Cd levyjen hinnat...

...järjettömiä.

Yhden cd- levyn valmistus kustannukset ovat n.1,5
euroa.Artistin osuus on 1-2 euroa/myyty levy.

Cd-levyt maksavat uutuuksina n.22euroa(tarkkaa hintaa en tiedä koska en uutuuslevyjä osta).
Joku vetää siis välistä melkoisen siivun.

Aina jostain löytyy joku Alaspää selittämään,että
Cd levyjen hintaperusteet ovat oikeat ja artistin asialla tässä epäitsekkäästi ollaan.Ongelma onkin äkt:n mielestä piratismi ja äänitteiden kopiointi,ei cd-levyjen hinta,vaikka korkea hinta on syy siihen miksi levyjä ei kovin paljon osteta.

Musiikkiliikket ovat tänä päivänä hätää kärsimässä
koska tavara ei mene kaupaksi ,paitsi suurten ketjujen liikkeissä ,joissa keskitytään
pintamusiikkin,siihen läpsytykseen,jota useimmat radioasemat(soittolistoineen) päivittäin ilmoille syytävät,hyvät erikoisliikket ovat harvassa.

Cd -levyjen tullessa markkinoille vuonna-88 hinnat olivat korkeat ja uutuustuotteen ollessa kyseessä se oli myös jotenkin ymmärrettävää.Nyt kuitenkin cd levy on hyvinkin arkipäiväinen ja monilla on levyjä kotonaan hyllymetreittäin.

Videovuokrauksen alkaessa ,joskus -80-luvun alussa vuokrahinnat olivat noin 20 markkaa.
Myöhemmin normaali vuokra hinta oli jo 30-35 markkaa.Elokuvakanavien yleistyessä ja ihmisten kyllästyessä elokuviin ja korkeisiin vuokra hintoihin,alkoivat videovuokraamot kadota.

Vuokraus lisääntyi myöhemmin uudelleen kun
hinta ymmärrettiin laskea järkevälle tasolle,
joka on nyt yleisesti 1,5 euroa -3,5 euroa.Mielestäni järkevä hinta on tuo 1,5 euroa.

Musiikkiteollisuuden on jostain syystä vaikempi käsittää tuota totuutta,sen sijaan uhrataan aikaa ihmisten syyllistämiseen(piraattien ostajat,kopioijat jne.) kopionnin estojärjestelmiin ja propagandaan lainsäätäjille,jotka nyt vastoin parempaa tietoa
ovat haksahtamassa holhoamaan ihmisiä,eräiden piirien kaupallisten ja itsekkäiden intressien vuoksi.

Onneksi on internet.Imuroikaa ihmiset musiikkinne sieltä hyvällä omallatunnolla ja jättäkää Alaspää ja kumppanit miettimään äkt:n ja elämänsä tarkoitusta.
13917
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Juuri se minua eniten ihmetyttää miten kaikkialla ei nähdä metsää puilta vaan ammutaan omaan jalkaan väittämällä itsepintaisesti että hinnalla ei ole mitään merkitystä esim. cd-levyjen vähäiseen menekkiin!!
Tässä yksinkertainen nyrkkisääntö:
Alhainen hinta->suuri volyymi
Suuri hinta-> alhainen volyymi

Hinta on kaikkein ratkaisevin tekijä mun mielestä, en arvosta kenenkään keskinkertaisen artistin lättyä 20-euron arvoiseksi, jostain harvinaisemmasta levystä voin sen maksaakin.

Musiikkiteollisuuden menettelytavat alkavat olla aika röyhkeitä kun ruetaan aiheuttamaan vain lisäkustannuksia kopioestovirityksillä ja sitten cd-soittimet ei enää edes soita niitä kopiosuojattuja paskalättyjä! Musiikkiteollisuus puuttuu vain seurauksiin ei syihin, musiikkiteollisuuden pohjaton ahneus on pitänyt cd-levyjen hinnat törkeän korkealla joka on syy siihen ettei cd-lätyt enää tahdo kelvata tällä hintaa kellekään!!

Äänestä
  • Kaikki levyt kannattaa ostaa divareista yms ettei näille paska välistävetäjäfirmoille mene rahaa. Mitä nopeammin kaatuvat tai osaavat uudistautua niin sitä parempi

    Äänestä

Kieltämättä täytyy ihmetellä meininkiä..

Artisti itse saa prosentuaalisen tai kiinteän korvauksen per platta joka kuitenkin kokonaishintaa ajatellen on pieni. Levy-yhtiöiden vastauksena on ollut heidän siivustaan (joka on leijonaosa) levyn ja artistin mainostamisen kalleus kaikkine muine lanseerauskuluineen. Kauppias sitten pistää ostamansa tuotteeseen sen verran välityskatetta että vielä uskoo sen menevän kaupaksi.

Eli kenen pitäisi tinkiä tuloistaan?

-Levy-yhtiöiden. Niiden pitäisi määritellä maksimijälleenmyyntihinta tuotteille jolloin kauppiaat eivät pääse vetämään liikaa välistä (jotainhan heillekin on maksettava ja tämän hyväksyn) sekä katsoa suurennuslasilla oma kustannusrakenne läpi. Turhia kuluja löytyy takuuvarmasti jotka siirretään tuotteen hintaan.

Näin saataisiin kokonaishinta alas ja meille halvemmat levyt!

Äänestä

Totta koko asia .Hinnat on korkeita ja rahat menevät suurimmaksi osaksi levyteollisuudelle ja verottajalle.Itse olen ostanut noin 90%levyistä
Viipurista noin 300 levyä jos olisin joutunut
pulittamaan suomen hinnat niin levyt olisivat
jääneet kaupan hyllylle.

Äänestä
  • Eli karkeasti yleistäen:Haluat auton,mutta et
    halua maksaa kun pikkasen.Siispä käyt ostamassa
    pietarin markkinoilta halvalla hienon auton.
    Mitä siitä että se on joltain varastettu.Pääasia
    että ITSE säästät.
    Piraatti on rikollisesti tuotettu.Olen itsekin
    ostanut viipurin torilta levyjä,mutta se ei muuta
    sitä tosiasiaa ,ettei niin pitäisi tehdä.Ei
    ainakaan pitäs kuuluttaa positiivisessa mielessä
    saavuttamiaan rahallisia säästöjä.

    Äänestä

  • moraalinvartija kirjoitti:

    Eli karkeasti yleistäen:Haluat auton,mutta et

    ....puuttuu syiden sijasta seurauksiin.

    Se,että levyjen menekki on vähentynyt johtuu ensisijaisesti liian korkeista hinnoista.

    Tämä on ongelmien SYY ja siihen tulisi puuttua.

    Järkevällä hinnalla 10-12 euroa/kpl kauppa alkaisi taas käydä ja kaikki olisivat tyytyväisiä.

    Nyt yritetään musiikkiteollisuuden toimesta kuitenkin tekohengittää bisnestä kopiontisuojauksilla,jotka saavat kuluttajat hylkimään levyjä entistä enemmän.

    Hölmöläisten touhua.

    Kun ahneet kaupalliset piirit toimivat häikäilemättömästi pelkän oman edun nimissä kuluttajien etuja halveksien, ei ole moraalisesti väärin hankkia musiikkia sieltä mistä sitä saa halvemmalla,vaikkapa viipurin torilta.

    Äänestä

  • moraalinvartija kirjoitti:

    Eli karkeasti yleistäen:Haluat auton,mutta et
    halua maksaa kun pikkasen.Siispä käyt ostamassa
    pietarin markkinoilta halvalla hienon auton.
    Mitä siitä että se on joltain varastettu.Pääasia
    että ITSE säästät.
    Piraatti on rikollisesti tuotettu.Olen itsekin
    ostanut viipurin torilta levyjä,mutta se ei muuta
    sitä tosiasiaa ,ettei niin pitäisi tehdä.Ei
    ainakaan pitäs kuuluttaa positiivisessa mielessä
    saavuttamiaan rahallisia säästöjä.

    Ensinnäkään levyjä ei ole varastettu ne on kopioitu.Laatu on hyvä sama kuin suomesta ostetuissa.Joskus tulee viallisia kauppiaat vaihtavat heti levyn uuteen.Hinta on nykyään
    1.5€kpl joka on noin 1/12 suomen hinnoista.
    Levyjen tuonti itselle on laillista joten olisin
    hölmö jos en toisi.Playstationin pelit maksaa
    nyt noin 2.5-3.00€ kpl noin 1/20 suomen
    hinnoista.Jos MB kopioitaisiin venäjällä
    ja olisi laadultaan yhtä hyvä ostaisin sen sieltä.Uusi s 320 maksaa suomessa noin 122 000€
    saman kaavan mukaan venäjällä 10 166€ olisi
    tyhmää maksaa suomessa verottajalle ja
    saksaan autotehtaalle enemmän.Kumpi vaihtoehto
    on sinun kannalta mielekkäämpi?

