SODANKYLÄ, LAPPPI, SUOMI
Avoin kirje presidenttiehdokkaille, poliittisille päättäjille ja
julkiselle sanalle.
Asia: Suomen EU-kelpoisuus sananvapauden, kansalaisten ihmisoikeuksien
ja oikeusturvan toteutumisen valossa.
Arvoisat Presidenttiehdokkaat!
Ihmiskunnan vuosituhantinen historia on todistanut yhä uudelleen ja
uudelleen sen, että jokaisen menestyvän ja kukoistavan kansakunnan
menestyksen ja kukoistuksen lähtökohtana on ollut yhteiskuntarauha ja
kansalaisten henkinen hyvinvointi. Se, että kansalaiset ovat kokeneet
yhteiskunnalliseen asemaan, varallisuuteen tai muihin ihmisestä
riippumattomiin tekijöihin katsomatta kansakunnan turvalliseksi ja
oikeudenmukaiseksi henkiseksi kodiksi, jossa haluaa ahkeroida käden ja
hengen töin oman ja koko kansakunnan paremman tulevaisuuden hyväksi.
Käytännössä tämä vaatii sitä, että kansakunnan johtajien todellisen
sydämenasian tulee olla huolehtia jokaisen kansalaisen ulkoisesta ja
myös henkisestä hyvinvoinnista. Henkisen hyvinvoinnin kannalta yksi
keskeisimpiä tekijöitä on kansalaisen ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja
oikeusturvan toteutuminen yhteiskunnassa. Erityisen merkittävää tämä
on niiden kansalaisten kohdalla, jotka eivät terveydentilansa,
varattomuutensa tai muiden syiden vuoksi pysty itse asiaansa
edustamaan ja oikeuksiaan puolustamaan. Itse asiassa kansakunnan
sivistys mitataan sen mukaan, miten hyvin se pystyy turvaamaan
vähempiosaisten ihmisarvon, ihmisoikeudet sekä lain ja oikeuden
suojan. Näin oli jo vuosituhansia sitten Israelissa, missä äiti
neuvoo nuorta kuninkaansa valittua poikaansa: "Avaa suusi mykän
hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. Avaa suusi,
tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus." Eli jo silloin
ymmärrettiin, että kansakunnan menestys ja kukoistus voi rakentua vain
yksilökansalaisten oikeuksien toteutumisen ja siihen perustuvan
yhteiskuntarauhan perustukselle.
Näin oli myös presidentti Kekkosen valtakaudella ja valtaosin vielä
nytkin Suomen kansa muistaa suurta kunnioitusta tuntien presidentti
Kekkosen todellisena maan isänä, joka ahkeroi myös pienten ihmisten
oikeuksien puolesta. Ja näin pitäisi olla edelleenkin, mutta kun ei.
Sen jälkeen kun presidentti Kekkosen voimat hiipuivat ja alkoi
presidentti Koiviston valtakausi, kansakuntamme lähti todelliseen
syöksykierteeseen ja tuhon tielle, jota on jatkunut näihin päiviin
asti ja jatkuu edelleen ja näyttääkin siltä, että nykyinen maamme
valtaeliitti on kiinnostunut vain oman ja optio-miljonäärien
ennestäänkin lihavan kukkaron paisuttamisesta ja "rötösherrojen"
armahtamisesta kun taas tavalliset kansalaiset saavat unohdettuina ja
hylättyinä pärjätä kukin tavallaan. Ilman, että kukaan heistä
välittää ja heidän kohtaloistaan huolta ja murhetta kantaa.
"Et oikeus on pilkka".
Yksi nykyisen poliittisen valtaeliitin aikaansaannoksia oli
oikeuskäytäntömme uudistaminen. Voi olla, että tälläkin pyrittiin
oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan, mutta lopputulos on kaikkea muuta.
Ensinnäkin
Oikeuskäytännöstämme tehtiin niin monimutkainen, ettei ilman kalliita
asianajajia pärjää enää tuomioistuimissa pienimmissäkään jutuissa.
Valtion kustantaman oikeusavuin sektoria tosin laajennettiin, mutta
samalla säädettiin omavastuuosuus asianajokuluista. Tätä
omavastuuosuutta määriteltäessä otetaan nyt myös puolison tulot
huomioon ja niinpä muutaman sadan euron eläketuloilla elävän
omavastuuosuus voi nousta jopa lähelle sataa prosenttia silloinkin kun
puoliso ei ole velvollinen osallistumaan toisen puolison
henkilökohtaisiin oikeudenkäyntikuluihin.
Käytännössä tämä on johtanut siihen, että tavalliset
keskivertokansalaiset eivät pysty käräjäoikeuksien kautta oikeuksiaan
peräämään ja niinpä oikeusjärjestelmämme toimii pääasiassa varattomien
ammattirikollisten tahi sitten hyväosaisten toimintasektorina sekä
asianajajien rahastuksen temmellyskenttänä eivätkä kansalaisten
mahdollisuudet ole enää tasavertaisia lain edessä.
Toiseksi. Yksityinen omaisuus ryöstösaaliina.
Hyvin yleisesti ymmärretään; ja joka myös niin Perustuslaissa kuin
Rikoslaissakin on säädetty, että kansalaisten yksityinen omaisuus
nauttii yhteiskunnan erityistä suojelua, ja että syyllistytään
rikokseen mikäli kajotaan toisen omaisuuteen vastoin omistajan
tahtoa. Rikosoikeuden piirissä tämä toimii pääsääntöisesti
käytännössä, mutta ei toimi käytännössä enää silloin kun pankit,
verottaja tai muut saamamiehet lähtevät ulosottoteitse realisoimaan
maksuvaikeuksiin joutuneen omaisuutta. Varsinkin viime vuosikymmenen
laman seurauksena kymmenet tuhannet kansalaiset menettivät jopa
useiden sukupolvien uurastuksen tuloksena saavutetun omaisuuden
pankkien suoranaisena ryöstösaaliina. Näitä tapauksia löytyy
kaikkialta maastamme, mutta ehkä järkyttävin kuulemani tapaus löytyy
Savosta:
Oli yksityisyrittäjä, joka oli joutunut hankauksiin paikallisen kunnan
johdon kanssa. Tämän seurauksena verottaja haki yrittäjän konkurssiin.
Yrittäjällä oli sisävesilaiva kiinnelainan vakuutena ja tälle
laivalle oli ollut ostaja, joka olisi maksanut käteisellä 3 miljoonaa
markkaa, jolla summalla yrittäjä olisi selviytynyt niin veroista kuin
kiinnelainoistaankin ja käteen olisi jäänyt vielä sievoinen summa.
Velkojapankki ei ollut kuitenkaan antanut myyntilupaa ja niinpä laiva
oli myyty pakkohuutokaupalla, jossa velkojapankki oli ainoana
huutajana maksanut laivasta 50.000 mk ja myynyt välittömästi laivan
edelleen 3 miljoonalla.
Tapahtuneen johdosta yrittäjä oli hakenut oikeutta aina hovioikeudesta
saakka. Hovioikeus oli todennut ulosottomiehen toimineen
virheellisesti, mutta jättänyt tuomitsematta ja tuominnut sitä vastoin
yrittäjän maksamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.
Tämä on yksi järkyttävä esimerkki nykyisen poliittisen valtaeliitin
johtamasta Suomesta ja näitä vastaavia esimerkkejä löytyy maastamme
kymmeniä tuhansia; ja joiden seurauksena jopa tuhannet ihmiset
päättivät päivänsä sairaan yhteiskunnan puolustuskyvyttöminä uhreina.
Kolmanneksi: Ihmisoikeusaktivisti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja
kymmenien tuhansien eurojen korvauksiin Suomessa.
Demokraattisen yhteiskunnan keskeisiä kulmakiviä on sanan ja
mielipiteen ilmaisun vapaus ja jokaisen kansalaisen oikeus vaikuttaa
yhteiskunnassa tapahtuvaan kehitykseen. Myös siihen, mihin suuntaan
virkamiesmoraali on kehittymässä. Nämä oikeudet on kirjattu maamme
Perustuslakiin ja erityisen merkittäväksi nämä oikeudet ovat tulleet
nyt kun Suomi on ratifioinut kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja
EN:n jäsenmaana on riippuvainen myös Euroopan
Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksistä.
Eurooppalaisessa oikeuskäytännössä sananvapaus on viranomaiskritiikin
perusta ja samaa todistaa myös maamme Rikoslain 24 luvun 9 §, missä
säädetään, että viranomaisten virkatoimien arvostelu ei ole
kunnianloukkausta ellei tämä selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää
kohtuutena. Samoin mainitun lain 8 § säätää; ja joka näkyy myös
Julkisen sanan neuvoston ratkaisuissa, että viranomaisten
yksityisyyden suojaa voidaan julkisessa sanassa raottaa mikäli tällä
on huomattava yhteiskunnallinen merkitys.
Näin siis säätävät kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja näin säätää
maamme lainsäädäntö, mutta arkitodellisuus on maassamme kokonaan
toinen. Otan esimerkin:
Oli kaveri, joka rajussa liikenneonnettomuudessa menetti lopullisesti
terveytensä. Neliraajahalvautuneena liikuntakyky oli heikko sekä
vasemman keuhkon ruttaantumisen ja äänihuulihalvauksen seurauksena
myös puhuminen hyvin vaikeaa. Nyt kun kaveri ei pystynyt mitenkään
omia oikeuksiaan puolustamaan, hänestä tuli runsas kymmenen vuotta
sitten ympäristön taholta puolustuskyvytön uhri, jonka ihmisarvoa,
ihmisoikeuksia ja lopulta myös laillisia oikeuksia loukattiin niin
yksityisten kuin paikallisten viranomaistenkin toimesta räikeällä
tavalla. Vuosien ajan invalidi kävi voimallista taistelua omien
oikeuksiensa puolesta ensin paikallisella tasolla ja sittemmin kaikki
mahdolliset viranomaistahot läpi käyden aina eduskunnan
oikeusasiamiestä, oikeuskanslerin virastoa ja sisäasiainministeriön
poliisiosastoa myöten. Mutta turhaan ja niinpä invalidi joutui täysin
lainsuojattomaan asemaan.
No. Invalidilla oli oma Pariisissa rekisteröity lehti, jota toimitti
pyörätuolissa istuen ja omilla eläketuloillaan kustantaen. Nyt kun oli
itse joutunut kokemaan ihmisten kielteiset asenteet ja tämän
oikeusvaltion nurjan puolen, tuli invalidien, vanhusten ja vammaisten
sekä muiden vähäosaisten oikeuksien puolustaminen keskeiseksi
teemaksi lehtityössä, jossa tarkoituksessa hän kertoi
havaintoesimerkkeinä omista kokemuksistaan niin yksityisten kuin eri
viranomaistenkin taholta.
Lehtityössään invalidi toimi täysin sopusoinnussa maamme lainsäädännön
sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa sekä huomioiden
myös Julkisen sanan neuvoston sekä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen
päätökset. Eli missään vaiheessa invalidi ei tiennyt syyllistyneensä
mihinkään rikokseen.
Asiassa kävi kuitenkin niin, että eräs virkansa menettänyt paikallinen
poliisi intoutui tehtailemaan lukuisia rikosilmoituksia ja vaati
invalidilta 56.000 euroa (n. 330.000 Suomen markkaa) henkisistä
kärsimyksistään. Osittain esitutkinnan suoritti paikallinen poliisi ja
kun asianomistajana oli entinen poliisi, paikallinen syyttäjä nosti
syytteen ja paikallinen tuomioistuin tuomitsi ihmisoikeuksia
puolustaneen invalidin 7 kk ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan yli
32.000 euroa (noin 200.000 Suomen markkaa) korvauksia, joita nyt
uhataan ulosmitata invalidin 740 euron kuukausieläkkeistä, vieläpä
ilman lainvoimaista tuomiota ja oikeusministeri Johannes Koskisen
hiljaisen hyväksymisen saattamana.
Eli tätä on arkitodellisuus tämän päivän Suomessa eikä poikkea enää
millään tavalla Venäjän tilanteesta, missä kaikki viranomaisten
toimintaa arvostelevat julkaisut vaiennetaan, päätoimittajia
sullotaan vankiloihin ja ihmisoikeusaktivisteja mielisairaaloihin.
Koomillista tässä on myös se, että Heidi Hautala kiinnitti viime
keväänä vakavaa huomiota sananvapauden ja ihmisoikeuksien
toteutumiseen Venäjällä, mutta ei ole tippaakaan kiinnostunut
vastaaviin ongelmiin Suomessa vaikka näistä on häntä informoitu.
Samoin presidenttiehdokas Timo Soini, Turkin EU-jäsenyyttä
vastustaessaan, moittii Turkin ihmisoikeustilannetta, mutta on
presidentti Tarja Halosen tavoin ummistanut silmänsä ja korvansa
Suomessa tapahtuvilta ihmisoikeusrikkomuksilta. Todellisuus tämän
päivän Suomesta on, ja jonka jopa sadat tuhannet kansalaiset ovat
joutuneet omakohtaisesti kokemaan, että Suomi ei täytä nykyisellään
EU-kriteereitä eikä ole mikään EN:n ihannejäsenmaa.
Kuningas Daavidin jokainen tietää. Daavid harhaili ennen
valtaistuimelleen nousemista vuosien ajan erämaissa etsittynä
henkipattona. Seuranaan hänellä oli monisatapäinen miesjoukko,
velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä, joiden johtajaksi Daavid
ryhtyi. Nämä velkaantuneet ja katkeroituneet miehet todistavat
kuningas Saulin hallintokauden vääryyksistä ja kansalaisten oikeuksien
loukkauksista, joilla koko kansakunta oli ajettu totaaliseen tuhoon.
Daavid edusti oikeamielisyyttä ja kansan uutta toivoa ja niinpä hän
lopulta nousi valtavien kansanjoukkojen suosion saattelemana
valtaistuimelle ja tästä alkoi kansakunnan uuden nousun ja
kukoistuksen kausi.
Tämän päivän maamme poliittista valtaeliittiä voidaan täysin verrata
kuningas Saulin väärämieliseen hallintokauteen, jossa ahkeroidaan vain
omaa valta-asemaa ja hyväosaisten menestystä; mutta jossa kansa on
jätetty täysin heitteille. Lähiviikot ja kuukaudet osoittavat sen,
löytyykö nykyisten presidenttiehdokkaiden joukosta ainuttakaan
Daavidiin verrattavaa oikeamielistä johtajaa, joka pystyy tarjoamaan
jopa sadoille tuhansille syrjäytyneille ja ahdistuneille kansalaisille
uuden toivon ja uuden elämän ja yrittämisen mahdollisuudet; ja jonka
kansa tulisi valtaistuimelle kohottamaan, vai jatkaako nykyinen
turmiollinen valtaeliitti aina siihen asti, että oikeusvaltiomme
viimeisetkin rippeet on romutettu.
Avoin kirje presidenttiehdokkaille, poliittisille päättäjille ja
julkiselle sanalle.
Asia: Suomen EU-kelpoisuus sananvapauden, kansalaisten ihmisoikeuksien
ja oikeusturvan toteutumisen valossa.
Arvoisat Presidenttiehdokkaat!
Ihmiskunnan vuosituhantinen historia on todistanut yhä uudelleen ja
uudelleen sen, että jokaisen menestyvän ja kukoistavan kansakunnan
menestyksen ja kukoistuksen lähtökohtana on ollut yhteiskuntarauha ja
kansalaisten henkinen hyvinvointi. Se, että kansalaiset ovat kokeneet
yhteiskunnalliseen asemaan, varallisuuteen tai muihin ihmisestä
riippumattomiin tekijöihin katsomatta kansakunnan turvalliseksi ja
oikeudenmukaiseksi henkiseksi kodiksi, jossa haluaa ahkeroida käden ja
hengen töin oman ja koko kansakunnan paremman tulevaisuuden hyväksi.
Käytännössä tämä vaatii sitä, että kansakunnan johtajien todellisen
sydämenasian tulee olla huolehtia jokaisen kansalaisen ulkoisesta ja
myös henkisestä hyvinvoinnista. Henkisen hyvinvoinnin kannalta yksi
keskeisimpiä tekijöitä on kansalaisen ihmisarvon, ihmisoikeuksien ja
oikeusturvan toteutuminen yhteiskunnassa. Erityisen merkittävää tämä
on niiden kansalaisten kohdalla, jotka eivät terveydentilansa,
varattomuutensa tai muiden syiden vuoksi pysty itse asiaansa
edustamaan ja oikeuksiaan puolustamaan. Itse asiassa kansakunnan
sivistys mitataan sen mukaan, miten hyvin se pystyy turvaamaan
vähempiosaisten ihmisarvon, ihmisoikeudet sekä lain ja oikeuden
suojan. Näin oli jo vuosituhansia sitten Israelissa, missä äiti
neuvoo nuorta kuninkaansa valittua poikaansa: "Avaa suusi mykän
hyväksi, oikeuden hankkimiseksi kaikille sortuville. Avaa suusi,
tuomitse oikein, hanki kurjalle ja köyhälle oikeus." Eli jo silloin
ymmärrettiin, että kansakunnan menestys ja kukoistus voi rakentua vain
yksilökansalaisten oikeuksien toteutumisen ja siihen perustuvan
yhteiskuntarauhan perustukselle.
Näin oli myös presidentti Kekkosen valtakaudella ja valtaosin vielä
nytkin Suomen kansa muistaa suurta kunnioitusta tuntien presidentti
Kekkosen todellisena maan isänä, joka ahkeroi myös pienten ihmisten
oikeuksien puolesta. Ja näin pitäisi olla edelleenkin, mutta kun ei.
Sen jälkeen kun presidentti Kekkosen voimat hiipuivat ja alkoi
presidentti Koiviston valtakausi, kansakuntamme lähti todelliseen
syöksykierteeseen ja tuhon tielle, jota on jatkunut näihin päiviin
asti ja jatkuu edelleen ja näyttääkin siltä, että nykyinen maamme
valtaeliitti on kiinnostunut vain oman ja optio-miljonäärien
ennestäänkin lihavan kukkaron paisuttamisesta ja "rötösherrojen"
armahtamisesta kun taas tavalliset kansalaiset saavat unohdettuina ja
hylättyinä pärjätä kukin tavallaan. Ilman, että kukaan heistä
välittää ja heidän kohtaloistaan huolta ja murhetta kantaa.
"Et oikeus on pilkka".
Yksi nykyisen poliittisen valtaeliitin aikaansaannoksia oli
oikeuskäytäntömme uudistaminen. Voi olla, että tälläkin pyrittiin
oikeudenmukaisempaan yhteiskuntaan, mutta lopputulos on kaikkea muuta.
Ensinnäkin
Oikeuskäytännöstämme tehtiin niin monimutkainen, ettei ilman kalliita
asianajajia pärjää enää tuomioistuimissa pienimmissäkään jutuissa.
Valtion kustantaman oikeusavuin sektoria tosin laajennettiin, mutta
samalla säädettiin omavastuuosuus asianajokuluista. Tätä
omavastuuosuutta määriteltäessä otetaan nyt myös puolison tulot
huomioon ja niinpä muutaman sadan euron eläketuloilla elävän
omavastuuosuus voi nousta jopa lähelle sataa prosenttia silloinkin kun
puoliso ei ole velvollinen osallistumaan toisen puolison
henkilökohtaisiin oikeudenkäyntikuluihin.
Käytännössä tämä on johtanut siihen, että tavalliset
keskivertokansalaiset eivät pysty käräjäoikeuksien kautta oikeuksiaan
peräämään ja niinpä oikeusjärjestelmämme toimii pääasiassa varattomien
ammattirikollisten tahi sitten hyväosaisten toimintasektorina sekä
asianajajien rahastuksen temmellyskenttänä eivätkä kansalaisten
mahdollisuudet ole enää tasavertaisia lain edessä.
Toiseksi. Yksityinen omaisuus ryöstösaaliina.
Hyvin yleisesti ymmärretään; ja joka myös niin Perustuslaissa kuin
Rikoslaissakin on säädetty, että kansalaisten yksityinen omaisuus
nauttii yhteiskunnan erityistä suojelua, ja että syyllistytään
rikokseen mikäli kajotaan toisen omaisuuteen vastoin omistajan
tahtoa. Rikosoikeuden piirissä tämä toimii pääsääntöisesti
käytännössä, mutta ei toimi käytännössä enää silloin kun pankit,
verottaja tai muut saamamiehet lähtevät ulosottoteitse realisoimaan
maksuvaikeuksiin joutuneen omaisuutta. Varsinkin viime vuosikymmenen
laman seurauksena kymmenet tuhannet kansalaiset menettivät jopa
useiden sukupolvien uurastuksen tuloksena saavutetun omaisuuden
pankkien suoranaisena ryöstösaaliina. Näitä tapauksia löytyy
kaikkialta maastamme, mutta ehkä järkyttävin kuulemani tapaus löytyy
Savosta:
Oli yksityisyrittäjä, joka oli joutunut hankauksiin paikallisen kunnan
johdon kanssa. Tämän seurauksena verottaja haki yrittäjän konkurssiin.
Yrittäjällä oli sisävesilaiva kiinnelainan vakuutena ja tälle
laivalle oli ollut ostaja, joka olisi maksanut käteisellä 3 miljoonaa
markkaa, jolla summalla yrittäjä olisi selviytynyt niin veroista kuin
kiinnelainoistaankin ja käteen olisi jäänyt vielä sievoinen summa.
Velkojapankki ei ollut kuitenkaan antanut myyntilupaa ja niinpä laiva
oli myyty pakkohuutokaupalla, jossa velkojapankki oli ainoana
huutajana maksanut laivasta 50.000 mk ja myynyt välittömästi laivan
edelleen 3 miljoonalla.
Tapahtuneen johdosta yrittäjä oli hakenut oikeutta aina hovioikeudesta
saakka. Hovioikeus oli todennut ulosottomiehen toimineen
virheellisesti, mutta jättänyt tuomitsematta ja tuominnut sitä vastoin
yrittäjän maksamaan kaikki oikeudenkäyntikulut.
Tämä on yksi järkyttävä esimerkki nykyisen poliittisen valtaeliitin
johtamasta Suomesta ja näitä vastaavia esimerkkejä löytyy maastamme
kymmeniä tuhansia; ja joiden seurauksena jopa tuhannet ihmiset
päättivät päivänsä sairaan yhteiskunnan puolustuskyvyttöminä uhreina.
Kolmanneksi: Ihmisoikeusaktivisti tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja
kymmenien tuhansien eurojen korvauksiin Suomessa.
Demokraattisen yhteiskunnan keskeisiä kulmakiviä on sanan ja
mielipiteen ilmaisun vapaus ja jokaisen kansalaisen oikeus vaikuttaa
yhteiskunnassa tapahtuvaan kehitykseen. Myös siihen, mihin suuntaan
virkamiesmoraali on kehittymässä. Nämä oikeudet on kirjattu maamme
Perustuslakiin ja erityisen merkittäväksi nämä oikeudet ovat tulleet
nyt kun Suomi on ratifioinut kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja
EN:n jäsenmaana on riippuvainen myös Euroopan
Ihmisoikeustuomioistuimen päätöksistä.
Eurooppalaisessa oikeuskäytännössä sananvapaus on viranomaiskritiikin
perusta ja samaa todistaa myös maamme Rikoslain 24 luvun 9 §, missä
säädetään, että viranomaisten virkatoimien arvostelu ei ole
kunnianloukkausta ellei tämä selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää
kohtuutena. Samoin mainitun lain 8 § säätää; ja joka näkyy myös
Julkisen sanan neuvoston ratkaisuissa, että viranomaisten
yksityisyyden suojaa voidaan julkisessa sanassa raottaa mikäli tällä
on huomattava yhteiskunnallinen merkitys.
Näin siis säätävät kansainväliset ihmisoikeussopimukset ja näin säätää
maamme lainsäädäntö, mutta arkitodellisuus on maassamme kokonaan
toinen. Otan esimerkin:
Oli kaveri, joka rajussa liikenneonnettomuudessa menetti lopullisesti
terveytensä. Neliraajahalvautuneena liikuntakyky oli heikko sekä
vasemman keuhkon ruttaantumisen ja äänihuulihalvauksen seurauksena
myös puhuminen hyvin vaikeaa. Nyt kun kaveri ei pystynyt mitenkään
omia oikeuksiaan puolustamaan, hänestä tuli runsas kymmenen vuotta
sitten ympäristön taholta puolustuskyvytön uhri, jonka ihmisarvoa,
ihmisoikeuksia ja lopulta myös laillisia oikeuksia loukattiin niin
yksityisten kuin paikallisten viranomaistenkin toimesta räikeällä
tavalla. Vuosien ajan invalidi kävi voimallista taistelua omien
oikeuksiensa puolesta ensin paikallisella tasolla ja sittemmin kaikki
mahdolliset viranomaistahot läpi käyden aina eduskunnan
oikeusasiamiestä, oikeuskanslerin virastoa ja sisäasiainministeriön
poliisiosastoa myöten. Mutta turhaan ja niinpä invalidi joutui täysin
lainsuojattomaan asemaan.
No. Invalidilla oli oma Pariisissa rekisteröity lehti, jota toimitti
pyörätuolissa istuen ja omilla eläketuloillaan kustantaen. Nyt kun oli
itse joutunut kokemaan ihmisten kielteiset asenteet ja tämän
oikeusvaltion nurjan puolen, tuli invalidien, vanhusten ja vammaisten
sekä muiden vähäosaisten oikeuksien puolustaminen keskeiseksi
teemaksi lehtityössä, jossa tarkoituksessa hän kertoi
havaintoesimerkkeinä omista kokemuksistaan niin yksityisten kuin eri
viranomaistenkin taholta.
Lehtityössään invalidi toimi täysin sopusoinnussa maamme lainsäädännön
sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa sekä huomioiden
myös Julkisen sanan neuvoston sekä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen
päätökset. Eli missään vaiheessa invalidi ei tiennyt syyllistyneensä
mihinkään rikokseen.
Asiassa kävi kuitenkin niin, että eräs virkansa menettänyt paikallinen
poliisi intoutui tehtailemaan lukuisia rikosilmoituksia ja vaati
invalidilta 56.000 euroa (n. 330.000 Suomen markkaa) henkisistä
kärsimyksistään. Osittain esitutkinnan suoritti paikallinen poliisi ja
kun asianomistajana oli entinen poliisi, paikallinen syyttäjä nosti
syytteen ja paikallinen tuomioistuin tuomitsi ihmisoikeuksia
puolustaneen invalidin 7 kk ehdolliseen vankeuteen ja maksamaan yli
32.000 euroa (noin 200.000 Suomen markkaa) korvauksia, joita nyt
uhataan ulosmitata invalidin 740 euron kuukausieläkkeistä, vieläpä
ilman lainvoimaista tuomiota ja oikeusministeri Johannes Koskisen
hiljaisen hyväksymisen saattamana.
Eli tätä on arkitodellisuus tämän päivän Suomessa eikä poikkea enää
millään tavalla Venäjän tilanteesta, missä kaikki viranomaisten
toimintaa arvostelevat julkaisut vaiennetaan, päätoimittajia
sullotaan vankiloihin ja ihmisoikeusaktivisteja mielisairaaloihin.
Koomillista tässä on myös se, että Heidi Hautala kiinnitti viime
keväänä vakavaa huomiota sananvapauden ja ihmisoikeuksien
toteutumiseen Venäjällä, mutta ei ole tippaakaan kiinnostunut
vastaaviin ongelmiin Suomessa vaikka näistä on häntä informoitu.
Samoin presidenttiehdokas Timo Soini, Turkin EU-jäsenyyttä
vastustaessaan, moittii Turkin ihmisoikeustilannetta, mutta on
presidentti Tarja Halosen tavoin ummistanut silmänsä ja korvansa
Suomessa tapahtuvilta ihmisoikeusrikkomuksilta. Todellisuus tämän
päivän Suomesta on, ja jonka jopa sadat tuhannet kansalaiset ovat
joutuneet omakohtaisesti kokemaan, että Suomi ei täytä nykyisellään
EU-kriteereitä eikä ole mikään EN:n ihannejäsenmaa.
Kuningas Daavidin jokainen tietää. Daavid harhaili ennen
valtaistuimelleen nousemista vuosien ajan erämaissa etsittynä
henkipattona. Seuranaan hänellä oli monisatapäinen miesjoukko,
velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä, joiden johtajaksi Daavid
ryhtyi. Nämä velkaantuneet ja katkeroituneet miehet todistavat
kuningas Saulin hallintokauden vääryyksistä ja kansalaisten oikeuksien
loukkauksista, joilla koko kansakunta oli ajettu totaaliseen tuhoon.
Daavid edusti oikeamielisyyttä ja kansan uutta toivoa ja niinpä hän
lopulta nousi valtavien kansanjoukkojen suosion saattelemana
valtaistuimelle ja tästä alkoi kansakunnan uuden nousun ja
kukoistuksen kausi.
Tämän päivän maamme poliittista valtaeliittiä voidaan täysin verrata
kuningas Saulin väärämieliseen hallintokauteen, jossa ahkeroidaan vain
omaa valta-asemaa ja hyväosaisten menestystä; mutta jossa kansa on
jätetty täysin heitteille. Lähiviikot ja kuukaudet osoittavat sen,
löytyykö nykyisten presidenttiehdokkaiden joukosta ainuttakaan
Daavidiin verrattavaa oikeamielistä johtajaa, joka pystyy tarjoamaan
jopa sadoille tuhansille syrjäytyneille ja ahdistuneille kansalaisille
uuden toivon ja uuden elämän ja yrittämisen mahdollisuudet; ja jonka
kansa tulisi valtaistuimelle kohottamaan, vai jatkaako nykyinen
turmiollinen valtaeliitti aina siihen asti, että oikeusvaltiomme
viimeisetkin rippeet on romutettu.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos tosia asiallisesta kirjeestä. Toivon, että joku nyky päättäjiemme läheisistäki eksyisi lukemaan kirjeen. Olen kanssasi samaa mieltä sydämestä asti. Hyvää jatkoa Sinulle!