voisiko joku

Tasavallan presidentti
Vuoden 1919 hallitusmuodossa presidentin tehtävät oli koottu asiakirjan IV lukuun yhtenäiseksi luetteloksi, jossa jokainen valtaoikeus oli korostetusti omana pykälänään. Instituution vaimentumista ilmentää uuden perustuslain 57. pykälän yleismaininta presidentin tehtävistä. Nämä on spesifioitu perustuslaissa tai muussa laissa ao. toiminnon yhteydessä. Uudistuksen valmistelua ohjaamassa ei ollut selvää viitekehystä siitä, millaisen aseman ja roolin presidentti oli tulevaisuudessa saapa. Silmämääränä oli valtuuksien yleinen supistaminen ja jäljelle jäävienkin käytön sitominen entistä tiukemmin hallituksen myötävaikutukseen.

Tärkeimmät yksittäiset muutokset koskevat hallituksen muodostamista, jota käsiteltiin edellä, sekä ulkopolitiikan johtamista, joka tulee puheeksi tuonnempana. Muodostamismenettelyn periaatteellinen merkitys on suuri: presidentin ja ministeristön välinen side ja riippuvuus heikkenee, kun pääministeri ei ole enää presidentin vaan eduskunnan valitsema. Muut ministerit presidentti nimittää pääministeriksi valitun ehdotuksen mukaisesti, eikä hän voine samalla painolla kuin ennen esittää toiveitaan henkilöistä. Presidentin yhteyksiä hallintoon heikentää sekin, että hänen virkanimitysvaltansa supistuu voimakkaasti ja rajautuu virkamiehistön huippukerrokseen.

Uudessa perustuslaissa on nimenomaan todettu (64. pykälä), että ilman esitettyä pyyntöä presidentti voi - ja hänen täytyy - myöntää ero valtioneuvostolle tai ministerille vain, jos tämä on saanut eduskunnalta epäluottamuslauseen. Eduskuntaan kohdistuvaa sanktiointia on heikennetty säännöksellä, jonka mukaan presidentti voi määrätä ennenaikaiset eduskuntavaalit toimitettavaksi vain pääministerin tehtyä asiasta perustellun aloitteen.

Presidentin lainsäädäntövalta ei ole tähänkään saakka ollut hänen asemansa kannalta tärkeä, mutta nyt se supistuu edelleen. Perustuslain 80. pykälää on luettava niin, että normaalitapauksessa hallitus käyttää lakiin perustuvin valtuuksin asetuksenantovaltaa. Hallituksen esitysten - lakeja, talousarviota ja valtiosopimuksia koskevien ehdotusten - antamisesta eduskunnalle päätetään presidentin istunnossa, mutta presidentti ei voi asiallisesti poiketa hallituksen valmistelevasta kannasta. Presidentti vahvistaa edelleen hyväksytyt lait ja voi esittää vetonsa; mutta tällöin laki palautuu viivytyksettä eduskunnan uuteen käsittelyyn, jonka tulos on ratkaiseva, jos eduskunta pysyy aikaisemmassa kannassaan.

"Tasavallan presidentti tekee päätöksensä valtioneuvostossa sen ratkaisuehdotuksesta" (58. pykälän 1. momentti). Säännös sisältää sen jo aiemmin voimassa olleen periaatteen, että presidentti käyttää päätösvaltaansa ministerien ympäröimänä hallituksen istunnossa, jossa ministereillä on mahdollisuus mielenilmaisuihin. Parlamentaarista sidosta on lujitettu kahdella tavalla: yhtäältä on lähes poikkeuksettomaksi säännöksi tehty se, että presidentin päätöksen pohjana on valtioneuvoston ratkaisuehdotus, ja toisaalta presidentin poikkeamista siitä on vaikeutettu.

Kahdeksan vuosikymmenen ajan valtiosääntödoktriini on tunnustanut valtionpäämiehelle oikeuden tehdä päätöksiä vastoin valtioneuvoston yksimielistäkin kantaa. Avoimia ristiriitatilanteita on ollut vähän; erimielisyydet on tavallisimmin soviteltu etukäteen kulissien takana. Uudessa perustuslaissa tuo aitojen parlamentaaristen maiden käytännöstä poikkeava doktriini on säilytetty, mutta ristiriitatilanteessa presidentti voi tehdä omapäisen ratkaisun vasta hallituksen uuden valmistelun ja päätössuosituksen pohjalta (58. pykälän 2. momentti). Uskaltaa ennustaa, että presidentin ja valtioneuvoston keskinäinen harmonia on tulevaisuuden politiikanteon vallitseva malli.

Presidentti säilyttää asemansa puolustusvoimien ylipäällikkönä, mutta hänen päätöksentekoasemansa tässäkin tehtävässä muuttuu. Sen sijaan että presidentti-ylipäällikkö ratkaisi aikaisemmin enimmät sotilaskäskyasiat "kabinetissaan" puolustusvoimien komentajan esittelystä, uusi perustuslaki (58. pykälän 5. mom.) edellyttää ao. ministerin mukanaoloa päätöksenteossa.

Yhteenvetona on siis todettavissa, että yhtäältä ovat presidentin valtaoikeudet supistuneet uudessa perustuslaissa, ja toisaalta hänen päätöksentekoasemansa on entistä sidotumpi. Tavallista on, että aidosti parlamentaaristenkin maiden valtionpäämiehet ovat valtiosääntöisesti "ylivarustettuja": heillä on valtaoikeuksia joita he eivät tosiasiallisesti käytä ja tehtäviä joita he eivät itsenäisesti suorita. Perinne, valtiosääntöjen muutosjäykkyys ja pyrkimys vahvan legitimaation antamiseen tärkeille politiikkapäätöksille ovat omansa ylläpitämään järjestelyä.

Vuonna 1978 ilmestyneessä tutkimuksessaan Echec au roi ranskalainen politiikantutkija Maurice Duverger asetti vahvahkoa presidentinvaltaa edustavat Länsi-Euroopan maat järjestykseen presidentin aseman voimakkuuden mukaan. Järjestys vaihteli riippuen siitä, tarkasteltiinko valtionpäämiehen muodollista, perustuslaissa säädettya vai käytännöllistä asemaa. Edellisessä tapauksessa Suomi sijoittui ensimmäiselle sijalle ja jälkimmäisessä toiselle sijalle Ranskan jälkeen. Uuden perustuslakinsa puitteissa Suomi tuskin enää erottuu Euroopan parlamentaarisista tasavalloista. Ja ilmeistä on, että nimitykselle puolipresidentillinen ei tule olemaan perusteita myöskään valtiollisessa käytännössä.

Ei ainakaan saisi olla sellaisia asioita, joissa presidentin ei tarvitsi kuulla muita tai ottaa huomioon muita, esimerkiksi kansaa. Politiikka on yhteisten asioiden hoitamista yhdessä.
Näyttää saattaa siltä kuin pressa päättäisi, presidenttihän lainkin allekirjoittaa.

no ainakin vessa käynnit saa päättää itse, milloin käy ja milloin ei