    Äänestä

  • innanen kirjoitti:

    Musiikki -ja pelilevyjä ei ole pakko ostaa,jos
    mieltää ne liian kalliiksi.Toisaalta moraalirajaa
    kukin voi siirrellä tarpeidensa ja intressiensä
    mukaan.Olen luullut,että kaikkinainen piraatti-
    tuotteiden tuonti olisi kiellettyä.voi olla
    toisinkin.
    Kopiointi kyllä kuuluu varkauden piiriin,vaikka
    sanana se antaa hieman virheellisen kuvan asiasta.
    Nythän pitäisi siis toimia länsimaisen lain eikä
    venäjällä omaksutun tyylin mukaan.
    Tottakai ymmärrän piraattilevyjen hinnan tuoman
    kiinnostuksen,olenhan siis itsekin niitä ostanut.
    Kaikenkaikkiaan luulen,että emme tule muuttamaan
    mielipidettämme asiassa,vaikka pitäisimme minkälaisia palopuheita tahansa.
    perustan pohjimmiltani oman kantani siihen,että
    noudattamalla säädöksiä,niiden epämiellyttävyydestä huolimatta,pohjustetaan ja tuetaan järjestäytynyttä yhteiskuntaa.Voi kuullostaa naivilta,mutta uskon olevani oikeassa.
    "Tätä mailman menoa pitää katsoa hieman laajemmasta perspektiivistä"!

    Mutta kuka ne säännöt määrää kun tavallisen kansalaisen (=yhteiskunnan jäsenen jonka niskaan ne säännöt kaatuu ja joka joutuu niitä noudattamaan) elämä alkaa olla yhä vaikeampaa ja vaikeampaa kun ns. yhteiskunta vaatii kohtuuttomia määriä verojakin että byrokratian raskaat rattaat pyörisivät.
    Paskat liiallisista ja kansalaiselle haitallisista säännöistä...

    Äänestä

Kyllä cd-levyt on kalliita, joo.

Äänestä

On muuten vähän halventunu

Äänestä

No ei ihan..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Excalibur kirjoitti:

...järjettömiä.

Yhden cd- levyn valmistus kustannukset ovat n.1,5
euroa.Artistin osuus on 1-2 euroa/myyty levy.

Cd-levyt maksavat uutuuksina n.22euroa(tarkkaa hintaa en tiedä koska en uutuuslevyjä osta).
Joku vetää siis välistä melkoisen siivun.

Aina jostain löytyy joku Alaspää selittämään,että
Cd levyjen hintaperusteet ovat oikeat ja artistin asialla tässä epäitsekkäästi ollaan.Ongelma onkin äkt:n mielestä piratismi ja äänitteiden kopiointi,ei cd-levyjen hinta,vaikka korkea hinta on syy siihen miksi levyjä ei kovin paljon osteta.

Musiikkiliikket ovat tänä päivänä hätää kärsimässä
koska tavara ei mene kaupaksi ,paitsi suurten ketjujen liikkeissä ,joissa keskitytään
pintamusiikkin,siihen läpsytykseen,jota useimmat radioasemat(soittolistoineen) päivittäin ilmoille syytävät,hyvät erikoisliikket ovat harvassa.

Cd -levyjen tullessa markkinoille vuonna-88 hinnat olivat korkeat ja uutuustuotteen ollessa kyseessä se oli myös jotenkin ymmärrettävää.Nyt kuitenkin cd levy on hyvinkin arkipäiväinen ja monilla on levyjä kotonaan hyllymetreittäin.

Videovuokrauksen alkaessa ,joskus -80-luvun alussa vuokrahinnat olivat noin 20 markkaa.
Myöhemmin normaali vuokra hinta oli jo 30-35 markkaa.Elokuvakanavien yleistyessä ja ihmisten kyllästyessä elokuviin ja korkeisiin vuokra hintoihin,alkoivat videovuokraamot kadota.

Vuokraus lisääntyi myöhemmin uudelleen kun
hinta ymmärrettiin laskea järkevälle tasolle,
joka on nyt yleisesti 1,5 euroa -3,5 euroa.Mielestäni järkevä hinta on tuo 1,5 euroa.

Musiikkiteollisuuden on jostain syystä vaikempi käsittää tuota totuutta,sen sijaan uhrataan aikaa ihmisten syyllistämiseen(piraattien ostajat,kopioijat jne.) kopionnin estojärjestelmiin ja propagandaan lainsäätäjille,jotka nyt vastoin parempaa tietoa
ovat haksahtamassa holhoamaan ihmisiä,eräiden piirien kaupallisten ja itsekkäiden intressien vuoksi.

Onneksi on internet.Imuroikaa ihmiset musiikkinne sieltä hyvällä omallatunnolla ja jättäkää Alaspää ja kumppanit miettimään äkt:n ja elämänsä tarkoitusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu