minusta tuntuu..

..että ortodoksisuudessa ei ole toimintaa nuorille aikuisille? Jos olen väärässä, niin mistä löytyisi sellaista "normaalia" nuorta porukkaa ortodoksisuuden piirissä?
624608
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 62

Vanhimmat

Minusta tuntuu vähän samalta. Ainakaan 30 veelle ei ole kauheasti omaa toimintaa, OOL tuntuu olevan hiukkasen nuoremmille. Olen käynyt srk: keskustelukerhoissa missä on monenikäistä väkeä, lähinnä kuitenkin vanhempaa. Kaipaisin kuitenkin jotain toiminnallisempaa välillä. Tiistaiseura kutsuu...? =)

Äänestä
  • eivätkä enää "nuoria aikuisia". Itselläni oli silloin jo kouluikäiset lapset. Mutta nykyään lapset saadaan vasta vähän vanhempana.

    Esim perheleirithän ovat nuoria aikuisia ja heidän lapsiaan varten. Samoin äiti/isä ja lapsikerhot. Kuorot ottavat mielellään laulutaitoisia nuoria aikuisia riveihinsä.

    En keksi mitään muuta seurakunnan työmuotoa kuin vanhusten ja lastenkerhot, jotka eivät olisi nuoria aikuisia varten, mutta niihinkin nuoret aikuiset ovat tervetulleita ohjaajiksi tai avustajiksi. Ota selvää omasta seurakunnastasi, mitä voit tehdä.

    Äänestä

  • keski-ikäisiä kirjoitti:

    eivätkä enää "nuoria aikuisia". Itselläni oli silloin jo kouluikäiset lapset. Mutta nykyään lapset saadaan vasta vähän vanhempana.

    Esim perheleirithän ovat nuoria aikuisia ja heidän lapsiaan varten. Samoin äiti/isä ja lapsikerhot. Kuorot ottavat mielellään laulutaitoisia nuoria aikuisia riveihinsä.

    En keksi mitään muuta seurakunnan työmuotoa kuin vanhusten ja lastenkerhot, jotka eivät olisi nuoria aikuisia varten, mutta niihinkin nuoret aikuiset ovat tervetulleita ohjaajiksi tai avustajiksi. Ota selvää omasta seurakunnastasi, mitä voit tehdä.

    Keski-iän katsotaan alkavan ikävuosien 35 ja 40 välillä ja päättyvän vastaavasti vuosien 60 ja 65 välillä. Jos kolmekymppinen on keski-ikäinen, minä olen ilmeisesti jo vanhus.

    Täällä käydään keskustelua, jota itsekin yritin jo aiemmin herätellä vanhimman lapseni kirkosta eroamisen takia. Kirkosta eroamisen syynä on kuulemma se, että kirkko ei anna nuorelle aikuiselle mitään. Vanhempi-lapsikerho käy vain perheelliselle. Jos on laulutaidoton, kuoro on poissuljettu. Paljoa ei ihan oikeasti taida jäädä jäljelle.

    Äänestä

  • Makarios kirjoitti:

    Eiväthän he mitään nuorisoakaan enää ole. Keski-ikä voidaan määritellä sosiologisesti tai biologisesti eli se on vähän epämääräinen käsite. Meidän Herramme oli kuollessaan vain 33-vuotias, mutta ei missään tapauksessa enää mikään nuorukainen ollut.

    Nuoren henkilön eroaminen kirkosta tapahtuu yleensä siksi, että kirkkomme lapsi- ja nuorisotyö on heikkoa, eikä siksi, että joka ryhmälle ei ole erikseen omia ikäkausikerhoja.

    Äänestä

  • miehuusikäisiä kirjoitti:

    Lapsi- ja nuorisotyö on kerrassaan huonoa verrattuna toiseen kansankirkkoomme. En minäkään pidä järkevänä eri-ikäryhmien täsmäkerhoja, mutta jokin asia tuntuu mättävän, kun kirkko ei löydä nuoria, eikä nuorille, joille pelastusasiat eivät tunnu heidän omassa elämänvaiheessaan tärkeiltä, kirkko anna paljoakaan.

    Meidän Herramme ei tosiaan ollut mikään poikanen, mutta eipä tainnut kukaan kolmikympinen siihen maailman aikaan olla, kun biologinenkin keski-ikä oli ihan muuta kuin nykyään.

    Makarios

    Äänestä

  • Makarios kirjoitti:

    Keski-iän katsotaan alkavan ikävuosien 35 ja 40 välillä ja päättyvän vastaavasti vuosien 60 ja 65 välillä. Jos kolmekymppinen on keski-ikäinen, minä olen ilmeisesti jo vanhus.

    Täällä käydään keskustelua, jota itsekin yritin jo aiemmin herätellä vanhimman lapseni kirkosta eroamisen takia. Kirkosta eroamisen syynä on kuulemma se, että kirkko ei anna nuorelle aikuiselle mitään. Vanhempi-lapsikerho käy vain perheelliselle. Jos on laulutaidoton, kuoro on poissuljettu. Paljoa ei ihan oikeasti taida jäädä jäljelle.

    >>>Kirkosta eroamisen syynä on kuulemma se, että kirkko ei anna nuorelle aikuiselle mitään.

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    Hmm... kuka on puhunut kristinuskosta luopumisesta? Kristinuskoahan löytyy muualtakin kuin ortodoksisesta kirkosta, halusimmepa (myönsimmepä) tai emme. Kyse on enempi siitä, että nuori ei jostakin syystä tunne ortodoksista kirkkoa hengelliseksi kodikseen. Opiskelijalle jo kirkollisverokin voi olla iso rasite.

    Kovasti on mustavalkoinen - jopa loukkaava - käsityksesi, että esimerkiksi oma poikani olisi nyt kristinuskon vastustajien leirissä pitämässä marttyyrejä pilkkanaan.

    >>>Hmm... kuka on puhunut kristinuskosta luopumisesta?>Kristinuskoahan löytyy muualtakin kuin ortodoksisesta kirkosta, halusimmepa (myönsimmepä) tai emme.>Opiskelijalle jo kirkollisverokin voi olla iso rasite.>käsityksesi, että esimerkiksi oma poikani olisi nyt kristinuskon vastustajien leirissä pitämässä marttyyrejä pilkkanaan.

    "Joka tapauksessa kristinuskosta luopuminen on selkein mahdollinen kannanotto kristinuskon vihollisten puolesta; se tarkoittaa luopujan olevan sitä mieltä, että marttyyrit joutikin surmata."

    (Ja sitä ennen olin kertonut poikani eronneen kirkosta, mihin vastasit ylläolevalla katkelmalla - eli pitänet kirkosta eroamista kristinuskosta luopumisena.)

    Kirkollisveroa maksetaan tietty prosentti tuloista, ja jos opiskelija ansaitsee sen verran paljon, että joutuu maksamaan veroja, maksaa hän myös kirkollisveroa.

    Jätän aiheen käsittelyn sinun kanssasi tähän. En ole ennenkään pitänyt tällaista keskustelutyyliä, jossa nostetaan irrallisia lauseita räävittäviksi ja halutaan vain löytää huomautettavaa toisen tekstistä tuomatta siihen mitään uutta näkökulmaa tai ongelmanratkaisua, kovinkaan hedelmällisenä.

    Avarasydämisyys muita kohtaan on paljon ahtaampi mutta autuaampi portti pelastukseen kuin lavea omaan ortodoksiseen pelastuksen napaan tuijottaminen.

    Äänestä

  • Makarios kirjoitti:

    "Joka tapauksessa kristinuskosta luopuminen on selkein mahdollinen kannanotto kristinuskon vihollisten puolesta; se tarkoittaa luopujan olevan sitä mieltä, että marttyyrit joutikin surmata."

    (Ja sitä ennen olin kertonut poikani eronneen kirkosta, mihin vastasit ylläolevalla katkelmalla - eli pitänet kirkosta eroamista kristinuskosta luopumisena.)

    Kirkollisveroa maksetaan tietty prosentti tuloista, ja jos opiskelija ansaitsee sen verran paljon, että joutuu maksamaan veroja, maksaa hän myös kirkollisveroa.

    Jätän aiheen käsittelyn sinun kanssasi tähän. En ole ennenkään pitänyt tällaista keskustelutyyliä, jossa nostetaan irrallisia lauseita räävittäviksi ja halutaan vain löytää huomautettavaa toisen tekstistä tuomatta siihen mitään uutta näkökulmaa tai ongelmanratkaisua, kovinkaan hedelmällisenä.

    Makarios

    >>>(Ja sitä ennen olin kertonut poikani eronneen kirkosta, mihin vastasit ylläolevalla katkelmalla - eli pitänet kirkosta eroamista kristinuskosta luopumisena.)>Kirkollisveroa maksetaan tietty prosentti tuloista, ja jos opiskelija ansaitsee sen verran paljon, että joutuu maksamaan veroja, maksaa hän myös kirkollisveroa.

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    >>>Kirkosta eroamisen syynä on kuulemma se, että kirkko ei anna nuorelle aikuiselle mitään.

    Ihminen, joka etääntyy Kirkosta, on mielestäni aina haaste sen jäsenille. Haaste nimenomaan itsetutkiskeluun...

    Herramme Jeesus Kristus ns. vuorisaarnassaan puhui kuinka meidän valostamme (vrt. rakkaudestamme, toivostamme, teoistamme, jne.) maailma saa halun ylistää Isää Jumalaa. "Mutta jos...", Herra varoitti MEITÄ (vrt. Matt. 5:13-16 ja 38-48).

    Edesmennyt 1900-luvun suuri esipaimen metropoliitta Antoni Bloom (1914-2003) kirjoitti yhdessä kirjassaan, kuinka Jumalasta etääntyneet, ja Häneen ehkä jopa vihamielisesti suhtautuvat, ovat tilanteessaan osittain siksi, että he eivät VIELÄ ole kohdanneet Jumalaa. Mutta MYÖS siksi, "että he ovat kohdanneet Jumalan irvikuvan, jonka me olemme heille tarjonneet itsensä Jumalan nimessä". ME olemme tuomiolla tämän irvikuvailun vuoksi. Metropoliitta Antoni totesi vielä, että Herra ei ole etääntyneille vieras ja että he eivät ole Hänen ulkopuolella - Hänhän itse tuli jumalattomaksi. "On olemassa pelastuksen salaisuus kaukana Kirkon, kokemuksemme, ja ymmärryksemme, tuolla puolen", hän vielä lisää.

    Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen (1866-1938), Herramme rakkauden nöyrä todistaja ajallemme, totesi: "Meidän täytyy rukoilla kaikkien [vrt. kaiken] puolesta." Pyhittäjä Siluan oli itse kokenut paljon - Jumalan menettämisen, mutta myös Jumalan käsittämättömän syvän rakkauden...

    En tiedä ... oliko tämä aiheeseen liittyvää, mutta mielestäni hyvä pitää mielessä, kun ns. syyllisiä etsitään etääntymiselle... Kirkko kutsuu meitä pian paastontielle kohti Herramme ylösnousemuksen juhlaa - "juhlien juhlaa" (pyhä Gregorios Teologi, 300-luku, puhe 45) - ja kohtaamaan paastontiellä OMAN etääntymisemme Jumalasta (vrt. esim. pyhän Andreas Kreetalaisen, 600-700-luku, "Suuren katumuskanonin" sanoma)...

    No niin...

    Lars Ahlbäck
    Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)

    Äänestä

  • Makarios kirjoitti:

    Hmm... kuka on puhunut kristinuskosta luopumisesta? Kristinuskoahan löytyy muualtakin kuin ortodoksisesta kirkosta, halusimmepa (myönsimmepä) tai emme. Kyse on enempi siitä, että nuori ei jostakin syystä tunne ortodoksista kirkkoa hengelliseksi kodikseen. Opiskelijalle jo kirkollisverokin voi olla iso rasite.

    Kovasti on mustavalkoinen - jopa loukkaava - käsityksesi, että esimerkiksi oma poikani olisi nyt kristinuskon vastustajien leirissä pitämässä marttyyrejä pilkkanaan.

    Makarios

    Kyllä kirkosta eroaminen on Kristukselle selän kääntämistä - myös siinä tapauksessa, että sen tekee itselle läheinen ihminen. Turha tätä on pehmitellä tai pyöritellä mihinkään suuntaan.

    Äänestä

  • Papadopoulos kirjoitti:

    Kyllä kirkosta eroaminen on Kristukselle selän kääntämistä - myös siinä tapauksessa, että sen tekee itselle läheinen ihminen. Turha tätä on pehmitellä tai pyöritellä mihinkään suuntaan.

    Olipas möläytys! Kirkkoja ja kristillisiä yhetisöjä on muitakin kuin ortodoksinen. (Vain ortodoksisessa kirkossa on pelastus -väittämä on rienaus muita uskovia kohtaan ja kielii ihmisen pohjattomasta itsekeskeisyydestä.) Muistaakseni osa porukasta täälläkin on vaihtanut luterilaisesta orotodoksiseen ja on jopa vaihtamassa johonkin tiukempaan (room.kat.?) heti kun ortodoksinen alkaa lipsua.

    Äänestä

  • Pelastuspartio kirjoitti:

    jokainen kristillinen kirkko tai yhteisö kyllä on loppupeleissä sitä mieltä, että vain heidän porukkansa pelastuu - joten turha tässä on kenenkään paukutella henkseleitä sen asian suhteen.

    Äänestä

  • Pelastuspartio kirjoitti:

    Olipas möläytys! Kirkkoja ja kristillisiä yhetisöjä on muitakin kuin ortodoksinen. (Vain ortodoksisessa kirkossa on pelastus -väittämä on rienaus muita uskovia kohtaan ja kielii ihmisen pohjattomasta itsekeskeisyydestä.) Muistaakseni osa porukasta täälläkin on vaihtanut luterilaisesta orotodoksiseen ja on jopa vaihtamassa johonkin tiukempaan (room.kat.?) heti kun ortodoksinen alkaa lipsua.

    Roomalaiskatoliseen kirkkoon. Monet palstalaiset sen sijaan ovat olleet lapsina luterilaisia, koska ovat sattuneet syntymään luterilaisiin perheisiin. Aikuisena alettuaan ymmärtää asioita, he ovat tulleet siihen vakaumukseen, että ortodoksinen kirkko on alkuperäinen kirkko (ja muut kirkot siitä eronneita lahkoja.)

    Emme voi tietää pelastuvatko muiden kirkkojen jäsenet, se on Jumalan asia, mutta sen tiedämme, että ortodoksinen kirkko on se Kirkko, jonka Kristus perusti. Eroaminen siitä erottaa meidät myös Kristuksesta.

    Äänestä

  • Tavallinen ortodoksi kirjoitti:

    Tsekkaapas Katolilaisuus-palstalta, minkä kirkon Kristus perusti ja missä kirkossa ainoana on pelastus...

    Äänestä

  • Pelastuspartio kirjoitti:

    Olipas möläytys! Kirkkoja ja kristillisiä yhetisöjä on muitakin kuin ortodoksinen. (Vain ortodoksisessa kirkossa on pelastus -väittämä on rienaus muita uskovia kohtaan ja kielii ihmisen pohjattomasta itsekeskeisyydestä.) Muistaakseni osa porukasta täälläkin on vaihtanut luterilaisesta orotodoksiseen ja on jopa vaihtamassa johonkin tiukempaan (room.kat.?) heti kun ortodoksinen alkaa lipsua.

    >>>Kirkkoja ja kristillisiä yhetisöjä on muitakin kuin ortodoksinen.>(Vain ortodoksisessa kirkossa on pelastus -väittämä on rienaus muita uskovia kohtaan ja kielii ihmisen pohjattomasta itsekeskeisyydestä.)>ja on jopa vaihtamassa johonkin tiukempaan (room.kat.?) heti kun ortodoksinen alkaa lipsua.

    Äänestä

  • Pelastuspartio kirjoitti:

    Tsekkaapas Katolilaisuus-palstalta, minkä kirkon Kristus perusti ja missä kirkossa ainoana on pelastus...

    >>>Tsekkaapas Katolilaisuus-palstalta, minkä kirkon Kristus perusti ja missä kirkossa ainoana on pelastus...

    Äänestä

  • Pelastuspartio kirjoitti:

    Tsekkaapas Katolilaisuus-palstalta, minkä kirkon Kristus perusti ja missä kirkossa ainoana on pelastus...

    Ei pidä kaikkea uskoa. Rooman kirkko oli ennen yksi ortodoksista patriarkaateista, mutta sitten he rupesivat skismaan Kirkon kanssa. Rooman paavikunta on eronnut ortodoksisesta kirkosta, ei päinvastoin.

    Tuhat vuotta sitten idän patriarkaatit olivat suhteessa suurempia kuin nykyisin. Rooman patriarkaatti taas pienempi. Paavi ja patriarkka ovat samanarvoisia piispoja. Puheet paavin universaaliprimaatista muka P:n Pietarin seuraajana ovat pötyä. Alkuperäinen kristillisyys ei tuollaista oppia tunne.

    Tai housuihin. Sinä ja xyz ette ymmärtäneet viestini ydintä ollenkaan. Sääli.

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    >>>Kirkkoja ja kristillisiä yhetisöjä on muitakin kuin ortodoksinen.>(Vain ortodoksisessa kirkossa on pelastus -väittämä on rienaus muita uskovia kohtaan ja kielii ihmisen pohjattomasta itsekeskeisyydestä.)>ja on jopa vaihtamassa johonkin tiukempaan (room.kat.?) heti kun ortodoksinen alkaa lipsua.

    Miten, xyz, perustelet pelastuksen (ja vieläpä vain ort. kirkossa) historialliseksi tosiasiaksi????????????

    Äänestä

  • Pelastusartio kirjoitti:

    Miten, xyz, perustelet pelastuksen (ja vieläpä vain ort. kirkossa) historialliseksi tosiasiaksi????????????

    että ortodoksinen kirkko on se oikea alkuperäinen Kirkko, ja kuten jo pyhä Kyprianus Kartagolainen sanoi: "Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta." Pelastus on kuitenkin yksin Jumalan kädessä, jos hän haluaa pelastaa myös muita, niin mitä se meille kuuluu. Pelastuksen ihminen saavuttaa ortodoksisen kirkon käsityksen mukaan vasta kuolemansa jälkeen -eli se ei tietysti ole vielä historiaa. (Anteeksi xyz, että vastasin sinulle osoitettuun kysymykseen!)

    Äänestä

  • Pelastuspartio kirjoitti:

    Tai housuihin. Sinä ja xyz ette ymmärtäneet viestini ydintä ollenkaan. Sääli.

    Ivailla eri kirkkojen käsityksiä omasta oikeellisuudestaan? Ilmeisesti olet niitä ihmisiä joiden mielestä ei mitään totuutta ole olemassakaan tai ainakin totuus on sinusta hyvin relatiivinen asia. Kirkko lienee sinusta myös hyvin tarpeeton laitos?

    Äänestä

  • tavallinen ortodoksi kirjoitti:

    a) ei suinkaan ollut tarkoitus ivailla vaan osoittaa että jokaisessa kirkkokunnassa on sama nurkkakuntainen ajatus vallalla

    b) totuus on olemassa mutta me (olen ortodoksi) emme voi ainoina sitä tietää

    c) kirkko >>laitoksena>> onkin tarpeeton

    Äänestä

  • tavallinen ortodoksi kirjoitti:

    että ortodoksinen kirkko on se oikea alkuperäinen Kirkko, ja kuten jo pyhä Kyprianus Kartagolainen sanoi: "Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta." Pelastus on kuitenkin yksin Jumalan kädessä, jos hän haluaa pelastaa myös muita, niin mitä se meille kuuluu. Pelastuksen ihminen saavuttaa ortodoksisen kirkon käsityksen mukaan vasta kuolemansa jälkeen -eli se ei tietysti ole vielä historiaa. (Anteeksi xyz, että vastasin sinulle osoitettuun kysymykseen!)

    Ei se tee mitään historialliseksi tosiasiaksi että p. Kyprianus (tai kukaan muukaan pyhistämme) on niin sanonut. Ihan samantyyppisillä argumenteilla roomalaiskatolilaiset (ei >>katolikot>> xyz, älä halveeraa) perustelevat omaa oikeassa olemistaan. Se on loppujen lopuksi varsin pikkusieluista. Ja synti.

    Äänestä

  • Pelastuspartio kirjoitti:

    Ei se tee mitään historialliseksi tosiasiaksi että p. Kyprianus (tai kukaan muukaan pyhistämme) on niin sanonut. Ihan samantyyppisillä argumenteilla roomalaiskatolilaiset (ei >>katolikot>> xyz, älä halveeraa) perustelevat omaa oikeassa olemistaan. Se on loppujen lopuksi varsin pikkusieluista. Ja synti.

    >>>Ja synti.

    On synti väittää, että Kirkon ulkopuolella *olisi* *muka* pelastus!

    Äänestä

  • Pelastuspartio kirjoitti:

    a) ei suinkaan ollut tarkoitus ivailla vaan osoittaa että jokaisessa kirkkokunnassa on sama nurkkakuntainen ajatus vallalla

    b) totuus on olemassa mutta me (olen ortodoksi) emme voi ainoina sitä tietää

    c) kirkko >>laitoksena>> onkin tarpeeton

    >>>c) kirkko >>laitoksena>> onkin tarpeeton

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    >>>c) kirkko >>laitoksena>> onkin tarpeeton

    ...tuo ruohonleikkuritarinasi jolla pyrit halveksimaan toista keskustelijaa. Ortodoksina en katso "sekaantuvani" ortodoksisuutta koskevaan keskusteluun. Jos ajatukseni ovat toisia kuin sinun, ovatko ne sekaantumista?

    Olen aivan vilpittömästi sitä mieltä että ortodoksinen kirkko on liikaa laitostunut (Suomessa), unohtanut todellisen työnsä ja erkaantunut seurakuntalaisista. Siksi seurakuntalaiset, varsinkin nuoret, erkaantuvat = eroavat siitä.

    Nyt taidat yrittää huijata meitä? Eihän ortodoksi tuolla tavalla voi ajatella! Minusta olet selvä trolli, joka on tullut tänne palstalle oikeauskoisia kiusaamaan!

    Äänestä

  • tavallinen ortodoksi kirjoitti:

    Nyt taidat yrittää huijata meitä? Eihän ortodoksi tuolla tavalla voi ajatella! Minusta olet selvä trolli, joka on tullut tänne palstalle oikeauskoisia kiusaamaan!

    Miksi ortodoksi ei voisi >>ajatella>>? Kuinka niin kiusaamaan? On vastakkainen mielipide (eihän tässä edes olla vastakkain!) sinulle kiusa tai trollausta?

    Äänestä

  • Pelastuspartio kirjoitti:

    Miksi ortodoksi ei voisi >>ajatella>>? Kuinka niin kiusaamaan? On vastakkainen mielipide (eihän tässä edes olla vastakkain!) sinulle kiusa tai trollausta?

    et kerran pidä ortodoksista kirkkoa oikeana Kirkkkona ja usko sen opetuksia? Minun tietääkseni meillä Suomessa on uskonnonvapaus.

    Äänestä

  • Pelastuspartio kirjoitti:

    ...tuo ruohonleikkuritarinasi jolla pyrit halveksimaan toista keskustelijaa. Ortodoksina en katso "sekaantuvani" ortodoksisuutta koskevaan keskusteluun. Jos ajatukseni ovat toisia kuin sinun, ovatko ne sekaantumista?

    Olen aivan vilpittömästi sitä mieltä että ortodoksinen kirkko on liikaa laitostunut (Suomessa), unohtanut todellisen työnsä ja erkaantunut seurakuntalaisista. Siksi seurakuntalaiset, varsinkin nuoret, erkaantuvat = eroavat siitä.

    >>>Olen aivan vilpittömästi sitä mieltä että ortodoksinen kirkko on liikaa laitostunut (Suomessa), unohtanut todellisen työnsä>c) kirkko >>laitoksena>> onkin tarpeeton>...tuo ruohonleikkuritarinasi jolla pyrit halveksimaan toista keskustelijaa.

    Vastasin sinulle jo kerran mutta kuten arvasin se vastaus poistettiin. Ihmettelin miksi sinulla on tarve tuollaiseen halveksuntaan ja ilkeilyyn ja kehotin lukeman isien kirjoituksia ajatuksella ja sydämellä eikä ulkoa ja paatoksella. En ymmärrä miksi sinä saat ylläpidon siunauksella halveksia muita mutta sinulle ei saa sanoa kasvatuksen sanaa. Olen pitkään lukenut kirjoituksia täällä mutta kaipaamaasi asiasisältöä en ole ainakaan sinun teksteistä löytänyt. Vain toisten mollaamista. Se jos mikä on onttoa.

    Äänestä

  • Lars kirjoitti:

    Ihminen, joka etääntyy Kirkosta, on mielestäni aina haaste sen jäsenille. Haaste nimenomaan itsetutkiskeluun...

    Herramme Jeesus Kristus ns. vuorisaarnassaan puhui kuinka meidän valostamme (vrt. rakkaudestamme, toivostamme, teoistamme, jne.) maailma saa halun ylistää Isää Jumalaa. "Mutta jos...", Herra varoitti MEITÄ (vrt. Matt. 5:13-16 ja 38-48).

    Edesmennyt 1900-luvun suuri esipaimen metropoliitta Antoni Bloom (1914-2003) kirjoitti yhdessä kirjassaan, kuinka Jumalasta etääntyneet, ja Häneen ehkä jopa vihamielisesti suhtautuvat, ovat tilanteessaan osittain siksi, että he eivät VIELÄ ole kohdanneet Jumalaa. Mutta MYÖS siksi, "että he ovat kohdanneet Jumalan irvikuvan, jonka me olemme heille tarjonneet itsensä Jumalan nimessä". ME olemme tuomiolla tämän irvikuvailun vuoksi. Metropoliitta Antoni totesi vielä, että Herra ei ole etääntyneille vieras ja että he eivät ole Hänen ulkopuolella - Hänhän itse tuli jumalattomaksi. "On olemassa pelastuksen salaisuus kaukana Kirkon, kokemuksemme, ja ymmärryksemme, tuolla puolen", hän vielä lisää.

    Pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen (1866-1938), Herramme rakkauden nöyrä todistaja ajallemme, totesi: "Meidän täytyy rukoilla kaikkien [vrt. kaiken] puolesta." Pyhittäjä Siluan oli itse kokenut paljon - Jumalan menettämisen, mutta myös Jumalan käsittämättömän syvän rakkauden...

    En tiedä ... oliko tämä aiheeseen liittyvää, mutta mielestäni hyvä pitää mielessä, kun ns. syyllisiä etsitään etääntymiselle... Kirkko kutsuu meitä pian paastontielle kohti Herramme ylösnousemuksen juhlaa - "juhlien juhlaa" (pyhä Gregorios Teologi, 300-luku, puhe 45) - ja kohtaamaan paastontiellä OMAN etääntymisemme Jumalasta (vrt. esim. pyhän Andreas Kreetalaisen, 600-700-luku, "Suuren katumuskanonin" sanoma)...

    No niin...

    Lars Ahlbäck
    Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)

    Hieman jatkoa...

    Wienin ja Itävallan Venäjän ortodoksisen kirkon piispa Ilarion Alfejev (1966-) on todennut, omassa ns. dogmatiikassaan, että meidän uskollisuutemme Kirkkoa kohtaan "ei pidä muuttua miksikään hillittömäksi ortodoksiseksi triumfalismiksi, joka pitää kaikkia muita kristillisiä kirkkoja armon ulkopuolisina joukkoina ja jonka mukaan koko maailma ja 99% ihmiskunnasta on tuhon omia".

    Mielestäni ehdottomat ja yksinkertaiset ns. vain-lauseet ja väitteet siitä, että ihmisten ja maailman kohtalo ei kuulu meille, ovat aika päättömiä ja ristiriidassa Kirkon opin, opetuksen ja elämän kanssa. Olen aina luullut, että Kirkko opettaa, että Jumala rakastaa maailmaa ja toivoo kaikkien pelastuvan.

    Olen joskus ihmetellyt miten sitoutuminen väitteeseen ortodoksinen kirkko on Kirkko, ns. 100%, saa sisältymään myös väitteen, että Jumalan armoa ei olisi muualla. Väitehän toteaa missä Kirkko ns. 100% on - EI missä se EI ole... Miksi halutaan luoda jonkinlainen armotiivis ghetto?

    Jos esim. tarkastelee Venäjän ortodoksisen kirkon kannottoa ekumeeniseen kanssakäyntiin (vuodelta 2000), niin se toteaa, että "Ortodoksinen kirkko ... tunnustaa, että vain Kristuksen Kirkossa on pelastus". Mutta se kuitenkin jatkaa: "Samalla kuitenkin ortodoksisuudesta etääntyneet eivät ole koskaan nähty olevan kokonaan ilman Jumalan armoa..." Sama kannanotto vielä toteaa kuinka erossa olevien kirkko-opillinen asema "ei antaudu helppoon määrittelyyn".

    Kirkon rajojen vetäminen ei ole mikään helppo tehtävä - ehkä mahdoton ja Jumalan asia - ja pohjimmiltaan salaisuus (kuten paljon kristillisessä elämässä ja elämässä yleensä). Pohjimmiltaan kristillistä maailmaa vielä YHDISTÄÄ : "Jumalan Sana, usko Kristukseen lihaksitulleena Jumalana ja Vapahtajana, ja vilpitön omistautuminen." (Venäjän ortodoksinen kirkko)

    Ei millään pahalla tämän palstan äksyillezetoille ja muille vastaaville, hehän ovat vain osa tätä roolipeliä mitä täällä pelataan. Itse voisi olla hyvinkin luterilainen. Onnekseni 50 luvulla lapset kastettiin miltei poikeuksetta isän uskon mukaan toisin kuin tänään. Muutoin olisin itsekin luterilainen. Olisinko jossain elämän tilanteessa oivaltanut ortodoksisuuden merkityksen, Luoja sen tietää. Hyvä näin. Entä ne muut, jotka on kastettu luterilaisiksi? Entäs sitten katolilaiset, hindut, muhamettilaiset jne... jotka uskovat ja harjoittavat uskoaan tunnollisemmin kuin me ortodoksit, kuinka heidän käy? On ehkä parempi harjoittaa omaa uskontoaan, sen antamia mahdollisuuksia omaksi pelastukseksi, kaikessa hiljaisuudessa, kuin alkaa liiallisesti pohtimaan toisten harhaoppisuutta ja ristiriitaisuutta pelastuksen suhteen.

    Äänestä

  • kaikkia rakastava kirjoitti:

    Jokainen johonkin porukkaan kuuluu (joko virallisesti tai sitten vain aatteensa puolesta). Ja sitä pohtii mitkä ovat sen porukan hyvät puolet ja huonot puolet.

    Itselleni ortodoksinen kirkko on se ainut oikea. Olin sitten fundamentalisti tai en, kiihkoilija, toisten tuomitsija, mikä lie. Mutta jos mikä tahansa porukka kävisi, siis jos uskoisin että missä tahansa porukassa pelastun - niin miksi ihmeessä kuuluisin ortodokiseen kirkkoon? Olisihan ihan sama jos olisin jäänyt luterilaiseen kirkkoon. Tai muuttanut vaikka islamin uskoiseksi.

    Ortodoksisen kirkon yksi periaate on että toisia ei käännytetä. Se ei liene kuitenkaan este sille, että pitää omaa kirkkoa parempana kuin toisia. Sillä edelleen; jos ei pitäisi niin eihän tähän kirkkoon kuuluisi eikä palveluksissa viitsisi käydä.

    Ja ilmeisesti täällä ei sanan vapaus päde; eli täällä ortodoksisuus-otsakkeen alla ei saa olla sitä mieltä että ortodoksinen kirkko on se ainut oikea.

    Minulle se on, mutta en väitä, että se on sitten jollekin toiselle.

    "Olen aina luullut, että Kirkko opettaa, että Jumala rakastaa maailmaa ja toivoo kaikkien pelastuvan."

    ... Jumala ei pakota ketään pelastukseen.

    >>>kuin alkaa liiallisesti pohtimaan toisten harhaoppisuutta ja ristiriitaisuutta pelastuksen suhteen.>Entäs sitten - - hindut - - jotka uskovat ja harjoittavat uskoaan tunnollisemmin kuin me ortodoksit, kuinka heidän käy?

    Äänestä

  • oisko näin kirjoitti:

    Mielestäni on hyvää, että ihmisellä on rakkautta Kirkkoa - ortodoksista kirkkoa - kohtaan. Mutta miksi se niin usein (esim. Suomi24:ssä) pitää muuttua hieman ylimieliseksi asenteeksi muita kohtaan - kristittyjä ja ei-kristittyjä? Kaikenlaiset vähättelevät haukkumanimet ja epäinhimillinen mustavalkoisuus ovat välillä pelottavan suosittuja...

    Torstain lukukappale Uuden testamentin kirjeistä tuo eteemme apostoli Paavalin väitteen, että Pyhän Hengen hedelmät ihmisen elämässä on "rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä." (Gal. 5:22)

    Kuinka moni meistä kantaa näitä hedelmiä?

    No niin...

    Lars Ahlbäck
    Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)

    Äänestä

  • mutta kirjoitti:

    "Olen aina luullut, että Kirkko opettaa, että Jumala rakastaa maailmaa ja toivoo kaikkien pelastuvan."

    ... Jumala ei pakota ketään pelastukseen.

    Arvasin, että joku tarttuu tähän...

    Pohdin kirjoitanko "haluaa" vai "toivoo", ja päädyin "toivoo" sanan käyttöön, koska halusin välttää pakottamisen-ulottuvuutta.

    Apostoli Paavali käyttää sanaa "tahtoo". On ehkä paikallaan siteerata häntä laajemminkin.

    "Kehotan ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta ... Tällainen rukous on oikea ja mieluisa Jumalalle, meidän pelastajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden." (1. Tim. 2:1-4)

    Kaikkien pelastus on yksi rukouksemme sisältö. Siihen sisälly pakottamista...

    Herraamme opetti meitä rukoilemaan ei vain rakkaittemme puolesta, vaan myös vihollisiemme puolesta (Matt. 5:38-48). Tähään yli rajojen menevään rakkautteen ja rukouseen mm. pyhittäjä Siluan Athosvuorelainen (1866-1938) pyrki kyynelehtien koko elämänsä. Pyhittäjä Johannes Cassianus Roomalainen (n. 350-432) totesi kuinka pyyntömme "Tapahtukoon sinun tahtosi..." viittaa mm. yllämainittuun apostoli Paavalin lauseseen "[Jumala] ... joka tahto, että kaikki pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden" (1. Tim. 2:4). Lausuessamme yllämainitun Herran rukouksen lauseen pyydämme pyhittäjä Johanneksen mukaan mm.: "Niin kuin taivaassa olevat, pelastukoon myös maan päällä olevat..."

    Ranskalainen teologi Olivier Clément (1921-) on todennut, että puheessa helvetistä ja tuomiosta "rukouksella on viimeinen sana. Helvetistä ei spekuloida. Opetuksesta kaikkien pelastumisen toivosta ei myöskään tehdä oppia. Rukoilemme, että kaikki pelastuisivat." Luulen, että Kirkko omalla elämällään todistaa, tästä toivosta ja rukouksen kohteesta, että "kaikki pelastuisivat..."

    Illan jatkoa...

    "Siihen sisälly pakottamista..." pitää olla "Siihen EI sisälly pakottamista..."

    Lars Ahlbäck
    Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    >>>kuin alkaa liiallisesti pohtimaan toisten harhaoppisuutta ja ristiriitaisuutta pelastuksen suhteen.>Entäs sitten - - hindut - - jotka uskovat ja harjoittavat uskoaan tunnollisemmin kuin me ortodoksit, kuinka heidän käy?

    "Kuka tällaista on pohtinut?"

    Käsittääkseni ei ole pohtinutkaan on vaan laukonut omia mutu tuntuma faktoja ortodoksisuuden ylemmyydestä muita kohtaan.

    "Onko siinä ortodoksisen kirkon opetuksen valossa jotakin pohtimista?"

    Ei välttämättä ortodoksisuuden valossa, muuten kylläkin.

    "No miten luulet epäjumalanpalvelijoille käyvän, vaikka kuinka uutterasti epäjumalia palvelisivat?"

    En luule henkilökohtaisesti mitään, ei kuulu minun arvovaltaani. Voin toki olla jotain mieltä siitä, vaikka olenkin etninen ortodoksi, mikä on suoranaista epäjumalanpalvelemista (kivet, luonnonmerkit, totemipaalut jne...). Ne "epäjumalanpalvelijat", jotka palvelevat henkimaailman jumalaa, niihin en ota kantaa, vaikka eivät tunnusta Kristusta.

    Äänestä

  • Lars kirjoitti:

    Mielestäni on hyvää, että ihmisellä on rakkautta Kirkkoa - ortodoksista kirkkoa - kohtaan. Mutta miksi se niin usein (esim. Suomi24:ssä) pitää muuttua hieman ylimieliseksi asenteeksi muita kohtaan - kristittyjä ja ei-kristittyjä? Kaikenlaiset vähättelevät haukkumanimet ja epäinhimillinen mustavalkoisuus ovat välillä pelottavan suosittuja...

    Torstain lukukappale Uuden testamentin kirjeistä tuo eteemme apostoli Paavalin väitteen, että Pyhän Hengen hedelmät ihmisen elämässä on "rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä." (Gal. 5:22)

    Kuinka moni meistä kantaa näitä hedelmiä?

    No niin...

    Lars Ahlbäck
    Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)

    Kiitos jälleen kerran eilisen ja tämän päivän viisaista mietelmistäsi. Lippis nousee taas. Kun aikanaan valmistut, kirkkomme saa sinussa (saahan?!) hienon ja lämminsydämisen Jumalan ja seurakunnan palvelijan.

    Makarios

    Äänestä

  • Makarios kirjoitti:

    Kiitos jälleen kerran eilisen ja tämän päivän viisaista mietelmistäsi. Lippis nousee taas. Kun aikanaan valmistut, kirkkomme saa sinussa (saahan?!) hienon ja lämminsydämisen Jumalan ja seurakunnan palvelijan.

    Makarios

    Tack för de vänliga orden broder Makarios... :) Det är roligt, och viktigt, att ibland bli uppmuntrad...

    No niin ... se ns. pakkoruotsista! :)

    En tiedä tarkalleen minne elämäni tie kulkee... Kirkon helmassa pysytään kiinni, ja piispat ja rippi-isä sopikoon vihkimyksistä. Luotan heidän arvioihin ja kutsuun! Jos miettii liikaa itse asiaa (esim. arvollisuutta, kykyä, jne.) pää hajoaa ja ehkä vähän toivottomuuden tunne valtaa... Pyhittäjä Johannes Gazalainen (500-luku) totesi lohduttavasti: "Sinun kuuluisi olla tyytyväinen isien [vrt. ohjaajien, piispojen, jne.] todistukseen, sillä he puhuvat Jumalan tahdon mukaisesti ja sillä tavalla Jumala kutsuu [eng. desires] palvelijansa."

    Kiitos myös itsellesi Makarios kannanotoistasi, sinun kirjoituksissa on aistittavissa ns. inhimillistä otetta, missä totuuden rinnalla kulkee rakkaus ja ymmärtäväisyys. En voi väittää lukeneeni kaikki kirjoituksesi, mutta henki on monessa mielestäni ollut hyvä...

    Lars "Lasse" Ahlbäck
    Ortodoksisen teologian opiskelija (Joensuun yliopisto)

    Äänestä

  • kaikkia rakastava kirjoitti:

    "Kuka tällaista on pohtinut?"

    Käsittääkseni ei ole pohtinutkaan on vaan laukonut omia mutu tuntuma faktoja ortodoksisuuden ylemmyydestä muita kohtaan.

    "Onko siinä ortodoksisen kirkon opetuksen valossa jotakin pohtimista?"

    Ei välttämättä ortodoksisuuden valossa, muuten kylläkin.

    "No miten luulet epäjumalanpalvelijoille käyvän, vaikka kuinka uutterasti epäjumalia palvelisivat?"

    En luule henkilökohtaisesti mitään, ei kuulu minun arvovaltaani. Voin toki olla jotain mieltä siitä, vaikka olenkin etninen ortodoksi, mikä on suoranaista epäjumalanpalvelemista (kivet, luonnonmerkit, totemipaalut jne...). Ne "epäjumalanpalvelijat", jotka palvelevat henkimaailman jumalaa, niihin en ota kantaa, vaikka eivät tunnusta Kristusta.

    >>>olenkin etninen ortodoksi

    Äänestä

  • xyz kirjoitti:

    >>>olenkin etninen ortodoksi

    "Ortodoksisuus ei ole perinnöllinen ominaisuus!"

    Olet väittäisinpä väärässä. Sillä mihin uskoon sinut vanhempasi kastoivat, siinä uskossa sinut todennäköisimmin hautaan saatetaan. Poikkeuksia tosin on, mutta ne vain vahvistavat säännön.

    On sitten kokonaan toinen kysymys, mikä tai miten eläminen on sitä OIKEATA ORTODOKSISUUTTA, ketkä sitä vaalivat, ketkä ovat oikeassa, ketkä johtavat harhaan.

    ei ole geneettinen ominaisuus (kuten täällä on joku jo kirjoittanutkin) - eli kun synnyt et taatusti synnytyksen hetkellä kuulu mihinkään porukkaan. Sitä tarkoitetaan kun sanotaan ettei ole "syntymäortodoksia" tai "etnistä" ortodoksia. Kyllä se kaste on muuten yleensä aikas monen päivän päästä syntymästä.

    Sehän se vasta olisi keksintö, jos hedelmöittymishetkellä määräytyisi kirkkokuntakin =8)

    Äänestä

  • ortodoksisuus kirjoitti:

    ......"ettei ole "syntymäortodoksia" tai "etnistä" ortodoksia."

    Mielenkiintoinen kysymyksen asettelu tosiaankin. Ei ole "äidinmaito" ortodokseja, niin kuin puhutaan. Syntyessään ei kukaan ole mitään uskontokuntaa edustava. Uskontokunta määritellään kasteessa (jos sellainen tehdään).

    jos jo peruskäsitteet puuttelliset, olisi parempi alla vain hiljaa ja ajatella. ainahan voi kysyä niiltä, jotka asian osaavat sinullekin selittää..
    jos jokaiseen irralliseen sanaan takertuu, niin täälläkin joku kirjoitti, ettei otr.usko tee käännynnäityötä. mitä se sitten SANATARKASTI on, kun lapsi kastetaan ilman omaa suostumusta. kummit voivat opettaa ja ohjata, mutta eivät hekään toisen puolesta voi uskoa.

    Äänestä

Miten olis sitten ortodoksiakerhot, tiistaiseurat... Ja kuten joku jo kirjoitti niin kirkossamme on todella rikas jumalanpalveluselämä.

Eli jos jumalanpalveluksista ei löydä mielekästä sisältöä hengelliseen elämäänsä niin ei sitten kyllä mistään...

Miten tapaa ihmisiä? Kirkkokahveilla menemällä samaan pöytään outojen ihmisten kanssa ja alkamalla juttusille. Ennen jp:n alkua istahtamalla penkille ja alkamalla juttusille. Menemällä sinne ortodoksiakerhoon tai tiistaiseuran kokoontumiseen tai mahdollisiin muihin aktiviteetteeihin mitä seurakunnassa on - nämä ovat siis kaikille ikäryhmille (ehkä nuorista ylöspäin kuitenkin) - eivät vain "vanhusten" kerhoja.

Sisäänpäinlämpiäviä... voivat olla. Mutta kannattaa yrittää kuitenkin. Ja kannattaa myös itse olla aktiivinen eikä odottaa, että joku tulee juttelemaan tai että joku tulee hihasta hakemaan sinne piireihin.

Äänestä

Mene kuoroon!

Siellä ainakin tutustuu ihmisiin.

En tosin tiiä kuinka nuorta porukkaa sinun seurakuntasi kuorossa on, mutta luulisi kolmekymppistä porukkaa olevan ainakin jonkin verran.

Äänestä

1970 luvun loppu, kun seurakunnassamme järjestettiin illanvietto nuorille pareille. Päätimme uteliaisuuttamme lähteä vaimoni kanssa uusina seurakuntalaisina tilaisuuteen. Paikalla oli luennoitsijoita ONL:stä 2 kpl. Lisäksi seurakunnan puolesta luennoitsijoita oli 2 kpl.

Nuoriapareja minun ja vaimoni lisäksi ei ollut muita.

Äänestä

Hierarkia oli liian syvä... ja tämä keskustelukin alkaa olla tosi syvältä. Parasta lopettaa. Olen ortodoksi monestakin syystä joita en tässä ala tilittää. >>Ajattelevana>> ortodoksina en kuitenkaan hyväksy sitä että kastitetaan kristittyjä ja kerskataan että VAIN ortodoksinen kirkko on pelastuksen kirkko. Aivan yhtä väärin tekevät roomalaiskatolilaiset, helluntailaiset tai vaikkapa ortodoksien sisällä vanhauskoiset jotka väittävät niin.

Sen sijaan mitään sellaista josta minua syytät (mm että en pidä ortodoksista kirkkoa oikeana kirkkona) en ole sanonut.

Minun puolestani tälle hedelmättömälle keskustelulle on aika panna piste.

Äänestä
  • Kirkko on meille ortodokseille uskon kohde. Ortodoksinen kirkko on meille Se Oikea. Näin meidän tulee uskoa. Eihän avioliitostakaan tule mitään, jos koko ajan vilkuilee sivulleen löytyisikö parempaa naista /miestä kuin mitä oma puoliso on. Toiset saavat rauhassa uskoa omalla tavallaan, ei ole meidän asiamme tuomita heitä. Jumala näkee meidät kaikki.

    Se mitä kirkollinen ja seurakunnallinen elämä sitten käytännössä on, riippuu meistä kaikista piispoista, papistosta ja kirkkokansasta. Tätä käytännöllistä puolta meidän tuleekin arvioida ja arvostella, keskustella esim siitä, miten seurakunnan nuorisotyö on onnistunut lastemme ja nuortemme kirkollistamisessa, - mutta ei kyseenalaistaa kirkkoa uskon kohteena.

    Sanot olevasi "ajatteleva ortodoksi", sitä et mielestäni ole, vaan tyypillinen aikamme muotiaateet omaksunut eksynyt lammas. Sinua ärsyttää uskonnollinen ehdottomuus siitä syystä, että olet itse vähän eksyksissä.

    Äänestä

  • Tavallinen ortodoksi kirjoitti:

    Kirkko on meille ortodokseille uskon kohde. Ortodoksinen kirkko on meille Se Oikea. Näin meidän tulee uskoa. Eihän avioliitostakaan tule mitään, jos koko ajan vilkuilee sivulleen löytyisikö parempaa naista /miestä kuin mitä oma puoliso on. Toiset saavat rauhassa uskoa omalla tavallaan, ei ole meidän asiamme tuomita heitä. Jumala näkee meidät kaikki.

    Se mitä kirkollinen ja seurakunnallinen elämä sitten käytännössä on, riippuu meistä kaikista piispoista, papistosta ja kirkkokansasta. Tätä käytännöllistä puolta meidän tuleekin arvioida ja arvostella, keskustella esim siitä, miten seurakunnan nuorisotyö on onnistunut lastemme ja nuortemme kirkollistamisessa, - mutta ei kyseenalaistaa kirkkoa uskon kohteena.

    Sanot olevasi "ajatteleva ortodoksi", sitä et mielestäni ole, vaan tyypillinen aikamme muotiaateet omaksunut eksynyt lammas. Sinua ärsyttää uskonnollinen ehdottomuus siitä syystä, että olet itse vähän eksyksissä.

    Sanoin että panen tälle keskustelulle ja syytöksillesi pisteen mutta kysyn sitä ennen vielä: mitä >>muotiaatteita>> olen omaksunut, missä olen >>harhassa>> ja milloin olen sanonut ettei ort. kirkko olisi minulle se oikea?

    Minua ärsyttää KAIKKI ehdottomuus (oikeastaan >>ärsyttää>> on väärä sana, kismittää olisi parempi - ei pitäisi ärsyyntyä kenenkään ehdottomuudesta, sehän on epävarmuutta ja keskenkasvuista itsetuntoa, vaan antaa se itsessään ja muissa anteeksi ja yrittää kehittyä henkisesti). Ehdoton ihminen on vasta henkisen ja hengellisen kehityksensä alkutaipaleella. Täydellisiähän meistä ei tule koskaan mutta iän ja elämänkokemusten myötä viisaus (toivottavasti!) kasvaa, ehdottomuus vähenee ja muillekin mielipiteille, näkemyksille, aatteille ja opeille kuin omilleen oppii antamaan arvoa.

    Kiihkomielinen fanaattisuus on kypsymättömän uskon merkki. Sen sijaan ehdottomuus on kypsän uskon merkki. Ehdottomuus on samaa kuin antaumus, mikä on kaikessa elämässä tärkeätä. Jos on kerran tälle tielle lähtenyt, ei pidä katsoa taakseen eikä vilkuilla sivuilleen.

    Jokainen voi elää vain oman kirkkonsa jäsenenä sitä kristillistä elämää, johon hänen kirkkonsa häntä opastaa. Toisilla voi taas olla toinen tie. Vaikka me uskomme oman kirkkomme olevan oikea, niin ei se sitä tarkoita, että me tuomitsesimme muita kristittyjä.

    Kristus on sanonut: "Jokainen, joka laskee kätensä auran kurkeen ja katsoo taakseen, ei ole minulle sovelias." ja vieläkin jyrkemmin "Joka ei vihaa isäänsä ja äitiään, vieläpä omaa elämäänsä, ei ole minulle sovelias." ja vielä hän sanoi: "Antaa kuolleiden haudata kuolleensa, tule sinä ja seuraa minua!"

    Minulla on äidinkielen koulutus ja monivuotinen alan kokemus, joten uskon tuntevani semantiikkaa. Minulla on myös hoitoalan koulutus ja vankka kokemus siltäkin kentältä. Arvaapa kuinka paljon ehdottomuuden uhreja kaikkinaisine lieveilmiöineen kohtaan päivittäin? Myös ortodokseja.

    Äh, tämä meni itsekorostukseksi ja keskustelukin alkaa olla nahistelua, joka ei palvele ketään eikä tunnu kiinnostavankaan ketään. Olisin toivonut että olisit edes vastannut kysymyksiini. Sen sijaan puhut aidanseipäistä ja annat ymmärtää, etten pitäisi kirkkoani kirkkona enkä eläisi kykyjeni mukaan kirkkoni opetuksen mukaista kristillistä elämää. Sehän ei kiellä ajattelua, keskustelua eikä kritiikkiäkään mutta kylläkin omahyväisyyden ja itsensä nostamisen muiden yläpuolelle.

    Vaan tottavie, on aika pana piste. Hyvää jatkoa!

    Jos tarkoitat tuota "muotiaatetta", niin luulin sitä retooriseksi kysymykseksi. Oletin, että itsekin itsessäsi tunnistaisit aikamme ajattelun:

    "Jokainen ihminen tulee omalla uskollaan autuaaksi. Ei ole väliä mihinkä kirkkoon tai uskontokuntaan kuuluu tai kuuluuko mihinkään. Totuus on suhteellinen asia. Uskonto on tarkoitettu yksilölle avuksi elämän vaikeuksiin, ja jokainen voi tehdä siitä oman sovellutuksensa. Keneltäkään ei voida vaatia kirkon oppiin ja traditioon sitoutumista, kuuliaisuutta hengelliselle esivallalle tai nöyryyttä. Sitoutuneet uskovaiset ovat kiihkoilijoita ja omahyväisiä itsensä korottajia."

    Valitettavasti en voi uskoa sitä, mitä sanoit suhteestasi kirkon opetuksen mukaiseen elämään. Jos nimitäin elää ortodoksina, niin se vaikuttaa kyllä ihmisen ajatteluunkin.

    Äänestä

Olen luterilainen pappi, mutta ammennan myös ortodoksisuuden (liturgia, ikonit ja luostarit) kuin myös katolisuuden (hengellinen kirjallisuus) puolelta. Kannattaa selvittää, kaipaako kirkkoa hengellisyyden vai yhteisöllisyyden takia. Kunkin kirkkokunnan jumalanpalvelus sopii ainakin kaikille aikuisille, joskus myös lapsille ja nuorille. Jos esim. ortodoksiseurakunnan nuoret aikuiset osallistuisivat kaikki vigiliaan, siitä voisi jatkaa yhteiseen illanviettoon niin haluttaessa. Hengellisyyttä on jokaisen joka tapauksessa hyvä harjoittaa itsekseen rukoilemalla ja lukemalla. Irlantilaisten jesuiittojen Sacred Space -sivusto (löytyy myös suomeksi Pyhä Tila nimellä) sopii mielestäni erilaisille kristityille, jotka toivovat tukea rukoukseen ja evankeliumien lukemiseen.

Äänestä

Niin täällä tehdäänkin!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

jaakkima kirjoitti:

..että ortodoksisuudessa ei ole toimintaa nuorille aikuisille? Jos olen väärässä, niin mistä löytyisi sellaista "normaalia" nuorta porukkaa ortodoksisuuden piirissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu