Usein kiinnitetään huomiota siihen, että Raamatun kertomukset täytyisi "saattaa sopusointuun" tai "saada pitämään yhtä" muinaisten maallisten muistiinmerkintöjen sisältämän ajanlaskun kanssa.
Koska totuudella tarkoitetaan sitä, mikä vastaa tosiasioita tai todellisuutta, tällainen sopusointu olisi todellakin tarpeen – MIKÄLI muinaiset maalliset muistiinmerkinnät voitaisiin osoittaa kiistattoman paikkansapitäviksi ja johdonmukaisen luotettaviksi ja niitä voitaisiin siksi pitää täsmällisyyden normina.
Koska kriitikot ovat hyvin usein antaneet sen kuvan, että Raamatun ajanlasku on hatarampaa kuin pakanakansojen ajanlasku, on syytä tutkia joidenkin sellaisten kansojen ja kansakuntien vanhoja aikakirjoja, joiden elämä ja toiminta sivusivat Raamatussa kuvailtuja ihmisiä ja tapahtumia tai liittyivät niihin.
Raamattu on historiallinen kirja ja siten poikkeuksellinen muinaisten kirjoitusten joukossa.
Muinaisten egyptiläisten, assyrialaisten, babylonialaisten, meedialaisten, persialaisten ja muiden kansojen historiat ovat pääosin hajanaisia; joko niiden varhaisvaiheet ovat hämärän peitossa tai nuo kansat itse ovat esittäneet ne selvästi myyttisinä. Esimerkiksi "Sumerilaisena kuningasluettelona" tunnettu muinainen dokumentti alkaa: "Kun kuninkuus laskeutui taivaasta, kuninkuus oli (ensin) Eridussa. Eridu(ssa) A-lulim (tuli) kuninkaaksi ja hallitsi 28 800 vuotta. Alalgar hallitsi 36 000 vuotta. Kaksi kuningasta hallitsi (siten) sitä 64 800 vuotta. ... Bad-tibira(ssa) En-men-lu-Anna hallitsi 43 200 vuotta; En-men-gal-Anna hallitsi 28 800 vuotta; jumala Dumu-zi, paimen, hallitsi 36 000 vuotta. Kolme kuningasta hallitsi (siten) sitä 108 000 vuotta." (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. B. Pritchard, 1974, s. 265.)
Se, mitä näistä muinaisista kansakunnista maallisten lähteiden perusteella tiedetään, on koottu työläästi tiedon murusista, joita on saatu muistomerkeistä ja tauluista tai kreikkalaisen ja roomalaisen aikakauden ns. klassisten historiankirjoittajien myöhemmistä teoksista.
Arkeologit ovat kyllä löytäneet kymmeniätuhansia assyrialais-babylonialaisella nuolenpääkirjoituksella laadittuja savitauluja sekä Egyptistä suuret määrät papyruskääröjä, mutta suurin osa näistä kirjoituksista on uskonnollisia tekstejä tai liikeasiakirjoja, esim. sopimuksia, kauppakirjoja, luovutuskirjoja jne.
Huomattavasti pienemmän osan muodostavat pakanakansojen HISTORIALLISET kirjoitukset, jotka ovat säilyneet tauluina, lieriöinä, steeleinä tai muistokirjoituksina, ja ne koostuvat pääasiassa niiden hallitsijoita ylistävistä ja niiden sotaretkiä suurin sanoin kuvailevista teksteistä.
Raamatussa sen sijaan esitetään harvinaisen yhtenäinen ja yksityiskohtainen historia noin 4 000 vuoden ajalta, sillä siinä kerrotaan tapahtumia merkittävän yhtäjaksoisesti ihmisen olemassaolon alusta aina Nehemian käskynhaltijakauden aikaan asti 400-luvulle eaa., ja lisäksi sen voidaan katsoa käsittelevän pääpiirteissään ajanjakson Nehemiasta Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa sen Danielin profetian (etukäteen kirjoitetun historian) välityksellä, joka löytyy Danielin kirjan 11. luvusta.
Raamatussa on havainnollinen ja todenmukainen kertomus Israelin kansakunnasta sen synnystä alkaen, ja siinä kuvaillaan avoimesti sen vahvoja ja heikkoja puolia, sen menestystä ja tappioita, sen oikeaa ja väärää palvontaa, sen siunauksia ja sen osaksi tulleita epäsuotuisia tuomioita ja onnettomuuksia. Vaikka tämä rehellisyys ei yksistään olekaan tae ajanlaskun tarkkuudesta, se antaa perusteen luottaa Raamatun kirjoittajien nuhteettomuuteen ja siihen, että he pyrkivät vilpittömästi kirjoittamaan muistiin totuuden.
Raamatun kronikoitsijoilla, esim. 1. ja 2. Kuninkaiden kirjan ja 1. ja 2. Aikakirjan kirjoittajilla, oli selvästikin käytettävissään yksityiskohtaisia tietolähteitä. Tämä käy ilmi niistä pitkistä, useita satoja nimiä käsittävistä sukuluetteloista, joita he pystyivät kokoamaan. Lisänäyttönä tästä on se yhtenäinen ja todenperäinen kertomus, jonka he esittivät Juudan ja Israelin kunkin kuninkaan hallituskaudesta ja näiden suhteista muihin kansakuntiin ja toisiinsa.
Nykyhistorioitsijat eivät vieläkään ole varmoja, mikä on joidenkuiden – jopa joidenkuiden myöhempiin dynastioihin kuuluvien – Assyrian ja Babylonian kuninkaiden oikea järjestys. Tällaista epävarmuutta ei kuitenkaan ole Juudan ja Israelin kuninkaiden järjestyksestä.
(it 1 - ajanlasku 76-78)
Koska totuudella tarkoitetaan sitä, mikä vastaa tosiasioita tai todellisuutta, tällainen sopusointu olisi todellakin tarpeen – MIKÄLI muinaiset maalliset muistiinmerkinnät voitaisiin osoittaa kiistattoman paikkansapitäviksi ja johdonmukaisen luotettaviksi ja niitä voitaisiin siksi pitää täsmällisyyden normina.
Koska kriitikot ovat hyvin usein antaneet sen kuvan, että Raamatun ajanlasku on hatarampaa kuin pakanakansojen ajanlasku, on syytä tutkia joidenkin sellaisten kansojen ja kansakuntien vanhoja aikakirjoja, joiden elämä ja toiminta sivusivat Raamatussa kuvailtuja ihmisiä ja tapahtumia tai liittyivät niihin.
Raamattu on historiallinen kirja ja siten poikkeuksellinen muinaisten kirjoitusten joukossa.
Muinaisten egyptiläisten, assyrialaisten, babylonialaisten, meedialaisten, persialaisten ja muiden kansojen historiat ovat pääosin hajanaisia; joko niiden varhaisvaiheet ovat hämärän peitossa tai nuo kansat itse ovat esittäneet ne selvästi myyttisinä. Esimerkiksi "Sumerilaisena kuningasluettelona" tunnettu muinainen dokumentti alkaa: "Kun kuninkuus laskeutui taivaasta, kuninkuus oli (ensin) Eridussa. Eridu(ssa) A-lulim (tuli) kuninkaaksi ja hallitsi 28 800 vuotta. Alalgar hallitsi 36 000 vuotta. Kaksi kuningasta hallitsi (siten) sitä 64 800 vuotta. ... Bad-tibira(ssa) En-men-lu-Anna hallitsi 43 200 vuotta; En-men-gal-Anna hallitsi 28 800 vuotta; jumala Dumu-zi, paimen, hallitsi 36 000 vuotta. Kolme kuningasta hallitsi (siten) sitä 108 000 vuotta." (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. B. Pritchard, 1974, s. 265.)
Se, mitä näistä muinaisista kansakunnista maallisten lähteiden perusteella tiedetään, on koottu työläästi tiedon murusista, joita on saatu muistomerkeistä ja tauluista tai kreikkalaisen ja roomalaisen aikakauden ns. klassisten historiankirjoittajien myöhemmistä teoksista.
Arkeologit ovat kyllä löytäneet kymmeniätuhansia assyrialais-babylonialaisella nuolenpääkirjoituksella laadittuja savitauluja sekä Egyptistä suuret määrät papyruskääröjä, mutta suurin osa näistä kirjoituksista on uskonnollisia tekstejä tai liikeasiakirjoja, esim. sopimuksia, kauppakirjoja, luovutuskirjoja jne.
Huomattavasti pienemmän osan muodostavat pakanakansojen HISTORIALLISET kirjoitukset, jotka ovat säilyneet tauluina, lieriöinä, steeleinä tai muistokirjoituksina, ja ne koostuvat pääasiassa niiden hallitsijoita ylistävistä ja niiden sotaretkiä suurin sanoin kuvailevista teksteistä.
Raamatussa sen sijaan esitetään harvinaisen yhtenäinen ja yksityiskohtainen historia noin 4 000 vuoden ajalta, sillä siinä kerrotaan tapahtumia merkittävän yhtäjaksoisesti ihmisen olemassaolon alusta aina Nehemian käskynhaltijakauden aikaan asti 400-luvulle eaa., ja lisäksi sen voidaan katsoa käsittelevän pääpiirteissään ajanjakson Nehemiasta Jeesukseen ja hänen apostoleihinsa sen Danielin profetian (etukäteen kirjoitetun historian) välityksellä, joka löytyy Danielin kirjan 11. luvusta.
Raamatussa on havainnollinen ja todenmukainen kertomus Israelin kansakunnasta sen synnystä alkaen, ja siinä kuvaillaan avoimesti sen vahvoja ja heikkoja puolia, sen menestystä ja tappioita, sen oikeaa ja väärää palvontaa, sen siunauksia ja sen osaksi tulleita epäsuotuisia tuomioita ja onnettomuuksia. Vaikka tämä rehellisyys ei yksistään olekaan tae ajanlaskun tarkkuudesta, se antaa perusteen luottaa Raamatun kirjoittajien nuhteettomuuteen ja siihen, että he pyrkivät vilpittömästi kirjoittamaan muistiin totuuden.
Raamatun kronikoitsijoilla, esim. 1. ja 2. Kuninkaiden kirjan ja 1. ja 2. Aikakirjan kirjoittajilla, oli selvästikin käytettävissään yksityiskohtaisia tietolähteitä. Tämä käy ilmi niistä pitkistä, useita satoja nimiä käsittävistä sukuluetteloista, joita he pystyivät kokoamaan. Lisänäyttönä tästä on se yhtenäinen ja todenperäinen kertomus, jonka he esittivät Juudan ja Israelin kunkin kuninkaan hallituskaudesta ja näiden suhteista muihin kansakuntiin ja toisiinsa.
Nykyhistorioitsijat eivät vieläkään ole varmoja, mikä on joidenkuiden – jopa joidenkuiden myöhempiin dynastioihin kuuluvien – Assyrian ja Babylonian kuninkaiden oikea järjestys. Tällaista epävarmuutta ei kuitenkaan ole Juudan ja Israelin kuninkaiden järjestyksestä.
(it 1 - ajanlasku 76-78)
Vastaukset 11
Vanhimmat
><
Eräästä babylonialaisesta savitaulusta on apua babylonialaisen ja Raamatun ajanlaskun yhteensovittamisessa. Tämä taulu sisältää seuraavat tähtitieteelliset tiedot Kambyses II:n, Kyyros II:n pojan, seitsemänneltä vuodelta: "Vuosi 7, tammus, 14. yö, 1 2/3 kaksoistuntia [kolme tuntia ja kaksikymmentä minuuttia] yön saapumisen jälkeen, kuunpimennys; näkyvissä koko ajan; ulottui [kuun] pohjoisen puolikkaan yli. Tebet, 14. yö, kahden ja puolen kaksoistunnin [viiden tunnin] kuluttua yöllä ennen aamua [yön loppupuolella] kuun kehrä pimeni; koko ajan näkyvissä; pimennys ulottui eteläisen ja pohjoisen osan yli." (J. N. Strassmaier, Inschriften von Cambyses, König von Babylon, Leipzig 1890, nro 400, rivit 45–48; F. X. Kugler, Sternkunde und Sterndienst in Babel, Münster 1907, I osa, s. 70, 71.) Näiden kahden kuunpimennyksen voidaan ilmeisesti katsoa olevan samat kuin ne kuunpimennykset, jotka näkyivät Babylonissa 16. heinäkuuta 523 eaa. ja 10. tammikuuta 522 eaa. (Theodor v. Oppolzer, Canon der Finsternisse, 1887, s. 335). Tämä taulu siis osoittaa, että Kambyses II:n seitsemäs vuosi alkoi vuoden 523 eaa. keväällä.
Koska Kambyses II:n seitsemäs vuosi alkoi vuoden 523 eaa. keväällä, hänen ensimmäinen hallitusvuotensa oli 529 eaa. ja hänen valtaistuimellenousuvuotensa ja Kyyros II:n viimeinen vuosi Babylonin kuninkaana oli 530 eaa. Viimeinen Kyyros II:n hallituskaudelle päivätty taulu on hänen yhdeksännen vuotensa 5. kuukauden 23. päivältä (R. Parker ja W. Dubberstein, Babylonian Chronology, 626 B.C.–A.D. 75, 1971, s. 14). Koska Kyyros II:n yhdeksäs vuosi Babylonin kuninkaana oli 530 eaa., hänen ensimmäinen vuotensa oli näiden laskelmien mukaan 538 eaa. ja hänen valtaistuimellenousuvuotensa 539 eaa.
><
Lainattu WT-julkaisusta
Miten Raamattu auttaa meitä saamaan selville, milloin Jerusalem tuhottiin, ja miten se kestää vertailun maallisen ajanlaskun kanssa?
Profeetta Jeremia ennusti, että babylonialaiset tuhoaisivat Jerusalemin ja tekisivät kaupungin ja maan autioksi.
Jeremia 25:8, 9
8. Sentähden näin sanoo Herra Sebaot: Koska te ette ole kuulleet minun sanojani,
9. niin katso, minä lähetän sanan, minä nostan kaikki pohjanpuolen kansanheimot, sanoo Herra, sanan Nebukadressarille, Baabelin kuninkaalle, palvelijalleni, ja tuon heidät tätä maata ja sen asukkaita vastaan ja kaikkia näitä ympärillä olevia kansoja vastaan. Ja nämä minä vihin tuhon omiksi ja teen heidät kauhistukseksi, ivan vihellykseksi ja ikuisiksi raunioiksi.
Hän lisäsi: "Niin koko tämä maa tulee raunioiksi, autioksi, ja nämä kansat palvelevat Baabelin kuningasta seitsemänkymmentä vuotta." -Jeremia 25:11
Nuo 70 vuotta kuluivat umpeen, kun Kyyros Suuri (Raamatussa Koores) ensimmäisenä vuotenaan vapautti juutalaiset, ja he palasivat kotimaahansa.
2. Aikakirja 36:17–23
17. Niin hän toi heidän kimppuunsa kaldealaisten kuninkaan ja surmautti miekalla heidän nuoret miehensä heidän pyhäkössänsä eikä säästänyt nuorukaista eikä neitosta, ei vanhusta eikä harmaapäätä; kaikki hän antoi tämän käsiin.
18. Ja kaikki Jumalan temppelin kalut, sekä suuret että pienet, ja Herran temppelin aarteet sekä kuninkaan ja hänen päämiestensä aarteet, kaikki hän vei Baabeliin.
19. Jumalan temppeli poltettiin, Jerusalemin muurit revittiin, kaikki sen palatsit poltettiin tulella, ja kaikki sen kallisarvoiset esineet hävitettiin.
20. Ja jotka olivat säilyneet miekalta, ne vietiin pakkosiirtolaisuuteen Baabeliin. Ja he olivat hänen ja hänen poikiensa palvelijoina, kunnes Persian valtakunta sai vallan.
21. Ja niin toteutui Herran sana, jonka hän oli puhunut Jeremian suun kautta, kunnes maa oli saanut hyvityksen sapateistaan - niin kauan kuin se oli autiona, se lepäsi - kunnes seitsemänkymmentä vuotta oli kulunut.
22. Mutta Kooreksen, Persian kuninkaan, ensimmäisenä hallitusvuotena herätti Herra, että täyttyisi Herran sana, jonka hän oli puhunut Jeremian suun kautta, Kooreksen, Persian kuninkaan, hengen, niin että tämä koko valtakunnassansa kuulutti ja myös käskykirjassa julistutti näin:
23. "Näin sanoo Koores, Persian kuningas: Kaikki maan valtakunnat on Herra, taivaan Jumala, antanut minulle, ja hän on käskenyt minun rakentaa itsellensä temppelin Jerusalemiin, joka on Juudassa. Kuka vain teidän joukossanne on hänen kansaansa, sen kanssa olkoon Herra, hänen Jumalansa, ja hän menköön sinne."
Me uskomme, että totuudenmukaisin tulkinta Jeremian 25:11:stä ja muista raamatunkohdista on, että nuo 70 vuotta alkoivat babylonialaisten tuhotessa Jerusalemin ja jättäessä Juudan maan autioksi.
Jeremia 52:12–15,
12. Viidennessä kuussa, kuukauden kymmenentenä päivänä, Baabelin kuninkaan Nebukadressarin yhdeksäntenätoista hallitusvuotena, tuli Nebusaradan, henkivartijain päällikkö, joka palveli Baabelin kuningasta, Jerusalemiin.
13. Hän poltti Herran temppelin ja kuninkaan linnan ja kaikki Jerusalemin talot; kaikki ylhäisten talot hän poltti tulella.
14. Ja koko kaldealaisten sotajoukko, joka henkivartijain päälliköllä oli mukanaan, repi maahan kaikki Jerusalemin muurit, yltympäri.
15. Ja Nebusaradan, henkivartijain päällikkö, siirsi maasta pois osan kansan köyhiä ja kansan tähteitä, mitä oli jäljellä kaupungissa, sekä ne, jotka olivat menneet Baabelin kuninkaan puolelle, ja loput käsityöläisistä
Jeremia 52:24–27
24. Ja henkivartijain päällikkö otti ylimmäisen papin Serajan ja häntä lähimmän papin Sefanjan sekä kolme ovenvartijaa,
25. ja kaupungista hän otti yhden hoviherran, joka oli sotaväen tarkastaja, ja seitsemän kuninkaan lähintä miestä, jotka tavattiin kaupungista, sekä sotapäällikön kirjurin, jonka tehtävänä oli ottaa maan kansaa sotapalvelukseen, ja kuusikymmentä miestä maakansasta, jotka tavattiin kaupungista.
26. Nämä otti Nebusaradan, henkivartijain päällikkö, ja vei heidät Baabelin kuninkaan eteen Riblaan.
27. Ja Baabelin kuningas antoi lyödä heidät kuoliaaksi Riblassa Hamatin maassa. Ja niin Juuda siirrettiin pois maastansa.
Jeremia 36:29–31
29. Ja sano Juudan kuninkaasta Joojakimista: Näin sanoo Herra: Sinä olet polttanut tämän kirjakäärön sanoen: 'Miksi olet kirjoittanut siihen näin: Baabelin kuningas on tuleva ja hävittävä tämän maan ja lopettava siitä ihmiset ja eläimet?'
30. Sentähden sanoo Herra Juudan kuninkaasta Joojakimista näin: Hänellä ei ole oleva jälkeläistä, joka istuisi Daavidin valtaistuimella; ja hänen ruumiinsa viskataan pois, virumaan päivän helteessä ja yön kylmässä.
31. Ja minä rankaisen häntä ja hänen jälkeläisiänsä ja hänen palvelijoitansa heidän pahojen tekojensa tähden. Ja minä annan tulla heille ja Jerusalemin asukkaille ja Juudan miehille kaiken sen onnettomuuden, jolla minä olen heitä uhannut, vaikka he eivät ole kuulleet."
Siihen, että Babylon kukistui vuonna 539 eaa., voidaan päätyä Ptolemaioksen kaanonin sekä muiden lähteiden perusteella. Historioitsija Diodoros sekä Africanus ja Eusebios osoittavat, että Kyyroksen ensimmäinen vuosi Persian kuninkaana vastasi 55. olympiadin 1. vuotta (560–559 eaa.), kun taas Kyyroksen viimeinen vuosi sijoitetaan 62. olympiadin 2. vuoteen (531–530 eaa.). Nuolenpäätaulujen mukaan Kyyros hallitsi Babylonia yhdeksän vuotta, mikä siten osoittaa vuoden 539 siksi ajankohdaksi, jolloin hän valloitti Babylonin. (Jack Finegan, Handbook of Biblical Chronology, 1964, s. 112, 168–170; Babylonian Chronology, 626 B.C.–A.D. 75, s. 14)
Todisteet Jerusalemin viimeisestä hävityksestä 587 eaa tienoilla on musertavat.
Kummallista että vaikka VT-seura hyväksyy tähtitieteeseen perustuvan todistuskappaleen varmana vuodesta Baabekin kukistumisvuodeksi vuoden 539 eaa ilman epäilystä, niin samalla hylkää täysin samanlaiset todisteet liittyen uusbabylonialaiseen kauteen. Esimerkiksi VT-seura ei voi hyväksyä tätä: "Nebukadnessarin 37. hallitusvuotena tehty laajahko tähtitieteellinen päiväkirja, VAT 4956, sisältää yksiselitteisiä huomioita, jotka eivät voi sopia mihinkään muuhun vuoteen kuin 568 eKr. Tästä ei ole epäselvyyttä; yksikään tätä ennen tai jälkeen tulevista tuhansista vuosista ei sovi yhteen kaikkien todisteiden kanssa. Mahdollisuus siihen, että olisi keksitty sattumalta tähän vuoteen sopivia havaintoja, ei ole edes harkinnanarvoinen seikka. Koska Raamattu osoittaa Jerusalemin tuhoutuneen Nebukadnessarin 19. vuotena (Jer. 52:12; 2. Kun. 25:8; 2. Aik. 36:11,19), niin tämän on täytynyt tapahtua vuonna 587/6 eKr. eikä missään tapauksessa 20 vuotta aikaisemmin."
VAT 4956: Tämä on nuolenpääkirjoitustaulu, jossa on vuodelta 568 eaa. peräisin olevaa tietoa tähtitieteestä. Siinä sanotaan, että muistiinmerkinnät olivat Nebukadnessarin 37. vuodelta. Tämä olisi sopusoinnussa sen ajanlaskun kanssa, joka sijoittaa hänen 18. hallitusvuotensa vuoteen 587/586 eaa.
Mutta tämän taulun on tunnustettu olevan jäljennös 200-luvulta eaa., joten on mahdollista, että siinä olevat historialliset tiedot esittävät yksinkertaisesti sen, mitä pidettiin totena seleukidien aikana.
Maalliselta kannalta katsoen tuollaiset todistusketjut saattaisivat näyttää vahvistavan sen uusbabylonialaisen ajanlaskun, jonka mukaan Nebukadnessarin 18. vuosi (ja Jerusalemin tuho) oli vuonna 587/586 eaa. Mutta kukaan historioitsija ei voi kieltää sitä mahdollisuutta, että nykyinen käsitys Babylonian historiasta saattaisi olla harhaanjohtava tai virheellinen. On esimerkiksi tunnettua, että muinaiset papit ja kuninkaat muuttivat joskus muistiinmerkintöjä omien tarkoitustensa mukaisiksi. Tai vaikka löydetyt todisteet pitäisivätkin paikkansa, saattaisi olla että nykyajan tutkijat tulkitsevat ne väärin tai että ne ovat epätäydellisiä, niin että vielä löytämätön aineisto saattaisi voimakkaasti muuttaa tuon aikakauden ajanlaskua.
>>niin että vielä löytämätön aineisto saattaisi voimakkaasti muuttaa tuon aikakauden ajanlaskua.
Vartiotorniseura on lyönyt lukkoon ajanlaskunsa ja ristiriitaisesti luottaa toistaiseksi löytymättömään aineistoon. Perin omalaatuista luottamusta, semminkin kun Vartiotorniseuran oma materiaali jyrää koko ajatuksen, ihan mennen tullen.
Vielä löytymätöntä aineistoa käytetään myös tukemaan UT:n jehovalisäystä sekä paalua.
Yksi tällainen sekä raamatullisen että maallisen historian kanssa sopusoinnussa oleva ajankohta on vuosi 29 ya., jonka ensimmäiset kuukaudet kuuluivat keisari Tiberiuksen 15. vuoteen. Rooman senaatti oli nimittänyt hänet keisariksi 15. syyskuuta vuonna 14 (gregoriaanisen kalenterin mukaan). Juuri vuonna 29 Johannes Kastaja alkoi saarnata, ja tuona vuonna, kenties noin kuusi kuukautta myöhemmin, hän myös kastoi Jeesuksen. (Lu 3:1–3, 21, 23; 1:36.)
>>...raamatullisen että maallisen historian...
Kertoisitko asiasta hieman tarkempia yksityiskohtia?
Toinen ajankohta, jota voidaan käyttää kiinteänä ajankohtana, on vuosi 539 eaa.
Useat eri historialliset lähteet osoittavat sen vuodeksi, jona persialainen Kyyros kukisti Babylonin. (Maallisia tietolähteitä Kyyroksen hallituskaudesta ovat esim. Diodoros, Africanus, Eusebios ja Ptolemaios sekä babylonialaiset savitaulut.)
Ensimmäisenä hallitusvuonnaan Kyyros antoi säädöksen juutalaisten vapauttamiseksi pakkosiirtolaisuudesta. Kuten artikkelissa KYYROS* osoitetaan, on hyvin todennäköistä, että säädös annettiin vuoden 538 eaa. talvella tai vuoden 537 eaa. keväällä. Näin juutalaiset olisivat ehtineet tehdä tarpeelliset valmistelut, lähteä neljä kuukautta kestävälle matkalle Jerusalemiin ja saapua sinne vuoden 537 eaa. seitsemänteen kuukauteen (tisrikuuhun, n. lokakuun 1. päivään) mennessä. (Esr 1:1–11; 2:64–70; 3:1)
Artikkeli: KYYROS
* "Persian maailmanvallan perustaja ja Babylonin valloittaja; sanottiin "Kyyros Suureksi" erotukseksi isoisästään Kyyros I:stä.
Valloitettuaan Babylonian maailmanvallan Kyyroksen kerrotaan sanoneen Kyyroksen lieriönä tunnetussa nuolenpäädokumentissa olevat sanat: "Minä olen Kyyros, maailman kuningas, suuri kuningas, laillinen kuningas, Babylonin kuningas, Sumerin ja Akkadin kuningas, (maan) neljän äären kuningas, Kambyseen poika (Ka-am-bu-zi-ia), suuri kuningas, Anšanin kuningas, Kyyroksen [I:n] pojanpoika, ... Teispeen jälkeläinen ... suvusta (jolla on) aina (ollut) kuninkuus." (Ancient Near Eastern Texts, toim. J. Pritchard, 1974, s. 316.)
Molemmat sanovat kuitenkin Kyyroksen olleen Persian hallitsijan Kambyseen ja hänen vaimonsa Mandanen, Meedian kuninkaan Astyageen tyttären, poika. (Herodotos, Historiateos, I, 107, 108; Ksenofon, Cyropaedia, I, ii, 1.)
Kyyros nousi isänsä Kambyses I:n jälkeen hallitsemaan Anšania, joka oli tuolloin Meedian kuninkaan Astyageen vasallivaltio. Diodoros (joka eli ensimmäisellä vuosisadalla eaa.) sanoo Kyyroksen alkaneen hallita 55. olympiadin ensimmäisenä vuonna eli vuonna 560–559 eaa. Herodotos kertoo, että Kyyros kapinoi Meedian hallintoa vastaan, ja koska Astyageen joukoissa oli loikkareita, Kyyros onnistui saamaan helpon voiton ja valloittamaan meedialaisten pääkaupungin Ekbatanan. Seuraavina vuosina Kyyros ryhtyi vahvistamaan valtaansa Meedian maailmanvallan länsiosassa, ja hän eteni Vähään-Aasiaan aina Lydian valtakunnan itärajalla olevalle Halysjoelle saakka. Seuraavaksi Kyyros löi Lydian rikkaan kuninkaan Kroisoksen ja valloitti Sardeen. Sitten hän alisti valtaansa joonialaiset kaupungit ja liitti koko Vähän-Aasian Persian maailmanvallan alueeseen. Muutamassa vuodessa Kyyroksesta oli täten tullut Babylonian ja sen kuninkaan Nabunaidin pahin kilpailija."
"Kun Kyyros määräsi, että juutalaisten pakkosiirtolaisuus päättyy, hän täytti tehtävänsä Jehovan Israelille asettamana 'voideltuna paimenena'
2.Aikakirja 36:22, 23
22. Mutta Kooreksen, Persian kuninkaan, ensimmäisenä hallitusvuotena herätti Herra, että täyttyisi Herran sana, jonka hän oli puhunut Jeremian suun kautta, Kooreksen, Persian kuninkaan, hengen, niin että tämä koko valtakunnassansa kuulutti ja myös käskykirjassa julistutti näin:
23. "Näin sanoo Koores, Persian kuningas: Kaikki maan valtakunnat on Herra, taivaan Jumala, antanut minulle, ja hän on käskenyt minun rakentaa itsellensä temppelin Jerusalemiin, joka on Juudassa. Kuka vain teidän joukossanne on hänen kansaansa, sen kanssa olkoon Herra, hänen Jumalansa, ja hän menköön sinne."
Esra 1:1–4
1. Kooreksen, Persian kuninkaan, ensimmäisenä hallitusvuotena herätti Herra, että täyttyisi Herran sana, jonka hän oli puhunut Jeremian suun kautta, Kooreksen, Persian kuninkaan, hengen, niin että tämä koko valtakunnassansa kuulutti ja myös käskykirjassa julistutti näin:
2. "Näin sanoo Koores, Persian kuningas: Kaikki maan valtakunnat on Herra, taivaan Jumala, antanut minulle, ja hän on käskenyt minun rakentaa itsellensä temppelin Jerusalemiin, joka on Juudassa.
3. Kuka vain teidän joukossanne on hänen kansaansa, sen kanssa olkoon hänen Jumalansa, ja hän menköön Jerusalemiin, joka on Juudassa, rakentamaan Herran, Israelin Jumalan, temppeliä. Hän on se Jumala, joka asuu Jerusalemissa.
4. Kuka vain on jäljellä, se saakoon, missä asuukin muukalaisena, paikkakuntansa miehiltä kannatukseksi hopeata ja kultaa, tavaraa ja karjaa ynnä vapaaehtoisia lahjoja Jumalan temppelin rakentamiseksi Jerusalemiin."
Julistus esitettiin "Persian kuninkaan Kyyroksen ensimmäisenä vuonna" eli ensimmäisenä vuonna, jona hän hallitsi valloitettua Babylonia. Danielin 9:1:ssä Raamatun kertomus puhuu "Dareioksen ensimmäisestä vuodesta", ja tämä on ehkä ollut Babylonin kukistumisen ja "Kyyroksen ensimmäisen vuoden" (Babylonin hallitsijana) välissä. Jos näin oli, tämä merkitsisi sitä, että kirjoittaja ajatteli ehkä Kyyroksen ensimmäisen vuoden alkaneen loppuvuodesta 538 eaa. Jos kuitenkin Dareiosta pidetään Babylonian varakuninkaana, jolloin hän olisi hallinnut yhtäaikaa Kyyroksen kanssa, Kyyroksen ensimmäinen hallitusvuosi kesti babylonialaisen tavan mukaan laskettuna nisankuusta 538 nisankuuhun 537 eaa.
Raamatun kertomuksen mukaan Kyyroksen säädös, jonka nojalla juutalaiset vapautettiin palaamaan Jerusalemiin, esitettiin todennäköisesti loppuvuodesta 538 tai alkuvuodesta 537 eaa. Tällöin juutalaispakkosiirtolaisilla olisi ollut aikaa valmistautua muuttoon Babylonista, tehdä pitkä matka Juudaan ja Jerusalemiin (matka joka saattoi Esra 7:9:n mukaan kestää nelisen kuukautta) ja silti asettua asumaan Juudassa sijaitseviin "kaupunkeihinsa" "seitsemännessä kuussa" (tisrikuussa) 537 eaa. (Esra 3:1, 6.) Tämä merkitsi ennustetun 70-vuotisen Juudan autioituksen päättymistä; autioitus oli alkanut samassa kuussa, tisrikuussa, 607 eaa.
2.Kuninkaiden kirja 25:22–26
22. Mutta sen väen käskynhaltijaksi, joka jäi Juudan maahan, sen, jonka Nebukadnessar, Baabelin kuningas, jätti sinne, hän asetti Gedaljan, Ahikamin pojan, Saafanin pojanpojan.
23. Kun kaikki sotaväen päälliköt, he ja heidän miehensä, kuulivat, että Baabelin kuningas oli asettanut Gedaljan käskynhaltijaksi, tulivat he miehinensä Gedaljan luo Mispaan, nimittäin Ismael, Netanjan poika, Joohanan, Kaareahin poika, netofalainen Seraja, Tanhumetin poika, ja Jaasanja, maakatilaisen poika.
24. Ja Gedalja vannoi heille ja heidän miehillensä ja sanoi heille: "Älkää peljätkö kaldealaisten palvelijoita. Jääkää maahan ja palvelkaa Baabelin kuningasta, niin te menestytte."
25. Mutta seitsemännessä kuussa tuli Ismael, Netanjan poika, Elisaman pojanpoika, joka oli kuninkaallista sukua, mukanaan kymmenen miestä, ja he löivät kuoliaaksi Gedaljan ja ne Juudan miehet ja kaldealaiset, jotka olivat hänen kanssansa Mispassa.
26. Silloin nousi kaikki kansa, pienimmästä suurimpaan, ja samoin sotaväen päälliköt, ja he menivät Egyptiin, sillä he pelkäsivät kaldealaisia
2Ai 36:20, 21
20. Ja jotka olivat säilyneet miekalta, ne vietiin pakkosiirtolaisuuteen Baabeliin. Ja he olivat hänen ja hänen poikiensa palvelijoina, kunnes Persian valtakunta sai vallan.
21. Ja niin toteutui Herran sana, jonka hän oli puhunut Jeremian suun kautta, kunnes maa oli saanut hyvityksen sapateistaan - niin kauan kuin se oli autiona, se lepäsi - kunnes seitsemänkymmentä vuotta oli kulunut.
Noin 53 jKr. syntynyt Aasian provinssin maaherra Cornelius Tacitus mainitsee Jeesuksen teloituksen Pilatuksen käskystä Tiberiuksen aikana (Annals XV, 44) kertoessaan Neron aikaisista kristittyjen vainoista Rooman palon yhteydessä. Lisäksi hän viittaa kristittyihin kertoessaan Jerusalemin temppelin hävityksestä 70 jKr. Katkelma Historiat-teoksesta on säilynyt Sulpicius Severuksen ansiosta. Tacitus oli antisemiitti ja piti kristinuskoa vahingollisena taikauskona.