Stalin ja

Suomessa on vallalla kummallinen väärinkäsitys, että Stalin olisi ollut Suomen vihollinen!

Stalin oli suuri Suomen ystävä, joskin joutui joskus ystävällisellä mutta lujalla kädellä ojentamaan suomalaisia, kuten kävi esim. vuosina 1939-40. Eihän NL silloinkaan yrittänyt vallata Suomea! Tavoitteena oli turvata Leningradin puolustus, missä onnistuttiinkin. Millaisen uhan Suomi sitten muodosti Leningradille? Siitähän sai selvyyden 1941 kun Suomi yhdessä Saksan kanssa hyökkäsi NL:oon ja muodosti piiritysrenkaan Leningradin ympärille. Mitenkähän olisi Leningradin käynyt ilman vuoden 1940 rajajärjestelyjä?

Myös Stalinin persoonasta levitetään täälläkin palstalla omituisia huhuja. Hänet hyvin tuntenut Rudolf Sykiäinen on varmastikin oikeassa kuvatessaan Stalinia lempeäksi, huumorintajuiseksi mieheksi
12599
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Suomi ei koskaan osallistunut Leningradin piiritykseen, Mannerheimin käskystä. Et tunne edes perusasioita...

Stalin halusi ottaa koko Suomen. Jo Molotovin-Ribbentropin-sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Suomi oli laitettu NL:n etupiiriin ja puhuttiin alueellis-poliittisesta uudelleenjärjestelystä. Samoin puhuttiin myös Puolasta ja tiedetään mitä Puolalle tapahtui...

Salainen lisäpöytäkirja luettavissa täällä: http://www.histdoc.net/historia/nichtang.html

Jos NL halusi vain turvata Leningradin turvallisuuden, miksi se otti Suomen Karjalan kokonaisuudessaan? Miksi se otti Sallan? Vastaus: Nykyisiltä Karjalan rajoilta hyvät hyökkäysasemat Etelä-Suomeen ja Helsinkiin lyhyempi matka, Sallasta hyvät hyökkäysasemat ja lyhyt matka Rovaniemelle ja Ruotsin rajalle, Suomen kahtiahalkaiseminen.

Jos NL ei pyrkinyt Suomen valtaukseen talvisodassa, miksi se lähetti divisioonia muun muassa Oulua kohti (matka katkaistiin Suomussalmen taistelussa)?

Äänestä

  • Vaikka ketjun aloitus viesti on ilmeisesti typerä yritys ärsyttää, se sisältää totuudensiemenen siinä, että Suomi osallistui Leningradin saartorenkaaseen vaikka ei suoranaisesti hyökännytkään kaupunkia kohti.

    Tältä tilanne ainakin näyttää koko muun maailman silmissä.

    Äänestä

  • Leningradia kirjoitti:

    Vaikka ketjun aloitus viesti on ilmeisesti typerä yritys ärsyttää, se sisältää totuudensiemenen siinä, että Suomi osallistui Leningradin saartorenkaaseen vaikka ei suoranaisesti hyökännytkään kaupunkia kohti.

    Tältä tilanne ainakin näyttää koko muun maailman silmissä.

    Suomi olisi voinut muka katkaista huoltoyhteyden kaupunkiin, jos olisi halunnut? Eikö Suomi olisi voinut muka pommittaa kaupunkia tykistöllä ja lentokoneilla?

    Miksei Suomi siis tehnyt näin, jos tarkoituksena oli valloittaa Leningrad? Miksi Mannerheim sanoi, ettei Suomi osallistu piiritykseen? Miksei historiankirjoissa puhuta Suomesta kaupungin piirittäjänä?

    Salaliitto?

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Suomen joukot olivat osa Leningradin saartorengasta. Suomi ei osallistunut ilmeisestikään aktiivisesti sotatoimiin suoranaisesti kaupunkia vastaan. Monet suomalaiset sotilaat (esim Ragnar Nordqvist) olivat pettyneitä siihen, että hyökkäykseen ei lähdetty: sota pitkittyisi ja tulos muuttui epävarmaksi Suomen kannalta.

    Me suomalaiset tiedämme tämän. Muun maailman silmissä Suomi kuitenkin näyttäytyy Saksan liittolaisena tai kanssasotijana (jos se kuulostaa kauniimmalta).

    Äänestä

  • kerran kirjoitti:

    Suomi olisi ollut osa saartorengasta jo Helsingistä asti... Kun huoltoreitin annettiin kulkea rauhassa..

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Suomi olisi voinut muka katkaista huoltoyhteyden kaupunkiin, jos olisi halunnut? Eikö Suomi olisi voinut muka pommittaa kaupunkia tykistöllä ja lentokoneilla?

    Miksei Suomi siis tehnyt näin, jos tarkoituksena oli valloittaa Leningrad? Miksi Mannerheim sanoi, ettei Suomi osallistu piiritykseen? Miksei historiankirjoissa puhuta Suomesta kaupungin piirittäjänä?

    Salaliitto?

    "Suomalaisjoukot muodostivat Leningradin saartorenkaan pohjoisen reunan."

    Ohto Manninen, Suomen historia osa 7 (WSOY), s.353

    Miksi muuten jätit kommentoimatta suomalaisten sotatoimet Laatokalla Leningradin huoltoa vastaan? Eikö sovellu valmiiseen maailmankuvaasi?

    Äänestä

  • jalo susi kirjoitti:

    koska epäilin sitä, kun kuulin siitä kerran ensimmäistä kertaa. Netissä tiedot ovat usein mitä sattuu ja ulkomaiset eivät aina tunne Suomen historiaa kovin hyvin.

    Ja jos Suomi olisi halunnut katkaista huoltoreitin, se olisi katkaistu tai ainakin sitä olisi häiritty sen verran, että tieto siitä päätyy jonnekin muuallekin kuin internetiin.

    Kuten aiemmin kommentoin, tuon olisi voinut tehdä jo Helsingistä käsin, sillä sillä ei ollut väliä niin kauan kuin suomalaiset antoivat huoltokuljetusten päästä kaupunkiin eivätkä pommittaneet sitä...

    Et siis välittänyt tarkistaa jalo suden antamaa linkkiä koska sen sisältämät tiedot olivat sinulle uusia? Sinähän mielenkiintoinen historian harrastaja olet.

    Minä vilkaisin ja sain selville, että sivun lähteinä on käytetty:

    - K. Kijanen, Laivastotoiminta Laatokalla. Suomi Merellä 1950, 4.
    - P.-O. Ekman, Tysk-italiensk gästspel på Ladoga 1942. Tidskrift i Sjöväsendet 1973 Jan.-Feb., p. 5-46.

    Tiedot vaikuttavat aivan luotettavilta.

    Tottahan se on, että ulkomaalaisten tiedot Suomen historiasta ovat usein heikot. Samoin ovat suomalaisten tiedot monien muiden valtioiden ja kansojen menneisyydestä. Me tiedämme että Mannerheim ei suostunut saksalaisten ehdotuksiin hyökätä Leningradiin, tekosyynä hän käytti vähäisiä voimavarojamme. Saattaapa olla, että hän ei uskonut offensiivin onnistumiseen. Muualta käsin katsottuna suomalaisjoukot kuitenkin aivan selvästi muodostivat saartorenkaan pohjoisen reunan. Suomalaisjoukot sulkivat joitakin mahdollisia huoltoreittejä ihan pelkällä olemassa olollaan. Jos suomalaiset joukot olisivat olleet Helsingissä tai edes v 1940 rajalla, kukaan tuskin väittäisi Suomen osallistuneen Lenigradin piiritykseen.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    koska epäilin sitä, kun kuulin siitä kerran ensimmäistä kertaa. Netissä tiedot ovat usein mitä sattuu ja ulkomaiset eivät aina tunne Suomen historiaa kovin hyvin.

    Ja jos Suomi olisi halunnut katkaista huoltoreitin, se olisi katkaistu tai ainakin sitä olisi häiritty sen verran, että tieto siitä päätyy jonnekin muuallekin kuin internetiin.

    "Suomalaisjoukot muodostivat Leningradin saartorenkaan pohjoisen reunan."

    Kuten aiemmin kommentoin, tuon olisi voinut tehdä jo Helsingistä käsin, sillä sillä ei ollut väliä niin kauan kuin suomalaiset antoivat huoltokuljetusten päästä kaupunkiin eivätkä pommittaneet sitä...

    Suomalais-saksalais-italialaiset yhteisoffensiivit Leningradin Elämäntietä vastaan on hyvin dokumentoitu mm. juuri Tieto-Finlandialla palkitussa Jatkosodan pikkujättiläisessä. Ei sen suhteen tarvi tyytyä mihinkään "ulkomaalaisten" puutteellisiin tietoihin.

    Äänestä

Ei kukaan voi noin tyhmä olla. Tämän täytyy olla alkeellinen provo.

Äänestä

Ehkä maantieteellisen Suomen ystävä, mutta tuskin olisi keinoja säästellyt Suomen(kaan) kohdalla. Mistä näitä tosin tietää? Stalin kuulemma nosti maljankin Suomen armeijan puolesta, mutta on mahdollista, että siinä oli tullut otettua jo muutamia ryyppyjä alle...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomi kirjoitti:

Suomessa on vallalla kummallinen väärinkäsitys, että Stalin olisi ollut Suomen vihollinen!

Stalin oli suuri Suomen ystävä, joskin joutui joskus ystävällisellä mutta lujalla kädellä ojentamaan suomalaisia, kuten kävi esim. vuosina 1939-40. Eihän NL silloinkaan yrittänyt vallata Suomea! Tavoitteena oli turvata Leningradin puolustus, missä onnistuttiinkin. Millaisen uhan Suomi sitten muodosti Leningradille? Siitähän sai selvyyden 1941 kun Suomi yhdessä Saksan kanssa hyökkäsi NL:oon ja muodosti piiritysrenkaan Leningradin ympärille. Mitenkähän olisi Leningradin käynyt ilman vuoden 1940 rajajärjestelyjä?

Myös Stalinin persoonasta levitetään täälläkin palstalla omituisia huhuja. Hänet hyvin tuntenut Rudolf Sykiäinen on varmastikin oikeassa kuvatessaan Stalinia lempeäksi, huumorintajuiseksi mieheksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu