEENSÄ.

    Ja kun he parhaisiin varuksiinsa pukeutuvat, niin
    paiskaavat he esiin jonkun tukasta vedetyn
    lauseen P. Augustinuksesta tai jostain muusta
    pyhästä isästä.

    MUTTA TÄMÄ EI RIITÄ MEILLE SELLAISESSA ASIASSA,
    JOKA KOSKEE SIELUJEN AUTUUTTA, SILLÄ SEKÄ HE ETTÄ
    KAIKKI PYHÄT ISÄT OVAT OLLEET IHMISIÄ. KUKA MINUA
    TAKAA JA VAKUUTTAA, ETTÄ HE OVAT OIKEASSA? KUKA
    SIIHEN USKALTAISI JA SEN PERUSTUKSELLA VOISI
    KUOLLA, KOSKA HE PUHUVAT SITÄ ILMAN RAAMATTUA JA
    JUMALAN SANAA?

    Pyhät sinne ja pyhät tänne; jos asia koskee minun
    sieluni iankaikkista kadotusta tai autuutta, en
    minä voi luottaa kaikkiin enkeleihinkään enkä
    pyhiin, puhumattakaan yhdestä tai kahdesta
    pyhästä, ellei minulle osoiteta Jumalan sanaa ...
    Tämän he ovat edellisestä mielipiteestä johtaneet
    arvellessaan, että pienet lapset muka ilman
    uskoa, ainoastaan kasteen vaikutuksesta ja
    voimasta, saavat armon, kuten he
    uneksivat ... Kavahda tällaista myrkkyä ja
    eksytystä, vaikka sen kaikki isät ja
    kirkolliskokoukset olisivat
    oikeaksi hyväksyneet, sillä SE EI PIDÄ PAIKKAANSA
    EIKÄ SILLÄ OLE MITÄÄN PERUSTUSTA RAAMATUSSA, vaan
    se on paljasta ihmisten mietelmää ja unelmaa. Sen
    lisäksi se on ilmeisessä RISTIRIIDASSA edellä
    olevan peruslauseen kanssa, jossa Kristus sanoo:
    ' Joka uskoo ja kastetaan' jne. ja josta saadaan
    lyhyesti päätökseksi: KASTE EI AUTA KETÄÄN, EIKÄ
    SITÄ TULE KENELLEKÄÄN ANTAA, JOKA EI OMASTA
    PUOLESTAAN USKO ... PAREMPI OLISI OLLA YHTÄKÄÄN
    LASTA KASTAMATTA, kuin tuolla tavalla ilvehtiä ja
    leikitellä Jumalan sanan kanssa ... ikäänkuin
    Jumala olisi joku epäjumala tai narri ... ja
    sitten sanovat lapset kastettavan Jumalan
    valtakuntaan ensimmäisessä ja kolmannessa
    merkityksessä, toisin sanoen: heitä ei kasteta,
    jotta he sen kautta tulisivat autuaiksi ja
    saisivat synnit anteeksi, vaan otetaan
    kristikunnan yhteyteen ja saatetaan
    evankeliumiin. Kaikki tämä ei mitään
    todista, vaan on heidän OMAA SEPUSTUSTAAN. ...
    Ellemme nyt paremmin voi tähän kysymykseen
    vastata ja todistaa, että pienokaiset lapset
    uskovat ja että heillä on oma usko, niin ON MINUN
    USKOLLINEN NEUVONI JA RATKAISUNI SE, ETTÄ MITÄ
    PIKEMMIN SEN PAREMPI, LAKATTAISIIN YHTÄKÄÄN LASTA
    KASTAMASTA, JOTTA EMME AIVAN TURHANPÄIVÄISELLÄ
    ILVEILYLLÄ JA HULLUTTELEMISELLA PILKKAISI JA
    LOUKKAISI JUMALAN KORKEASTI YLISTETTÄVÄÄ
    MAJESTEETTIA."

    Näin siis uskonpuhdistajaksi kutsuttu Martti
    Luther.

    Luther on tässä saarnassaan uskollinen SANALLE, ja
    kerta kaikkiaan upeasti ja kunnioitettavasti
    "teilaa" lapsikasteluharhaoppilahkojärjestelmän
    eksytyksen!

    Ja oikein Martti Luther siinä kerta kaikkiaan
    tekeekin, sillä Raamatun mukaan syvin ero ihmisten
    keksimän perinnäissäännön: lapsikastelun ja
    raamatullisen ja apostolisen uskovien kasteen
    välillä on siinä, että lapsikastelu asetetaan
    ristin sovituksen tilalle: Jeesuksen Kristuksen
    tilalle!

    Raamatun mukaan kuitenkin Jeesuksessa
    Kristuksessa AINOASTAAN tarjotaan maailmalle ARMO:
    SYNTIEN ANTEEKSISAAMINEN! RAAMATUN MUKAAN
    JEESUKSEN NIMESSÄ ON VAIN MEIDÄN PELASTUMINEN EIKÄ
    LAPSIKASTELUSSA.

    USKO TULEE KUULEMISESTA, KUTEN RAAMATTU, SANA
    (ROOM. 10:17) OPETTAA EIKÄ MISSÄÄN
    TAPAUKSESSA PAKANALLISESTA IHMISKEKSINNÖSTÄ:
    IHMISTEN PERINNÄISSÄÄNNÖSTÄ: LAPSIKASTELUSTA!
    Jaak. 1:18, Room. 5:1,2, Joh. 1:12-13, 1
    Kor.4:15,Ef. 2:8-9.

    Jeesus Kristus vastasi sellaisille, jotka
    tahtoivat tehdä Jumalan tekoja: Joh. 28-29!EI
    VIITTAUSTAKAAN LAPSIKASTELUUN!

    Lutheristä on kuitenkin valitettavasti
    todettava, että Lutherin oli perin vaikeata,
    uskollisena katolisen kirkon poikana, selvitä
    kasteasiasta, jota hän ei sanokaan saaneensa
    Jumalalta, kuten vanhurskauttamisoppia, vaan
    PAAVILTA! (GAL.KIRJ. SEL. SIVU 100, SLEY 1932)

    Ja on lisäksi todettava, että Lutherin tekstit
    muilta osin kasteeseen liittyen ovat sellaista
    huopaamista ja soutamista vastoin sitä, mitä hän
    on kirkkaasti Raamatun mukaisesti saarnannut
    kolmantena sunnuntaina loppiaisesta, että ne
    voidaan liittää "sepustuksien" alle, kuten hän
    tuossa saarnassaankin sanoo.

    "Kasteen armosta" puhuvat paavilaiset ja
    heidän hengenheimolaisensa, jos lukevat Raamattua,
    tulevat huomaamaan, että sellaista käsitettä EI
    NÄET OLE RAAMATUSSA!: SEKIN ON IHMISKEKSINTÖ!

    Mistään Raamatussa EI ILMENE SUORAAN TAI
    EPÄSUORASTI, ETTÄ LAPSIKASTELU TOIMITUKSENA (EX
    OPERE OPERATO) VÄLITTÄISI JUMALAN ARMOA! SEN
    TÄHDEN PUHE (Martti Lutheria lainatakseni:
    sepustus!) "kasteen armosta" on vieras Kristuksen
    evankeliumille.

    Huomaa, että katolinen kirkko ja siitä lähteneet
    hengenheimolaiset ovat omaksuneet sen
    lempikäsitteekseen, jolla he johdattavat sielunsa
    kadotukseen hitaasti, mutta varmasti. Uusi
    katekismuskin opettaa (Artikla 35), että kaste
    pelastaa, ja parannusta ei tarvita, koska
    lapsikastelu riittää jne.

    Lutherin kastekäsitys on sellaista sekasotkua
    muualla hänen tuotannossaan, että on vain
    todettava, että Luther luopui siitä
    ajatuksestaan, joka edellä on tullut esiin
    hänellä: kasteen on ehdottomasti oltava uskovien
    kaste.

    Isossa katekismuksessaan Luther sitä vastaan
    sanoo:

    "Sitten sanomme edelleen: Meille ei ole
    ensisijaisen tärkeää, uskooko kastettava vai eikö
    usko, -kaste ei silti muutu vääräksi. Kaikki
    riippuu Jumalan sanasta ja käskystä. Tämä on
    tosin koko lailla voimakkaasti sanottu, mutta se
    perustuu täysin siihen, mitä olen lausunut: kaste
    on ainoastaan vettä ja, Jumalan sanaa; nämä ovat
    toistensa ohella ja kanssa, toisin sanoen: kaste
    on oikea, kunhan vain sana on veden ohella,
    vaikkei siihen usko liittyisikään."

    Luther perustelee tätä näkemystään:

    "Pysyyhän kulta kultana siitä huolimatta, että
    sitä kantaa synnillinen ja häpeällinen portto".

    Tuo Lutherin sepustus on todellakin vain
    ihmiskeksintöä ja sepustusta ja vailla Raamatun
    perustaa. Luther pitää lapsikastelua vaikuttavana
    jo ilman uskoakin.

    Luther myös tuo esille toisaalla
    päinvastaisenkin Raamatun vastaisen harhansa
    "vaikka et olisikaan kastettu, niin jos uskot,
    että olet kastettu, niin olet kastettu."

    Lutherilla on sellaisia keinotekoisia
    lapsikastelusepityksiä, että ne on hylättävä
    epäraamatullisina harhaoppeina.

    Henkilökohtaisen uskon vaatimuksestaan huolimatta
    Luther ei hylännyt pakanallista paavilaista
    lapsikastelua.

    Hän selvisi ongelmasta selittämällä, että
    sylilapsi saa uskon kummien esirukouksen kautta.

    Luther torjui ensin kirkkoisien näkemykset
    ihmismielipiteinä, mutta laati sitten tilalle
    omat mielipiteensä. Niitä esittäessään hän totesi:

    "Sentähden päätämme ja vastaamme tähän näin..."

    Lisäksi kastetoimituksen yhteydessä kastettavalle
    esitettävät kysymykset Luther peri myös paavin
    kirkolta.

    Ensin kysyttiin henkilökohtaista uskoa
    Jeesukseen, sitten kasteen vapaaehtoista
    vastaanottamista. Nämä kysymykset ovat vahva
    todiste siitä, kenelle kaste on alunperin aina
    annettu.

    Kysymykset oli tehty alkuaan sellaisille, jotka
    pystyivät itse vastaamaan niihin. Vaikka kaste
    muuttui lapsikasteluksi, toimituksen ulkonainen
    muoto säilyi kysymyksineen.

    Myöhemmässä vaiheessa Luther muutti
    kantaansa jyrkästi, kun hän joutui tekemisiin
    sellaisten kanssa, jotka olivat uskovien kasteen
    kannalla. Kun näiden opetukset alkoivat saada
    laajaa kannatusta, Luther ja Melanchton säätivät,
    että lapsikasteluopin hylkäävät tuli tuomita
    kuolemanrangaistukseen. Ja lapsikasteluoppia
    vahvistettiinkin sitten murhaamisin ja
    peloitteluin kautta Euroopan.

    Se miten lapsikasteluoppia sitten
    julistettiin, paljastaa vähintäänkin sen, mistä
    lähteestä lapsikasteluoppi on kotoisin.

    Lapsikasteluharhalahko-oppi on saatanasta eikä
    Raamatun Jumalasta.

    Äänestä

Väitätkö, että evankelis-luterilaisena ei voi uskoa Jeesukseen? Ei minusta ole syytä erotella ihmisiä sen mukaan, miten heidät on kastettu. Joka porukassa on niitä, jotka todella koko sydämestään uskovat ja myös niitä, jotka vain luulevat uskovansa. Se minusta on olennaisempi ero.

Myönnän kyllä, että kansankirkossamme on aika paljon epäuskoisia, koska heidät on otettu jäseniksi muodon vuoksi ja vanhemmat ja kummit eivät ole pitäneet hengellistä kasvatusta tärkeänä. Koko kirkko on siksi aika pahassa jamassa.

Tilanne silti tuskin paranee, jos loputkin uskovat lähtevät vapaisiin suuntiin. Tai jos kirkko ryhtyy kastamaan vain aikuisia. Silloinhan suuri osa kansasta jätetään jo nuorena tuuliajolle maailmaan, mistä heitä on sitten vielä vaikeampi onkia.

Voisimmeko keskittyä herättelemiseen, yhdessä ilman rajoja?

Äänestä
  • Lapsikasteluharhalahkovalheopin tutkimisen jälkeen ei voi olla huomaamatta tärkeää eroa epäraamatullisen lapsikasteluoppijärjestelmän ja Pyhän Raamatun
    välillä.
    Ensiksikin ja kaikkein tärkeimpänä tulee huomata, että molemmat opettavat jatkuvasti jyrkästi vastakkaisia oppeja.

    Lapsikasteluharhalahkovalheopin väite, että lapsikastelussa on pelastus, ei yksinkertaisesti ole totta.

    Toiseksi lapsikasteluharhalahkovalheoppi sisältää monimutkaisia ja usein hämmentävää sepustusta, joita kaikkien lapsikasteluharhalahkovalheoppijärjestelmässä on noudatettava tyydyttääkseen ja miellyttääkseen lapsikasteluharhalahkovalheoppikirkkoaan.

    Raamattu on sen sijaan selkeä, mutkaton, suora,johdonmukainen ja helppo ymmärtää.

    Tässä on esimerkki.

    Kuka pääsee taivaaseen?

    Raamattu ei voisi ilmaista kantaansa enää selvemmin koskien ikuista kohtaloamme, mitä pitääkin odottaa Jumalalta näin tärkeässä asiassa.

    "Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä, mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä." Joh. 3:36.

    Tässä on toinen esimerkki. Jeesus Itse julisti:

    "Joka kuulee minun sanani ja uskoo Häneen,joka on minut
    lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään." Joh. 5:24.

    Tuota on hyvin helppo ymmärtää. Katsotaanpa nyt, mitä lapsikasteluharhalahkovalheoppi sanoo samasta
    aiheesta. Tällaistä se pulputtaa:

    "Lapsikaste pelastaa ja vapauttaa jne."

    Raamatun Herraa Jeesusta Kristusta kunnioittava ja rakastava ei viitsi eikä tahdo esittää enempää sen saatanallista valhetta.

    Miksi niin selkeä Raamatun Herran antama opetus tehdään niin sekavaksi?

    Miksi lapsikasteluharhalahkovalheoppi tarkoituksella johtaa ihmiset helvettiin valheellaan. Lapsikastelussa ei ole pelastuksen häivääkään.

    Varmasti Jumala haluaa jokaisen ymmärtävän, kuinka päästä taivaaseen.

    Laatisiko todella rakastava Jumala taivaan saavuttamiseksi niin Kristuksen sovitustyötä herjaavan lapsikasteluharhalahkovalheopin, ettei kukaan pystyisi edes pelastumaan?

    Mieti myös seuraavaa Raamatun jaetta:

    "sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen Jumala, vaan rauhan Jumala. Niinkuin kaikissa pyhien seurakunnissa." (1kor 14:33)

    Jos Jumala ei ole tämän hämmentävän lapsikasteluharhalahkovalheopin tekijä, niin
    kuka sitten?

    Raamatulliset näkevät ja ymmärtävät, että perkele on lapsikasteluharhalahkovalheopin tekijä.

    Älä anna pettää itseäsi!

    Raamattu jopa varoittaa meitä tulemasta niiden pettämiksi, jotka mutkistavat Raamatun SANOMAN Kristuksessa:

    "Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan." 2Kor. 11:3.

    Voisiko Jumala olla yrittämättä varoittaa sinua lapsikasteluharhalahkovalheoppilahkokirkosta?

    Jumala teki Sanansa helppotajuiseksi, koska Hän

    "on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen." 2. Piet. 3:9.

    Jumala tahtoo sinut taivaaseen. Siksi Hän pitää
    Sanansa yksinkertaisena:

    Herra Jeesus Kristus pelastaa eikä lapsikastelu.

    Jumala ei tahdo sinun olevan hämmentynyt ja lapsikasteluharhalahkovalheopin eksyttämä.

    Mikäli lapsikasteluharhalahkovalheoppi ja sen oppijärjestelmä ovat milloinkaan saaneet sinut tuntemaan olosi hämmentyneeksi, kenties sinun pitäisi alkaa asettamaan luottamuksesi yksin Jumalan Poikaan Herraan Jeesukseen Kristukseen eikä enää koskaan lapsikasteluharhalahkovalheoppiin, koska se on saatanan valhe!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maria kirjoitti:

Vanhempien motiivit saada vastasyntyneelle imeväiselleen kirkon jäsenyys kirkon epäraamatullisen valelurituaalin kautta on tunnetusti erittäin pakanallinen. Yhteiskunnallisen syrjinnän pelosta vanhemmat ajattelevat, että valelurituaalin suorittamatta jättäminen aiheuttaisi heidän "vauvalleen" myöhemmin jotakin vahinkoa, siksi he haluavat suorittaa vauvalleen valelurituaalin. He tekevät sen yleisen pakanallisen ja lihallisen mielipiteen painostuksesta, koska he ajattelevat, että "kaikkihan niin tekevät ja ettei myöhemmin tulisi jotakin vahinkoa, jos kasteluriittiä ei heti suoritettaisi, ja koskaan ei voi tietää, mitä hyvää siitä voi koitua ja ei kai siitä mitään vahinkoakaan voi olla". Heillä on siis täysin EPÄRAAMATULLISIA taikauskoisia KÄSITYKSIÄ tuosta kirkonepäraamatullisesta valeluriitistä. Koko niin kutsuttu "lapsikastesakramentti" perustuu siis kokonaan taikauskoisiin ja maagisiin pakanallisiin uskomuksiin. Tuollaiset syyt, jotka ovat perin epäraamatullisia ja taikauskoisia, perustuvat yleiseen pakanalliseen ja primitiiviseen suojelumotiiviin. Sakramenttikirkko on ylläpitänyt tämän varjolla sakramenttimagiaa läpi vuosisatojen vaikka Raamattu ei sellaista tue. Raamatusta ei löydy 'sakramentti' sanaa. Minkäänlaista sakramenttia ei löydy Raamatusta, mutta mystinen sakramenttikirkkojärjestelmä on pettänyt ihmisiä, että mystisesti sakramentit vaikuttavat taianomaisesti suoritettuina taikatoimituksina ja muodostavat taikakeinon ihmisten "pelastamiseksi, uudesti synnyttämiseksi" jonkinlaisen papin toimittaman maagisen taikatempun kautta, jossa epäraamatullinen "pelastava ja uudestisynnyttävä maaginen sakramentti" tungetaan ihmiseen. Tässä epäraamatullisessa sakramenttijärjestelmässä epäraamatulliset sakramentit välittävät "pelastuksen ja uudestisyntymisen" ja ovat vain toimivia ja riippuvaisia pappiensa kautta ja hallinnassa ja heidän suorittaminaan, mistä he myös saavat palkkansa. Sakramentit tarjoavat pappien käytettäväksi maagisen ja mystisen taikakeinon järjestellä maagisilla taikasakramenttitempuillaan ihmisten "pelastusta ja uudestisyntymistä". Vain papit osaavat ja saavat käyttää taikasakramentteja ja hallitsevat niidenavulla ihmisiä. Papit nojaavat sakramenttikirkkojärjestelmän taikakeinoihin tässä. Sakramenttimagian hallitseva papisto ylläpitää taikatemppujärjestelmää, joka syrjäyttää persoonallisen Jumala-suhteen sydämen asiana. Arkkipiispa Jukka Paarma ilmoitti kirkon virallisimman ja tuoreimman kannan Kotimaa-lehdessä toukokuussa 2001, että kun kuulut kirkkoon ja olet lapsikastettu ja konfirmoitu, niin kaikki on hyvin. Tähän täytyy todeta, että kaikki on silloin vain kirkolle hyvin. Nimittäin vaikka lapsikastetta EI löydy Raamatusta, niin lapsikasteen avulla kirkko saa jäsenensä ja kirkollisveron maksajansa. Miksi lapsikasteoppijärjestelmä vaatii vastasyntyneet pienet lapset, vauvat kasteltaviksi, sillä se ei ole raamatullinen kaste? Onko kysymys vain ihmisten ottamisesta järjestelmän orjuuteen heti heidän syntymänsä jälkeen? Sinun on ratkaistava tämä kysymys omassa sydämessäsi. Kun sinä olit vauva, pieni lapsi, sinut kirkon mukaan kastettiin. Kastettiinko sinut todella vai pirskoteltiinko tai valeltiinko päällesi vain vähän vettä? Kaikki riippuu siitä, kumpaa näkökantaa uskot - Jumalan Sanaa vai ihmisten traditioita? Pidä ihmeessä mielessä Jeesuksen sanat oman aikansa uskonnollisille johtajille: "Hyvin te kumoatte Jumalan käskyn noudattaaksenne omaa perinnäissääntöänne." Mark. 7:9. Kirkollisveron kiltisti maksavat pysyvät järjestelmän antaman väärän opetuksen vuoksi järjestelmässä aina kuolemaansa asti. Ja näin koko järjestelmä pysyy pystyssä. Kysymys on siis rahasta. Jos kirkkojärjestelmä luopuisi lapsikasteesta, niin se romahtaisi, siksi kirkkojärjestelmä ei luovu lapsikasterituaalista. Koska siis kirkkojärjestelmä saa jäsenensä yksinomaan lapsikasteen avulla, ymmärtää jokainen hyvin, että tuo järjestelmä seisoo tai kaatuu lapsikasteen mukana. Jokaisen on helppo tehdä johtopäätöksensä siitä, koska lapsikastetta kynsin ja hampain pidetään "kirkon pyhänä toimituksena", vaikka sitä ei puolla Raamattu eikä historia alkukristillisenä apostolisena tapana. Valitettavaa "kirkollisessa lapsikasterituaalissa" on nimenomaan se, että lapsikasteen avulla komistuneet jäsentilastot ovat usein vain kääntymättömien vauvana kasteltujen luetteloita, kun imeväisikäisiä on "valeltu vedellä", siis lue tarkasti: kasteltu. Kirkon jäsenrekisteriin kuuluvia ei siis ole raamatullisesti kastettu vaan heidät on pakanaalisesti kasteltu, koska Raamatussa kaste merkitsee uskoon tulleille Kristuksen omaksi tunnustautumista siten sinetöiden ja vahvistaen opetuslapseutensa Jumalan ja ihmisten edessä. Mistä lapsikaste voi olla kotoisin, jos Raamattu ei sitä ollenkaan tunne? Tähän saamme vastauksen professori R. M. Petersenin teoksesta "Tanskan pakanuuden ajan historia", sivulta 336: "Myös pakanuuden aikana oli useitten vanhempien kansanheimojen tapana heti syntymän jälkeen valaa lapsi vedellä eli kuten sitä nimitettiin kastella sitä, jolla se ikäänkuin vihittiin elämälle, otettiin sukuunsa ja pyhitettiin paikkakunnan suojelusjumalille. Tähän rituaaliin liittyi myös nimen antaminen." Islannin historian kirjoittaja, Jansson toteaa "Islannin kulta-aika"-teoksessa sivulla 365: "Heti syntymän jälkeen valeltiin vettä lapsen ylitse ja sille annettiin nimi. Loitsurunoista selviää, että vanhimpana aikana lapsen isä valoi lasta vedellä jaantoi sille nimen." Ja kun nyt tekee yhteenvedon kaikesta siitä, mitä lähinnä teologit ja papisto koettavat ohi Raamatun sisällyttää kasteeseen, ja lukee edellä olevat tiedemiesten lausunnot pakanallisista toimituksista, niin ei voi olla havaitsematta, mikä läheinen yhteys on lapsikasteella ja pakanallisilla menoilla. Niissä on silmiinpistävä yhdenmukaisuus. Veden pirskotus/valelu/kasteluriitti vauvojen päälle on pakanallinen pakanoiden pakanariitti. Vastoin epäraamatullista lapsikastekäytäntöä on ev.lut.kirkossa ollut toki Raamatun mukaista lapsikasteluopin epäraamatulliseksi osoittamistakin. Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Aleksi Lehtonen korosti "Kirkon pyhät toimitukset"-kirjassaan (sivulla 93): "Lapsikastetta ei missään Uuden Testamentin kohdassa mainita. Suoranaisia todistuksia siitä, että lapsikaste olisi ollut käytännössä alkuseurakunnassa, puuttuu." Rovasti (ev.lut.kirkossa) Urho Muroma toteaa "Herää Valvomaan" -lehdessä tammikuussa 1932: "Helvettiä lapsikasteopilla täytetään! ... Raamatussa ei kerrota mitään lapsikasteesta; siis Raamattuun vedoten emme voi siitä asiasta sanoa mitään." Arkkipiispa (ev.lut.kirkossa) Erkki Kaila toteaa "Roomalaiskirje"-kirjassaan (sivulla 81): "Kun muistamme, että alkukristillinen kaste tapahtui upottamalla, niin ymmärrämme, että se jo ulkonaisestikuvasi kuolemista." Piispa (ev.lut.kirkossa) E. Gulin toteaa teoksessaan "Raamatullinen Tietokirja" (osa II palsta 123): "UT:n aikana kastamistapana oli upottaa kastettava kokonaan virtaavaan veteen, mikä vertauskuvana ilmensi vanhan ihmisen hukuttamista ja uuden sijalle tulemista." Kohdassa "KASTE" piispa Gulin korostaa: "Uusi Testamentti ei missään erityisesti esitä kastetun lapsia. Voipa vielä Paavalin tulkita nimenomaan siten, ettei hän tunne lapsikasteen käyttöä." Kirkkoisä Tertullianus tunnetaan mitä kiivaimmaksi lapsikasteen vastustajaksi. Jos lapsikastelu olisi ollut yleinen apostoleilta peritty kastekäytäntö, kuinka sitä vielä kaksisataa vuotta myöhemmin olisi vastustettu? Raamatusta ei sitä löydy eikä Raamatulla voi puolustaa LAPSIKASTETTA! Ja jos Luther ei sano saaneensa lapsikastetta Jumalalta, vaan paavilta! (Galatalaiskirjeen Selitys sivu 100), niin miksi vielä sinä tahtoisit eksyttää harhaisten ev.lut.piispojen johdolla ihmisiä pakanalliseen lapsikasteluoppiin ja järjestelmään? Tämä kysymys on oikeutettu! Kysymys tulee esittää Suomen ev.lut.papeille ja teologeille ja muille järjestelmän mukaisesti epäraamatullista lapsikastetelua käyttäville, koska he ovat hirvittävässä vastuussa Jumalan ja ihmisten edessä viimeisellä tuomiolla! Kumpi saa nyt ratkaista suhteesi kastekysymykseen, Raamattu vai ihmismielipiteet? Muista, että Jumalaa tulee kuulla enemmän kuin ihmisiä! Näin sanoo Raamattu! "Tahtonsa mukaan HÄN synnytti meidät TOTUUDEN SANALLA!" (Jaak.1:18, vrt. Gal. 3:9, 26, Joh. 3:16, Ef. 2:8, 1 Kor. 4:15) EI SIIS KASTEVEDELLÄ! (Joh. 1:12,13) "MUTTA KAIKILLE, JOTKA OTTIVAT HÄNET VASTAAN, HÄN ANTOI OIKEUDEN TULLA JUMALAN LAPSIKSI, NIILLE, JOTKA USKOVAT HÄNEN NIMEENSÄ."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu