TUHLAUSTA

TURHAA, NIIN TURHAA.......

Ilkka LA 14.01.2006

Seinäjoen kaupunginhallitus aikoo matkustaa ensi syksynä Italiaan pitämään talousarvioseminaariaan. Syyskuun alkupuolella järjestettävän matkan tarkempi määränpää on Pohjois-Italia ja siellä Lombardian alueella sijaitseva Milano.

Mukaan matkaa valtuuston puheenjohtajisto, kahdeksanhenkinen johtoryhmä ja viestintäpäällikkö. Seurueen koko on kaikkiaan 25 henkeä. Matka kestää neljä päivää.

Seinäjoella on ollut perinteenä, että kaupunginhallitus matkustaa ulkomaille kerran kaksivuotisen toimikautensa aikana, kansliapäällikkö Raija Ranta kertoi. Toissa vuonna talousarviota pohjustettiin Saksan Hampurissa.

Viime syksynä kaupunginhallituksen talousarvioseminaari järjestettiin Kuortaneen urheiluopistolla.
4694
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Aikaisemmin hakivat Hampurista ideoita kävelykatuun. Mitähän ideoita tuovatkaan Italiasta tuliaisinaan?

Noillekaan rahoille ei olisi mitään muuta käyttöä, vai olisiko? Mihin ne voisi parhaiten käyttää?

Äänestä
  • sanotaan että matkailu avartaa,luin tuota aloitusta silmät pyöreinä,jestas kun vanhainkodit ovat hoitajapulan kourissa ja tuohon pistetään veronmaksajien rahoja.
    Olis taas kerran sillä puunpilkkomistyökalulla hommia.

    Äänestä

Vanhukset avoihoitoon vaan ja terveyskeskus kiinni. Kyllä ihmiset kotonaan itsensä hoitaa. Pitäähän suurten johtajien nyt matkoille päästä. Kun palkatkin on niin huonot ettei omilla rahoilla pääse. Kävelykatukin on hienosti toteutettu ja viihtyisä. Piti oikein Hampurista hakea ideaa, koskahan meille tulee punaiset lyhtyjen alue. Meinaan vilkastuisi huomattavasti kuollut keskusta...

Äänestä

Mukavaa jos ne jäis sinne..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä_järkeä? kirjoitti:

TURHAA, NIIN TURHAA.......

Ilkka LA 14.01.2006

Seinäjoen kaupunginhallitus aikoo matkustaa ensi syksynä Italiaan pitämään talousarvioseminaariaan. Syyskuun alkupuolella järjestettävän matkan tarkempi määränpää on Pohjois-Italia ja siellä Lombardian alueella sijaitseva Milano.

Mukaan matkaa valtuuston puheenjohtajisto, kahdeksanhenkinen johtoryhmä ja viestintäpäällikkö. Seurueen koko on kaikkiaan 25 henkeä. Matka kestää neljä päivää.

Seinäjoella on ollut perinteenä, että kaupunginhallitus matkustaa ulkomaille kerran kaksivuotisen toimikautensa aikana, kansliapäällikkö Raija Ranta kertoi. Toissa vuonna talousarviota pohjustettiin Saksan Hampurissa.

Viime syksynä kaupunginhallituksen talousarvioseminaari järjestettiin Kuortaneen urheiluopistolla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu